Taikauskoista treeniä

Ladataan...
Onnenpäivä

Tämän jutun jälkeen on kai turha selittää, että en minä toki taikauskoinen ole. Mutta...

Sen lisäksi, että PT opetti minulle taannoin jos jonkinlaisia treenikikkoja, opetti hän myös, ettei sarjapituuden tulisi koskaan olla kolmetoista. Sitä joko jättää sen sarjan kahteentoista tai jos tekee sen kolmetoista toistoa, on pakko jaksaa vielä yksi. Ja koska luonne ei anna periksi jättää sarjaa siihen kahteentoista mikäli tuntuu yhtään siltä, että yhden vielä jaksaisi, tulee yleensä väkisinkin pakerrettua sen neljäntoista toiston verran, vaikka sitten vetäisikin muutaman sekunnin happea sen kolmentoista jälkeen.

Pakko vääntää se neljästoista. Pakko, pakko, pakko, ARGH.

 

En ole varma onko kyse enemmän taikauskosta vai ihan vaan psykologisesta kannustimesta, mutta olen noudattanut tuota oppia sen jälkeen orjallisesti. Tuskin maailma siihen kaatuisi, vaikka päättäisinkin sarjani siihen kolmeentoista, mutta en siltikään uskalla ottaa sitä riskiä, että talja putoaisi niskaan, välilevy pullahtaisi tai ojentaja revähtäisi. Tosin saattaa kyllä olla, että ennemminkin tuo kuvassa uhkaavasti pullottava kaulasuoni räjähtää vielä joku päivä sen väkisin taistellun neljännentoista toiston kohdalla.

Onkos teillä muilla taikauskoa mukana treeneissä? Onnenkalsareita, outoja rituaaleja tai muita henkimaailman juttuja?

 

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Jännä muuten, että toistomäärät on yleensä melkein kaikissa ohjelmissa parillisia. Miksei koskaan vaikkapa 9 tai 11 toistoa? Paitsi sitten 15 on taas varsin yleinen lukumäärä. Ei kai kukaan niitä kuitenkaan sormilla laske??

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kovilla painoilla tehdessä toistot jää useinkin parittomiksi. Tai oikeastaan ne on kyllä aika usein jotain tyyliin kolme ja puoli, tai viisi ja yksi neljäsosa :D

mirkkuli (Ei varmistettu)

En ikinä tee paritonta toistomäärää, varsinkaan 13:aa! En niinkään ole taikauskoinen mutta se on sellainen juttu joka on vain jäänyt päälle.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Pitäisköhän oikein repäistä ja tehdä tänään tietentahtoen pelkkiä kolmentoista settejä ja katsoa mitä tapahtuu? :D

Mun toistomäärät on aina joku seuraavista: 1, 3, 5, 6, 8, 10, 12, 15 tai 20. Logiikka, missä? :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Niin kuin olen joskus sanonut, tämä salilla käynti on yksinkertaisen ihmisen laji :D Mut sä osaat kyllä laskea pitkälle, mä harvoin osaan viittätoista pidemmälle ;)

Harvemmin minäkään noin pitkiä sarjoja teen. Pääasiassa alle kymmenen toiston sarjoja. :D

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Liikkeet tehdään samassa järjestyksessä. Aina. Muuten menee päivä (ei siis pelkästään treeni) ihan pilalle. Joo, tiedän, että liikkeiden järjestystä pitäis vaihtaa, mutta ei pysty.

Kommentoi

Ladataan...