Stressin oireita: nalkuttava akka

Onnenpäivä

Iltapäivän viimeiset tunnit. Raahaudun ulos yläkerran työhuoneestani jo valmiiksi lannistuneena. Ei mennyt työpäivä putkeen ei. Olin sählännyt tiedonsiirron kanssa sillä seurauksella, että ne tiedostot joiden eilen piti olla Suomessa, olivatkin olleet varmassa tallessa kotikoneellani Kaliforniassa. Blogiinkin on yön aikana tullut pari ikävää kommenttia ja nyt pitäisi vielä taikoa päivällinen pussillisesta pakasteherneitä. Etsiessäni vimmatusti katseellani autonavaimia jotta pääsisin kauppaan, osuu silmiini jotain mikä värjää koko näkökenttäni punaiseksi. Jostain sisältäni kuuluu naksahdus, joka kertoo sekä volume-säätimeni että kierroslukumittarini hajonneen juuri pirstaleiksi. Ja saatana, etkö voi viedä noita farkkuja kaappiin tai pyykkikoriin etkä jättää niitä lojumaan tuohon tuolinsyrjälle, karjun miehelle joka on ilmassa leijuvasta räjähdysvaarasta autuaan tietämättömänä astunut ovesta sisään vain hetkeä aikaisemmin. Kuluu noin viisi sekuntia ja kotonamme vallitsee verbaalinen ydinsota.

Kelataanpa hieman taaksepäin ja katsotaan mitä ihan oikeasti tapahtui ja kuinka minusta tuli tällainen nalkuttava akka. Selitys on yksinkertainen. Jokainen meistä kohtaa jossain elämänvaiheessa tuon ruman seuralaisen nimeltään stressi. Stressi voi iskeä työstä, kotioloista, koulusta tai lopulta vaikka siitä rakkaimmasta harrastuksesta. Pinna kiristyy ja kiristyy, kunnes sisällä kasvava paine käy ylivoimaiseksi ja purkautuu. Ja asia nyt vain on niin, että siinä kun mies suuntaa takapihalle hakkaamaan halkoja, oksentaa nainen stressinsä ulos nalkuttamalla.

Kun tuolinsyrjällä olevat housut aiheuttavat ydinsodan kotona, ei vika ehkä olekaan housut väärään paikkaan jättäneessä miehessä.


 

Reaktio on naisille hyvin tyypillinen. Stressiä puretaan puolustuskyvyttömän jälkikäsvun niskaan, alaisten niskaan, miehen niskaan tai vaikka puhelinmyyjän, jos ei muuta sopivaa uhria lähistöltä löydy. Tärkeintä ei ole maalitaulu vaan patoutumien purkaminen, päteminen, oikeassa oleminen sekä niskan päälle kiipeäminen. On lienee sanomattakin selvää, ettei toimintapa ole erityisen kypsä eikä taatusti edistä onnellista parisuhdetta, hyvää työilmapiiriä, parempaa elämää eikä etenkään poista sitä todellista pahan olon aiheuttajaa.

Omalla kohdallani tähän toimintatapaan tulee nyt muutos. Minä en nimittäin aio olla se, josta myöhemmin puhutaan nalkuttavana ex-ämmänä.

Askel kohti kypsempää tapaa toimia on ottaa aluksi askel taaksepäin. Ennen nalkutuksen aloittamista tulisi pysähtyä ja miettiä hetki mikä asia nyt oikeasti risoo. Harvoin ne ovat ne farkut tuolinsyrjällä tai pöydälle jääneet leivänmurut. Kun todellinen syy ja syyllinen pahalle ololle selviää, kurkkaa kristallipalloon. Ei muuten tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja tietääkseen, ettei tunnelma ainakaan kohoa nalkuttamalla viattomalle ihmiselle asiasta, joka ei oikeastaan liity varsinaiseen ongelmaan millään tavalla. Tämän jälkeen voikin sitten jokainen puntaroida hetken mielessään, että tuleeko niistä leivänmuruista, kenkien epäjärjestyksestä tai pöydälle unohtuneista likaisista astioista nalkuttamalla ja ilmiriidan aiheuttamalla itselle parempi olo. Kun vastaus on kieltävä, ollaankin valmiita tekemään asiat toisin.

Ensi kerralla, kun hermoni ovat riekaleina töiden, blogin, painonhallinnan, tyhjyyttä ammottavan jääkaapin tai vallitsevien sääolojen vuoksi, en nalkuta tilanteeseen syyttömälle miehelle, joka sattui riisumaan pöksynsä feng shuini vastaisesti tuolinsyrjälle. Sen sijaan kysyn josko voitaisiin vaikka halailla hetki, kunnes verenpaineeni ja stressitasoni laskee. Samaa suosittelen muillekin. Sen sijaan, että räjähdät minuutin myöhässä olevalle alaiselle, tarjoa hänelle pullakahvit tai auta lastasi kotiläksyissä sen sijaan, että nalkuttaisit hänelle keskelle eteistä jätetyistä kengistä. Helpottiko?

