Luovista ystävistäni rakkaudella

Onnenpäivä

Viime vuoden elokuu. Muuttokuorma saapuu Pohjois-Kaliforniasta etelään ja seison kaaoksen keskellä uudessa kodissa, uudessa kaupungissa. Lähiö ympärillä näyttää viihtyisältä, paljon kauniimmalta kuin pohjoisessa. Mutta me olemme yksin. Vain minä ja mieheni. Ensin jäivät ystävät Suomeen, sitten pohjoiseen ne muutamat, joihin olimme Yhdysvalloissa asuessamme tutustuneet.

Mielessäni kummitteli pohjoisen ihmisten kertomukset Los Angelesin seudun sietämättömyydestä, ruuhkista ja myötätuulessa, jalat todellisuudesta irrallaan liitävistä ihmisistä. Kauanko voisin asua jossain, mistä en löytäisi yhtään ystävää? Tuli syksy, tuli talvi. Vähitellen minulle alkoi valjeta, että vastoin kaikkia kuulopuheita, olin iskenyt sosiaalisen elämän kultasuoneen muuttamalla etelään.

Tutustuin ensin yhteen, sitten kahteen ja lopulta heidän kauttaan kai muutamaan kymmeneen upeaan ihmiseen. Silloin ennen pohjoisessa minä luova ihminen kaipasin joskus kaltaisiani kaiken sen hektisen ja kiireisen elämänrytmin keskellä. Aikaa istua pitkälle lounaalle, henkeviä keskusteluja, hienoja ideoita jotka eivät aamun tullen enää olekaan niin hienoja, allasbileitä ja aamuun venyneitä vierailuja ystävien luokse. Nyt, reilu vuosi myöhemmin, tuntuu kuin olisin herännyt uudelleen pitkän, harmaan kooman jälkeen. Elämääni on tupsahtanut suuri joukko luovia, omassa asiassaan lahjakkaita ihmisiä.

Se energia, joka luovista ihmisistä huokuu, on uskomaton. Heidän innostuksensa tarttuu ja hetken tuntuu, kuin kaikki olisi mahdollista ja mielikuvitus täysin hallitsemattomissa. Sellaista en ole kokenut sitten työelämän ja tiimimme ideointipalaverien. Ellei joku tiedä millaisesta tunteesta on kyse, voisi kai sitä verrata siihen, että on tilannut ravintolassa maailman parasta jälkiruokaa ja sen valmistamista on pakko lähteä harjoittelemaan kotiin heti, samalta istumalta, kun se vielä maistuu suussa ja on tuoreessa muistissa. Lahjakkuus, innostuneisuus ja korkea motivaatio tarttuu, olipa kyse luovuudesta, urheilusta tai vaikka tekniikasta, kunhan mielenkiinnon kohde on sama. Ja sillä energialla sitten liidetään monta päivää myötätuulessa, jalat huolettomasti todellisuudesta irrallaan. Että minä tykkään olla juuri täällä, juuri näiden ihmisten kanssa.

 

 

Share

Kommentit

Toimitus
Toimitus

Kuulostaapa kivalta! On huippua huomata noin konkreettisesti, että aika monet asiat elämässä muuttuvat parempaan suuntaan. Missäpäin Pohjois-Kaliforniaa asuitte? Ajelin alueen läpi kesän roadtripillä San Franciscosta Vancouveriin.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Ja tuo äskeinen kommentoija olin siis minä. (Toimitushan ei puhu itsestään minä-muodossa.)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Asuimme ennen San Josessa, siinä Friscon eteläpuolella. San Jose oli tunnelmaltaan enemmän sellainen teollisuuskaupunki, tekniikan kehto kuten koko Piilaakso. Ja tämä näkyi ihmisissäkin. Paljon insinöörejä, kiirettä ja teknistä puhelua josta en ymmärtänyt paljoakaan. Täällä etelässä taas elämä pyörii perusteollisuuden lisäksi viihdeteollisuuden parissa. Elämänmeno on rennompaa, ihmiset ovat kiireettömämpiä ja keskitytään enemmän nautiskeluun. Toki poikkeuksensa kussakin paikassa, mutta tällaista olen yleisesti  havainnut :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisitko kertoa joskus tarkemmin siitä miten luodaan uusi sosiaalinen piiri uudessa paikassa? Opiskeluaikoina tuollaiset asiat hoituivat huomaamatta, mutta nykyään tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa saada sitä omaa "jengiä" kasaan uudessa paikassa. Itse olen joutunut muuttamaan työn perässä muutamia kertoja ja olen ollut melko hämmentynyt, kun uudet kaverit eivät enää löydykään ihan itsestään. Olisi kiinnostava kuulla sinun mietteitäsi asiasta :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Olen muuten raapaissut aiheen pintaa hieman eräässä aikaisemmassa postauksessani täällä (haha, huomasin juuri, että otsikossakin on jotain samaa tämän jutun kanssa ;). Mutta voisin toki yrittää aiheeseen porautua syvemminkin tässä jossain vaiheessa. Näin ulkosuomalaisena toisten suomalaisten kanssa ystävystyminen maailmalla on jokseenkin helppoa, mutta paikallisten kanssa sitten jo haastavampaa ja mukana täytyy olla tuuria (koska en käy päivätöissä, ei ole pieniä lapsia jne). Mutta koitan palata tähän aiheeseen tarkemmin vielä myöhemmin, omassa jutussaan!

Kommentoi