Yksi oudoimmista kampaamotarinoista ikinä

Onnenpäivä

Tultuaan yllättäen ajelluksi kaljuksi kampaamokäynnillään, kyseli Laura muiden painajaismaisista kampaamokokemuksista. Ja kuinkas ollakaan, sen lisäksi että minulla on takataskussani maailman parhaat anoppitarinat, löytyy lähimenneisyydestäni tarina myös yhdestä oudoimmista kampaamokokemuksista.

Tapahtumat saivat alkuunsa melko pian Yhdysvaltoihin muuton jälkeen, jolloin asuimme vielä pohjoisempana, San Josen kaupungissa. Noihin aikoihin minulla oli runsaasti vaikeuksia englannin kanssa, joten kampaajalle meneminen jännitti, sillä pelkäsin tulevani ymmärretyksi väärin ja että lopputuloksena poistuisin salongista pettymyksestä parkuen. Ohitettuani juoksulenkilläni lähikampaamon ehkä sen viisikymmentä kertaa, minä lopulta rohkaisin mieleni ja marssin liikkeeseen ajanvarausta tekemään. Kampaajani oli mukavan ja kovasti homoseksuaalin oloinen (tämä tarkennus on erittäin aiheellinen jatkon kannalta) ja tuntui ymmärtävän haluni ryhtyä vaalentamaan sysimustaa tukkaani. Poistuin kampaamosta hyvillä mielin ja jäin odottelemaan ensimmäistä kampaamokäyntiäni.

Ensimmäisellä käynnillä mies tutki tukkaani ja totesi, että vanha väri olisi ensin poistettava ja tämän lisäksi hiukseni ovat niin huonossa kunnossa, että vaativat huoltotoimenpiteitä. Olin pettynyt, kun ensimmäisen ja toisen käynnin jälkeen tukkani ei muuttunut juurikaan vaaleammaksi, mutta minua lohdutti molemmilla kerroilla aineiden vaikutusaikana saatu 15 minuutin hartiahieronta. Kun kolmannella käynnillä värinpoistoa ja hiusten hoitotoimenpiteitä jatkettiin, mainitsi kampaajani ohimennen, että työskentelee silloin tällöin viereisen liiketilan hierontapaikassa ja koska hartiani ovat selvästi jumissa, haluaisi hän hieroa yläselkäni oikein kunnolla. Ennen kuin ehdin miettiä korrektia tapaa kieltäytyä, oli mies singahtanut viereiseen liiketilaan kysymään, olisiko yhtään hierontapaikkaa hetkeksi vapaana. Ja niin löysin itseni hierontapöydältä ennen kuin ehdin kampaajaa sanoa. Koko hierontasession ajan mietin kauhunsekaisin tuntein, että mitähän lysti mahtaa maksaa, kun eivät miehen kampaamopalvelutkaan ihan ilmaisia olleet. Tukkani näyttäessä edelleen melkolailla samalta kuin aiemmin, mutta oloni ollessa huomattavasti rennompi, kertoi kampaaja ilokseni ettei veloita hieronnasta mitään. Poistuin hyvillä mielin, vaikka olisihan minun pitänyt tietää, että aivan kuten ilmaisia lounaita, ei myöskään ole olemassa ilmaisia hierontoja.

