Ladataan...
Onnenpäivä

Katselen junan ikkunasta vaihtuvia maisemia. Metsää, peltoa, metsää, peltoa, metsää, peltoa. Lisää metsää. Maisemien monipuolisuus kertoo siitä, että olen matkalla synnyinseuduille. Elämä junan ulkopuolella näyttää rauhalliselta. Joku juoksuttaa koiraa peltotiellä ja ohitamme muutaman aution varastohallin, mutta minä olen syönyt hermostuksissani jo askillisen kurkkupastilleja.

Tästä reissusta olen haaveillut pitkään. En ole käynyt lapsuus- ja nuoruusmaisemissani viiteen vuoteen ja sitä ennenkin vain hyvin pikaisesti. Tunteet pääni sisällä ovat yhtä hullunmyllyä. Olen käsittämättömän innoissani ja samalla käsittämättömän hermostunut. Ikävä kotiseudulle on ollut kova, mutta miltä vanhojen lapsuusmaisemien näkeminen sitten tuntuu? Millaista on käydä ostoksilla Sokkarilla tai ensimmäistä kertaa täysi-ikäisenä paikallisessa Alkossa? Mikä on muuttunut ja mikä pysynyt ennallaan? Joko paikalliset osaavat ajaa siinä kylän ainoasssa liikenneympyrässä? Vieläkö ne samat kyläjuopot ovat hengissä? Onko kissa-mummon mökki vielä pystyssä? Mahdanko tunnistaa enää ensimmäistäkään vastaantulijaa? Joko järvi on kasvanut kokonaan umpeen ja tuntuuko se Kirkkomäki vielä yhtä jyrkältä, kuin lapsena?

Sen aikaisia koulukavereitakaan en ole tavannut vuosikausiin. Osaa en sen jälkeen, kun 15 vuotta sitten muutin etelään. Niiden ihmisten kanssa minä kuitenkin vietin jopa yhdeksän vuotta samalla luokalla. Se on pidempään, kuin olen tuntenut aviomieheni. Sitä voisi kuvitella, että siinä ajassa oppii jo tuntemaan ihmisen, mutta kakaroitahan me kaikki silloin olimme. Millaisiahan he ovat aikuisena? Ovatko ne vilkkaimmat edelleen yhtä vilkkaita? Voiko keskustelua jatkaa siitä, mihin se viimeksi jäi? Entä paljonko olen itse muuttunut muiden silmissä? Se selviää viimeistään ystäväni syntymäpäivillä, jolloin paikalla on paljon tuttuja kasvoja vuosien takaa.

Junassa istuskelua ja metsäaukeiden tuijottelua olisi vielä nelisen tuntia jäljellä. Mutta mikäpä tässä matkatessa, sillä VR on järjestänyt juniin langattoman internet-yhteyden. Paljon on muuttunut sitten teinivuosien, junissakin.

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Kävimme eilen jättämässä jäähyväiset vanhalle kauniille kodillemme. Sille, jonka remontti valmistui kolme vuotta sitten, viidentoista työntäyteisen kuukauden jälkeen, vajaa vuorokausi ennen kuin muutimme uuteen osoitteeseen, uuteen maahan. Kahden vuoden ajan uusitussa kodissamme asuivat vuokralaiset, jotka eivät arvostaneet kättemme jälkiä, eivät toisen omaisuutta. Se, mitä jäljelle jäi, remontoitiin uudelleen, kuvattiin, kuvailtiin kauniin sanankääntein ja lopulta laitettiin myyntiin tänä keväänä. Tästä kaunis koti suurellekin perheelle.

Tuttu soratie rapisi renkaiden alla kai viimeistä kertaa. Maalaismaisemat lähellä kaupunkia, rauhallinen paritalo metsän keskellä, vieraita autoja pihassa, jokin tuntui kuristavan kurkkuani. Tuon pensaan minä istutin silloin, kun en vielä tiennyt muuttavani. Ja kas vain, nuo kukat ovat säilyneet hengissä vuokralaisen laiminlyönnistä huolimatta, sitkeitä pirulaisia. Teki mieli nyppiä pahimmat rikkaruohot, mutta eivät ne kasva enää minun maillani. Piha ja talo ovat siirtyneet murheista muistoihin.

Ovesta astuivat uudet omistajat lapset kannoillaan, valmiina tekemään talosta mieleisensä, oman kotinsa, aivan kuten mekin silloin joskus. Haikeana, mutta hyvillä mielin minä jätin vanhan kotimme heidän hoiviinsa. Kaikkea hyvää ja onnellisia vuosia.

Ehkä mekin vielä joskus osaamme asettua.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Nyt kun olen Suomessa turistin roolissa, on hyvää aikaa kierrellä katselemassa ennen näkemättä jääneitä nähtävyyksiä. Onkin hassua, että vasta nyt kävin ensimmäistä kertaa Kuusiston linnanraunioilla, vaikka olen aikoinani asunut aivan lähistöllä ja muutoinkin vieraillut Kaarinassa pienestä pitäen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiköhän linna ollut nyt aivan yhtä raunioina, kuin se olisi ollut jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Mikään kovin valtaisa rakennelma ei Kuusiston piispanlinna ole ollut, mutta sen rauniot ovat silti varsin viehättävä nähtävyys kesäisessä Suomessa. Kuusiston linnasta voi lukea lisää täältä. Jos liikutte Varsinais-Suomen alueella, niin kannattaa käydä kurkkaamassa! Itselleni tuli heti mieleen, että rauniot voisivat kauniina kesäpäivänä toimia persoonallisena miljöönä vaikkapa hääkuvauksille. Meidän poppoo ainakin räpsi kuvia toinen toisistaan milloin missäkin muurinraossa.

 

 

 

 

 

 

Kuusiston linnan jäänteet löytyvät osoitteesta:

Linnanrauniontie 634, Kaarina


(perille johtava hiekkatie tuntuu kestävän ikuisuuden ja välillä on uskokin loppua, mutta siellä se on, tien päässä)

 

 

Share

Pages