Ladataan...
Onnenpäivä

Viime viikkoinen pitkä automatka etelä-Kaliforniasta pohjoiseen, avasi jälleen niin silmät kuin sieraimetkin. Olemme taittaneet tuon saman matkan useita kertoja aikaisemminkin, mutta harvemmin päivänvalossa. Sen lisäksi, että vitostien varrelle osuu niin Los Angeles kuin luonnonkauniita maisemia lumihuippuineen, tarjoilee reitti myös hieman toisenlaista silmänruokaa.

i-5 Kaliforniassa tarjoilee kauniiden maisemien lisäksi esteettömän näkymän jopa lihansyöjää puistattavaan lihateollisuuteen (kuva: gliving.com)





Jo tylsäksi käyvää maalaismaisemaa katsellessani ja ajatuksiini uppoutuneena täyttää auton yht'äkkiä tajunnan seisauttava haju. Käteni hakeutuu nopeasti sisäilmankierto-nappulalle ja menee hetki ennen kuin uskallan hengittää seuraavan kerran. Tuo karmaiseva löyhkä on kuitenkin jo ehtinyt tarttua vaatteisiin ja hiuksiin. Silmiä kirvelee ja ulkona lämmössä väreilee outo sumukerros. Tuo pistävä haju kertoo, että olemme lähestymässä Kalifornian mahtikarjatiloja joille auton etupenkiltä tarjoutuu esteetön näkymä yli moottoritiepientareen.

Pian hajun ilmaantumisen jälkeen tulee näkyviin hökkelikylää muistuttavia rakennelmia ja niiden suojissa ja ympärillä lihakarjaa. Tuhansia ja tuhansia sarvipäitä, ruskeita, mustia, valkoisia ja laikullisia. Pörröisiä ja sileäkarvaisia, paskakasan päällä, paskakasan vieressä, silmänkantamattomiin. Tulee huono olo, muustakin kuin hajusta. Mitään vihreää en näe missään hyvällä tahdollakaan.

Uskon, että tämä on juuri se kohta tiestä, jossa moni on kääntynyt kasvissyöjäksi. Itse en ole koskaan ollut erityisen kiihkomielinen syömäni ravinnon suhteen ja olen kiltisti syönyt  sen mitä kauppa on minulle tarjonnut tai eteeni on kannettu. Kuitenkin tämä pieni elämysmatkaksi kuvailemani reittivalinta vitostietä pitkin, on saanut minutkin miettimään sitä mitä todella haluan syödä. Tuo samainen reitti nimittäin tarjoilee yhtä esteettömän näkymän vihreille kukkuloille joilla vaeltelee lehmä siellä, toinen täällä, vailla kiirettä tai taistelua viimeisestä vihreästä heinänkorresta.

Selvää on, että kumpikin näistä on ruokaa. En ole vieläkään jättänyt naudanlihaa ruokalistaltani eikä lopulta tunnu yhtään paremmalta syödä sitä onnellista viheriöillä kirmaavaa kuin sitä lannistuneena katoksen suojissa makaavaa nautaa. Valitsen kuitenkin mieluummin tuon rehellistä ruohoa syöneen, ehkä hieman paskakasan päällä seisovaa kaveriaan heikommassa lihassa olevan lehmän. En edes halua tietää mitä kaikkea noille kuivuneella maalla laiduntaville, liian ahtaisiin hakoihin sullotuille ja keinotekoisesti normaalia suuremmaksi kasvatetuille eläimille syötetään. Sen sijaan olen valmis maksamaan ostamastani lihasta enemmän, jotta tiedän itse mitä syön. Luonnollisesti kasvatettu liha nimittäin maistuu hyvältä, vieläkin.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Tiedättehän ne tunteet, kun "ei ole mitään päälle pantavaa" sekä "ei mulla oo mitään sopivia vaatteita". Minulla on se tunne juuri nyt. Ja parasta aikaa tuon tunteen kaveriksi hiippailee se vieläkin tutumpi tunne - paniikki. Vaikka kaapeissa alkaakin tähän ikään olla aika paljon vaatteita tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, niin nyt tuntuu ettei yhdessäkään henkarissa roiku juuri sitä oikeanlaista vaatekappaletta.

APUA JA KÄÄK!

Viikon päästä on ohjelmassa Suomen pääkonsulaatin itsenäisyyspäivän vastaanotto-kemut Los Angelesissa. Kutsun alareunassa on salaperäinen pukukoodi business attire, jonka merkityksen Google minulle ystävällisesti kertoi. Tarvittaisiin siis Kate Middleton -tyylinen tappavan tylsä mekko. Mutta kun minä en pidä itsestäni tylsien vaatteiden sisällä! Haluaisinkin soveltaa tuota pukukoodia omanlaiseeni tyylisuuntaan.

Aikaa on siis viikko. Tässä vaiheessa nettikaupat ovat poissuljettu vaihtoehto, sillä toimitus sovituksineen ja mahdollisine palautuksineen veisi liian paljon aikaa. Kauppoja täällä onneksi riittää. Aion kuitenkin aloittaa kierrokseni outlet-myymälöistä ja vasta totaalisen epätoivon hetkellä astella sisään niihin oikeisiin kauppoihin. Aloitin operaation surffaamalla netissä ja etsimässä jotain, mikä voisi olla sinne päin.

