Ladataan...
Onnenpäivä

Koska kaikki pikku-uutiset eivät täältä kaukaa kulkeudu Suomeen saakka, halusin jakaa aamu-uutisten haastattelussa olleen Afganistanin veteraanin Travis Millsin koskettavan positiivisen asenteen sinne kotisuomeen.

Travis Mills on noussut viime viikkoina lähes kansallissankarin asemaan menetettyään huhtikuussa Afganistanissa palvellessaan niin molemmat kätensä kuin jalkansakin. En ota sen enempää kantaa amerikkalaisten ylenpalttiseen mellastamiseen ulkomaailmassa, poliittisiin seikkoihin tai edes kansallissankarin plakaattiin. Tärkeämpää on se, kuinka Travis itse tilanteeseen ja muuttuneeseen elämäänsä suhtautuu.

Paikallisten mielestä tarinassa tärkeintä on varmaankin Travisin sankarillisuus ja tekemänsä uhraus isänmaansa puolesta. Oma huomioni kiinnittyy enemmän rivien välistä pulppuavaan positiivisuuteen kaiken tapahtuneen keskellä, oman elämänsä sankaritarinaan. Haastattelun edetessä hän vitsaili ja kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan ja niistä haaveista, joita hänellä on. Tuntui uskomattomalta, että häneltä oli amputoitu kaikki neljä raajaa vain puolitoista kuukautta aikaisemmin. Ettei hän ei enää koskaan kävele omin jaloin eikä nosta tytärtään ilmaan.

Haastattelun tärkein sanoma tulee tässä. Haastattelijan hämmästellessä hänen positiivista asennettaan, hän kertoi, ettei mennyt naimisiin jäädäkseen vaimonsa elätettäväksi ja hoidettavaksi. Siksi hän ei ole antanut periksi eikä jäänyt tuijottamaan maailmaa ikkunasta loputtoman katkeruuden ja itsesäälin vallassa. Päinvastoin, hän yrittää raivata tiensä niin normaaliin elämään, kuin se hänen tapauksessaan on mahdollista. Hän ei kieltänyt, etteikö hänellä olisi myös synkkiä päiviä, mutta kertoi selviävänsä niistä ajattelemalla, kuinka ainutlaatuinen hän ja hänen elämänsä kaiken tapahtuneen jälkeen on.

Moniko meistä, joilla on vielä kaikki raajat tallella, ajattelee itsestään ja elämästään yhtä kauniisti? Sanojensa kautta hän muistutti meitä kaikkia siitä, kuinka ainutlaatuista elämä on ja kuinka ainutlaatuisia me itse olemme. Ei jokaisen päivän tarvitse olla yhtä pilvilinnaa ja riemunkiljahduksia, mutta olisi haaskausta uhrata elämänsä itsesäälille, katkeruudelle, ilkeydelle, kateudelle tai vihalle.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Viikonlopun matkalle valmistautuessani tajusin, että on jälleen se aika vuodesta, kun on pakko suunnata bikinikaupoille. Täällä kun bikineillä on sen verran paljon käyttöä, että ne saa uusia käytännössä melkein joka vuosi. Niinpä suuntasin läheiseen outletiin, jossa roikkui noin viidentoista metrin mittainen räkillinen erilaisia uima-asusteita. Jo pelkästään tuon psykedeelisen värisen bikinisekamelskan katsominen sai tuskanhien nousemaan pintaan. Ryhdyin urheasti keräämään sovitettavia pareja kärryihin samaan aikaan, kun vieressä valikoimia selaillut vanhempi nainen totesi, että minun kaltaiseni sopusuhtaisen naisen on varmasti helppoa ostaa bikinit. Ja katinkontit, ajattelin.

Nämä bikinit saivat jäädä kauppaan, kun päälle kiskaistuna väristä tuli mieleen Sabrina. Ei vaan pysty.

