Ohari-ilmiö

Ladataan...
Onnenpäivä

Seuraava tilanne on varmasti usealle miehelle tuttu. Lähetät näppärän tekstiviestin edellispäivänä tapaamallesi tytölle. Odotat kämmenet hikoillen tytön vastausta, hänhän puhelinnumeroaan antaessaan hymyili ja sanoi, että olisi kiva tutustua paremmin. Vastausta odotellessasi muistelet tyytyväisenä eilistä. Vietitte hauskan juttutuokion ja nauroitte yhdessä. Taidettiin siinä muutama syvällinenkin sana vaihtaa. Lähtiessään tyttö sanoi, että oli kiva jutella ja nähdään.

Tästä voisi tulla jotain.

Odoteltuasi vastausta puoli päivää, lähetät perään uuden viestin, jossa varmuuden vuoksi selvennät keneltä edellinen viesti oli. Muistathan minut? Puhelin kuitenkin pysyy vaiti. Seuraavana päivänä pitkään pohdittuasi päätät kokeilla puhelua, johon ei vastata. Hetkeä myöhemmin saat kuitenkin viestin: "Jätä mut jo rauhaan".

Siis mitä? Olisiko miehen pitänyt lukea naisen ajatuksia sen ensimmäisen vastaamatta jääneen viestin jälkeen ja ymmärtää, että nainen on nyt muuttanut mieltään? Oli miten oli, miehestä tuli juuri ahdisteleva sika.

Mikset sä vastaa? Onks sun puhelin rikki vai mikä nyt on?

(kuva: sxc.hu)




 

Olen kuullut tämän kaltaisia tarinoita miesten suusta jo useita. Kerätyistä puhelinnumeroista, joista ei koskaan saatu vastausta tai käskettiin suksimaan suolle, voisi kasata pienen puhelinluettelon. Samaan aikaan, kuin Facebook on noussut suureen suosioon yhteydenpito-kanavana, on siitä tullut myös näppärä paikka tehdä oharit. Baarissa yhteistuumin kännykällä lähetetty kaveripyyntö on seuraavana päivänä hylätty ja henkilö päätynyt estettyjen listalle.

Kuvittelin, että ilmiö riivaa ainoastaan sinkkuja ja parisuhdekuvioita, mutta olin väärässä. Ilmiö on saapunut myös kaveririntamalle. Kerrotaanpa esimerkki. Tapasin eräissä bileissä paikallisen nuorennaisen, jonka kanssa juttelin pitkään niitä näitä. Kerroin olevani seudulla uusi enkä vielä tuntenut montaakaan ihmistä. Hän halusi ehdottomasti viedä minut shoppailukierrokselle, lounaalle ja muihin tyttöjen juttuihin." Tästä saat uuden ystävän", hän sanoi. Oli jo puhettakin milloin hänellä olisi töistä vapaata. Sovittiin, että palataan asiaan Facebookissa ja varmistettiin vielä, että hän minut sieltä löytää. Siitä on nyt aikaa kuukausi eikä mitään ole kuulunut. Viikkoa myöhemmin toistui sama, toisen mukavanoloisen nuorennaisen kanssa. Tällä kertaa aloitteen yhteydenpidosta tein minä, mutta kokemuksesta viisaampana ja käyttäen sanamuotoa "jos haluat". Hän vastasi, että tottakai. Tarvitseeko edes sanoa, että hiljaista on ollut? Kolmantena esimerkkinä voisin mainita jo tuttavaksi laskettavan naisen, jonka kanssa törmäiltiin aina toisinaan samoissa tapahtumissa. Joka kerta hän sanoi haluavansa viedä minut lounaalle lempiravintolaansa, ehdottomasti! Ensimmäisen sovitun päivän peruuttaminen oli vielä ok. Sattuuhan sitä, itsellenikin. Toinen peruuttaminen siirsi lounasta viikolla. Kolmas kahdella ja neljäs... no, ei siitä lounaasta koskaan tullut mitään.

Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että olen kuullut myös miesten osaavan saman tempun, eli olemaan vastaamatta edellispäivänä tapaamansa naisen puheluihin. Mutta en ole koskaan kuullut, että mies olisi jättänyt vastaamatta kaverilliseen yhteydenottoon tai suunnitelleensa tuttavansa kanssa viikkotolkulla  illanviettoa ja peruneensa sen viidesti.

