Sukset ristissä

Onnenpäivä

Kuluneiden kuukausien aikana on ollut hetkittäin sellainen olo, kuin olisin keskellä huonoa teinielokuvaa. Niin kävi, että kolmekymppiseksi saakka piti elää kokeakseen elämässään todellista riitaa ja draamaa ystävien kesken. Olinkin hieman yllättynyt löytäessäni itseni sukset ristissä joka suuntaan, vaikken edes muistanut laittaneeni suksia jalkaan. Sitten tajusin. 

Entisten ystävien sukset sujuvasti ristissä.

 

Todellisuudessa niillä ystävillä, tuttavilla, miksi niitä nyt halutaankaan kutsua, oli tullut enemmän tai vähemmän ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä mieheni kanssa ja näin ollen ristissä olevat sukset löytyivätkin muista, kuin omista jaloistani. Eikä siinä mitään pahaa ole, osaahan mieheni ajaa toisinaan minutkin hulluuden partaalle. Olisikin tyhmää olettaa, että minun ystävieni pitäisi olla sydänystäviä myös mieheni kanssa, olemmehan ihmistyyppinä melko erilaisia, vaikka elämänarvomme samanlaisia ovatkin.

Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, elleivät niin kutsutut ystävät tule puolisoni kanssa toimeen enää millään tasolla. Lopulta on pakko kyseenalaistaa se omakin ystävyyssuhde, kun ystävä avoimesti kutsuu puolisoani idiootiksi ja toivoo tämän suksivan ristissä olevine suksineen hevonkuuseen. Mitä tekisin ystävällä, joka ei halua tulla edes käymään, koska luonani asuu idiootti?

Ja niin minä nostin käteni pystyyn ja luovutin. Sillä minä en ole vain minä. Elämässäni on yksi toinenkin, itselleni lähes yhtä tärkeä ihminen kuin minä itse, se idiootti. Vaikka emme ole yhtä, tulemme samassa paketissa. Enkä minä kaipaa lähelleni ihmistä, jolle elämäni toisiksi tärkein ihminen on saastaa.

 

Mitä mieltä sinä olet, voiko olla ystävä ihmisen kanssa, joka avoimesti inhoaa puolisoasi?

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en sitten m i l l ä ä n vois olla ystävä henkilön kanssa, joka avoimesti osoittaa inhoavansa mun miestä. Voisin varmaankin olla tervehtimis- ja hyvääpäivääväleissä, mutta siihen se varmaan jäisikin. Toi kaksilahkeinen kun nyt sattuu olemaan niin iso osa mun elämää, että mua varmaan loukkaisi niin paljon tollainen käytös, että vois välit viiletä.

Jos mun ystävä ei tulisi käymään siksi, että pitää mun miestä idioottina, niin en mä sitä keskustaankaan kahville soittelis =) Olkoon sellaiset. Maailma on mukavia ihmisiä pullollaan!

Tassu (Ei varmistettu)

Toi vierailija tossa yllä olin siis minä, tein juuri profiilin ja pääsen nyt kirjoittamaan omana itsenäni. Jos mäkin alkaisin bloggaamaan vihdoin ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoituksessasi on todella paljon järkeä,enkä tekisi itse toisella tavalla,mikäli kyseessä olisi oikeasti puolisoni.
Puolisoa ei tähän päivään mennessä ole löytynyt,parisuhteita sen sijaan on.Ja tällä pikkiriikkisellä kokemuksella omasta elämästäni sanoisin että suhteet menevät ja tulevat,(tosi)ystävät pysyvät.
Mikäli ystäväsi ei ymmärrä puolisosi arvoa sinulle,eivät ne teidän elämänarvonne olekaan ehkä niin samanlaiset kuin aikaisemmin on näyttänyt :)

Beautiful1

Itsekkin (kauhukseni) huomannut, että parhaana ystävänäni pitämä henkilö ei pidä avopuolisostani. Ehkä se on se kun olin pitkään sinkkuna ja olin valmis menemään enemmän ja nyt haluan valita välillä myös oman puolisoni. Huomasin tällaisessa tilanteessa, että ystäväni on vain yksinkertaisesti tottunut ihmisten toimivan hänen mielensä mukaisesti. Pitkään tunsinkin syyllisyyttä siitä, että kieltäydyin välillä jostain tapaamisesta.. sitten tajusin, et hei! Täähän on miun elämä ja elän sen niinkuin itse hyvältä tuntuu :) Jos ystäväni ei voi iloita siitä, että olen löytänyt rinnalleni hyvän miehen, niin vika ei ehkä ole minussa.