 

Share

Kommentit

Nina Enroth

Voi olla, että hiukan samoissa tunnelmissa on liikuttu täällä Käpylässäkin tänään :D Vaikka kuinka tietää, että NYT olisi parasta pitää suunsa kiinni ja keksiä jotain parempaa tekemistä, niin joskus lipsahtaa. Kai se on ihan ok, jos ei ota tavaksi.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Juu ei sellaista superihmistä olekaan, joka aina pystyisi hillitsemään itsensä. Eikä onneksi tarviikaan olla. Joskus vaan mitta tulee täyteen ja se viimeinen tilkka saattaa olla jokin tosi mitätön juttu. Tärkeää on silloin, että tiedostaa kohdelleen muita epäreilusti ja pyytää anteeksi. Että sori vaan, olin mulkvisti, voidaanko nyt halata?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Jep, parempi huutaa metsälle tai pannuhuoneelle kuin viattomille ihmisille :D mä useinmiten menen juoksemaan tai avaudun blogiin ;)

FFFifi
Fitness Führer

Hahaa, samaa ihmettelen :D Mä olen tosi räjähtelevä ja olen lukenut tästä asiasta hirveästi ja yrittänyt tosi paljon pysähtyä. Olen onnistunut ehkä kerran sadasta... Ei siinä mieli kovin helposti ehdi mukaan vaikka kuinka yrittää. Ja ennaltaehkäisee, huolehtii ettei verensokeri laske ym. Mutta sentään onnistun joskus, on se parempi kuin ei ikinä...

Lisäksi on ero siinä, nalkuttaako tyhjästä vai asiasta. Jos koti on ihan oikeasti huumekämpän näköinen kun toinen ei viitsi siivota, niin kyllä siitä saa sanoa. Ja saa sanoa vähän napakamminkin jos ei nätisti sanominen ole auttanut. Lisää se sotkukin stressiä, eikä siisteydestä huolehtiminen voi olla yhden perheenjäsenen vastuulla.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ehkä se pysähtyminen tulee pitkällisen harjoittelun myötä?

Mä olen harjoitellut tätä pysähtymistä siitä lähtien, kun tulin Suomesta takaisin kotiin. Itse asiassa Suomessa käydessä ja kotoa poissa ollessa tajusin sen miten paljon nalkutan ihan turhanpäiväisistä asioista ja miten paljon se pitkässä juoksussa vaikuttaa kodin yleiseen ilmapiiriin.

Tätä pysähtymistä olen lähtenyt harjoittelemaan sillä tavalla, että sen sijaan että miettisin minkä halvetin takia mies jätti leivänmuruset pöydälle, minä mietin ensin, että miksi ne murut ärsyttää niin kamalan paljon.

Pienellä tutkiskelulla olen vihdoin tajunnut, että mikä tämä mun siivoushomma oikein on. Kun kaikki muut asiat on aina välillä elämässä ollut melkoista sekasortoa, olen alkanut kontrolloida entistä tiukemmin niitä asioita, jotka ovat 100 % omassa hallinnassani, tai niin olen virheellisesti kuvitellut. Tosiasiassahan kodin siisteys on 50 % meikäläisen hallinnassa, se puolet on nimittäin miehellä. Ja sen miehen standardit kodin siisteyden suhteen on erilaiset kuin minulla. Sen sijaan, että yrittäisin väkipakolla kouluttaa siitä miehestä omien standardieni mukaista siivousfriikkiä, on oman mielenterveyden kannalta helpompi lähteä hölläämään sitä omaa asennetta. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun pöydällä on murusia? Ehkä voisin siivota ne siitä kerran päivässä sen sijaan, että riehun tiskirätin kanssa kaksikymmentä kertaa päivässä samalla nalkuttaen eikä kukaan varmaan kuole. Tai sitten toimin kuten edelleen, mutta en rankaise sitä toista osapuolta omasta neuroottisuudestani jatkuvasti nalkuttamalla.

Mitä mä nyt yritän tällä vuodatuksella sanoa, on kai se, että kun tutkii omia toimintatapojaan ja ymmärtää miksi pohjimmiltaan toimii jollain tavalla, sitä tajuaa monesti miten hölmö on ollut ja sen oivalluksen myötä oma toiminta muuttuu lopulta melkein kuin itsestään.