En siis voi kuin todeta, että vanha sanonta "Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa", pitää joidenkin kohdalla paikkaansa. Mistä tässä ilmiössä on oikein kyse? Minkä takia olla itse aktiivisesti vaihtamassa yhteystietoja tai jopa itse ehdottaa sitä, ellei sitten kuitenkaan koe tarpeelliseksi olla jatkossa tekemisissä? Tai miksi antaa baarissa puhelinnnumeroa, jos ei kuitenkaan haluaisi vastapuolen soittavan? Miksi on niin vaikeaa sanoa "ei kiitos" tai vain jättää turhat yhteiset ajanviettosuunnitelmat keskusteluista pois? 

 

Pohdiskelin hetken ja päädyin seuraavaan:

1. Järkeilin, että kyseessä voi olla näppärä keino päästä sitkeäksi käyvästä jututtajasta eroon. Teeskentelet lähtöä ja heität hölmöä puhelinnumerolla. Siinäkös sitten soittelet.

2. Tai ehkä hän haluaa olla ystävällinen ja pelkää, että loukkaa jos kertoo, ettei haluakkaan leikkiä samalla hiekkalaatikolla. Fiksua. Sehän ei juurikaan loukkaa jos jätetään vastaamatta yhteydenottoyrityksiin.

3. Naista alkaa myöhemmin kaduttamaan. Illalla yhteystietojen antaminen tuntui vielä loistavalta ajatukselta, mutta yön yli nukuttua tilanne olikin jo toinen. Mitä jos se olikin joku hullu?

4. Kaveri baarissa oli ihana ja tuli sille sitten annettua puhelinnumero. Harmi vain, että sen jälkeen tuli sitten vielä ihanampi ja... no, se ensimmäinen kaveri nyt sitten vain jäi. Hupsis!

5. Kännissä tuli oltua ääliö. En todellakaan muista kuka se tyyppi oli, joka seuraavana päivänä tekstasi. Ei ainakaan mikään komea, kun en muista!?

6. Olisihan sen eilisen kaverin kanssa ollut kiva tehdä jotain myöhemminkin. Mutta kun mulla on jo niin paljon ihania ystäviä ja tärkeämpää menemistä, että en mä oikein ehdi. Mut hei, ei muistella pahalla! Ainakin sait jutella mun kans hetken!

 

Eli seuraavan kerran, kun puheluusi tai muuhun yhteydenottoon ei vastata, voit arpoa itsellesi onnennumeron 1-6. Katso yltä numeroa vastaava selitys ja tyydy kohtaloosi.

Share

Kommentit

Mahdoton Nainen

Pitkään ihmettelin että miksi mies pyytää puhelinnumeroa jos hän ei aio siihen soittaa, kunnes minua valaistiin että numero pyydetään "varmuuden vuoksi". Eihän voi tietää kiinnostaako baarissa tavattu tyttö vielä seuraavanakin päivänä, joten pyydetään varuilta numero jos sitä tekeekin mieli vielä tavata. Itse en ole koskaan pyytänyt/antanut numeroani kenellekään jota en haluaisi tavata jatkossakin.

metalvenus
devakukkude

No ainakin se tyyppi, joka vihdoin vastaakin/lähtee sinne lounaalle jne, onnistuu hivelemään itsetuntoa mukavasti. Mitä skeptisemmäksi ja kyynisemmäksi muutut satojen takapakkien johdosta, sen iloisempi yllätys se kaltaisesi yksilö on seisoessaan sanojensa takana. :)

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Inhoan ohareita yli kaiken. Etenkin "emmä nyt oikein jaksa" tai "nyt on vähän liian kiirettä". Nyt jumalauta järki käteen sen kalenterin kanssa. Onko tärkeyden ja haluttavuuden tunne vaiko silkka idioottimaisuus, mikä saa (anteeksi vaan) etenkin naiset täyttämään kalenterinsa kaikella? 

Minullakin on menoni, jopa välillä liikaakin, mutta jos lupaan nähdä jonkun illalla niin en minä aloita tapaamista sanomalla "mun pitäis olla sit parin tunnin päästä toisaalla, joten tässä ei ole paljoo aikaa". Ahaa, no sitten täytyy karsia aiheita reilulla kädellä, joten puhutaan nyt vaikka sitten säästä ja miten ikävää tämä talven pimeys on. Olisi mulla ollut ihan oikeaakin asiaa sydämmellä, mutta sulla on jotain parempaa tekemistä. Kiva kun nähdään kerran kuussa kahden tunnin verran. Henkinen ohari.

