Tuoreimmat ruokafiksaatiot

Ladataan...
Onnenpäivä

Dieettaillessa sitä on kummasti oppinut valikoimaan mitä suuhunsa laittaa ja mieluiten sinne soppakattilaan tuleekin sitten heitettyä niitä sellaisia raaka-aineita, joiden ravintoarvot olisivat mahdollisimman optimaaliset. Kun ruokaa ei voi syödä ylettömästi, kannattaa panostaa laatuun. Viime aikoina minulle onkin syntynyt aivan erityinen rakkaussuhde muutamaan sellaiseen raaka-aineeseen, jotka omassa keittiössäni ovat melko uusia tuttavuuksia.

Otetaanpa näistä ensimmäisenä käsittelyyn jenkkiläisittäin edamame, eli suomalaisittain soijapapu. Nämä vihreät pikkupallerot olivat minulle entuudestaan tuttuja lähinnä sushi-ravintoloiden alkupalalistalta. Todellisuudessa soijapapu on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain ajankulunaposteltava pääruokaa odotellessa. Soijapavut ovat nimittäin todellista superruokaa. Vitamiini- ja hivenainerikkautensa lisäksi soijapavut sisältävät huisin määrän proteiinia, hyviä rasvoja sekä runsaasti kuitua. Ruokalautaselle soijapavut sopivat erinomaisesti vaikkapa kalan kaveriksi.

Soijapapuja ja taimenta.
 

100 g soijapapuja sisältää: 122 kcal, 10 g hiilihydaattia (2 g sokeria, 5 g kuitua), 5 g rasvaa, 11 g proteiinia.

 

Toinen, itselleni entuudestaan täysin vieras raaka-aine tunnetaan meillä nimellä kale ja Suomessa nimellä lehtikaali. Lehtikaali on täällä Yhdysvalloissa keikkunut jo pitkään naistenlehtien palstoilla osana terveellisiä ja yleensä painonpudotusta tukevia reseptejä. Kaikesta ympärilläni käyvästä hypetyksestä huolimatta kesti vuosia, ennen kuin tuo itselleni lähinnä kukkapenkistä tuttu lehtivihannes lopulta päätyi ostoskoriini. Ja voihan nam! Lehdestä bongattu, superhelppo ja nopea rapeaksi paistetun lehtikaalin ohje teki minusta kertaheitolla lehtikaalin suurkuluttajan. Sen lisäksi, että lehtikaali on herkkua, on se myös kaaliksi varsin proteiinipitoista ja sisältää reilusti niin kuitua, rautaa kuin c-vitamiiniakin. Itse nautin lehtikaalista eniten ihan sellaisenaan matalassa lämpötilassa rapeaksi paistettuna (paloittele, pyöräytä kevyesti öljyssä, laita uunipellille, ripottele päälle suolaa ja paista 140 asteessa n. 20 min) tai paistamisen jälkeen esimerkiksi salaatin tai kvinoan sekaan heitettynä.

Rapeaksi paistettua lehtikaalta ja kvinoaa.
 

100 g lehtikaalta sisältää: 28 kcal, 6 g hiilihydraattia (1 g sokeria, 2 g kuitua), 0,5 g rasvaa, 2 g proteiinia.

 

Ovatko nämä herkut tuttuja entuudestaan teille muille?
 

ps. Ihan vain ohimennen mainittakoon, että jutun kuvitus ei perustu todelliseen ruokaympyrääni eikä vastaa todellista kerta-annostani. Oikeasti lautasellani on kuvissa olevien raaka-aineiden lisäksi aika paljon muutakin pupellettavaa.

pps. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin itse asiassa rapeaksi paistettu lehtikaali oli ainoa ruoka, jonka valmistin vartavasten kuvien ottoa varten. Kala ja kvinoa ovat ruoantähteitä edelliseltä päivältä ja ne on lätkäisty lautaselle kuvauksen ajaksi kylminä. Soijapavut ovat raakoja ja kuvissa edelleen jäässä. Kuvien ottamisen jälkeen sapuskat päätyivät takaisin jääkaappiin odottelemaan oikeaa ruoka-aikaa. Mikrolämmin ruoka on arjen luksusta.

