Takaisin lapsuuden harrastuksen pariin

Onnenpäivä

Eletään 80- ja 90-luvun vaihdetta. Makaan lattialla rustaamassa tikkukirjaimilla vastauksia kaverini Ystäväni-kirjaan. Perustietojen jälkeen kysytään lempitunteja koulussa eikä vastausta tarvitse kauan miettiä. Tykkään eniten kuvaamataidon ja musiikin tunneista, ruokatunneista jos ruokana on lasagnea ja välitunneista jos ei sada. Harrastuksia kysyttäessä kerron piirtäväni, soittavani pianoa, kirjoittavani tarinoita ja syöväni karkkia aina kun sitä on tarjolla.

Eli ei, en todellakaan ollut mikään liikunnallinen lapsi.

***

Elämän lähestyessä kahdettakymmenettä ikävuotta, jäivät lapsuuteni lempiharrastukset vähitellen aikuisuuden varjoon. Maalaaminen ja piirtäminen muuttuivat vähitellen työksi, graafiseksi suunnitteluksi tietokoneella, kirjoittamiselle ei lapsuuden tarinointien jälkeen ollut enää tarvetta kuin iskevissä mainoslauseissa ja pianonsoittokin vaihtui satunnaisia joululauluja lukuunottamatta toimistoradion puuduttavaan musiikkitarjontaan.

Jotenkin siinä aikuisuuden kynnyksellä tuntui siltä, ettei elämässä olisi enää aikaa ja tilaa niille lapsuuden höpöhöpö-harrastuksille, etenkään kun olin ihan vain keskivertoharrastelija vailla erikoislahjakkuuksia. Oli kiirettä ja velvollisuuksia, poikaystävä, uusi kuntosaliharrastus ja tärkeämpääkin tekemistä kuin jankata sointuja pianolla, kirjoitella pöytälaatikkoon homehtuvia runoja ja maalata amatööritauluja. Ennen niin rakkaat ja iloa tuottavat asiat jäivät lopulta ajan rattaisiin.


Pyyhkiessäni eräänä päivänä pölyjä pianon päältä muistin, kuinka minulla ennen oli tapana soittaa milloin ilon, milloin surun ja milloin yksinäisyyden inspiroimana. Vaikka en ollutkaan erityisen taitava soittaja, saivat korvakuulolta tai nuoteista soitetut kappaleet ajatukseni leijailemaan hetkeksi pois ympäröivästä maailmasta. Viime vuosina en ole enää soittanut pianoa kuin jouluisin, en tarttunut uuteen kappaleeseen, opetellut sitä nuotti nuotilta, kunnes sormet vähitellen löytävät oikeille paikoille oikeaan aikaan. Minkä ihmeen takia en?

On hyvin todennäköistä, että jos joku harrastus tai asia on tuottanut suurta iloa lapsena, tuottaa se sitä vieläkin. Kun kolme vuotta sitten keksin tarttua uudelleen kirjoittamiseen, tunsin täsmälleen samaa innostusta ja mielikuvituksen laukkaa kuin lapsena. Samalla tavalla aion nyt lämmitellä uudelleen suhdettani pianon kanssa, jonka olen muuttokontissa tuonut ison meren tälle puolen. Olen viime päivät verrytellyt muistinystyröitä ja sorminäppäryyttä Oskar Merikannon Valse Lenten kanssa ja aivan totta, soittaminen vie mennessään aivan kuten ennenkin ja tyhjentää mielen kaikesta muusta.

 

Onko teillä lukijoilla säilynyt jokin lapsuuden tai nuoruuden harrastus läpi elämän? Vai oletko kenties löytänyt vanhan harrastuksen pariin uudelleen? Jos vastaus on kieltävä, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan paluuta vanhojen ilonlähteiden äärelle!