Konkreettisten ohareiden jälkeen en tee aloitetta uudesta tapaamisesta. Ei ollut minusta kiinni tapaamisen peruuntuminen, joten ei ole myöskään minun homma järjestää uutta. Sama homma aloitteiden kanssa. Kysyn kerran tai korkeintaan kahdesti ja jos vieläkään ei tiedä milloin ehtisi/huvittaisi nähdä, niin hittoako siinä puristamaan toisesta irti aikaa.

A. Sinivaara: en ymmärrä miksi ihmiset sanovat "nähdään taas", jos eivät halua tai eivät ole varmoja haluvatko nähdä. Miksi erotessa ei vaan sanota "moi moi". Niin minä teen ja jos haluan nähdä toisen toistamiseen niin kyllä minä sen tuon esille selkeästi esille. 

metalvenus: muissa mainitsemani Hyvä Nainen on juuri tällainen. Teki ison vaikutuksen olemalla a) täsmällinen b) rehellinen c) aloitteellinen. Nykyään en edes mieti vakavempia juttuja, jos toinen paljastuu heti alkumetreillä tuuliviiriksi. Jos alku on näin hankalaa, niin ei se tulevaisuus siitä helpommaksi muutu. 

 

sanumaria

Mä oon samoilla linjoilla kun Mahdoton nainen, en anna enää numerooni. Voin ottaa tyypin numeron jos se sellasen haluaa antaa, mutta omaani en anna. Miksi suotta, sitten oottaa että se toinen laittaa viestiä.

Mutta se täytyy myös sanoa, että mua alkaa vähän ahdistaa jos nyt en oo ehtinyt ekaan viestiin vastaamaan (tähän on myös selitys: oon töissä avokonttorissa joten puhelin on äänettömällä päivät ja jää liian usein äänettömälle töistä lähtiessä. sitten sitä ei vaan kertakaikkiaan huomaa että on tullut viesti kun äänetön puhelin on laukun pohjalla) ja uutta viestiä puskee. Paras tällanen episodi oli kun olin menossa nettideiteille ja mies oli pistänyt mulle että "käykö sulle sitten ylihuomenna viideltä?". Huomasin viestin noin 6h viestin lähettämisen jälkeen, ja siinä oli sitten jo tullut viestit "siis käykö se viideltä, vastaa" ja "no ei sitten jos ei kiinnosta"...

Hessu (Ei varmistettu)

Vieras Mies: Naisena, jolla on kalenteri tiettyyn aikaan vuodesta suhteellisen täynnä ja joka näkee joitain tosi hyviä kavereitaan kerran vuodessa pari tuntia, mä haluaisin puolustautua. Mulla on 2 työtä, toisen palkalla maksetaan asuntolaina, toinen on se lapsuuden unelma-ammatti, jota mä rakastan sydämeni pohjasta ja joka tekee musta mut, mutta samalla täyttää mun kalenterin tosi tehokkaasti. Sen lisäksi mulla on mies, koira ja vaihteleva määrä harrastuksia, joille ei koskaan ole tarpeeksi aikaa. Mistään edellä mainitusta mä en ole valmis luopumaan uuden tuttavuuden takia, koska kaikilla niillä on tärkeä paikka mun elämässä ja ilman niitä mä olisin pelkkä tyhjä hologrammi.
Täysi kalenteri ei tee musta mitenkään tärkeää tai haluttavaa ihmistä, saatikka sitten idioottia. Se vaan on nyt niin ja ehkä jonain päivänä on toisin. Mä en pidä kiirettä mitenkään hienona asiana, mun mielestä maailmassa ei ole mitään niin ihanaa, kuin ilman aikataulua ja suunnitelmaa haahuilu. Mun vapaa-ajan suunnitelma onkin yleensä se, että mä en tee suunnitelmia, enkä lupaa mitään etukäteen.
Mun ystävät on sellaisia, joita mä olen jossain elämäni vaiheessa tavannut säännöllisesti ilman, että siitä on tarvinnut erikseen sopia. Mun mielestä kuulostaa ihan hirveän paljolta nähdä jotain ihmistä suunnitellusti ja sovitusti 2 tuntia kuukaudessa joka kuukausi. Ajatuksestakin tulee ahdistava olo. Muutaman kaverin mä olenkin "jättänyt" koska niiden ystävänä oleminen on vaatinut multa liikaa. Enkä mä muuten tajua, miksi pitäisi puhua säästä, jos näkee vain vähän? Eikö silloin nimenomaan kannattaisi mennä suoraan asiaan?
Se, etten mä juurikaan tapaa mun ystäviä, ei tarkoita, ettenkö mä rakastaisi niitä. Onneksi mun ystäväpiiriin on valikoitunut ihmisiä jotka joko itsekin elää samalla lailla tai muuten vaan ymmärtää, että mä en olisi mä, ellen mä olisi mä. Kiireinen aikataulu kuuluu pakettiin ja ystävät ei ole mun maailmani napa, ne on mukava lisä.