Sen lisäksi, että voin olla parempi puoliso, voin olla parempi myös itselleni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon päässy tässä jo niin pitkälle (useamman kuukauden harjottelun jälkeen), että tunnistan sen oikean syyn hermostumiselle, toki yleensä vasta kun räjähdyksen jälkeen on verenpaine ehtinyt laskea. Onnekseni oon naimisissa niin lehmänhermosen miehen kanssa, ettei näistä mun turhanpäiten räjähdyksistä ikinä riitaa saada aikaseks.

poppis

Lapset ovat joskus sanoneet mulle: "Mamma mene sinne lenkille, niin sä et kjxzcnxiuvhnsugiufnhlffukfhiufg (=huudolta vaikuttavaa älämölöä) niin paljon." 

Kappas, lapsetkin ovat huomanneet, että olen juoksun jälkeen ihan eri ihminen?!

Eerika
Bättre liv

Meillä kylläkin tällaista räjähtelyä ja ns. nalkutusta tulee suhteen molemmilta osapuolilta.. "mikä tää on tässä, miksi tuo on jätetty noin, pitääkö sun aina näin.." Ei siis ole mitenkään vain naissukupuolelle rajattu ominaisuus! Tosin myönnän olevani verbaalisesti lahjakkaampi tässä.. ;) Lisävinkkinä myös sille toiselle osapuolelle, joka sillä kertaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi (ja on toivottavasti se rauhallisempi ja järkevämpi siinä tilanteessa): kokeile kysyä tietääkö toinen miksi on niin superkireä ja mikä oikeasti painaa koska yleensä ei suutu näin paljoa esim. veitsen jättämisestä pöydälle, vaikka se varmasti ärsyttääkin. Saattaa joskus toimia :)

FFFifi
Fitness Führer

Lisäisin kohteena olevalle sellaisen vinkin, että vaikka toisen (ehkä kohtuuton) valitus ottaisi päähän, homma ratkeaa huomattavasti nopeammin ja helpommin jos vastaa tyyliin "anteeksi en huomannut, yritän olla jättämättä näitä tähän, olet ihan oikeassa että on kivempaa kun on siistiä" tms. Samalla tavalla kuin hyvä asiakaspalvelija rauhoittelee tuohtunutta asiakasta: kun tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, ja saa sen fiiliksen että toista kiinnostaa, tilanne sujuu paljon mukavammin. Vaikka eihän se tietysti helppoa ole jos toinen käy päälle kuin yleinen syyttäjä jonkun lattialle jääneen sukan takia :P

Se, mistä mä pidän tässä sun blogissa on se, että olet niin rehellinen. Et silottele elämää vaan jaat välillä myös huonoja päiviä, omia epäonnistumiasi sekä myönnät suoraan virheesi. Nytkin oli jotenkin helpottavaa lukea, että välillä myös muut nalkuttavat tai purkavat huonoa oloaan muihin. Ja mikä parasta, sä tunnistat omaa käyttäytymistäs hyvin ja pystyt myöntämään missä menit vikaan. Siitä isot propsit!!

Tänne tuun aina innolla lukemaan mitäs sinne suuren meren toiselle puolelle kuuluu. Vaikka treenaaminen ei mulla ole mitenkään lähellä sydäntä niin nekin postaukset luen lähes aina kokonaan. Kirjoitat jotenkin niin mukaansatempaavasti :) 

Tsemppiä sulle sinne ja mukavaa syksyn jatkoa :)

Hem Buggah

Meillä mies nalkuttaa minua enemmän, mutta onneksi se on jo oppimassa myös rakentavampia palautteenantokeinoja. :P 

Vierailija (Ei varmistettu)

Helpotti :-) Yritän toteuttaa samaa toimintatapaa. Kiitos hienosta blogista!

Sillypäänts

Aamen. Mutta on se vaan välillä niin pirun vaikeaa.

Nim. Merk. Viimeksi eilen.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

:D En minäkään! Hyvä me!

Hosuli
Hömppäblogi

Joo, meilläkään nalkuttaminen ei todellakaan ole vain naisten juttu, päinvastoin. :) Sukupuolioletukset tuppaavat olemaan vähän sellaisia, että ne pätevät aika harvaan...

Mutta erittäin hyviä neuvoja, tätä asiaa todellakin kannattaa miettiä. Ja ylipäätään sitä, miksi purkaa oman pahan mielen toisiin eikä yritä ratkaista sitä stressiä aiheuttavaa asiaa. Ärsytys on omassa päässä. Vaikka olisi huomauttamista, kannattaa yleensä antaa ärsytyksen mennä ohi ja puhua vasta sitten. Yksinkertaista ja niin totta.

Kommentoi