Suomalainen eikä mikään luuseri

Ladataan...
Onnenpäivä

Eräänä kesäiltana osallistuimme täällä Kalfiorniassa naapurimme pihajuhliin. Jokaisen tuli tuoda mukanaan pientä naposteltavaa ja me osallistuimme tuomalla korillisen itsetehtyjä korvapuusteja. Tästä seurannut keskustelu eteni suurinpiirtein näin:

- Ai kun ovat hyvännäköisiä nuo pullat, mistä ostitte?

- No itse asiassa tuo meidän isäntä leipoi ne itse tässä aikaisemmin päivällä.

- Oho, wau, ai mies leipoi! Hei kuulitteko, tuo mies osaa leipoa pullaa! Mutta mistä te ostitte tuon taikinan?

- Siis miten niin ostettiin? Ei kun me tehtiin se itse...

- SIIS TÄH! Ei voi olla totta! Ja siis mieskö teki! Mistä te nyt taas olittekaan kotoisin?

- Me ollaan Suomesta, suomalaisia.

Minulta tiedustellaan ehkä kerran viikossa mistä olen kotoisin. Ja joka kerta minä kerron ylpeästi olevani Suomesta. Tämän jälkeen nyökyttelen mukana, kun ihmiset kauhistelevat kylmyyttä ja talvea. Niin, mutta siksi me olemme sellaisia kuin olemme. Kun olosuhteet ovat suuren osan vuodesta kauniisti sanottuna haastavat, tulee ihmisistä väkisinkin sitkeitä ja sinnikkäitä. Me teemme jääräpäisesti ja hampaat irvessä loppuun sen, minkä olemme päättäneet tehdä. Me teemme asiat itse, vaikka talvipakkasessa ja näpit jäässä, sillä kukaan ei niitä tule puolestamme tekemään. Ja jos emme osaa jotain tehdä, niin maalaisjärjellä siitäkin selviää. Suomalainen puskee pelkällä sisulla läpi vaikka harmaan kiven.

Niin, tällaista kuvaa minä meistä suomalaisista Amerikassa levitän. Sitten tulen käymään Suomessa tai erehdyn suomi24:n keskustelupalstalle. Ja mitä minä näen - uusavuttomia teinejä ABC:n kulmalla notkumassa viidentoistatonnin mopoautoineen. Haukutaan vanhempia "ku se vitun faija ei suostu ostaa mulle uutta järkkärii ja joutuu lataa feseen näit vitun paskoi kamerakänny-kuvii". Lasten lempiruokaa on Saarioisten pinaattiletut ja kouluruokaa sanotaan kotona paskaksi, että saadaan iskältä rahaa käydä välitunnilla Mäkkärissä. Kaukana ovat ne ajat, kun autettiin halkojen kantamisessa liiteriin tai osallistuttiin muuhun arjen pyörittämiseen. Nyt asutaan mukavasti rivitalossa, ruumiillisen työn hoitaa kiinteistönhuolto, arkea pyörittävät Saarioisten äidit ja kasvatuksesta pitää huolen Salatut Elämät. Teinitytöt ajetaan prinsessan elkein auton kanssa kouluun talvipakkasilla, kun ei merkkivaatteiden seasta löydy enää ainuttakaan oikeaa talvivaatetta. Ja sitten samaan aikaan, kun eivät lapset osaa enää kiivetä puuhun eivätkä leikkiä kirkonrottaa, ihmetellään kun liikalihavuus yleistyy ja yleiskunto sen kuin heikkenee. Katsokaapa peiliin.

Nyt suomalaiset pää pois sieltä mihin ei päivä paista. Lopeta se lorvailu ja ala tehdä asioita. Me emme ole mitään uusavuttomia luusereita, emmehän?

Voisimmeko olla sellaisia suomalaisia, kuin täällä maailmalla kerron meidän olevan? Olemme sen velkaa menneille polville, jotka rakensivat meille tämän hienon kotimaan.

 

ps. kirjoittaja pahoittelee raakaa yleistämistä, vaikka todellisuudessa maalaisjärkeä on Suomessa jäljellä vielä rutkasti.





 

Share

Kommentit

annam_
anna k.