Mitä ohareiden tekemiseen tulee, on tosi paljon helpompaa sanoa: "joo, nähdään vaan joskus, soittele" ja sitten olla "hankala" sen päivän sopimisen kanssa, kuin sanoa heti kättelyssä: "musta olisi tosi kiva viettää aikaa sun kanssa, mulle sopis helmikuussa toi päivä, maaliskuussa tää tai tää ja sit huhtikuussa mikä tahansa sunnuntai". Se ei tarkoita sitä, ettenkö mä haluaisi tavata, mun elämä nyt vaan on vähän tällasta. Vastapuoli joko haluaa mahtua siihen mukaan tai sitten ei.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Hessu: se on aivan OK, jos se riittää niille jotka aikaasi tarvitsevat. Ei mullakaan ole ystäviä joita olisi pakko nähdä vähintään kerran kuukaudessa tai viikossa. Mutta sen harvemman kerran, kun näkee niin taustalla painava kiire tekee asiasta varsin epämiellyttävän. Mistä asioista ehtii keskustelemaan missäkin ajassa. Ei ole lainkaan tavatonta, että kaveritreffeillä aikaa menee jopa neljä tuntia ja sekään ei riitä. Olisi oman luonnon vastaista koittaa tiivistää keskusteluja ja pitäityä yhdessä aiheessa. Se kuuluu mielestäni enemmän työelämään, jossa pitää syystäkin olla tehokas.

Treffeillä kiireettömyys korostuu entisestään. Olethan tutustumassa henkilöön, jonka kanssa saatat jakaa elämäsi tulevaisuudessa. Kullakin on hyvä olla jatkossakin menonsa, mutta haluaisitko sinä (Hessu tai muu lukija), että hänellä olisi aikaa sinulle vain silloin ja silloin ilman joustavuutta?

Itse olen joutunut olosuhteiden pakosta joutunut vastaavasti jättämään henkilöitä pois elämästäni, joiden elämään en sopinut muulloin kuin heille sopivina aikoina. Suhde oli yksipuolista ja tästä syystä ei kovinkaan tervettä. Vaan löytyypä myös niitäkin suhteita joissa nähdään harvoin ja se toimii molemmille ja kaikki on OK. Tällä tavalla minun ystäväpiirini on muokkautunut.

Valitsin kieltämättä huonosti sanani edellisessä kommentissa ja olisi pitänyt painottaa, että on sangen epätoivottavaa sopia itselleen enemmän menoja kuin ehtii ja jaksaa tekemään. Suhteet eivät ole työmäistä suorittamista ikinä.

Mindeka
Ma-material Girl

Jos olet kiinnostunut, sinulla on aikaa tavata. Sinä teet sen ajan häntä varten.

Ei tekosyitä.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Koskaan ei muista sanoa kaikkea.

Esim. eräs kaveri oli käymässä kaupungissa ja hänellä oli pari tuntia aikaa nähdä ennen junaa. Aivan hyväksyttävää ja hienoa, että löytyi edes se pari tuntia aikaa. Eipä ollut hänen päätettävissään harvakseltaan kulkevat junat. Molemmat tiesi etukäteen paljonko yhteistä aikaa on ja siitä otettiin kaikki irti. Toista se on, kun pöytään istahtaessa pistetään sekkari käyntiin.

Mutta jos aikataulu on täysin omissa kätösissä, niin ylibookkaus on aivan oma moka ja vieläkin aika typerää.