Kului taas kaksi viikkoa ja koitti uusi kampaamoaika. Kuten aina, myös tällä kertaa mieskampaajani tervehtiä minua halaamalla ja kutsumalla kullannupuksi. Tällä kertaa päästiin jo asiaan, eli vaalentamiseen, mutta lopputulos oli edelleen odotuksiini nähden aivan liian tumma. Sain kourallisen selityksiä projektin hitaalle edistymiselle ja vaikka en ymmärtänyt siitä puoliakaan, luotin edelleen kampaajani rautaiseen ammattitaitoon. Koska kampaajan mukaan olin sattumoisin päivän viimeinen asiakas, päädyin jälleen naapuriliikkeen hierontapöydälle. Kampaaja-hierojani pyysi minua riisuutumaan, sillä tällä kertaa hänellä olisi aikaa hieroa koko kroppa. Tein työtä käskettyä ja mietin mielessäni, että tämä täytyisi kyllä nyt huomioida tipissä. Mies olikin hyvä hieroja aina siihen saakka, kunnes reisiini siirtyessään hän totesi selvä pettymys äänessään, että sinähän et riisunutkaan alushousujasi enkä nyt voikaan hieroa koko kroppaa. Ajatus siitä, että kampaajani olisi homoseksuaali, katosi hetkessä kuin tuhka tuuleen. Muutamassa sekunissa ehdin suunnitella kuinka potkaisen miestä päähän ja pakenen paikalta jos hän tekee yhdenkään epäilyttävän liikkeen. Tunnelma oli muuttunut hetkessä hyvin, hyvin epämiellyttäväksi. Vaikka hälytyskellot soivat päässäni, päätin yrittää tilanteesta ulos rauhanomaisesti. Valehtelin, että minulla olisi hieman kiire, mieheni odottaa minua jo parkkipaikalla ja täytyisi tästä lähteä, nyt heti. Ja niin pukeuduin kädet vapisten ja poistuin paikalta nopeasti. Kotiin päästyäni mieheni kysyi, oliko tukalleni muka tehty jotain.

Vaikka en olisi halunnut, oli jäljellä vielä yksi maksettu kampaamokäynti. Ajattelin ensin peruvani ajan, mutta keksinkin siirtää sen aamupäivälle, jotta en olisi päivän viimeinen asiakas. Kampaajani halasi minua heti liikkeeseen tultuani, tarjosi kupin kahvia ja kehui kauneuteni maasta taivaaseen. Olin kuitenkin rauhallisin mielin, sillä paikalla oli myös muita asiakkaita ja vihdoin tukkanikin alkoi näyttämään vaaleammalta. Kun sitten tein lähtöä, pahoitteli hierova kampaajani ettemme tällä kertaa pystyisi ottamaan edelliskertaa uusiksi, mutta työnsi minulle puhelinnumeronsa ja pyysi minua osallistumaan kotona pitämiinsä hengellisiin harjoituksiin, joissa hän ja hänen naispuoliset ystävänsä istuvat alasti ringissä meditoimassa. Kun vihdoin istahdin parkkipaikalla autooni, sain hysteerisen naurukohtauksen.

Kiitos, mutta ei kiitos.

 

ps. Tiedusteltuani useiden värihuuhteluiden ja hoitotoimenpiteiden tarpeellisuutta nykyiseltä kampaajaltani, kertoi hän kuten hieman pelkäsinkin, että minua on vedätetty. Lopputulos, jonka olin halunnut, olisi voitu hoitaa yhdellä tai maksimissaan kahdella kampaamokäynnillä.

 

 

Share

Kommentit

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi/

APUA! (samaan aikaan pakko hekotella, sori... :D )

annakarin
Anna Karin

Hahaha, järkyttävä jätkä! :-D Menee kyl kärkeen "kauheimmat kampaamokokemukset" -sarjassa. Ei ne omat kampaamokatastrofit kuulosta sittenkään ihan niin pahoilta. Paitsi hieronnan mäki voisin ottaa, ei tosin ehkä sitä kokovartalo..