Nyt olen ollut avomieheni kanssa reilun vuoden ja pikkuhiljaa on ystävänikin vähän alkanut osoittaa merkkejä siitä, että ymmärtää ettei meidän elämä mene aina niinkuin hänelle sopii. Itse päätin, etten halua menettää kumpaakaan heistä ja toivon että aika saisi tämän ystävänkin tajuamaan asioita minunkin näkökulmastani.

Mindeka
Ma-material Girl

En missään nimessä voisi olla.

Näkisin tilanteen niin, että miten voisin olla kahden niin erilaisen lähimmäinen (puoliso ja/tai ystävä), jos he eivät tule toimeen keskenään. Siis lainkaan. Erimielisyyksiä tulee aina olemaan, mutta että kutsuu toisen puolisoa idiootiksi, niin on kyllä itse sellainen. (Lastenloruissa piilee siis taas kerran totuuden siemen.)

tiiti
ite puin

No ei kyllä voi, ainakaan jos itse yhtään arvostaa sitä puolisoaan. Tai no voi, mutta miksi kukaan haluaisi :D Ei musta voi muunkaan sellaisen tyypin kanssa olla ystävä, joka pitää mitä tahansa mun olennaista elämänvalintaa typeränä. "Hhhehe, oletpas valinnut itsellesi tyhmän ammatin/asuinpaikan/koulutuksen/elämänkumppanin/uskonnon, mutta hei, voidaan me silti olla ystäviä. Ei vaan mainita siitä idioottimaista valintaasi. Ääneen."

Siis tapahtuuko tällaista ihan oikeesti? :D Mä oon luullut että suurin osa aikuisista osaa käyttäytyä eikä hauku toisten ystäviä tai puolisoita, vaikka ei niistä erityisemmin pitäisikään. Omassa tuttavapiirissä onneksi kaikki tulee toimeen keskenään vaikka kaikki ei oliskaan parhaita kavereita. Ystävän ärsyttävää puolisoa on vaan pakko sietää jos haluaa pitää ystävänsä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on mennytkin parin ihmisen, silloisten parhaiden ystävien kans välit jäihin.
Toinen oli kateellinen miehestä (oli sitä joskus kympillä yrittäny), toinen ei voinut hyväksyä etten enää tehnykkää niinkuin hän halusi, piti miestäni mulle liian kilttinä yms yms...
En ole kaipaamaan jäänyt. Mieheni on myös paras ystäväni ja kyllä niitä naispuolisiaki tärkeitä ihmisiä vielä löytyy.

Sicce (Ei varmistettu)

Ettei se vaan oliskin salaa ihastunu kun kehtaa noin avoimesti "inhota" miestäs? On nimittäin omasta takaa kokemusta siitä, kuinka tilanne ja tunne olikin todellisuudessa jotain ihan muuta kun inhoa ja kateus otti vallan, kun minä nappasin sen ihanan ukkelin.. Eipä ole kyllä tämä tyyppi mun ystävä enää. Ihmismieli on kummallinen!

Vattu

Huomasin, että mulla on eräs ystävä, joka inhoaa lähes jokaista muuta ystävääni ja pääsääntöisesti myös kumppaneitani. Kyllä se etääntymistä on aiheuttanut, ystävyys ei kuitenkaan ole jäissä. Yleensä haluan selvittää syyt inhoon ja keskustella niistä. Tälle ystävälle piti asiat vääntää rautalangasta ja leikkiä päiväkotiohjaajaa.