Hessu (Ei varmistettu)

Vieras Mies: Silloin kun kavereita näkee, niin mikään aika ei ole koskaan tarpeeksi. Sehän on ihan itsestään selvää. :D

Treffikumppanista odotan, että hän ei ole minun universumini keskus, enkä minä hänen. Minusta on itsestään selvää, että jotkut asiat menevät minun edelleni ihan niinkuin minun elämässäni jotkut asiat menevät hänen edelleen. Kyllä, olen jättänyt useita poikaystäviä heidän kysyttyään kohtalokkaan kysymyksen "onko sun pakko aina mennä treeneihin?". Rehellinen vastaus nimittäin on aina ollut: "Ei, mutta mä menen mieluummin treeneihin kuin olen sun kanssasi".
Minusta parisuhteessa on aiheellista nähdä, mitkä asiat ovat toiselle osapuolelle niitä tärkeitä juttuja ja tukea häntä niissä täysillä. Minun tapauksessani ihminen, joka kysyy "onko sun pakko..." ei joko ymmärrä tai tue, eikä siten ole se oikea ihminen minulle. Tämä, niinkuin kaikki muukin parisuhteessa, toimii tietysti molempiin suuntiin, eli silloin kun poikaystävälläni on jotain tärkeää, minä väistyn sen tieltä. Kuka minä olen seisomaan itselleni rakkaan ihmisen unelmien edessä? On paljon mukavampaa seistä rakkaani takana ja työntää häntä eteenpäin.
Eli kyllä, minulle sopii, että parisuhteeni toisella osapuolella on minulle aikaa vain silloin, kun hänellä on minulle aikaa, kunhan minä olen hänelle se ihminen, jonka kanssa hän haluaa sen rajallisen aikansa viettää ja hänelle sopii, että minulla on hänelle aikaa vain silloin, kun minulla on hänelle aikaa.

Mindeka: Mikä on tekosyy ja mikä on oikea syy? Jos minulle sopii nämä tapaamisajat ja sinulle nuo, niin kumman vika se on jos ne ajat eivät osu yksiin? Kumman pitää todistaa olevansa kiinnostunut? Kumman pitää joustaa?

Tehdään mielikuvaharjoitus:
a) Tapaat elämäsi miehen, hän on aina haaveillut astronautinurasta ja on juuri lähdössä johonkin NASA:n parivuotta kestävään tiukkaan ohjelmaan, jonka päätteeksi hän lähtee kuulennolle. Oletatko, että mies hylkää unelmansa ja jättää lähtemättä koulutusohjelmaan, vain todistaakseen sinulle, että on kiinnostunut? Oletatko suhteestanne tulevan onnellisen? Vai olisiko sinun mahdollista joustaa omista aikatauluista ja suunnitelmistasi?
b) Entä jos samaan aikaan sinulla olisi mahdollisuus toteuttaa omat unelmasi? Luovutko sinä unelmastasi miehen takia, mies unelmastaan sinun takiasi, vai te toisistanne unelmienne takia? Jos te molemmat valitsette unelmanne, tarkoittaako se sitä, että te ette olleet kiinnostuneita toisistanne?

Mahdoton Nainen

Pakko heittää oma lusikkani tähän kiirekeskusteluun. Mindeka sanoi:

"Jos olet kiinnostunut, sinulla on aikaa tavata. Sinä teet sen ajan häntä varten.

Ei tekosyitä."

Itse teen töitä elokuva-alalla, jolloin kiire menee sykleissä. Kuvausjakson aikana ja muutamana viikkona sitä ennen painetaan helposti 10-15 tuntista työpäivää, riippuen työtehtävästä. Työpäivän päätteeksi sitä kaatuu about suoraan sänkyyn ja seuraavana päivänä sama uusiksi. Ja nyt sanot tähän, että entäs viikonloput. No nehän toki jokainen käyttää miten haluaa, moni tekee valmistelevia töitä myös viikonloppuna (edelleen, riippuen työtehtävästä), mutta onpa sitä niinkin käynyt että työviikon jälkeen on yksinkertaisesti niin puhki ettei jaksa nähdä ketään, ei edes niitä rakkaita ystäviä vaan mieluummin lepää kotona keräten voimia seuraavaan viikkoon.

Mikäli kuvausjakson päätteeksi ei ole toista proggista odottamassa johon hypätä alkaa loma (jota myös työttömyysjaksoksi sanotaan, tää on tätä friikun elämää). Silloin on sitten aikaa paikkailla niitä hunningolle jääneitä ihmissuhteita. Ja sitten on ne tyypit jotka on niin kysyttyjä ettei heillä ole vuosiin aikaa lomailla, ja toiset eivät edes uskalla hypätä pitkäksi aikaa pois oravanpyörästä koska tulijoita alalle on.

