Päivän niksi: eroon muurahaisista E951:llä

Onnenpäivä

Se alkaa olla huhtikuu käsillä ja kevät lähestyä kovaa vauhtia. Aurinko herättää henkiin kedot ja kukkaset, pikkulinnut laulavat kirkkaasti, luonto vihertää ja muurahaiset vipeltävät esiin koloistaan etsien ruokaa nälkäiselle kansalle. Aina silloin tällöin käy niin ikävästi, etteivät ahneet muurahaiset tyydy luonnonantimiin vaan löytävät tiensä sisätiloihin, ihmisten eväille. Muurahaisongelma ei toki Suomessa ole aivan niin laaja kuin meillä täällä Kaliforniassa, mutta inhoja yhteentörmäyksiä keittiönkaapeissa, kylpyhuoneen nurkissa, parvekkeella ja terassilla tapahtuu Suomessakin aina silloin tällöin. Mutta eipä hätää, ongelmaan on olemassa ratkaisu - E951, yksi tehokkaimmista joukkotuhoaseista mitä muurahaisten keskuudessa tunnetaan.

Arvaatteko mitä kuvassa on? Makeutusainetta kyllä, mutta myös tehokas väline kemikaaliseen sodankäyntiin muurahaisia vastaan.

 

Moni ehkä huomasikin, kuinka joitakin viikkoja sitten kirosin Facebookissa muurahaisten invaasiota kodissamme. Ilmeisesti ulkona riehunut parin päivän mittainen rankkasade sai tuon salakavalan pikkukansan hakeutumaan kuiviin tiloihin ensin talomme seinien sisään ja sitä kautta sisätiloihin. Ensimmäinen muurahaishavainto tehtiin yläkerrassa, kun tapasin yksinäisen muurahaisen seikkailemassa pitkin kylpyhuoneen lattiaa. Koska muurahainen harvoin liikkuu yksin, silmäilin tavallista tarkemmin nurkkia ja lattioita seuraavat päivät ja toivoin, että muurahainen olisi vain kulkeutunut vaatteiden mukana ulkoa tai jotenkin onnistunut eksymään sisätiloihin avoimesta ikkunasta. Seuraava muurahainen löytyikin sitten sängystämme, joskin kuoliaaksi liiskautuneena. Eksymisen mahdollisuus voitiin kuitenkin sulkea pois välittömästi, kun löysin viisi vielä elävää muurahaista seikkailemasta yöpöydän alta. Meneillään oli hyvin harkittu ja suunniteltu isku ihmiskuntaa vastaan. Suihkuttelin makuuhuoneen jalkalistat muurahaismyrkyllä, joka esti kyllä muurahaisia tulemasta sisätiloihin, muttei kuitenkaan estänyt muurahaisia vaeltamasta vapaasti seinän sisällä kohti uusia seikkailuja.

Vuorokautta myöhemmin havahduin keittiöstä kuuluvaan miehen mahtipontiseen kiroiluun. Muurahaiset olivat löytäneet tiensä keittiönkaappeihin ja vaikuttivat olevan sairaanloisen kiinnostuneita likööripulloistamme. Seurasi massiivinen kaapin tyhjennys-, pesu- ja myrkytysoperaatio ja sama rumba toistui eri kaappien osalta aina siihen saakka, kunnes löysin liesituulettimen päältä reiän, josta muurahaiset saapuivat keittiöömme buffet-lounaalle. Itse ongelma ei kuitenkaan ollut vielä poissa. Mikään ei estänyt muurahaisia jatkamasta seikkailuaan seinien sisällä ja etsimästä uutta ulostuloaukkoa sisätiloihin.

Päätin yllättää muurahaiset siellä, missä ne sitä vähiten osaisivat odottaa. Keskitin iskuni niiden omalle tontille, uima-altaan vieressä kiemurtelevalle ja talolle päin johtavalle muurahaispolulle. Aikaisemmilla muurahaishyökkäyksillä olin oppinut, ettei pihamaamme muurahaisia suurin osa perinteisistä muurahaisansoista juuri kiinnostanut. Itse asiassa vain yksi ansa oli ollut niille mieleinen, mutta sitäkin tehokkaammaksi populaationkarsijaksi oli osoittautunut ruokakaupan leivontahyllystä löytynyt makeutusaine - aspartaami. Jos ei tuon hermomyrkyn maine ihmisravintona ole ollut kovin ruusuinen aikaisemminkaan, ei tämä niksi mainetta ainakaan paranna. Aspartaami nimittäin tappaa muurahaisen silmänräpäyksessä.

Tyhjensin muutaman pikkupussillisen aspartaamia muurahaisten kulkuväylän laitamille ja toivoin, että niiden kiinnostus kääntyisi keittiöön pyrkimisen sijaan tuohon valkoiseen jauheeseen. Vielä illalla pulveriröykkiö näytti harmikseni koskemattomalta, mutta mennessäni seuraavana aamuna tarkistamaan hermomyrkyn menekkiä, huomasin sen kostuneen kasteesta ja muuttuneen tahmeaksi. Tästä kostuneesta mössöstä muurahaiset sitten innostuivat! Iltaan mennessä kaksi pussillista aspartaamia oli kadonnut kuin tuhka tuuleen muurahaisten kuljetettua sitä ahnaasti pesäänsä. Pesässä vietetyt ruokaorgiat olivat ilmeisesti tuottaneet tulosta, sillä muurahaisia ei ole sen koomin näkynyt talon lähistöllä. Voinen siis julistaa takapihan muurahaiskommuunin tuhotuksi tällä erää.

