Kuntoilevat pikkulasten vanhemmat, olette yli-ihmisiä

Ladataan...
Onnenpäivä

Juuri, kun tunsin itseni väsyneeksi kävellessäni aamulla salille, kuulin, kuinka kaksi äitiä vaihtoi iloisesti kuulumisia tien toisella puolella samalla, kun juoksuaskel kantoi heitä rivakasti eteenpäin. Tie kääntyi mutkan takaa jyrkkään nousuun, mutta askel ei hidastunut. Ei, vaikka toisella oli vaunuissaan taapero-ikäinen tytär ja toisella korkeintaan puolivuotiaat kaksoset. Jos minulla olisi ollut hattu tai edes lippalakki, olisi tämä ollut täydellinen hetki nostaa sitä.

Jos on mäkisten maastojen juokseminen itsessäänkin raskasta, en voi edes kuvitella millaista se on vankkureiden kanssa, etenkin jos kyydissä tapittaa muksuja kaksin kappalein. Itse nimittäin kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät voi juostessaan kantaa kädessä edes vesipulloa.

Pienten lasten urheiluun tuoma vaikeuskerroin ei kuitenkaan rajoitu vain vaunujen ja pikkuihmisten tuomaan lisäpainoon. Vaikka lajina olisi jokin sellainen, jossa juniorin voi jättää lapsiparkkiin tai toisen vanhemman hoiviin, on pienten lasten vanhemmilla silti usein takanaan kuukausitolkulla huonosti nukuttuja öitä, vaipparallia ja varmasti se imetyskin imee mehut, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Jos minua väsyttää, en pysty. Jos minulla on paha energiavaje, en pysty. Ja sitä paitsi ovathan vauvat melko suloisia, joten miten niitä edes pystyy jättämään liikuntatuokion ajaksi? Näin lapsettomana ihmisenä on todettava, että tekosyyt liikkumattomuudelle ovat aika vähissä.

Miten te aktiiviset vanhemmat sen oikein teette? Saako sieltä synnytyslaitokselta mukaan supervoimia vauvan lisäksi? Ja te lapsettomat siellä, jotka olette aikeissa jättää treenit välistä, koska ei tänään oikein jaksa, hopi hopi!

 

Loppuun vielä kuntoiluvideo, jossa vastuksena toimii vauva.

&feature=share&list=PL10264DE591C208E4

 

(kuva täältä)

Share

Kommentit

Jeps, hattua se on pakko nostaa :D Kuulun samaan kategoriaan kuin sä, mitään ylimääräistä juoksulenkin aikana on iso NoNo.

Mutta sitten kun on lasten aika pitääpi varmaan ruveta harjottelemaan noiden vankkurien työntöä ihan vauhdilla :D 

Corde

Aikanaan kaveri kävi lenkillä niin että mukana oli kaksi lasta ja doperman. Siinä oli haastetta reippaasti!

Mä olen alottanu salilla käymisen kun Jeyron, nuorin, oli puolivuotta. Ekat kerrat lapsiparkkiin jätettäessä oli äidillä kamalampi tunne kuin pojalla. Mutta kun oma olo vaatii liikkumista ja puoltatoista tuntia omaa rauhaa niin salille jaksaa raahautua. Jossain vaiheessa raahautuminen muuttuu haluksi.

Tänään taas Jeyron lähtee mukaan. Vaaka kun sai tämän pienen pojan äidin kauhistumaan. Luku oli liian suuri tai vaaka rikki :)

