Olen vähän nuorempi kuin sinä

Ladataan...
Onnenpäivä

Mies istuu olohuoneen lattialla valmiina kääntämään äänentoistolaitteistosta nupit kaakkoon. 

- Hei tää on klassikko! Muistatsä tän?

Istun vaiti ja kuuntelen. Vaikka musiikki tulvii korvistani sisään sellaisella voimalla, ettei yksikään kuulohermo jää varmasti kylmäksi, en tunnista kappaletta. Pyöräytän avuttomana silmiäni ja kohautan hartioitani:

- En mä kyllä muista...

Kaiken metelin keskeltä kantautuu ehkä hieman turhautunut kommentti:

- No siis tätä kuunteltiin sillon pikkupoi...ai niin, mut ethän sä ollut silloin vielä edes syntynyt...mut hei, kai sä muistat tän, vuodelta -85?

- Kulta hei, mä olin silloin kolme.

Tämä on ehkä se klassisin esimerkki siitä kuilusta, joka 70-luvulla ja 80-luvulla syntyneiden välille silloin tällöin repeää. Vaikkei ikäeromme yhtätoista vuotta suurempi olekkaan, on tosiasia kuitenkin se, että silloin kun minä synnyin, pokkasi toinen meistä jo palkintolusikoita hiihtokilpailuista ja kun minä opettelin kertolaskuja, meni mies armeijaan. Iän ja vuosien myötä on ikäero kuitenkin tasoittunut.

Alle kaksikymppisenä olisi yli kymmenen vuotta vanhempi mies ollut hyvinkin kyseenalainen valinta. Jopa vielä 23-vuotiaana, kun mieheni tapasin, ihmettelivät muutamat tahot valintaani, kun eivät ikäiseni kelvanneet. Mies sen sijaan sai nuorikostaan lähinnä olantaputuksia ja hurraa-huutoja. Nyt kolmekymppisenä ei nelikymppinen mies enää herätäkkään ihmetystä. Kolmekymppinen, nelikymppinen, kuka sitä enää laskee. Henkinen ikäerokin on vähitellen kuroutunut umpeen, kun olen saanut lisää ikää ja järkeä.

Hyvä on, ei 23-vuotias enää mikään teini ole, mutta tuossa iässä henkisen kehityksen tahti on vielä huimaa. Mieheni taas oli noihin aikoihin jo hieman kulmistaan hioutunut ja asioista jotain tietävä 34-vuotias, vaikkakin ikuinen pikkupoika. Kun katson häntä nyt, ei hän lopulta ole noista ajoista muuttunut paljoakaan. Kun katson itseäni, huomaan muuttuneeni melko paljonkin. Voi kuinka vähän ymmärsin silloin, itsestäni tai maailmasta, ja kuinka vähän ymmärrän vieläkin, mutta kuinka se ei enää häiritse minua juurikaan.

Ihailen mieheni sinnikkyyttä, kun hän jaksoi seurata kasvukipujani, vaikka eivät ne suuren suuria olleetkaan. Olin kuitenkin 23-vuotiaana melko epävarma, vaikka työ ja puitteet olivatkin kunnossa. Haaveet tulevaisuudesta muuttuivat tiuhaan ja heikkoina hetkinä epävarmuus nosti päätään. Mitä jos mies aikansa leikittyään vaihtaakin ikäiseensä? Jospa olenkin liian lapsellinen. Myös toisen kokemusrikkaampi ja pidempään eletty elämä nakersi toisinaan mieltä. Tuntui, että mies oli ehtinyt tehdä kaiken jonkun muun kanssa ennen minua.

Aika nopeasti iän myötä epävarmuus katosi ja tilalle astui varmuus siitä, että olen oikean, vaikkakin vähän vanhemman ihmisen rinnalla. Ikäeron pohdiskelu loppui alun jälkeen nopeasti eikä sitä nykyisin huomaa juuri muusta kuin 70-luvun musiikkitietämykseni vajavaisuudesta. En enää ajattele miehen elettyä elämääkään pahalla vaan pelkästään positiivisena elämän karttumisena. Tietääpähän ainakin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, mitä elämältään haluaa ja mitä ei ainakaan halua. Mies onkin joskus vitsaillut, että on elämänkokemuksellaan kasvattanut itselleen ihan kelpo puolison. Niin, olen itsekin onnellinen siitä polusta, jota hänen käsipuolessaan kuljen. Hän pitää askeleen vakaana ja minä vauhtia yllä.