On muuten sanottava, että sen jälkeen kun ensimmäisen kerran käytin aspartaamia muurahaisten tappamiseen, on dieetti-limujen juomiseni vähentynyt entisestään. Jos aspartaami tappaa vuorokaudessa kokonaisen muurahaisyhteistön, ei se voi ihan hyvästä olla ihmisellekään.

 

 

Share

Kommentit

ninoh

Meillä on jatkuva murkkuongelma myöskin, nyt kun on kevät ja 34 astetta alkaa torakat ilmestyyn helpommin taas saa siivota entistä enemmän..Alkaa ymmärtämään miksi niin monella joka kynnelle kykynee on kodinhoitaja, pelkästään pölyä tulee ovista ja ikkunoista niin, että saa olla koko ajan siivoomassa..Suomalaiset vieraat usein luulee, että olen siivoushullu, mutta totuus on ,että miljoonakaupunki ja kolme kattoikkunaa kämpässä on syypäät jatkuvaan siivoomiseeni..

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mähän olen siisteyden suhteen tosi neuroottinen.... ja arvaa mitä muurahaiset sisätiloissa tekee mun neuroosille! Olin tulla hulluksi, pyyhin keittiöntasot varmasti 30 kertaa päivässä (normaalisti ehkä kymmenen kertaa...) ja imuroin lattiaa jatkuvasti. Yritin siivota kaikki murut pois, ettei muurahaisilla olisi mitään syötävää ja silti ne löysi aina murun sieltä toisen täältä. Tuli ihan sellainen olo, että meillä on jotenkin tosi likaista kotona, kun muurahaisia vilistää kaapeissa ja nurkissa :D

ninoh

haha samanlaisia tunteita alkuun oli itselläkin..Tätä nykyä muutamat pikku hämikset ja murkut ei auheita oikein mitään reaktiota..meillä on ollut kaks kertaa nyt capulinoja joka tappava hämähäkki.Tultiin kerran rannalta niin oli autotallin portissa kahvan kohdalla,onneksi mies huomasi pimeässä..Kun asuu kaupungissa ei aina tajua,että asuu tropiikissa vaikka kolibrit ja papukaijat huutaa ikkunan takana ja baanaanit kasvaa naapurissa..

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meidän keittiöön pesi vuodenvaihteessa riisihäröjä. Ne on niiiiin inhottavia!! Me on pesty ja myrkytetty vaikka kuinka monta kertaa, eikä vieläkään oo laitettu jauhoja ja ryynejä takaisin kaappeihin. Mutta nyt ikkunoita pestessä huomasin sattumalta yhden sellaisen hirvityksen käppäilevän keittiön sohvan alla. Aarrrrgh! Mä kirjoitin taistelukuulumisia aiemmin täällä.

Toivotaan että olet päässy teidän kutsumattomista alivuokralaisista eroon!

Pineapplehead

Onko tuo faktatietoa, että Aspartaami todella tappaa muurahaisen? Entäpä jos ne ovat vain ns. mahat pullollaan siellä kotikoloissaan, eivätkä siksi vaivaudu enää sisätiloihin ryöstöretkilleen?... Meillä on täällä kotisuomessa melko massiivinen muurahaisongelma, joten kaikki niksit ovat kyllä tervetulleita kokeiltaviksi!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ensimmäisen muurahaisinvaasion aikaan tutkin näitä hävityskeinoja netistä aika paljon. Silloin törmäsin useammassakin paikassa tuohon vinkkiin käyttää aspartaamia ja jostain lehdestäkin vinkin bongasin, joten kyllä se toimii, ihan oikeasti. Muurahaisen kokoiselle otukselle tuo hermomyrkky on sen verran tuhtia tavaraa, että se on henki pois välittömästi. Sillä tavallahan tuo on hyvä aine käyttää, ettei se ole vaarallinen lemmikeille tai lapsille.

Ihan takuuvarma ei tämäkään keino kuitenkaan ole. Harva nimittäin tietää, että muurahaiset eivät aina olekaan sokerin perään vaan toisinaan ne ovat kiinnostuneita proteiinista (hei haloo, miten ne muuten olisivat kokoonsa nähden niin voimakkaita... :D). Eli ei edes muurahainen ole aina kiinnostunut makeista syöteistä, siksi kaikki ansatkaan eivät toimi.

Pineapplehead

Kiitos selvennyksestä! Ehkäpä sekoitus proteiinijauhetta ja aspartaamia olisi se totaalinen murkkumyrkky, hm... :D

EssiK (Ei varmistettu)

Kiitos sulle ensinnäkin ihan mielettömän inspiroivasta blogista. Sun kirjotustyyli on tosi hulvaton ja iskee just hyvin.