 

 

 

Share

Kommentit

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Lentopallo♥ pari vuotta sitten pääsin liian monen vuoden tauon jälkeen takaisin kentälle, ensin harrastelemaan ja sit vielä kilpailemaan. On tää kyllä. Parasta on huomata, että näinkin "vanhana" (24v hehe) voi vielä kehittyä paremmaksi pelaajaksi :)

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Lentopallo♥ pari vuotta sitten pääsin liian monen vuoden tauon jälkeen takaisin kentälle, ensin harrastelemaan ja sit vielä kilpailemaan. On tää kyllä. Parasta on huomata, että näinkin "vanhana" (24v hehe) voi vielä kehittyä paremmaksi pelaajaksi :)

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Miksi tuli tuplat?! :D

CougarWoman
CougarWoman

Mulla on tuon musiikkiharrastuksen kanssa vähän samat kuviot; soitin ala- ja yläasteella viulua ja olin (ainakin silloisen slaavilaisen opettajani mielestä) jopa lahjakaskin, mutta harrastus tyssäsi siihen, että minun olisi pitänyt alkaa pitämään julkisia konsertteja. Opettaja ei ymmärtänyt esiintymiskammoisen teinin vastusteluja, vaan olisi pakottanut. Jonka johdosta lopetin.

Viulua riivin nykyään vähemmän (koska akryylikynnet), mutta viulunsoitto opetti minut lukemaan nuotteja, joten opettelin itse soittamaan pianoa (kiitos naapurin tytölle, jonka pianoa sain aina halutessani pimputella), ja myöhemmin äitini vuokrasi minulle pianon.

Kun muutin Ykkösmiehen perässä, pianonsoitto jäi, kunnes appivanhempani yllättivät minut ostamalla kirppikseltä (vai mikä lie kierrätyskeskus olikaan) vanhan pianon. Ei se ihan vireessä ollut ja muutama ylin kosketinkaan ei toiminut, mutta sitä nyt hakkaan vanhalla intohimolla. Ja kyllä siihen saa tunteiden paloa purettua ;) 

Suvi K.
Sisunainen

Tuo mitä sanoit "höpöhöpö-harrastuksista" osui ja upposi. Olen huomannut ajattelevani että harrastuksen pitää olla "hyödyllinen" hauskuuden lisäksi, jotta siihen kannattaa uhrata aikaa. Esim. liikunta -> terveyshyödyt tai blogin kirjoittaminen -> näyttää ehkä hyvältä CV:ssä jne. Pianon myin just kesällä pois kun totesin etten ole soittanut pariin vuoteen, ja yksiössä se vie kuitenkin suhteessa aika paljon tilaa.

Mutta erittäin lohduttavaa kuulla että ihmiset oikeasti palaa vanhojen harrastusten pariin aikuisena.

Raato (Ei varmistettu) http://nillityss.blogspot.fi/

Roolipelit! Vaikka en ole kuin vasta 23, niin kymmenen vuotta on jo tuotakin nörtteilyä mittarissa. Lukiossa kovasti yritin olla "normaali", mutta se päättyi parissa vuodessa ja palasin takaisin rakkaan harrastuksen pariin. Nyt vuosi sitten löysin vielä larppaamisenkin ja voisin väittää, että mitä enemmän pääsen tämänkaltaisia asioita harrastamaan kirjoittamisen lisäksi, sitä onnellisempi olen. <3

Tätiratsastaja (Ei varmistettu)

Mä löysin hevoset uudelleen. Teini-iän angstissa hevosharrastus jäi, mutta 15 vuotta myöhemmin nousin taas tutisevin vartaloin hevosen selkään ja sille tielle unohduin. :)

Anne Rajala (Ei varmistettu) http://rajalaphotography.blogspot.fi/

..Nimenomaan musiikki... Lukiossa vielä jaksoi intoilla ja esiintyä jokaisessa kevätjuhlassa yms. mutta sen jälkeen ei meinannut löytyä ihmisiä keiden kanssa musisoida. Päätin keskittyä vain kuvaamiseen. Kunnes taas vuosia myöhemmin uskalsin taas avata suuni, ja olen sitemmiten päässyt vaikuttamaan parissakin kokoonpanossa ja terapioimaan niin, että koko muu maailma ja kaikki surut unohtuvat. Ihanaa kuulla että sinäkin olet taas löytänyt musiikin <3

Kommentoi