Olisinpa käynyt useammin kotona

Ladataan...
Onnenpäivä

Kuluneella viikolla oli aikaa ajatella. Tunteja ja taas tunteja autossa istuttuani, Nevadan, Utahin ja Arizonan vaihtuvia maisemia katsellessani, harhailivat ajatukseni koti-Suomeen ja vanhempieni luokse. Koti-ikävän nostaessa päätään, tunsin sydämessäni ikävän piston. Olemme USA-vuosinamme reissanneet autolla paljon, ristiin rastiin Kaliforniaa ja naapuriosavaltioita, toisinaan tuntikausien päähänkin vain muutaman päivän vuoksi. Tässä suuressa maassa ovat etäisyydet kutistuneet ja ajoaika menettänyt merkitystään. Välimatka ei enää ole este jos johonkin haluaa päästä.

Toisin oli Suomessa asuessani ja siksi se pisto sydänalassa niin terävältä tuntuukin. Aivan liian monta kertaa jäi vanhempien luona käymättä vain sen takia, ettei kaupunkilaistunutta nuorta huvittanut istua autossa yli viittä tuntia, matka oli muka pitkä ja elämä kiireinen. Lopulta tuo matka tuli taitettua aivan liian harvoin. Viikonloput olivat liian lyhyitä reissaamiseen ja niin vanhempien luona tuli piipahdettua vain pidemmillä lomilla, eli kerran pari vuodessa. Ehtiihän sitä sitten myöhemminkin.

No, nyt eletään sitä hetkeä, jota joskus kutsuin myöhemmäksi. Enpä tullut silloin ajatelleeksi, että muuttaisin Suomen äärirajoilta vieläkin kauemmaksi kotoa - niin kauas, että pelkkään matkantekoon kuluu viikonlopun verran aikaa ja hillittömän pitkän automatkan verran bensarahaa. Ja se on se ainoa asia, joka maailmalla asumisessa haraa pahasti vastaan. Kun haluaisi käydä useammin kotona, olla auttamassa vanhempia pihanlaitossa, puuhommissa tai talon maalaamisessa, olla paikalla silloin kun tarvitaan. Kun olisi valmis ajamaan maalle sen viisi tuntia, vaikka vain kahvilla käydäkseen.

Koska kieriskelen nyt itse vielä kuukauden verran ikävissäni täällä rapakon takana ja mulkoilen itseäni syyttävästi peiliin, haastan kaikki muut käymään pikavisiitillä kotipuolessa mikäli siihen vain suinkin on mahdollisuus. Uskokaa, kun vanhempi täti sanoo, että joskus voi vielä harmittaa, kun kiire ja oma napa meni ihmisten edelle.

 

 

Share

Kommentit

Sanph
Sanph

Fiksuja sanoja. Huomaan olevani jotenkin tosi paljon levollisempi, kun olen vuoden 2014 aikana käynyt vanhempieni luona aika tarkalleen kerran kuussa. Kuuden tunnin matka ei ole tuntunut juuri miltään ja kotivierailuja on kertynyt varmaan enemmän kuin edellisten kahden vuoden aikana. Vaikka toisena niistä asuin vain 140 km päässä vanhempieni luota. Nytkin naputtelen konettani vanhempieni sohvalla ja harmittelen, että joudun torstaina jatkamaan matkaa. Viikko on vierähtänyt ihan liian nopeasti vanhempieni ja ystävieni seurasta nauttien. Olen kylläkin kaikille luvannut, että tulen kesän aikana vielä ainakin kerran käymään Savossa. Kai jonkin sortin kotiseutuikävä- ja rakkaus nostaa päätään ja muutaman evakkovuoden jälkeen osaa taas arvostaa ja kaivata tänne enemmän.