Mut missä anoppitarinat?! 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Joo, minäkin olin ihan intona siitä hieronnasta, kunnes se muuttui kokovartalohoidoksi :D

Hmmm... niin ne anoppitarinat, odotellaan niitä nyt vielä tovi ;)

FFFifi
Fitness Führer

Mullakin on kovia anoppitarinoita, mutta koska anoppini on hämmentävän nerokas googlaaja, lienee parempaa vaieta niistä :D

(Hiukan epäilyttää tätäkään kirjoittaa... :P)

Lunge Lady (Ei varmistettu) http://lungelady.blogspot.fi

Kääk! Apua, miten noin voi ees käydä?! :D

Lunge Lady (Ei varmistettu)

PS. Mulla on itsellä vaalennettu tukka mustasta vaaleanruskeaan ja siihen ei tosiaan mennyt kuin kaksi kampaamokertaa :D Tosin en olis mäkään tota tiennyt ennen omakohtasta vaalennusprojektia...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

No, minähän olen niin kokonaisvaltaisen hölmö, että ajaudun tämän tästä melko kummallisiin tilanteisiin... :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi apua! :D Eipä tosiaan omat oudot palkkiraidat joskus pari vuotta sitten tunnu enää missään! Ja hei pointsit sulle siitä että olit heti skarppina ja keksit sanoa että miehesi odottaa parkkipaikalla. siis etkö muka liittynyt kampaajasi nudistimeditaatiorinkiin?? :D

kaesa (Ei varmistettu)

Voi ei! Kyllä maailmaan sitten mahtuukin jos jonkinmoista jätkää..
Mulla ei ole noin kauheita kampaamokokemuksia, kun oikeastaan käyn nykyään kampaajalla tosi harvoin lopetettuani hiusten värjäämisen kokonaan. Silloin tällöin käyn napsauttamassa kuivimmat latvat pois.

Mutta, teininä kävin minäkin Jenkeissä kampaajalla, ja englanninkielen taitoni oli niin hyvää mitä nyt 15-vuotiaalla voi olla. Ymmärsin mitä kampaaja selitti, mutta itsellä oli hankaluuksia selittää, mitä oikein halusin. Äidillä oli vähän sama tilanne kielitaidon suhteen. Saatiin sitten kuitenkin sönkötettyä, että otsista lyhyemmäksi ja hieman raitoja kiitos, ei mitään drastisia muutoksia. No, rouva (jolla oli aivan törkeä peroskidiblondi-permis) alkoi sitten siinä tehdä taikojaan iloisesti jutellen. Oltiin jo totuttu tuohon jenkkitapaan, että höpötetään ihan sikana ja ollaan kaikesta innoissaan, mutta tää rouva oli kyllä ihan omissa sfääreissään. Tästä varmistuttiin viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sai inspiraation kesken tukanleikkuun ja lähti veistelemään ihan omiaan. Otsiksen lyhentämisen hän esimerkiksi hoiti niin, että veti takaraivolta asti kaikki päälimmäiset hiukset eteen, ja sakset sanoi NAPS. Olin järkyttynyt, sillä mullahan oli jo otsatukka enkä tajunnut, miksei muija vaan lyhentänyt sitä niinkuin sovittiin vaan lähti muuttamaan koko helvetin mallia.. ja siis mulla oli pitkä tukka josta oikeasti halusin vain sen otsiksen lyhennettyä näkökentän edestä eikä mitään muuta. No nyt ei oltukaan niin pitkätukkaa enää. Luonnollisesti loputkin latvat lyhentyivät reippaasti. Hän rupesi tässä vaiheessa selittämään, että tekee mulle tosi trendikkään leikkauksen, cowboy-tyyli kun on nyt tosi in ja kaikki pukeutuu silleen ja laittaa hiukset silleen. Niin - ehkä nelikymppiset houswifet, mutta 15-kesäinen suomalaistyttö.. Siis se leikkaus oli Aivan Törkeä. Näytin 20 vuotta vanhemmalta, huonolla tavalla. Ei mikään MacGywer-mullet onneksi, mutta siis sellainen superpöyheä Dallas-tukka josta puolet oli otsista, ja muutama raita oli muuttunut koko pään highlighteiksi minkä ansiosta hiusten väri oli tosi omituinen harmaanruskea. Korosti kuulemma ihanasti vihreitä silmiäni. Minulla on tummanruskeat silmät.