Tätä kirjoittaessani muuten tajusin, että on ainakin yksi asia, jota mies ei ole tehnyt kenenkään muun kuin minun kanssani. Mennyt naimisiin.

 

Noin. Minä kerroin millaista on, kun puoliso on huomattavasti vanhempi. Olisiko täällä joku, joka osaisi kertoa millaista on, kun puoliso onkin huomattavasti nuorempi?

 

 

Share

Kommentit

Satu vierailija (Ei varmistettu)

"..Tuntui, että mies oli ehtinyt tehdä kaiken jonkun muun kanssa ennen minua."" - Kommentti iski omaan nilkkaan! Mieheni on minua 6vuotta vanhempi,ollut naimisissa kerran ja ehtinyt saada 4 lasta. Isäni on häntä 15 vuotta vanhempi ja ollut lapsenvahtina alaikäisenä miehelleni tietämättään että joskus tuo nyytti vie hänen vanhimman tyttärensä :D
Minullakin on lapsi ja olen hänen kanssaan elänyt 9vuotta perhe-elämää kaksin. " Yrityksiä on ollut mutta valmista ei ole tullut",en ole ollut kypsä eikä kukaan vaihtoehdoistani varsinkaan ole ollut kypsä millään osa-alueella näin jälkeenpäin ajateltuna. Nyt kun täytin 30v. Huomaan meneväni naimisiin elämäni rakkauden kanssa. Teen paljon asioita elämässäni ekakertaa ja melkein jokapäivä havahdun samaan tunteeseen "...että mies oli ehtinyt tehdä kaiken jonkun muun kanssa ennen minua."

tiia_

Tuntuupa tutulta! Olen itsekin se nuorempi osapuoli (ikäeroa on meillä vielä hieman enemmän kuin teillä), ja myös meillä naureskellaan usein toisten musiikki- ja leffamuistoille. "Muistatko kun kävit kattomassa Alienin leffateatterissa?" - "Ööh... olin just syntynyt." :) 

Jii (Ei varmistettu)

Mun mieheni on mua 7 vuotta nuorempi, mutta on ikäisekseen (23 v.) niin kypsä ja fiksu, ettei tässä reilun 2,5 vuoden aikana kun ollaan oltu kavereita ja reilun vuoden aikana kun ollaan seurusteltu, ole tullut mitään ongelmia eteen. Monissa asioissa mies tuntuu olevan se järkevämpi ja harkitsevampi osapuoli, kun minä taas meinaan tempaantua liikaa haaveiden vietäväksi.

Mies on kyllä usein kadehtien kuunnellut, kun kerron ulkomailla työskentelyistä ja hän on sitä mieltä, että joskus voitaisiin muuttaa ulkomaille yhdessä. Tässä mun kokemukset tulee mielestäni eduksi, tiedän mitä ihanaa ja kamalaa kauempana kotoa odottaa.

Meillä tämä siis toimii ihan loistavasti. Vaikka ikäero ei olekaan mikään valtava, jouduin suhteemme alkuaikoina katselemaan aika paljon kulmien kohotuksia, kun ihmisille selvisi mieheni ikä. Näin päin se ei siis edelleenkään taida olla kovin yleistä?

marietta

Hahaa! Minä osaan. Siitä voikin lukea mun palstalta esim. täältä. On muuten oikeasti aika mielenkiintoinen huomio, että räikeimmät erot näkyvät popkulttuuriin liittyvissä asioissa, kuten musiikissa ja elokuvissa. Avokkini on minua 6 vuotta nuorempi. Ei niitä eroja muuten oikeasti juuri ole.