 

 

Share

Kommentit

HennaM (Ei varmistettu)

Lehtikaalta eli kalea eli kotoisimmin kaaleppia tulee syötyä kyllä melkein joka päivä. Teen siitä erilaisia salaatteja, mutta useimmin sitä livahtaa tuppo proteiinismoothien sekaan. Ei nimittäin maistu siellä seassa yhtään, väriin ehkä vähän vaikuttaa... Ja ne kale chips'it, ne on oikeasti todella hyviä!
Quinoa on myös suuri rakkauteni, sitäkin syödään meillä ainakin viikoittain. Valmistan siitä esim. lämpimiä salaatteja, ja quinoa sujahtaa yllättäen myös keittoruokiin aivan loistavasti. Reseptejähän on netti pullollaan. :)
Noita soijapapuja en ole vielä kokkaillut omassa keittiössäni, mutta ovat kyllä jo värinsäkin puolesta niin hyvän ja herkullisen näköisiä, että pitänee testata piakkoin. :)

Matkatar (Ei varmistettu) http://matkantekijana.blogspot.com

Täytyy myöntää etten ole tuossa muodossa nähnyt soijapapua Suomessa. Enkä Espanjassakaan, jossa asun osin myös. (jos en ole osannut etsiä?) Syön siis soijaa rouheena ja tofun muodossa paljonkin :)

Lehtikaalta olen nänhyt, mutten ostanut. Kiitos kovasti "reseptistä" ja vinkistä, täytyy ostaa sitä! :)

FFFifi
Fitness Führer

Etnisistä ruokakaupoista saa myös, palossa ja tuollaisena. Pakastealtaassa siis.

Spf (Ei varmistettu)

Kyllä nuo pavut taitavat Suomessakin kulkea nimellä edamame -papu, sen nimisiä olen itse ainakin pakastealtaasta onkinut.

annemi

Edamamet ovat suurta herkkuani, niitä ei vaan harmi kyllä ihan joka kaupasta täältä löydy. Muuten popsisin niitä jatkuvasti :) 

Ja lehtikaalikin on tuttu lisä mm. wokeissa ja eilen jopa grillattuna tuorejuuston kanssa. Mmm-mmm-mmm!

kehäkukka (Ei varmistettu)

Muutamia vuosia sitten nautin aina leffaeväänä herbalifen paahdettuja & suolattuja soijapapuja. Älyttömän hyviä! Kaalit taas on sitten asia erikseen.. Olen niiden suurkuluttaja ;D Mutta lehtikaalia ei ole jostain syystä tullut varmaan koskaan ostettua ? Eli seuraavaan ostoskoriin lisään soijapavut ja lehtikaalin! Kiitos vinkistä ja inspiraatiosta!

Corde

Meillä mies on soija papujen suurkuluttaja, juurikin Japanilaisen keittiön takia. Herra kun viimeisinä 3 vuotenna tehnyt enemmän ja vähemmän töitä Japanilaisissa ravintoloissa. Itse en ainakaan niihin ravintolan versioon ole tykästynyt...

Lehtikaali menee täälläkin smoothien sekaan, noita chipsejä on PT:n kanssa puhuttu mutta en nyt ole tukussa käynyt, mistä siis ostan lehtikaalia isoissa pussissa ja huomattavasti edullisemmin kuin normaalista ruokakaupasta. Toisaalta ostan sieltä myös kanat kuutiona pakkasesta ja sisäfileet tuoreena. Lisäksi matkaan tarttuu 3kg jauhelihoja helposti ja naudanliha lastuja.

Mun aamupalaani kuuluu eniten raaka-aineita ja itselleni uusinta on zinzinon balance öljy sitruunan makusena. Eli siis oliiviöljyä ja omega 3:sta ihan hurja määrä. Verrattiin mun kapseleihin niin 1 rkl balancea vastaa 15 kapselia. Ja kapseleita suositellaan otettavaksi 3 kpl/per päivä, mikä ei todellakaan riitä määrällisesti mihinkään ihmisellä joka ei syö kalaa. Joten näin saan sitä oikein mukavasti, eikä se aiheuta edes mustelmia niinkuin nuo kapselit itselleni tekee.

Proviisori (Ei varmistettu)

Sinua on Corde huijattu. Zinzinon Balance-öljy on todella kallis kilpailijoihin verrattuna. Täällä vähän hintaerittelyä:
http://kummablogi.blogspot.fi/2013/10/zinzino-balance-oil-vs-muut-omega-...

Kommentoi

Ladataan...