Omat ystäväni ovat pikkuhiljaa alkaneet jo tottua siihen radiohiljaisuuteen joka työprojektieni aikana vallitsee, ja tietävät että otan yhteyttä sitten kun on siihen oikeasti aikaa ja energiaa. Tämä alan ominaispiirre on kuitenkin varmasti osasyy sille, miksi elokuva-alan ihmiset ovat ystäviä keskenään ja pariutuvatkin keskenään, koska ns. "siviilin" on välillä vaikea ymmärtää tällaisen työn luonnetta.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen asunut Lontoossa nyt kohta 7 vuotta ja ilmio nayttaa taalla olevan aika suuri, eritoten meidan naisten kohdalla. Varsinkin alussa, kun oli vaikea tutustua muihin kuin toisiin suomalaisiin, jokainen potentiaalinen uusi britti-tuttavuus tuntui kaatuvan peruuntumisiin, tai puh numeroiden vaihdoista huolimatta ei paasty edes treffien sopimis-asteelle.

Alun jalkeen aloin tottumaan tahan ja tutustuin mukaviinkin paikallisiin. Paatin, etta jos jotain ei kiinnosta tutustua muhun niin ei kannata vakisin yrittaa. Sisaistin, etta monet kokevat kohteliaana/helpompana sanoa "Definitely! Let's meet up next Saturday" kuin etta ei, vaikka tietaisi jo mielessaan etta homma tulee kuitenkin peruuntumaan, enka ottanut asiaa enaa niin henk.koht.

Huomaan itsekin syyllistyvani tahan touhuun nykyisin enemman kuin ennen. Osasyyksi voisin mainita myos sen, etta elama on monilla niin hektista etta vapaa-ajan ollessa muutenkin vahissa on vaikea suunnitella menoa edes viikoksi eteenpain - siksi on hyva pitaa monta rautaa tulessa ennen kuin se toinen ehtii sopimaan jotain muuta!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

sanumaria: Argh, kyllä.Itsekin huonona puhelimen käyttäjänä voin hyvin unohtaa luurin äänettömälle päiväksi ja ahdistuisin varmasti, jos siihen joku sillä välin soittelisi kymmenisen kertaa, kuin puhelinmyyjä konsanaan. Olen joskus miettinyt, että mikä aivosolu siellä korvien välissä jättää liikahtamatta, kun tietyillä henkilöillä on tapana soittaa kymmeniä kertoja peräkkäin jos ei vastata? Täällä varsinkin, kun vuorokausi heittää häränpyllyä, on yö, kun Suomessa on päivä, muutama sankari soittaa aina yöllä (jolloin puhelin on äänettömällä) sen kymmenen kertaa  ja laittaa perään tekstiviestin, että mikä maksaa, kun ei vastata! Haloo pahvi, meillä nukutaan!

//off topic

Ajankäytöstä ystävien kanssa:

Mindeka: Joulukuussa Suomessa käydessä minulla ei ollut aikaa, vaikka halua olisikin ollut. Harmittaa, ettei ehtinyt treffaamaan läheskään kaikkia ystäviä, joita olisi halunnut. On inhottavaa, että Suomessa vietettävä aika on niin rajallista. Mutta tällä mantereella, voi pojat, että minulla olisi aikaa! Mutta kuka tulisi tänne?

Vierasmies: Juurikin edellä mainitulla Suomen vierailulla tuli niitä vähiä kyläpaikkoja kierrettyä kello kaulassa. Ja kyllä, pahoittelin varmasti heti ovesta astuessani, että aikaa on rajallisesti, tänään on vielä ajettava sinne ja tänne, tai käytävä tuolla ja täällä. Onneksi ystävät ymmärtävät. Puolustukseksi saanen sanoa, että minä sentään kävin, vaikkakin nopeasti. Kouraisi kyllä joka kerta sydämestä, kun joku sanoi, että harmi kun aikaa oli näin vähän. Niinpä.