Muistan itse joskus teininä ajatelleeni, etten koskaan voisi olla tosi eri ikäisen miehen kanssa, koska me olisimme nähneet ihan eri lastenohjelmat. Lastenohjelmat?? Millähän logiikalla? Ehkä ajattelin, että kulttuuriperintömme tai kasvatuksemme olisi eri lastenohjelmien myötä hurjan erilainen.

Teini-iässä rakastuin myös palavasti poikaan, koska hän kertoi että hänkin oli pelännyt Pikku Kakkosen Varokaa heikkoa jäätä -varoitusta. Siis me ollaan niin täydelliset toisillemme! Tsiisus mikä höhlä olen. Kuka sitä muka EI olisi pelännyt? :D

Mulla kaatui yksi tapailusuhde 10 vuoden ikäeroon (ainakin osittain, olihan siinä nyt muutakin). Olin silloin 23 ja mies 33. Intoilin usein tapani mukaan treenaamisesta ja musiikista/keikoilla käymisestä jne. ja miehen kommentti oli tosi usein jotain tyyliin "joo kyllä mullakin silloin sun ikäisenä näkyi vatsalihakset, mutta nykyään ei enää tarvi välittää miltä näyttää", "mä kävin kans kakskymppisenä katsomassa keikkoja ympäri suomea mut enää ei jaksa nähdä sitä vaivaa", "oli mullakin silloin nuorena pitkät hiukset mutta sit totesin ettei enää näin vanhana tarvi esittää"... Huoh. Siinä tais miehellä olla jotain ikäkriisiä vaikka ei sitä myöntänytkään. Tuollaiset kommentit tuli esiin niin usein, että alkoi ärsyttää ja ikäero hiertää vaikka alussa en sitä miettinyt.

Matkaaja (Ei varmistettu)

Kyllä ne suurimmat erot huomaa juuri tuollaisissa pop- ja muuhun kulttuuriin liittyvissä jutuissa. Olen siis saman ikäinen kuin sinä ja meillä on miehen kanssa suurinpiirtein saman verran ikäeroa. Kerran on mennyt hermo autossa kun ollaan kuunneltu jotain kanavaa ja siellä on tullut jotain vanhaa musiikkia ja mies on laulanut innoissaan mukana joka kappaleen hihkuen tyyliin, tää on tää ja mä murjotan vieressä, että joo en ole koskaan kuullutkaan mitään näistä, voisitko lopettaa. Useimmiten kuitenkin saamme näistä eri aikakokemuksista vain hyvät naurut ja tykkään itsekin 60 ja 70-luvun hippimusiikista. Mieheni oli yllättynyt kun tiesin Doorsit, Hendrixit ja Pink floydit. Välillä sitä miettii, että toinen on kokenut niin paljon, mutta ei se oikeastaan minua häiritse. Koska vaikka olen nuorempi niin olen minäkin taas kokenut sellaista mitä mies ei. Ja mies on monta kertaa sanonut, että on tehnyt ja kokenut jotain ensimmäistä kertaa vasta minun kanssani. Tottakai se lämmittää, koska loppujen lopuksi jokaisella parilla on tärkeintä ne yhteiset jutut ja minusta on hauska kuunnella kun toinen kertoo omasta elämästään. Siksi koska kyseessä on ihminen, jota rakastaa.

Nimimerkille Vim, ymmärrän täysin, että tuo suhde kaatui. Eihän sitä kukaan jaksa, jos toinen koko ajan hokee, että nuorempana minäkin sitä ja tätä... Siinä voi sanoa, että se häiritsee ja tulee olo, että ei ole mitään yhteistä.