Finski (Ei varmistettu)

Hienosti ajateltu. Mina en voi sanoa mitaan siita etta olisinko kaynyt Suomessa asuessani enemman vanhempien luona kun muutin kotoa suoraan Amerikkaan 21 vuotiaana.Usein meni kolmekin vuotta alkuaikoina etten kaynyt Suomessa.Sitten kun huomasin etta ei ne nuorene ne munkaan vanhemmat niin aloin kayda kerran vuodessa. Se tuntui hyvalta ja tajusin etta Suomessa kaynti oli minulle muutenkin tarkea henkireika kaiken jenkki-hulluuden ymparoimana. Se harmitti myos etta jain aina paitsi sukulais-lasten lakkiaisista,ristiaisista, avioliiton solmimisista seka muutamista hautajaisista ja tuntui etta jain niin kaikesta ulkopuolelle vaikka pidettiinkin yhteytta.Kun isa sairastui parantumattomaan syopaan, tulin aitin tueksi pitemmaksi aikaa.Silloin mietin etta miten ihanaa etta kaiversin sen ajan kerran aina vuodessa tulla Suomeen kun isa oli elossa viela ja pystyimme nauttimaan toistemme seurasta.Hanet haudattiin viisi vuotta sitten ja nyt aiti on hoitokodissa Alzheimerin tautia potemassa ja minulla on kauheen syyllinen olo kun en ole Suomessa hanta itse hoitamassa.Muita sisaruksia kun ei ole. Miten naista syyllisyyden tunteista oikein paasee? Se aina vaan kaivertaa sydamen pohjalla. Miten teilla muilla?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ihan sama mulla noiden syyllisyydentuntojen kanssa. Vaikka omat vanhemmat eivät vielä niin vanhoja olekaan, niin silti sitä miettii jo nyt, että mites sitten kun vanhemmat ikääntyy ja alkaisivat ihan oikeasti tarvita enemmän apua ja seuraa? Olen aina ajatellut jotenkin niin, ettei elämää voi ohjelmoida muiden mukaan, että pitää kulkea sitä omaa tietä. Mutta tässä tapauksessa se oma tie tuntuu kuitenkin vähän väärältä :/

Positiivista

Mä taas sitten oon ehkä liiankin kiinni vanhemmissani. Ahdistaa, jos menee viikko etten näe jompaa kumpaa tai mieluummin molempia (ainakin puhelimessa on pakko puhua). Siispä pyrin kahvittelemaan isän kanssa ja saunomaan äidin kanssa niin usein kuin vain mahdollista, varsinkin nyt kun mun mummu kuoli keväällä ja tajusin ekaa kertaa että ei kaikki todellakaan olla ikuisuutta tällä pallolla... :)

Hertta
Lilou's Crush

Minusta tuo kuulostaa ihanalta, oman äitini menettäneenä ja pienen tytön äitinä! Kunpa omakin suhde lapseen ja kohta lapsiin säilyisi tuollaisena tiiviinä aina! -toki en ahdistusta toivo sen aiheuttavan vaan siis sitä, että halutaan kovasti edelleen viettää aikaa yhdessä <3

Positiivista

Ehkä ahdistus on vähän vahva sana, mutta sellanen "liian kireälle venytetty napanuora" -fiilis :D Mun vanhemmat on ihania ja hyvää seuraa, joten tottakai heidän kanssa on sitten kiva viettää aikaakin :)

Itse asuno 2h ajomatkan päässä vanhemmistani ja mietin aina välillä tuota samaa. Käyn siis tällähetkellä kotona vain isommilla lomilla jos ja kun pystyn olemaan pidempään. Teoriassa tiedän, että voisin mennä vaikka vain päiväksi tai edes viikonlopuksi mutta ei. Toisaalta (seli seli :D ) osasyy on hinta. Tuo kahden tunnin auto/junamatka maksaa edestakaisin 75euroa ja no näin työttömältä se on ihan hemmetinmoinen raha. Oonkin järkeillyt että kotona tarvii olla niin pitkään että ehtii saamaan tuon rahan ns. ruoan ym.muodossa takaisin :) No ehkä mä kadun vielä joskus mutta tällähetkellä tuo matka on liikaa. 