Onneksi sain tukan asioihin itse siten, että föönasin sen aina päätä myöten ja litistin vielä entisestään suoristusraudalla. Ja heti kun hiukset yltivät kiinni, niin hätänuttura oli kova sana.

Nykyään aina tsekkaan ensin, miltä kampaajan omat hiukset näyttävät. Jos tyypillä on aivan korpuksi vaalennettu supertiukkaa kiharaa oleva permis, niin mitä sellaiselta kampaajalta sitten voi odottaa jos hän kokee, että tuollainen tukkatyyli sopii hänelle (saati kenellekään). Kyllä sellainen varmasti osaa latvoista tasoittaa, mutten menisi muuttamaan mallia. Itse en fanita sellaisen lyhyen, graafisesti leikatun "kampaajatukan" ulkonäköä, mutta jos kampaajalla on sellainen hiusmalli niin voi olla varmempi että hän osaa asiansa. Vaikka kampaaja ei leikkaisikaan itse omaa tukkaansa, niin se että on huolitellun näköinen ja hiukset on oikeasti silloin menevän hiustrendin mukaiset/kampaajalle sopivat eikä ole juurikasvua, niin kyllä se jotenkin herättää luottamusta enemmän kuin joku korpinpesä päälaella :D

hahahaha hirveetä :D Mikähän siinä on, että jotenki meihin suomalaisiin on iskostettu kohteliaat käytöstavat ja hiljainen hymy niin tiukkaan, että mainitsemasi tilanteen edessä ei saa tokaistua mitään. Itse kävin kampaajalla pari kuukautta sitten Tallinnassa ja yritin viroksi sönköttää, että ainoastaan 2cm latvoista. Ymmärsin kyllä, että kampaajan mielestä tukkani oli sen verran huonossa kunnossa, että enemmän siitä pitäisi ottaa. Pidin hiuksista kiinni ja ajattelin, että herran jumala nyt se vetää mut kaljuks. Toistelin ja näytin suurin elein, että 2cm. Päästiin yhteisymmärrykseen, kunnes leidi otti sen 10 cm. Tässä tilanteessa olisi pitänyt huutaa ja polkea jalkaa maahan. Sen sijaan kävelin vaan kassalle ja maksoin kiltisti ostokseni. Seuraavaksi näpyttelin jo ebayn osoitteen ja menin tilamaan hiustenpidennykset. Jestas, että sitä osaa olla pöljä.

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Ou nou. Sattuuko tommosia juttuja ihmisille oikeesti?!? :)

Hekotin tuolle "ethän sinä riisunut pikkuhousuja"-kohdalle ja kuvittelin mielessäni tyypille sellasen pettyneen, mutruhuuli-ilmeen. :)

Zandra (Ei varmistettu)

Ihan mahtava tarina! Kiitos tästä :)

annemi

HUH! aikamoista menoa siellä päässä maailmaa kampaajalla :D jännä juttu kun et lähtenyt niihin hengellisiin tilaisuuksiin kaiken tuon erinomaisen palvelun päätteeksi ;)

PSK
Insert Cool Phrase

Meditointia alasti ringissä! Sounds exciting :D

possu (Ei varmistettu)

Amerikka, land of possibilities! Ja sitten ne anoppitarinat..?

klani (Ei varmistettu)

Kylla ehdottomasti karkeen sujahtaa tilanne, kun olkapaaleikkauksen jaljilta en kyennyt hoitelemaan parturointia. Jouduinkin vaimoa kayttamaan ajurina, hieman toki karmaisee antaa toisen vedella suht teravalla teralla omaa paanahkaa. Tiedattehan minka verran paasta tulee verta kun siihen taikoo loven?!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Hmm. Nyt kyllä alkoi melkein harmittamaan, että en lähtenyt katsomaan minkälaista puuhaa se alasti meditointi oikein oli :D

Kommentoi