Me asutaan kuivassa kangasmaastossa ja keväisin on ollutmuurahaisongelmaa. Kerran kun tultiin töistä kotiin alkoi muurahaisvana ulko-ovelta kohti sisätiloja. Vana johti keittiön tasolle jonne oli jäänyt puolityhjä mehulasi. Muurahaisten liiskaamisen lisäksi levitin paketillisen merisuolaa tuulikaappiin ja kaikki makea heivattiin mäelle keittiöstä. Eivät tulleet sen jälkeen takaisin. Ihme hajuaisti niillä kyllä tuosta päätellen on.

Täytyy laittaa aspartaami mieleen vastaisuuden varalle. Just kattelin että mun light cola tiivisteessä on yhtenä makeutusaineena tuo myrkky. Ounou.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kiva kun tykkäät! Eli kiitos paljon <3

Muurahaisethan on siitä ovelia, että lähettävät ensin matkaan yhden tai pari tiedustelijaa. Kun tämä sitten löytää jostain jotain syötävää, jättää hän takaisin palatessaan hajujälkiä, joita kaverit sitten seuraavat apajille. Yh.

Corde

Pari vuotta sitten taistelin itsekkin muurahaisia vastaan, nää oli ihan kunnon metsämuurahaisia jotka olivat valloittaneet silloisen kotimme pihan. Lapset eivät voineet ilman kenkiä kulkea pihalla kun aina joku nappasi kiinni. Ja nehän kulkeutui sisälle kenkien mukana.

Meillä kokeiltiin vaikka mitä mömmöjä suoraan muurahaispesään, joka sijaitsi piha-aidan tietämillä. Tai oikeastaan piha-aita edellisen omistajan toimesta nojasi tuohon pesään, joka oli 1,5m korkuiseksi jätetty kanto. Kaadoin ämpäri kaupalla kuumaa vettä etikalla höystettynä. Ei auttanut. Mikään ns. muurahaismyrkky ei tosiaan tehnyt toivottua tulosta.

Lopulta kun aita piti purkaa pääsin sitten polttamaan tuon pesän, koska se oli tiellä viemäröintiä vedettäessä. Olisihan ne työkoneet sen siitä lopulta kaivaneet ylös mutta jotenkin myönnän nauttineeni siitä että sain kannon palamaan maankin sisällä ja sain voiton muurahaisista! Ne kun ei tosiaan ole kivoja kavereita sängyssä...

Tietääkö joku saako aspartaamia tuollaisena jauheena Suomesta? Mistä ja millä nimellä voisi löytää? Voisin vinkata vanhemmilleni, heidän omakotitalonsa terassi on muurahaisten valtakuntaa eikä mitkään muurahaismyrkyt ole juuri auttaneet...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kannattaa kurkata niitä kahvin makeuttamiseen tarkoitettuja makeutusainepussukoita. Täältä niistä löytyy sellaisia, jotka sisältävät aspartaamia. Mutta joo en tosiaan tiedä, että saako sitä edes myydä paljaaltaan Suomessa.

lone star (Ei varmistettu)

Meillä päin fire antsit on riesana, ja kutsun suosiolla pest controllin jos ulkona alkaa yhtään näkyä merkkejä niistä. Niiden ei kannata antaa purra, sillä ensin polttaa ja sitten kutittaa päiväkausia, ja menee kauan ennen kuin puremajäljet paranee. Toistaiseksi olemme säästyneet sisäötököiltä, mutta joskus saatta hämähäkkejä näkyä tai kuumimpaan aikaan pieniä liskoja, isot pysyy onneksi ulkona :). Meillä pest control käy kesäaikana pyynnöstämme, ja myrkyttää vain ulkona.

muurahaisraivo (Ei varmistettu)

Moikka! Pyytäisin jotain jälkiselvitystä, että onko muurahaiset pysyneet poissa tuolla yhdellä "käsittelyllä"? Mun opiskelijakämpässä on keväällä riehunut muurahaiset, ja olen niitä tappanut liiskaamalla ja suihkuttamalla fairyvettä päälle, mutta aina tulee lisää. Muurahaiset on löytäneet tiensä jopa JÄÄKAAPPIIN, joka on todella ällöä ja viimeinen pisara. Koko keittiön olen kuurannut monta kertaa ties millä, ja liedenkin takaa imuroitu ja pesty. Silti muurahaisia näkyy ja googlettamalla pääsyin tähän tekstiin.

Eli; onko muurahaiset pysyneet poissa?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Otukset ovat yleensä hävityksen jälkeen pysyneet poissa ehkä vuoden verran. Kaliforniassa noita murkkuja on kuitenkin niin paljon, että jos pesän onnistuu hävittämään kokonaankin, ilmestyy melko nopeasti uusi yhteiskunta johonkin pihamaan nurkkaan. Sen jälkeen on ihan arpapeliä, että kauanko kestää ennen kuin keksivät siirtyä pihalta sisätiloihin.

Kommentoi