Johanna Koo (Ei varmistettu) http://ekojohanna.blogspot.com

Haha, en tiedä millä sitä vetelee. Sen tiedän, että illalla on kyllä aina aivan loppu....kun on aikansa kuskannu sinne ja tänne ja vaihtanu vaippoja ja ja ja;) Toi univaje kyllä syö näin nelikymppistä. Mä oon nukkunu vuosikaudet yöt pätkittäin...Vaikka Judit on jo 1,5 vuotta herää hän joka yö jonkun kerran ja se kyllä syö. Olisin varmasti paljon virkeämpi, jos nukkuisin yön tunnit putkeen. No, en mä kyllä valittaa haluu. Oon sen verran onnellisessa asemassa. Luulen et mun luonteen pitkäjänteisyys ja sisu saa mut jaksaan myös muut asiat :) Terkkuja sinne <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä sinne salille lähtee ihan mielellään kun on päivän viipottanut pienen perässä. Saa hetken rauhaa ja olla ajattelematta yhtään mitään muuta kuin "nostaaaaaa, ylööööös, lisää perrrkeleeee!" :D

Itse asiassa nykyään ei olekaan sellaista syytä jonka varjolla jättäisin treenin välistä. Paitsi sairastuminen. Kaikkeen tottuu, niin myös rytmittämään treenit ja lapsen hoidon :)

Tää sun blogi on muuten aivan loistava! Eksyin tänne reilu viikko sitten mutta kiilasi kyllä heti yhdeksi suosikkiblogikseni :)

HelloAochi

Heh, se lapsen hoitaminen on sen verran raskasta puuhaa, että sen kerran kun sen sinne mummon hoitoon saa liikunnan verukkeella, niin se on lähdettävä :D Oon tässä usein naureskellut, että olisi monet sambicit ja joogat jäänyt välistä, jos ei olisi tuota huutavaa Damienia kotona - se jatkuva kitinä pistää kyllä vipinää kinttuihin, niin ettet uskokaan :D

HelloAochi

Äs, just ennätti vierailija sanoa saman ennen mua! Toistoa, pahoitteluni.

John (Ei varmistettu)

Univajeesta kun ensin pääsee yli niin sitten jaksaa kyllä, ihan vain jos vaikka mukulat saisi väsähtämään ulkona niin että nukkuisivat :)

Kaksokärryissä on se hyvä puoli ettei tartte juosta niin pitkälle, sama kuntoilu tulee tehtyä jo lyhyemmällä lenkillä :) Kävin itse joskus juoksemassa ja pyöräilemässä poikien kanssa noita Vermon takana olevia (mäki)lenkkipolkuja ja huhhuh, tunti oli ihan maksimi :)

Homma on freudilaista. Ensin sitä jättää lapsen isälleen ja juokseen pois kotoa vapauden huumassa. Sitten järkyttyy siitä, että jätti lapsen isälleen ja loikkii takaisin varmistamaan, että kaikki ovat yhä hengissä.

Vähän myöhemmin saattaa vain huomata olevansa parempi ihminen, puoliso ja vanhempi, jos liikkuu. "Juokse viha pois", kuten mieheni joskus sanoo, ja väistää mätkäisy-yritystäni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä sitä painaa juurikin niiden sisarus-vankkureiden kanssa juosten menemään kun se ei ole muuta vaihtoehtoa ;) kun lenkille on pakko päästä ja jos ei ole siksi aikaa hoitajia, eikä toisaalta raaski jättää lapsia hoitoon, niin sitten mennään rattaiden kanssa - tuleepahan samalla myös yläkroppatreeniä.

Välillä ajattelen niitä aikoja, kun ei ollut lapsia - silloin sitä jotenkin jätti treenit PALJON helpommin väliin, jos "ei oikein jaksanut" tai "väsytti" ja "oli vetämätön olo". No, enää ei ole sitä tunnetta ikinä! Kun järjestyy sellainen aika, että pääsee ihan yksikseen urheileen, niin sitä kyllä ampaisee suupielet korvissa salille eikä mieti yhtään, että jaksaako tai millainen fiilis on.

Mutta tää onkin treeniaddiktin puheita. Itse pidän ehkä ennemmin superihmisinä sellaisia, jotka pystyy joustavasti sopeuttamaan elämänsä myös siihen, että aina ei ole järkeviä hetkiä liikunnalle ja elämään tasapainoista elämää myös ilman treenaamista...itsellä kun tuppaa hermot pikkasen aina kiristymään jos ei pääse tarpeeksi urheilemaan.