Tein tuolloin hälle selväksi notta mulla on paljon tärkeitä ihmisiä ja asioita, hällä ei ole puuttumista niihin, koska kukaan ei pakota häntä viettämään aikaa niiden kanssa. Niin ja se joka on mulukku toiselle, saa lähteä kotiin heti ja ilman jälkiruokaa, oli kuinka hyvä ystävä tahansa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Itselleni heräsi ihan ensimmäisenä kysymys siitä, että mikä on syynä siihen, että ystävät eivät siedä miestäsi? Tuntuu kaukaa haetulta (joskaan ei mahdottomalta), että aikuiset ihmiset vaan päättäisivät olla pitämättä tai edes tulematta toimeen ystävän puolison kanssa. En tietenkään voi sanoa, onko sinun tapauksessasi näin, mutta usein on niinkin, että itse tulee sokeaksi joillekin oman kumppanin piirteille, jotka saattavat muita ihmisiä esimerkiksi kovasti loukatakin.

Itse olen avoimesti ilmoittanut, että en pidä erään ystäväni puolisosta enkä halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Tähän minulla on mielestäni hyvä syy eli sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä erittäin epäasiallinen käytös minua kohtaan miehen puolelta. Tämä tapaus on ainut ystäväpiirini kumppaneiden suhteen, muiden kavereiden miesten kanssa tulen hyvin juttuun ja heitä tapaan mielelläni.

Jos asia omalla kohdalla olisi niin, että ystävät vain päättäisivät inhota miestäni, niin en tietenkään haluaisi sisällyttää heitä enää omaan elämääni. Usein asioilla vaan on toinenkin puoli.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vielä lisätäkseni edelliseen kommenttiini: Itse koin omassa tapauksessani asian niin, että hyväksymällä miehensä epäasiallisen (ja jopa uhkaavan) käytöksen minua kohtaan ystäväni viesti selkeästi, että meidän ystävyytemme on toissijainen asia parisuhteen rinnalla. Jos oma mieheni käyttäytyisi inhottavasti ystäviäni kohtaan, ottaisin sen itse henkilökohtaisena loukkauksena ja vaatisin myös itse mieheltä selvitystä asiasta.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

(edellinen) Vierailija: Nyt ei missään tapauksessa puhuta mistään ystävien joukkopakenemisesta, se tarkennettakoon. Ja itse asiassa, kun tässä asiaa olen tarkemmin pohtinut, olen tullut siihen tulokseen, etteivät ne elämästä kadonneet kovin läheisiä koskaan olleetkaan. He eivät olleet niitä sellaisia ihmisiä, joille soittaisi hädän hetkellä, vaan paremminkin sellaisia "törmätään ehkä samoissa paikoissa ja samoissa piireissä" -ihmisiä, joista ehkä joskus toivoin tulevan enemmän.

Eihän kaikki millään tule toimeen kaikkien kanssa. Eikä siihen tarvita edes mitään erityisen rasittavaa luonteenpiirrettä tai muutakaan dramaattista. Kaikkien ajatukset eivät vain käy yksiin ja sellaisten ihmisten kanssa tulee sitten helpommin jos jonkinlaista erimielisyyttä. Näin ollen, en edes koe tarpeelliseksi puuttua jokaiseen, ehkä vähän kivaampaankin sävyyn käytyyn keskusteluun mieheni ja muiden ihmisten välillä. Enkä minä oikeastaan voi ketään syyttää eri mieltä olemisesta tai tilanteen ajautumisesta siihen missä se on. Sitä sattuu ja onneksi seuransa saa valita.

Otetaan vielä keksitty esimerkki. Ystävän poliittinen näkemys tai vaikkapa elämänarvot, ovat täysin eriävät puolisoni kanssa. He käyvät aiheesta kiivasta keskustelua eikä kumpikaan anna tuumaakaan periksi, sillä he ovat kumpikin enemmän kuin jääräpäisiä. Tässä vaiheessa astuu kuvioihin pelisilmä eli toisen ihmisen eriävän mielipiteen arvostaminen. Oletetaan, että ystävä sanoo mieheni elämänarvojen olevan täysin hakoteillä ja sanoo häntä sen jälkeen valintojensa tähden idiootiksi, jonka kanssa ei halua koskaan olla tekemisissä. Kuinka suurella todennäköisyydellä minun elämänarvoni ovat hyvin pitkälti yhtenevät mieheni elämänarvojen kanssa? Vastaus on aika helppo. Toisin sanoen, ystävän puolisoa mollatessa kannattaa olla tarkkana. Sitä kun saattaa helposti sohaista myös sitä ystävää. Ja jos aihe sattuu olemaan tarpeeksi arka tai muutoin tärkeä, ei paluuta enää ole. 