Mistä te ostitte tuon taikinan.. voiko toi kysymys olla ees totta :D Hyvä kirjoitus muutenkin.

tiia_

Samanlaisia kokemuksia mullakin, ei nyt pullataikinasta, mutta esim. siitä, mitä naisen rooliin kuuluu. Että mitä ihmettä, eihän nainen voi tietää autonrenkaiden vaihtamisesta mitään, tai miksi sinä hyvä nainen viet roskia ulos kun se on miehen homma, tms. Siinähän sitä sitten yrittää selittää, että Suomessa (siis missä? Finland? Don't you mean England?) nää tasa-arvoasiat on vähän edistyneempiä. :)

Ootko muuten asunut kauan poissa Suomesta? Itse huomasin siinä viiden - kuuden vuoden kohdalla alkavani nojata sellaisiin ns. perisuomalaisiin juttuihin... aloin nähdä kotimaata ja omaa identiteettiäni ihan eri tavalla, ja aloin jopa vaalia kansallisstereotypioita. 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Minä olen ollut poissa vasta reilut kolme vuotta. Täällä olisi kyllä helppo soljahtaa mukaan tähän uusavuttomuuteen ja siihen, ettei mitään vähänkään työläitä tai hankalia askareita tarvitse tehdä itse. Aina voi soittaa meksikolaiselle. En kuitenkaan suostu siihen. Siivotaan ja pestään auto itse omalla pihalla, tehdään vuokrakodin pienet kunnostukset itse. Syödään hyvää ja terveellistä kotiruokaa ja minä leivon parin viikon välein ruisleipää itse. Ollaan myös mukana melkein kaikissa Suomi-jutuissa mitä täällä järjestetään. Itse asiassa minulla ei ole ollut sellaista oloa ollenkaan, kuten monilla muilla ulkomaille muuttaneilla suomalaisilla, ettenkö haluaisi olla missään tekemissä suomalaisten kanssa. Tulisin hulluksi ellei meitä asuisi täällä näin paljon.

tiia_

Minäkään en oikein ole koskaan tajunnut sitä, miksei ulkomailla asuessa haluaisi muka olla tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. USA:ssa asuessa elin 3 vuotta tuppukylässä ilman ainuttakaan suomalaista kaveria, ja se oli kyllä välillä vaikeeta.  Onneksi oli sentään netissä vertaistukea, ja oli mulla yksi saksalainen ystävä, jossa oli sopivasti "eurooppalaista otetta". :) Mutta joo, kyllä siellä Jenkeissä ollaan aika pihalla itse tekemisestä ja puuhaamisesta! Hauskaa itsenäisyyspäivää sinne! 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin ja linkki vielä aivan huisin komeaan videoon, joka aiheutti kovan koti-ikävän ja sai tipan linssiin:

gia (Ei varmistettu)

Pakkasista tulikin mieleen, kuinka taas aamulla herään kukonlaulun aikaan vetämään aamuaerobisia miinuskeliin. Ei me kyllä ihan normaalia kansaa olla.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ei olla ei. Mä olen vähän sitä mieltä, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni mörkö ;)

Mia-Elina

Jep, suomi24:lle ei ikinä pidä eksyä... Paljastuu karu totuus ainakin tietystä joukosta suomalaista kansaa. En tahtoisi olla pessimisti tai mikään vanhan kansan jäärä (joka isäni on), mutta kyllä se taitaa niin olla, että jollei ole itse omakohtaisesti kokenut koskaan vaikeuksia (vaikeuksi, köyhyyttä, puutetta), ei sitä elämän helppoutta osaa ollenkaan arvostaa ja sen ottaa itsestäänselvyytenä. Suomessa ollaan kuitenkin onnistuttu nostamaan elintaso niille tasoille, että just varmaan jokaisella teinillä on älypuhelin taskussa ja takapihalla parkissa mopoauto. :P

En ole suinkaan katkera (vaikka saattaa kuulostaa siltä :D), vaan pikemminkin surullinen niiden puolesta, jotka saavat kaiken käymättä läpi sitä palkitsevaa työnteon vaihetta, joka vasta tekee palkinnosta aidon palkinnon tuntuisen!

Se on muuten sama kun hurahtaa liikuntaan – ei voi tajuta, kuinka joku voi nauttia paikallaan istumisesta ja siitä, ettei edes välillä haasta itseään. Mitä se sellainen elämä on, kun ei voi tuntea tuulta kasvoillaan ja suurta kamppailua luonnonvoimia vastaan, ne kun vasta ihmisen saavat nöyrtymään. Ja voitto, se on sen jälkeen niin makia. :)

 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

annam_: Tuohon keskusteluun yhtyi muuten vielä kolmas henkilö, joka totesi ettei tiennyt, että pullataikinaa voi tehdä itse. Teki mieli kysyä, että kuvitteliko hän pullataikinan kasvavan puissa...

Olen  ylpeä suomalainen ja hyvin, hyvin onnellinen siitä että olen jo aikuinen enkä joutunut varttumaan nykynuorison seassa. (:

tiiti
ite puin

Mä en ole yhtään saamaton, tässäkin juuri haastan sut treeniaiheisella blogihaasteella.

Kommentoi

Ladataan...