FFFifi
Fitness Führer

Nimenomaan pakoon sitä juostaan! Treenatessa saa olla rauhassa eikä kukaan vaadi mitään. Paitsi ehkä tanssinopettaja jalkaa ylemmäs :D

Pienen vauvan kanssa nyt ylipäätään pitää keksiä jotain ohjelmaa, joten miksi ei kävisi vaunulenkillä tai jossain äiti-vauva-sambassa? Ja kyllä mulla muutenkin on tosi itsekkäät syyt. En esimerkiksi kestä istua missään hiekkalaatikolla, joten mieluummin juoksen intervalleja talon ympäri samalla kun lapset kaivaa hiekkaa. (Tosin välillä myös luen tai virkkaan siinä, juoksisinkin joka kerta!)

Tärkeä motivaattori on myös se, että haluan olla terveellisen elämäntavan esikuva lapsilleni. Kun he huomaavat, että juoksemaan voi lähteä koko perhe, esikoinen pyörällä, jota tukee toinen vanhempi, ja kuopus rattaissa, jota työntää toinen, niin heille ei varmaan voi tulla sellaista kuvaa, että liikkuminen, omien tavoitteiden tavoittelu ja terveellinen elämä on sellaista, josta pienten hankaluuksien takia tingitään. (Tosin se, että juoksin ja työnsin rattaita, jossa olivat 5 ja 3-vuotiaat molemmat kyydissä, jäi yhteen kertaan :D)

Mutta jostainhan on pakko tinkiä, tai en ainakaan itse pysty töissä käynnin, perheen pyörittämisen ja treenaamisen lisäksi vielä esimerkiksi pitämään kotia tosi puunattuna tai näkemään kavereita kovin usein. Ja välillä siitä tuntee syyllisyyttä, että on illalla treenaamassa eikä lasten kanssa.

Tosi iso vaikutus on myös puolisolla. Omani liikkuu myös työkseen, joten ikinä ei ole tarvinnut vängätä siitä, voinko lähteä treenaamaan vai en.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei sieltä synnäriltä kai mitään supervoimia saa, mutta itsestäni on lapsen myötä tullut vähän "reippaampi". En ihan pienistä enää jaksa valittaa JA elämä ei oikeasti ole ihan helppoa JA pakko on itse tehdä, koska kukaan ei varmasti tee sitä puolestasi :D Olen oppinut tarkkailemaan asioita boksin ulkopuolelta. Liikkumaan on päästävä silloin kun se on mahdollista, siksi suosin kuntosalia/juoksemista/pyöräilyä/yms joka ei ole mitenkään aikataulu sidonnaista. Ryhmäjumpat on valitettavasti jääneet.
Mutta kirjoituksestasi tuli jotenkin kierolla tavalla hyvä mieli. Hyvä äidit!

Vierailija (Ei varmistettu)

Koira on pakko lenkittää oli sää mikä tahansa tai itellä mikä olo tahansa, ja lasta ei voi jättää siksi aikaa yksin kotiin. Eli toisessä kädessä on hihna minkä päässä on 50 kiloa reviiritietoista suojeliaa ja toisella kädellä voi työntää vaunuja. Juoksuaskelia ei kyllä näillä keleillä noiden kanssa oteta, mutta jos sitten kun asfaltti paistaa.

Ihana blogi sulla!