 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on tosi kiinnostava aihe, kiitos kun otit sen blogissasi esille. Olen siis tuo edellinen vierailija. Tottakai siinä vaiheessa kun ystävät ovakin enemmän tuttavia, eivätkä pitkän aikaa kanssasi elämää nähneitä ja sinut ihmisenä tuntevia läheisiä, niin tilanne on varmasti aivan eri. Tuolloin ei varmasti ole sellaisia "ystävän velvollisuuksia" puolin eikä toisin.

Itse koin, että jos ystäväni haluaa jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka loukkaa hänen ystäviään, on se kova epäluottamuslause minua (ja muita hänen ystäviään) kohtaan. Ymmärrän kyllä, että parisuhteessa elämän arvot ovat usein yhteneväiset ja ystävien täytyy se hyväksyä, että puoliso tulee siinä ikään kuin kaupan päälle. Mielestäni todelliseen ystävyyssuhteeseen kuuluu kuitenkin ystävien puolustaminen, mikäli heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Huolimatta siitä, kuka kohtelee.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikuttaa siltä, että suurin osa täällä on samaa mieltä kanssasi, varmaan siksi ettei miehessäsi todellisuudessa ole mitään erityistä vikaa.

Mutta entä jos on? Entä jos seura on todella huonoa, ja ystävä olisi aidosti huolissaan omasta ystävästään, joka muuttuu miehen kanssa erilaiseksi ja "joutuu huonoille teille" tai mies vaikka on mustasukkainen, omistava, psykopaatti tm.?

Siinä tapauksessa parisuhteessa elävä saattaa olla ihan samaa mieltä (muut eivät ymmärrä, ovat kateellisia tm.).

Toisaalta tunnen ihmisiä (näitä "ystäviä"), jotka ovat käsittämättömän mustasukkaisia kavereistaan ja näiden menemisistä, ja joilla on ongelmia.

Kaipa tuossa se avainasia on se, moniko ystävä kutsuu puolisoa idiootiksi. Jos kaikki tekevät niin, siinä saattaa olla perää. Jos muutama ihminen tekee niin, niin tuskin on suuri ongelma. Mutta en itse välittäisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haukkuvat ihmisiä, jotka ovat minulle rakkaampia kuin tälle toiselle ihmiselle. Esim. jos puolisoni äiti olisi sitä mieltä, että hänen poikansa on ihan hunsvotti, niin onhan äidillä oikeus sanoa niin. Ja veljellä. Mutta he eivät saisi arvostella ikävästi minun sukulaisiani, jos nämä ovat minulle läheisiä.

Sellainen jännä juttu arvostelussa on, että voin valittaa perheestäni ystävilleni. He voivat myötäillä, mutta he eivät saa ottaa kantaa "niin ja muistatko miten idiootti äitisi oli silloin kerran...". Tässä pätee sama sääntö. Mielipide-erot eivät tee toisesta idioottia.

(Ei varmistettu)

Jos KAIKKI kaverit ja vaikka perheenjäsenet alkavat dissailla puolisoa, silloin kannattaa alkaa itselläkin miettimään että onko syy sittenkin jossain muualla kuin kavereissa ja perheenjäsenissä... Olen muutaman tilanteen nähnyt ulkopuolisena, joissa parisuhteeseen on takerruttu kiinni ja kaverit ja perhe jäänyt ulkopuolelle, kun puoliso on ollut sairaalloisen mustasukkainen tai narsistinen tai alistava tai väkivaltainen. Ja aika helposti tämmöisten luonteenpiirteiden vääryyden tajuaa ulkopuolinen ennemmin kuin kyseisessä suhteessa oleva koska omassa uskossaan ajattelee kyseisten ominaisuuksien olevan vain välittämistä.

En sano että KAIKKI suhteet joiden toista osapuolta eivät toisen kaverit diggaile ole rikki, kaikki ihmiset nyt eivät vaan voi kaikista tykätä. Mutta kannattaa silti pitää omat silmät auki ja kysyä vaikka niiltä kavereilta että miksi ei tykkää. Monesti se sairaalloinen suhtautuminen alkaakin puolison taholta, ei niiden kavereiden aloitteesta.

Kommentoi