Nina Enroth

Mulle iskee aina kotireissuilla ahdistus, kun siellä on ihmisillä niin paljon kaikenlaisia ongelmia, joita eivät pysty/halua selvittää. Mutta tämän lapsosen myötä olen taipunut käymään vähän useammin. Nyt pitäis taas joku reissu buukata. Huoh jee. Toisaalta siis kiva nähdä kaikkia, toisaalta tulen pykälän verran masentuneempana sieltä takaisin omaan kotiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tärkeitä juttuja. Minä onneksi jaksoin opiskeluajat istua autoissa ja junissa ja linja-autoissa, ja kävin kotona melkein joka viikonloppu. Onneksi, koska toinen vanhemmistani menehtyi aivan yllättäen alle viisikymppisenä. Näitä asioita kannattaa miettiä.

sanniiiii (Ei varmistettu)

Mä asun eri maassa kun vanhemmat, ja kumpikin meistä siis muualla kuin Suomessa, mutta onneks skypeillään viikottain ja jokaiset lomat (jotka saattaakin sitten talvella olla vaikka 4 viikkoa) vietän vielä aina kotona kun näin "pieni" olen vielä, vasta 21 syksyllä :p Eli musta oikeastaan tuntuu siltä että asuisin vielä kotona, ja olen opiskelumaassa vaan käymässä, jotkut kaverit lähtevät aina lomilla yhdessä bilettämään ulkomaille, Alpeille tai etelään, mutta mun on kyllä ihan pakko päästä kotiin ja sitten kotiin myös Suomeen.

sanniiiii (Ei varmistettu)

Mä asun eri maassa kun vanhemmat, ja kumpikin meistä siis muualla kuin Suomessa, mutta onneks skypeillään viikottain ja jokaiset lomat (jotka saattaakin sitten talvella olla vaikka 4 viikkoa) vietän vielä aina kotona kun näin "pieni" olen vielä, vasta 21 syksyllä :p Eli musta oikeastaan tuntuu siltä että asuisin vielä kotona, ja olen opiskelumaassa vaan käymässä, jotkut kaverit lähtevät aina lomilla yhdessä bilettämään ulkomaille, Alpeille tai etelään, mutta mun on kyllä ihan pakko päästä kotiin ja sitten kotiin myös Suomeen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuli koti-ikäväitku. Mulla on matkaa n. 6 tuntia kotiin ja suurin ongelma matkustuksessa on raha, ei niinkään aika. Matkat voi aina nukkua (lempipuuhaa) ja kun oon asunut ulkomaillakin, ylipäätään jo se että asuu samassa maassa tuntuu voitolta.

Matkaaja (Ei varmistettu)

Minä kävin vanhempien luona joka toinen viikonloppu kun lähdin opiskelemaan alle parikymppisenä. Vielä parikymppisenäkin vietin pidemmät lomat kotona. Joskin vierailuni alkoivat vähentyä. Voisin sanoa Edith Piafin sanoin Je ne regret rien. Minua alkoi rassata se, että kukaan ei koskaan minun luokseni tehnyt sitä matkaa mitä minä tein aika usein. Puhun nyt vanhoista ystävistäni, kyllä he ihan ilahtuivat kun kävin ja kysyivät koska tulen uudestaan. Koskaan he eivät tarjoutuneet tulemaan minun luokseni, vaikka pyysin, kun oli niin pitkä matka.

Älä suotta syyllistä itseäsi. Suomi on niin pieni maa, että siinä väkisinkin välimatkat ja etäisyydet vääristyy. Ja jos ei ole omaa autoa tai opiskelija-alennuksia niin matkustaminen täällä maksaa mansikoita. Ja anteeksi vain, mutta henkisesti suomessa tuntuu joskus olevan naapuriinkiin liian pitkä matka. Tällä hetkellä matkustan töihin joka aamu julkisilla melkein kaksi tuntia ja saman takaisin illalla. Voi uskoa, että siinäkin ehtii miettiä. Matka on aina liian pitkä, jos ei toisesta suunnasta tulla vastaan. Näin minä koen tämän suomalaisten selittelyn välimatkoista. Laskin, että istun joka viikko pelkästään junassa yli 1000km, siihen kun laitetaan bussi ja automatkat päälle niin varmaan Suomen päästä päähän. Minulle se ainakin antaa perspektiiviä.

Finski (Ei varmistettu)

Kiitos!! Toi on ihan totta,kukaan muu ei kay taalla,mina vaan matkusta vuosi vuoden jalkeen sinne.Ja kun Suomeenkin asti Jenkkilasta lentaa,silti pitaisi menna Suomea ympari minun, joka on maksanut maltaita Atlantin yli lennosta.Siis ihan oikeesti, vois ne pohjoisen sukulaiset tulla etelaan mua kattomaan myos. Siis nyt ma otan jarjen kateen ja annan ittelleni joitain juttuja anteeksi.