Kaikki: Itse olen vähän sellaista ihmistyyppiä, etten jatkuvasti ole soittelemassa ystävilleni ympäri maailman. En itse asiassa soitellut edes Suomessa asuessani. Parhaita ystäviä (itselleni) ovat ne, joiden kanssa voi olla erossa pitkiäkin aikoja, vaihdella viestejä silloin tällöin, ja istua lasillisen ääreen pitkän eron jälkeen ja jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäi, aivan kuin aikaa ei niin paljoa olisi edes kulunut. Kyllä minulla usein on huono omatunto siitä, että en ole taas siihen ja tuohon ollut pitkään aikaan missään yhteydessä, mutta tosi asia on se, että jos olisin aktiivisesti yhteydessä kaikkiin koko ajan, en enää ehtisi mitään muuta tehdäkkään.

 

Ohari-kulttuurista:
Onnenpäivien Facebook-sivulla eräs mainitsi, että ohareiden tekeminen täällä Yhdysvalloissa on arkipäivää. Itse asiassa, asia on varmasti juurikin näin. Jälleen yksi pinnallisuuden ilmenemismuoto. Ehkä se yhteystietojen vaihto "kavereiden kesken" on yksi small talkin sivuhaara, eikä sen oleteta etenevän sen pidemmälle? Silti se on käsittämätöntä ja turhaa, täysin hukkaanheitettyä energiaa. Mainittakoon kuitenkin, että yksi esimerkeistäni oli suomalainen.

Mutta tekeekö miehet sitten ohareita "uusille kavereille"? Tehdäänpä esimerkki: mies tapaa jossain samanhenkisen kaltaisensa ja he sopivat menevänsä joku päivä maastopyöräilemään yhdessä, sillä he molemmat harrastavat sitä aktiivisesti. Myöhemmin toinen heistä yrittää ottaa yhteyttä, kuten sovittiin, mutta toinen ei enää halua vastata hänen yhteydenottoyrityksiinsä, sillä muutti mieltään.

Ihan oikeasti, eihän miehet toimi niin? Eihän?

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Hessu: ajauduimme ohi aiheen varsin hienosti. Otsikkonahan oli ohareiden tekeminen eikä niinkään miten käytämme aikaamme rakkaittemme kanssa. Voimme jatkaa sitä keskustelua sähköpostitse, jos haluat (hyvää juttua kerroit ja olen jopa samaa mieltä tietyissä asioissa).

Mutta avataan hieman mitä nyt ensimmäisessä kommentissani halusin sanoa (niin kuin se olisi pitänyt heti kirjoittaa).

Eli minun mielestäni kiire ja väsymys ei ole mikään syy tehdä ohareita ja etenkin, jos tapaaminen on sovittu hyvissä ajoin. Tietenkin on olemassa erikoistapauksia "tulen yhdistyksen kokouksen jälkeen" ja sitten kokous venyy ja joutuu perumaan. Ei ollut perujan vika ja "varoitus" tuli hyvissä ajoin. On myös hyvä sanoa etukäteen onko muita menoja. Ei voi jäädä perjantaina pilkkuun asti lipittelemään viiniä, jos seuraavana aamuna on menoja. 

Mielestäni on äärimmäisen epäkohteliasta ilmoittaa tapaamisen alkuun, että mä olen jumpan/salitreenin/lenkin/saunan jäljiltä väsynyt enkä jaksa jutella kauaa. Hienoa, että minä tein aikaa sinulle, mutta tapaamisen sijaan saan henkiset oharit. 

Minulle tapaamisen sopiminen on lupaus tapaamisesta. Jos ei pysty lupaamaan, niin se pitää kertoa etukäteen ja silloin on asennenoiduttava siihen, että toinen saattaa sopia jotain varmempaa

Ai sulla onkin aikaa noin vähän oli se juttu mitä en selittänyt tarpeeksi selvästi. Pahoitteluni.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

A. Sinivaara: 

Miehetkin tekee ohareita. Minulla oli tosi hyvä harrastuskaveri, joka toimi eräänlaisena valmentajana ja tsemppaajana. Sitten vissiin kaverilla nousi hieman kusipäähän arvostuksestani ja aikataulut venyivät ja muuttuivat. Ihan kohta oli jotain 5min ja 2h väliltä. Ihan ok, jos tapahtuu harvoin, mutta kun tapahtui liian monta kertaa putkeen en enää ottanut yhteyttä tyyppiin vaan etsin uusia kavereita. 