 



Tämä olisi ehdottomasti tylsin mekko, jonka suostuisin päälleni laittamaan.

Anteeksi Kate-fanit.

 



Tämä Michael Korsin mekko näyttää jo paremmalta, mutta onko se

kuitenkin liikaa tuolle pukukoodille?








Sitten Adrianna Papellin mekko. Ihan nätti, vaikka ehkä turhan asiallinen.







Tästä Suzi Chinista en löydä oikeastaan mitään vikaa.

Tähän sopivat kengätkin saattaisi löytyä valmiina kaapista.








Tässä minä tuntisin oloni mukavaksi. Mutta en tiedä salliiko pukukoodi kokopitkää mekkoa. Jos sallisi, niin tämä BCBG:n mekko voisi olla Se Oikea.

Värikin on suomalaisille tuttu.







Ja tämä Teri Jon on aika ihana! Erilainen, vaikka onkin

tummanharmaa. Tämä voisi olla minua.

 

No niin lukijat, kertokaahan viisaampana mitä tuon pukukoodin mukaan voin päälleni laittaa? Olisiko se jotain ylläolevien kaltaista vai onko minun todella pakko sulloa persoonallisuuteni johonkin yltiötylsään konservatiivi-mekkoon?

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Tunnelma tiivistyy. Tila autossa tuntuu entistä ahtaammalta. Kiristyvistä hampaista kuuluva kirskunta vihloisi korvia ellei tärykalvot olisi jo äärimmilleen pingoittuneet ahtaan tilan täyttävästä kiroilusta.

Voi *itun nuija siellä etummaisessa autossa, sulla on siellä KAASU!

Vietimme toissapäivänä ratkiriemukkaan päivän autossa. En usko, että mikään voi lähentää pariskuntaa samalla tavalla, kuin reilut 600 kilometriä kiitospäivä-ruuhkassa. Voi sitä tunnekuohujen ja suurien tunteiden määrää! Tänään aiomme suunnata samat kilometrit takaisin kotiin. Oletettavasti osumme suoraan paluuliikenteen vilkkaimpaan hetkeen, joten tiedossa on runsaasti niin vauhtia, vaarallisia tilanteita kuin terhakasti sojottavia keskisormiakin. 

Mikä *ittu siellä keulilla nyt maksaa!

Ilmiö on varmasti jokaiselle liikenteen seassa seikkailevalle tuttu. Siitä kaikkein rauhallisimmastakin ihmisluonteesta, johon myös itse lukeudun, kuoriutuu auton ratissa heikkohermoinen ja äärimmäisen räjähdysaltis. Yksikin virhe kanssa-autoilijalta ja hänet on silmänräpäyksessä haukuttu universumin huonoimmaksi kuskiksi ja toivotettu yhdensuuntaiselle matkalle helvettiin. Holtitonta ohittelua harrastava nuorimies diagnosoidaan ilman aivoja syntyneeksi, vasenta kaistaa alinopeudella köröttelevä vanhus saisi samantien ajaa museoautonsa vanhainkodin pihaan ja keskellä päivää kauppojen parkkipaikat täyttävät kotiäidit voisivat lopettaa sen lastenteon ja mennä töihin.

Luuletsä olevas joku h*lvetin Kankkunen, hä!

Tilanne on pahimmillaan ruuhkassa. Vaikka kiirettä ei alunperin ollutkaan, niin ruuhka pitää huolen, että pian on ja jyvät alkavat paljastua akanoista. Kiireessä kuoriutuvat esiin ne sankarit, jotka kuvittelevat, että kaistasurffaus kuuden kaistan välillä auttaa heitä pääsemään nopeammin määränpäähänsä. Todellisuudessa kaistanvaihdot liian pieniin väleihin pahentavat liikennekaaosta entisestään. Autoilija, jonka eteen kaistasurffari väkisin kiilasi, alkaa pian kärsiä kiristävästä pinnasta. Kiristävä pinna taas sumentaa autoilijan kyvyn ajatella järkevästi ja autoilija provosoituu. Syntyy ajovalojen vilkuttelua, puskurissa kiinni ajamista ja jarrujen polkemista - sekä ketjukolareita.

Käytä vilkkua s**tana! Ja ois siellä ne peilitki!

Oman V-käyräni saavat jyrkkään nousuun vasemmanpuolimmaisella kaistalla alinopeutta ajavat liikenteentukot. Sietämätöntä. Tuolla nopeammille tarkoitetulla kaistalla kuuluisi ajaa nopeampaa kuin muilla kaistoilla, tarpeen vaatiessa ylinopeutta. Mutta ei. Jostain syystä ne hitaimmat valitsevat aina väärän kaistan ja pakottavat loputkin autoilijat viettämään kahden tunnin matkalla kolme tuntia.

Onneksi tuolla moottoritiellä on tänään kaksi täydellistä kuskia, meidän autossa.

Share

Pages