Itselläni ei siis ole kokemusta nuoremmasta puolisosta, mutta koska sellaisia kaipasit niin kerron ystäväni kokemuksen. Hän seurusteli 7 vuotta nuoremman kanssa, tyyppi oli vasta 19 kun he aloittivat suhteen ja kaverini oli jo 26. Poika parka ei tiennyt edes miten jauheliha ruskistetaan, joten ystäväni sitten opetti. :D Nuoremmilla taas sitten kaikki voi olla uutta ja ensimmäistä kertaa, että siinä on ihan toisenlainen maaperä. Kaverini sanoi, että nuoren puolison kanssa sitä ei todellakaan itse tunne olevansa nuorempi kuten kuvittelisi, päinvastoin. :O Kun taas minulla on kolmenkympin kriisi ja puolisoni mielestä se on lähinnä huvittavaa kun olen niin nuori... :P :DD

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Luulen, että onnistumisen salaisuus ikäerolla höystetyssä parisuhteessa on se, ettei tee siitä numeroa. Mieheni ei koskaan mässäillyt eletyllä elämällään tai ole väittänyt tietävänsä jotain paremmin vain, koska on vanhempi. Jos olisi, emme varmasti olisi tässä.

Tuli mieleeni, kun parikymppisenä ikäero ilmenee henkisenä ja keski-ikää lähestyessä ja siellä elellessä sekin vähitellen katoaa, että nostaakohan se ikäero sitten taas elämän ehtoopuolelle kääntyessä päätään, sillä kertaa fyysisenä ikäerona? Ei tietenkään voi ennustaa missä vaiheessa vanhuus todenteolla iskee, että iskeekö fyysinen ikääntyminen sen puolisoista vanhemman kohdalla juuri sen ikäeron verran aikaisemmin. Ja haittaako se? Onpahan sitten myöhemmällä iällä ainakin toinen kykenevä pitämään mökkiä pystyssä ja näin ollen takaamaan toiselle ehkä laadukkaamman vanhuuden. Toisaalta oma totuttelunsa saattaa olla siihen, kun toinen jää eläkkeelle ja kotiin harrastelemaan reilut kymmenen vuotta aikaisemmin. Pelottavinta olisi kai ajatella, että toinen nukkuisi pois paljon aiemmin, mutta kuolemasta nyt ei koskaan tiedä miten, missä ja milloin se tulee.

Seregi
Sekaisin Seregistä

Hahaa loistavaa! Omat isoveljeni ovat 14 ja 16 vuotta vanhempia kuin minä. Nuoremman vaimo on mun ikäinen eli hän tajuaa jotain meidän nuorempien päälle. Siinä tulee pakotakin sellainen, et on kasvanut ihan eri systeemissä kuin veljensä. 

Mä ajattelin jossain vaiheessa et Prätkähiirien katsominen olisi ollut jonkinlainen raja. Esim. -79 syntynyt miespuolinen kaverini ja -81 syntynyt mussukkani eivät ole kumpikaan katsoneet Prätkähiiriä, toisin kuin minä ja kaverini (suurin osa -84-87 -syntyneitä). Sitten selvisikin, että mussukkani -79 syntynyt naispuolinen kämppikseni oli katsonut niitä. Eli onko tää joku juttu et Prätkähiiriä katsoivat lähinnä tytöt?

Matkaaja (Ei varmistettu)

