Liha-snobi kävi pihviravintolassa

Onnenpäivä

Hääpäivämme kunniaksi mies vei liha-snobin vaimonsa illalliselle kantapaikkaamme Hanna'sille. Aluksi mies kyllä puheli vievänsä minut Mäkkärille, koska tulin kirjoittaneeksi surullisen tarinan lapsuudestani jolloin ei McDonaldsia ollut. No, onneksi ei sitten Mäkkärille kuitenkaan päädytty, olisin nimittäin saattanut olla hieman tilanteeseen ylipukeutunut.

Lämmittelimme makuhermoja aluksi näillä raputäytteisillä kevätkääryleillä.

Minä taisin keskittyä kaivelemaan kääröjen sisältöjä. 

 

Kuten olen aikaisemminkin tainnut mainita, on lihan syömisestä tullut itselleni vähän hankala asia. Ehkä Yhdysvaltoihin muuttamisen jälkeen olen saanut niin monta kertaa huonoa lihaa, että nykyään mutustelen mieluummin kanaa tai kalaa. Vika ei yleensä ole lihan maussa vaan koostumuksessa. Mikäli purressa sattuu hampaiden väliin yksikin epämääräinen sattuma, tulee nielemisestä mahdotonta. Tästä syystä syön lähinnä jauhelihaa, joka on ikään kuin valmiiksi pureskeltua. Tosin tässä maassa sekin on ostettava luomuna, sillä siinä halvimmassa teollisuusmätössä on omituinen tunkkainen sivumaku. Jauhelihan lisäksi syönkin sitten lähinnä vain sisäfilettä tai tri-tippiä (tietääkö joku mitä se on suomeksi?).

Rapujen jälkeen oli vuorossa ahi tuna. Eikö ole hieno annos! Joskus on mukava syödä kaunista ruokaa, kun yleensä kotona lätkäisee vain soosit ja muusit lautaselle sekaisin. Kaikki kunnia niille, jotka tekevät kotonakin kaunista ruokaa.

 

Liharuoasta traumatisoituneena olen hieman arka tilaamaan lihaa edes ravintolassa. Onpa joskus käynyt niinkin, että olen pihvipaikkaan mennessä tilannut kasvisruoan. Toisin sanoen, ravintolan täytyy olla oikeasti hyvä, että uskallan tilata jotain muuta, kuin jauhelihaa. Ja silloinkin tilaan yleensä aina sisäfilettä, kuten tälläkin kertaa. Ja voihan nam, hyvä liha on niin hyvää!

180 g sisäfilettä, mediumina.

Namnamnamnam...saisinko aina proteiinini näin?

 

Onneksi dieettini on vielä niin alussa, että jos asettelen päivän ruokailut oikein, on mahdollista käydä syömässä ulkonakin. Tosin aika tarkasti tälläkin kertaa harkitsin mitä tilaan ja paljonko syön, mutta mieltä kyllä rauhoitti kummasti aikaisemmin päivällä nykäisty reilun tunnin mittainen maastojuoksulenkki.

Illallisen kruunasi tämä karpalo-valkosuklaaleivonnainen. Päivän ruokavaliossa oli pieni vara jälkiruoalle ja varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni jätin jälkiruoka-annoksesta puolet syömättä. Tarjoilijan kysyessä haluaisinko ottaa loput mukaani, kieltäydyin melkein itku silmässä...

 

En yleensä laittele tänne päivän asuja, koska olen melkein aina treenivaatteissa, mutta tämän laitan. Eikö ole kiva Conversen mekko! Ja hei, meillä on talvi, eli on hyvä syy pukea jalkaan karvabootsit. Oikeasti tuohon aikaan illasta oli vielä +18 lämmintä...

 

Jos tätä lukiessa mielessäsi pyyhkäisi pieni déjà vu, saattaa se johtua siitä, että tämä oli jo toinen kerta, kun kirjoitin samasta pihviravintolasta (edellinen juttu viime toukokuulta löytyy täältä). Meillä käydään näemmä tosi usein ulkona syömässä.

 

 

Share

Kommentoi