Eikä tyyppi ollut ainoa mies, joka tekee ohareita. Minulla ei ole vakavaa treeniohjelmaa, mutta jos sovitaan, että treenit on ma-ke-to ja sovin treffit tiistaiksi, niin pikkaisen alkaa nyppimään, jos treenit siirretään ti-to-la, koska maanantaina "ei vaan oikein napannut". 

Mitäpä olen oppinut ohareista:

1) Plan-B epäluotettavien tyyppien suhteen.

2) Mitään ei ole sovittu ennen kuin on sovittu. Kannattaa kehittää plan-b.

3) Älä lähtökohtaisesti kysy epäluotettavia tyyppejä mihinkään, tuhlaat vain aikaasi.

4) Kerro olevasi pettynyt oharin tekijälle. Muuten käyttäytyminen ei taatusti muutu (muutama on jopa muuttanut tapojaan).

 

Tätä tilitystä kirjoittaessa huomasin, että kerään epäluotettavia ihmisiä ympärilleni siinä missä jotkut naiset kusipäisiä miehiä :P.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Muistin muuten juuri, että olen tehnyt kerran törkeät oharit ystäväpariskunnalle, mutta syynä siihen oli informaatiokatkos, tai jotain sinne päin. Tehtiin silloin remonttia ja miehet olivat keskenään jutelleet, että voitaisiin mennä heidän luokseen saunomaan illalla. No, päivällä aloitettu remonttiosuus venyi venymistään ja iltapäivällä laitoin pariskunnan naisosapuolelle, että siirretään saunominen toiselle päivälle. Ongelma oli siinä, että meidän päässämme oli ajatuksena ihan perus, pienimuotoinen vierailu, ei mitään suureellista. Heidän päässään oli muodostunut käsitys kunnon illanvietosta, olivat tehneet ruokaa, hakeneet viiniä ja sen sellaista. Ystävältä tuli aika nopeasti tulikivenkatkuinen viesti, että ei tuollaisia ohareita voi tehdä. En ole eläissäni ollut niin nolona ja nolottaa vieläkin. Miehiltä lähtenyt informaatio tilaisuuden laajuudesta oli siis jossain vaiheessa muuttunut radikaalisti. Jos olisin tiennyt miten paljon vaivaa vierailumme eteen oli nähty, olisin pudottanut maalit ja pensselit käsistäni ja pitänyt sovitun aikataulun. Onneksi ystävät ymmärsivät, kuinka näin pääsi käymään. Mutta, sattuuhan sitä, itse kullekin.

ninoh

Kun oltiin Suomessa alko monet ei ohari kamut niitä harrastaan..en tie et johtuuko siitä et ihmiset on niin ujoja puhuin esim englantia vai mitä tapahtu kauheen ärsyttävää kun et pyydä mitään muut ite ehottelee ja peruu...miks pitää jauhaa jos ei kiinnosta..se on sellasta et täytetään hetkiä mielikuvilla asioista jotka ei koskaan tu tapahtuun hate it..ite yleensä pyydän nyt jos haluan tehdä jne jotain nyt...

Miinu (Ei varmistettu)

Minä taas olen niitä ihmisiä, jotka ovat vähän epäsosiaalisia ja ahdistuneita uusiin ihmisiin tutustumisesta, sinänsä tulen ihmisten kanssa toimeen aina tarvittaessa tyyliin small-talk-tilanteissa ja näin. Mutta jos minua saatetaan vaikka samalla kurssilla olleen tytön toimesta kysellä jonnekin kahville tai jotain muuta kaveerausta, eka tunne mikä tulee on "voi ei, en uskalla" tai "en jaksaisi nyt tsempata itteeni tähän koitokseen". En koskaan tiedä mitä sanoa. Joskus ei myös vaan rehellisesti sanoen kiinnosta tehdä uusia kavereita. En haluaisi kuitenkaan loukata ketään, varsinkin, kun useimmiten ihmiset jotka näitä kyselevät vaikuttavat ihan kivoilta ja sympaattisilta, mutten vaan... jaksaisi. Mitä siinä voi sanoa? Olen aina tosi vaikeana näissä tilanteissa. En halua valehdella, koska tiedän miten kusipäistä ohareiden tekeminen ja kaikki semmoinen on... Mutten nyt ajatellut myöskään avautua kaikista henkisistä ongelmistani! :D Asiaa vaikeuttaa sekin ettei näitä edes uskois musta päällepäin...

Kommentoi

Ladataan...