A. Sinivaara, sinä olet pohtinut tätä todella syvällisesti. Se on totuus, että 30-40 vuotiaana ikäerolla on kaikista vähiten merkitystä. Parikymppisenä sen huomaa paremmin ja varmasti mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän ikäero alkaa taas näkyä juuri fyysisesti. Rehellisyyden nimissä en ole kuitenkaan niin pitkälle vielä ajatellut. Vanhuus tuntuu sen verran kaukaiselta ja toivottavasti tässä on vuosia vielä paljon edessä. Ja sen verran fatalisti olen, että ei sitä oikeasti voi ikinä tietää kuinka paljon kenellekin päiviä suodaan. Nyt tällä hetkellä ainoa asia, joka oikeasti ikäerossa mietityttää on jälkikasvu. Nelikymppisellä saattaa hyvin jo olla lapsia ja hän ei välttämättä halua niitä lisää. Toisaalta jos ei lapsia ole niin kynnys jälkikasvun hankkimiseen ja sitä kautta isoon elämänmuutokseen voi olla aika iso tuossa iässä. Tässä asiassa se ikäero on koko ajan läsnä, koska naisella biologia määrää milloin on oikea aika tulla raskaaksi. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, että ikäero on toisin päin siis nainen on vanhempi. Miehellä se ei ole iästä kiinni, mutta tosiaan eri asia jaksaako ja haluaako enää yli 40 vaipparumbaa ja häiritseekä ajatus, että kun lapsi on rippikoulussa niin isä saattaa olla 60. Tällaisia kysymyksiä ei tule eteen silloin kun molemmat ovat suunnilleen saman ikäisiä.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Matkaaja, olet asian ytimessä lapsiasian kanssa. Tosin vähän aikaa sitten taisin lukea viimeaikaisista tutkimuksista, joiden mukaan erilaiset kehityshäiriöt yleistyvät myös mikäli lapsen isä on iäkäs. Joten ihan ei sekään pidä enää paikkaansa, että miehen kannattaa lapsia välttämättä tehdä vanhoilla päivillä. Taisi jossain jenkkiuutisissa tulla tämä juttu. Mutta kyllä, jos on lapsilta "välttynyt" yli neljäkymppiseksi, ei niitä välttämättä halua siinä vaiheessa enää ryhtyä tekemäänkään. Ja toisaalta, jos sitä jälkikasvua on jo siunaantunut, niin varmasti vielä vähemmän toivoo enää sitä vaipparumbaa uudelleen. Vaikka onhan noita, poikkeuksiakin.

nuori (Ei varmistettu)

Minä 18-vuotiaana juuri viimeisistä lukion kirjoituksista selvinneenä nuorena tapasin mieheni(6 vuotta minua vanhempi) joka nyt keväällä kosi minua.
" Tuntui, että mies oli ehtinyt tehdä kaiken jonkun muun kanssa ennen minua." niin totta. Ja minä en ollut ehtinyt tehdä mitään kenenkään kanssa.
Mutta on ihana kokea niitä kaikkia ensimmäisiä kertoja juuri hänen kanssaan. Myös Se ensimmäinen kerta.
Ikäerostamme kun puhuttiin hän kysyi miten vanhempani reagoisivat ikäeroomme. Ei ne siitä varmaan ole ihmeissään sanoin ja selitin että vanhemmillani on 15 joten kuuden vuoden ikäero ei ole mitään.

Aridith

Meillä on miehen kanssa ikäeroa viisi-kuusi vuotta, minä olen vanhempi. Ei sitä oikeastaan huomaa, kuin jostain pikkujutuista. Joskus mies vitsailee sillä, että hän vielä paskansi housuun kun menin kouluun. Mies on varsin kypsä ja fiksu ja koska meikäläisellä on naama kuin viisitoistakesäisellä miestä luullaan usein vanhemmaksi, joku taisikin kysyä miksi otti tuollaisen nuoren tytön kun yleensä deitannut ikäisiään / vanhempia. Oli ilme eika näkemisen arvoinen kun totesin olevani jo parinkympin paremmalla puolella.

Elämät on kuitenkin niin samassa paikassa että ei ikäero tunnu muuten kuin numerona passissa. Lopetin koulut aikanaan ja menin suoraan työelämään joten ollaan jopa opinnollisesti samassa vaiheessa, minä jopa vähän jäljessä kun teen töitä samalla. Enkä minä koskaan maalaile kuvia siitä, että olen ollut työelämässä yli meidän ikäeron verran, olen ollut kihloissa ja asunut jonkun kanssa sen samaisen ikäeron verran vaan mikä on meidän on meidän ja mikä on ollut se on ollutta ja mennyttä. Ei se ongelma ole, jos siitä ei tee ongelmaa. Puumanaisvitsiä lentää aina välillä, mutta huumorilla pitää osata itsensä vähän ottaa :D.

Meillä ei niinkään musiikki ole se josta huomaa ikäeron vaan ne lastenohjelmat :D. Olen katsonut Prätkähiiriä pentuja ja mies Paavo Pesusientä jonka ensi-esityksen aikaan olin jo 9.

Kommentoi

Ladataan...