 

Pelkästään oikean koon löytäminen on yhtä tuskaa. Osassa bikineistä koko on ilmoitettu numeroin 2-16, kirjaimin XS-XXL taikka kuppikoon mukaan. Kuppikoko ei tietenkään automaattisesti täsmää rintaliivien kanssa eikä kirjain- tai numerokoko vaatekoon kanssa. Oikea koko vaihtelee suuresti myös valmistajan ja mallin mukaan. Kun perinteisten lappubikineiden kooksi riittää M, tarvitaankin toisessa mallissa kooksi vähintään L. Ja sen L-kokoisen bikiniyläosan mukana myydään tietenkin L-kokoinen alaosa, joka yleensä on liian suuri. Tietyn malliset bikinit eivät taas istu kauniisti päälle, olivatpa ne mitä kokoa tahansa. Rinnat ovat liian pienet, liian isot, liian ylhäällä, liian alhaalla tai takamus liian pysty, leveä tai lättänä. Toisaalta niskan takana olevia naruja löysäämällä tai kiristämällä saattavat ne vähän vääränkin kokoiset bikinit istua päälle, joten pakkohan niitäkin on kokeilla, varmuuden vuoksi.

Itselleni bikinien ulkonäkö on huomattavasti vähemmän hankaluuksia aiheuttava seikka, kuin koko ja malli. Muutamia kriteereitä minulla kuitenkin on. Bikinit eivät saa näyttää enemmän alusvaatteilta kuin uikkareilta ja ne täytyy voida kastella ilman, että niistä näkyy läpi tai ne putoavat päältä. Myös sellaiset bikinit, joiden ulkomuoto luo mielleyhtymiä tiettyihin julkisuuden henkilöihin, ovat auttamattomasti poissa laskuista.

Sitten on vielä se sovitusrumba. Riisutaan ja mietitään samalla, kuka sovituskopin turvakameroita katselee. Kokeillaan yläosia, kurotellaan selän taakse sitomaan nauhoja, kiristetään niskanaru, irroitetaan narujen väliin jääneet niskavillat ja pyyhitään hikeä, kun narut menivät umpisolmuun. Ja se alaosan sovittaminen alushousujen päälle! Auta armias, jos et ole varautunut bikinien ostamiseen ennalta ja olet ajattelemattomuuttasi pukenut päällesi hipsterit. Yritäpä siihen päälle sitten sovitella bikineitä ja visioida mielessäsi miltä ne näyttäisivät ilman alla olevia mummokalsareita.

No, lähemmäs kymmenen bikiniparia myöhemmin löytyivät lopulta ne sopivat. Hiestä märkänä ja tukka sekaisin suuntasin kassalle, jossa edessäni oli se sama valikoimia selaillut vanhempi naisihminen. Hän osti omansa sovittamatta, puhtaasti koon perusteella. Se kun on ollut sama jo kymmenisen vuotta.

Lopulta päädyin näihin Betsey Johnsonin mustiin bikineihin ja niiden vierestä löytyneeseen hattuun.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Että minä tykkään reissata! Enkä nyt tarkoita pelkästään hienoja ulkomaanmatkoja, vaan ihan sellaisia päivä- tai viikonloppureissuja johonkin automatkan päähän. Kaliforniassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa suomalaiselle maalaistytölle, ettei millään malttaisi pysyä viikonloppuja ihan vain kotosalla. Tälle viikonlopulle onkin tiedossa aivan erityinen reissu pohjoisen suuntaan yhdessä reilun sadan muun suomalaisen kanssa.

Koska maanantaina on Memorial Day, on tiedossa erikoispitkä viikonloppu. Meille Kalifornian suomalaisille se tarkoittaa matkaa Hauli Huvilalle, joka on suomalaisten oma leirintäalue Reedleyn kaupungissa keskellä Kaliforniaa. Memorial Day -viikonloppu on yksi neljästä vuotuisesta tapahtumaviikonlopusta, jolloin joen varrella sijaitseva mini-Suomi täyttyy suomalaisista sekä suomalaisesta ruoasta ja musiikista. Tänäkin viikonloppuna paikalle odotetaan n. 150 vierasta ja nyt, ensimmäistä kertaa, mekin olemme siellä! 

Näin ollen O.C. hiljenee viikonlopuksi ja keskittyy parin päivän ajaksi olennaiseen. Ensi viikolla voin sitten kertoa kokemusta viisaampana minkälaisen viikonlopun tämä sekalainen seurakunta sai aikaiseksi. Hyvää viikonloppua teillekin!

 

 

Share

Pages