Merenwen
Destination Maryland

Olen oikeastaan aina käynyt paljon kotona. Onneksi. Kun muutin pois kotoa, kävin silti usein kotona ja meillä on aina ollut vanhempien ja veljeni kanssa olleet hyvät välit. Nykyään vieläkin läheisemmät. Kun muutin kauemmas kotoa, kävin silti kotona ehkäpä joka toinen viikonloppu eli aina kun ehdin. Muutin takaisin kotikaupunkiini pari vuotta sitten ja ihan sattuman kautta asun nykyään noin 3 minuutin bussimatkan päässä vanhemmiltani, veli taasen asuu kauempana. En silti näe vanhempiani IHAN koko ajan eli ei tämä "saman katon" alla asumiseksi sentään ole mennyt. Näen äitiäni kahvilla ja/tai shoppailemassa kerran viikossa, välillä käydään vanhempien kanssa yhdessä kauempana ostoksilla (mulla kun ei ole autoa eikä kaikkea aina saa tuotua bussilla) ja käyn melko usein kotona viettämässä aikaa molempien vanhempieni kanssa esimerkiksi päivällisen merkeissä tai vaikka kahvilla ihan muuten vaan.

Nyt kun olen muuttamassa Yhdysvaltoihin, tätä läheisyyttä tulee hirveä ikävä mutta olen todella onnellinen siitä, miten läheiset välit itselläni nykyään on vanhempiini. Jos en olisi pitänyt näin hyvin yhteyttä ja jo pitkään nauttinut yhteisestä ajasta kun se on vielä näin helppoa, kaduttaisi suuresti etten ottanut siitä kaikkea irti kun olin vielä Suomessa. Ei tarvitse myöhemmin, kaukana kotoa, miettiä, että "olisi pitänyt". Vielä olen määrittelemättömän ajan (=keskellä viisumiprosessia, jonka kestosta ei ole tietoa) Suomessa, lähellä kaikkea ja kaikkia tuttuja ja otan tästä kaiken irti. Käyn paikoissa, joissa on aina pitänyt käydä, teen ja koen asioita, joista on aina miettinyt, että sitten joskus, onhan tässä aikaa. Olen oppinut nauttimaan ja arvostamaan kaikkea mikä suomalaisuuteen liittyy, nyt kun se on ns. jäämässä taakse. En tietenkään täältä kokonaan lähden vaan käy sitten koti-Suomessa miehen kanssa (ja myöhemmin oman perheen kanssa) aina kun siihen on mahdollisuus. Mutta tietenkään ei ole sama tulla kaukaa toiselta mantereelta Suomeen kuin hypätä bussiin ja olla parissa minuutissa vanhempien kotona. Ja vanhempani tulevat myös Yhdysvalloissa käymään aina kun voivat eli ei tietenkään ole vain minun ja mieheni "velvollisuus" tulla kyläilemään. Vanhempani ovat jo innoissaan puhuneet tulevista visiiteistä "kauas jenkkilään" :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan ihana kirjoitus. En ole koskaan ennen blogiasi lukenut, mutta tormasin tahan postaukseesi ja se todella kosketti. Sinansa tosin ironista, koska ikavan iskiessa pohdin sita miten edes sielta Amerikasta lento koto Suomeen olisi lyhyt ja halpa. Minun vierailu kotiin olisi noin 30h lentamisen takana...Uusi-Seelanti on hurjan kaukana.Uskon, etta omaa elamaa pitaa elaa, mutta ian myota elaman hauraus ja lyhyys ajatteluttaa todella. Olen elanyt ulkomailla jo kymmenen vuotta, mutta aiemmin kuitenkin Euroopassa ja siis suhteellisen lyhyen lentomatkan paassa. Silloin vierailin Suomessa useaan kertaan vuodessa. Itse olen onnellinen, etta Suomessa asuessani vierailut lapsuuskotiin olivat miltei jokaviikkoisia. Elama kuljettaa mukanaan, mutta toivon, etta tulevaisuuden koti on hiukan lahempana sita missa omat juureni ovat.

Kommentoi

Ladataan...