Pineapplehead

Aikanaan en jaksanut liikkua yhtään ylimääräistä vaunulenkkien lisäksi. Nekin suoritin siis rauhallisesti kävellen... Jos vielä joskus saan elellä vauva-arkea, niin aivan satavarmana yritän raahautua ripeälle vaunulenkille (tai jopa kevyesti juoksemaan, vaunujen kanssa tai ilman), sillä sen verran paljon liikunnasta saa henkistä voimaa. Samainen psyykepiristys lienee kaikkien äitien tavoitteena vauvakilojen karistamisen lisäksi?! ;)

Satu the Vierailija (Ei varmistettu)

Nelly oli 4kk kun aloin reenaan ensin kotona. Juoksin rattailla kävelylenkkimme ja kävelin kaupunkiin asioille rattaiden kanssa 4km ja takas vaikka bussilla olis päässy 10min välein ilman. "leikin" niin että punnertaessa vauva sai suukon jne. Aika samoja liikkeitä kuin tuossa videossa. Juoksurattaista kukaan ei puhunut 9vuotta sitten mitään?! Sitten loppu keinot kuntoilla kotona kun lapsi oli oppinu saamaan itsensä liikkeelle ja joutuin!! :D
8kk iässä ostin salikortin Satsiin johon sai ottaa yli 2 vai 3 vuotiaat mukaan. Tein taktiset kun otin lapseni mukaan jo sopimuksen tekemisvaiheeseen sillä työntekijät itse lastenhoitajaa myöten istuivat lapsikarsinassa lässyttämässä aurinkoiselle tytölleni! Siellä Nelly kasvoi 3vuotiaaksi asti ja varmaan tänäpäivänäkin löytyy ilmoitustaululta kiitoskuva Nellyltä!
Olin siis paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen raskautta tai koskaan sen jälkeen kun tyttö on täyttänyt 6vuotta. Muistan kun Anne kirjoitit IRC galleriassa kuvaan missä minä,Nelly ja nuorin siskoni ollaan bikinit päällä laivan kannella Turkissa että "hot mama!!" :) Siinä tyttö oli 6v ja reenit oli jääny vähiin..

Sipatti (Ei varmistettu)

Ei me olla yli-ihmisiä. Kuntoilu on hyvä tekosyy saada omaa aikaa ja meillä ainakin perhe on mielissään kun äiti urheilee, se näkyy nimittäin naamasta jos jää liikunnat väliin. Pikkuheput ovat jopa ehottaneet kiukuttelavalle äidille, että läheppäs lenkille. Meillä isommat toimii nykyään jo seurana, juoksulenkillä ajavat pyörällä kuskaten juomapulloa. Lasten ollessa pienempi kuljetin poikasia kaksosten rattaissa ja rullaluistelin ympäri kaupunkia. Minulla oli koliikkivauva ja olin tosi väsynyt, en saanut mistään muusta energiaa miehen ollessa pitkää päivää töissä kuin liikkumisesta. Lapset olivat kärryissä tyytyväisinä ja minä sain happea myös ajatuksille ja jaksoin muksujen kanssa paremmin. Minulta kysytään monesti miten jaksan liikkua niin paljon vaikka on kolme lasta, työ ja opiskelu. Ihmettelen, miten jaksaisin jos en liikkuisi :)

vierailja/Piia (Ei varmistettu)

Kyllä sitä on niin paljon parempi äiti ja vaimo, kun pääsee säännöllisesti liikkumaan. Itellä on huomattavasti paljon enemmän energiaa touhuta lasten kanssa ja puuhastella kaikennäköistä. Iloinen ja hyvä mieli =) En muista, että olisin koskaan tullut salilta / spinningistä kiukkuisena. Tykkään minä myös siitä, että pikkuhiljaa peilikuva miellyttää omaa silmää. Mulle on myös moni sanonu, että miten mie jaksan kaiken tämän touhuamisen. Ei sitä kyllä jaksaiskaan ilman liikuntaa. Lapsiani rakastan yli kaiken ja he menevät aina ykköseksi, mutta on se vaan kiva pistää kodin ovi kiinni huokaista syvään ja seuraavaksi keskittyä vain ja ainoastaan hikipisaroiden pyyhkäisemiseen ;)

Kieltämättä haasteellista yhdistää kokopäivätyö ja pieni lapsi liikuntaharrastuksen kanssa. :D  Mutta valintakysymyksiähän nämä on! Olen itse ratkaissut ongelman heräämällä aamuisin siinä puol kuuden maissa: ehdin ennen lapsen hoitoon kiikuttamista ja töihinmenoa hyvin juoksulenkin tai heilua  punttien kanssa. Nyt taas jo helpottaakin, kun alkaa aamut valaistua: talvella oli kieltämättä välillä melko tuskaa vääntäytyä ulos pakkasessa ja pimeässä.

Liv
Päiväuniaika

Kyllä nyt pienen lapsen kanssa jaksaa! Pienen lapsen kanssa vaikuttaa hormoonit, vaikka olisi väsynyt, sitä silti jaksaa. Liikkuminen ja puuhailu piristää entisestään. 

Sitten kun ne lapset on 1v ja siitä ylös päin, rupee olee rankkaa. Sitten ei enää hormoonit jeesi, sitten vasta nukutaankin huonosti, sillon tapellaan joka hiivatin asiasta ja joudutaan koko ajan vahtaa muksuja. 
Mulla esimerkiksi liikunta auttaa jaksamaan. Ja nukkumaan. Ja syömään. Jotka taas auttaa liikkumaan. Semmoinen kehä, mitä ei kannata katkaista :) 

Itse huomasin lapsen 1-vuotispäivän nurkilla, että olin imettämisen ja kanniskelun ja kärrytyöntelyn jäljiltä niin totaalisen lysyssä ja kankea, että oli yksinkertaisesti pakko mennä salille, että pystyin jatkamaan lapsiarkea. Salin lapsiparkki on loistava ja tytär jää sinne mielellään. Istunkin usein vielä muutaman ylimääräisen hetken treenin jälkeen saunassa, kun kerrankin on sitä omaa rauhaa. Ja sitten onkin taas ihan uutta energiaa juosta perässä, leikkiä ja lohduttaa. 

Mikä siinä muuttuu?

Wauvakuume?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ei sentäs :D

Neiti Sievänen (Ei varmistettu)

Olipa ihan lukea kuinka joku vielä lapseton immeinen ottaa ihan asiakseen kehaista meitä mammoja, lämmitti sydäntä <3

Onhan tämä haastavaa, mutta toisaalta saan sairasta tyydytystä siitä, että voin olla hyvässä kunnossa, vaikka minulla onkin vajaa pari vuotias lapsi. Toki omalla kohdalla täytyy sanoa, että salille meno lapsen saannin jälkeen oli tuskaista. Kaikki voimat pois ja kunto huono, raskauskilojakin parikymmentä (erinäisistä syistä). Vuosi siihen meni, että pääsin kunnolla puntin makuun. Vaunulenkeillä kävin päivittäin kun lapsi oli pieni ja olin kotona, oli hyvää juoruamisseuraa, niin lenkit meni ihan huomaamatta ;)

Itse olen töissä toimistoaikaan ja mieheni tekee ilta-yö ja aamuvuoroa (aina viikon kerrallaan su-to), joten kyllähän se treenaamaan pääsy vaatii jonkinmoista ajanhallintakykyä. Käynkin puntilla 6-21 välisemä aikana :)
Työmatkat menee pyörän selässä, lapsi peräkärryssä :)

Ja kyllä, lapsoseni nukkuu onneksi tosi hyvin yöunet (sympatiat niille, joiden lapset kukkuvat yöllä), muuten en kertakaikkiaan jaksaisi.

Ja niinkuin moni muukin sanoi, on se treenaaminen eräänlainen henkireikä..

Ja piti vielä sanomani (elämänkertani lisäksi ;) ), että kirjoitat todella helpostiluettavaa ja kuvailevaa tekstiä, mikä nykyisessä blogiviidakossa tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö.. Ja asiasisältö onkin mitä mainion :)

Kommentoi

Ladataan...