Ladataan...
Onnenpäivä

Ja Facebookhan se taas aiheuttaa hämmennystä. Eli mennäänpä asiaan. Käsi pystyyn moniko on saanut Facebookissa tuon salaperäisen tökkäyksen (poke) täysin tuntemattomalta ihmiseltä? Minä olin nimittäin tänään tukehtua kahviini, kun huomasin tulleeni tökätyksi ja kurkkasin minkälainen kaveri tökkäyksen takana oikein on. No, sen jälkeen tökki kyllä ja pahasti.



Kaverin esittelyboxissa luki seuraava, varsin tyhjentävä kuvaus:

"Olen yrittäjä hesasta, hoikka 184 pitkä. huoliteltu hauska ja kivan näköinen, ajan mersulla. ollen aatelissukua, katso googlelta Ruuth i finland (suku vaakuna)"

Vau. Taitaa olla ihan tositarkoituksella liikkeellä. Ihan aatelismiehiä ja mersukin vielä. Olisin kyllä toivonut pientä tarkennusta mersun tyypistä ja mahdollisesti myös vuosimallista. Petyinkin hieman, kun profiilista ei löytynyt lainkaan kuvaa. Vaikka toisaalta, kertoohan se mersu enemmän, kuin yksi kuva tai tuhat sanaa. Ja eikö kivannäköinen ole kuitenkin melko lähellä komeaa, hoikka lihaksikasta ja yrittäjä hyvätuloista?

Koska esittelyteksti oli näinkin houkutteleva, siirryin eteenpäin aatelismiehen seinälle (joka on julkinen, toisin kuin omani). Ja o'ou, enpä tainnut olla ainoa nainen jota mersumies on käynyt tökkäämässä! Seinällä oli nimittäin pitkä liuta viestejä naisilta (yllättäen ei yhdeltäkään mieheltä), jotka kiittivät päästyään aatelismiehen kaverilistalle. Siis nyt ihan oikeasti. Hyväksyykö joku tuollaisen tuntemattoman keikarin lähettämät kaveripyynnöt? Ja tehoaako naisiin todella höpinä aatelissuvusta ja -vaakunoista? Jatkoin selaamista pidemälle menneisyyteen, aina vuoteen 2011. Tämä vuosi kertoi aatelismiehestä paljon. Hän vahasi mersunsa syyskuussa kahdesti.

Argh! Argh niin monella eri tavalla ja monella eri tasolla. Naiset, miten helppoja te oikein olette? Ja mies, ihan oikeasti, mersu? Olisit sanonut edes, että Mercedes-Benz.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Melko suuri osa ihmisistä keräilee tai on ainakin joskus kerännyt jotakin. Jos ei aikuisiällä, niin ainakin sitten lapsena. Vai voitko väittää, ettet koskaan olisi kerännyt kiiltokuvia, keräilykortteja tai tarroja

Asiaa tiedusteltuani on lähipiiristäni löytynyt jos jonkinlaista keräilijää. On Star Wars -figuurien, erilaisten pöllötavaroidentietokonepelien, aseiden, Mariskoolien, seinäkellojen ja partakoneiden keräilijöitä. Niin, kerätähän voi melkein mitä vain, kaikkea kahvinkeittimistä aina vanhoihin traktoreihin. Ja onhan sitä itsekin tullut keräiltyä vuosien varrella jos jonkinlaista tilpehööriä.

Suomessa käydessä kävin ihailemassa sukulaismiehen seinäkellokokoelmaa. Kuvassa murto-osa kaikista kelloista. Voi sitä tikityksen määrää!



Jo varhaisina lapsuusvuosina mummoni johdatti minut keräilyn pariin kiiltokuvien ja postimerkkien muodossa. Vaikkei postimerkit lopulta jaksaneet minua kovin montaa vuotta kiinnostaakaan, oli liekki kaikenlaiseen keräilyyn syttynyt. Postimerkeistä siirryin ikätovereitteni tavoin kirjepapereiden, tarrojen ja ALF-keräilykorttien keräilijäksi. Näiden lisäksi keräilin erilaisia servettejä, lukujärjestyksiä, pieniä kiviä, pikkuautoja ja Kinder-yllätyksiä. Sitten teini-ikäisenä tulivat muumimukit ja veivät mennessään. Nyt 16 vuotta myöhemmin minä keräilen muumeja edelleen. Kokoelmani ei kuitenkaan ole täydellinen ja hyvä niin. On eri asia keräillä ja saada iloa tekemistään löydöistä, kuin vain omistaa kokoelma, jota ei voi enää täydentää.

Mitäs te lukijat keräilette tai olette joskus keränneet? 

 

ps. Ne lapsena kerätyt kirjepaperit ovat edelleen tallessa, vaikkei kokoelma olekkaan kasvanut sitten lapsuusvuosien. Minä kun aina ajattelin, että jonain päivänä vielä antaisin ne jälkikasvulleni. Koska jälkikasvua ei perheeseemme nyt sitten kuitenkaan ole odotettavissa, tarjosin pitkällisen harkinnan jälkeen, luopumisen tuskasta huolimatta, kokoelmaani eräälle pikkutytölle. Tämä katseli papereita aikansa niihin koskematta ja kysyi: "mitä mä tämmösillä teen, eihän tällaisia kukaan enää käytä". Sillä hetkellä pikkutyttö sisälläni pillahti itkuun. Kirottu, sieluton sähköposti.

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Se alkaisi tämä kesä olla tässä, sanovat. Pian koittaa aika, kun paikalliset vetävät Uggit jalkaansa (yhdistettynä t-paitaan), villatakit tiukemmin ylleen (shortsien kanssa) ja pipot päähän (sandaalit jalassa). Nythän on syksy, herranenaika!

Jos sinetöisi ovet ja ikkunat, unohtaisi ilmastoinnin päälle ja eläisi pelkän postiluukusta putoilevan tiedon varassa, voisi tosiaan kuvitella, että käsillä on ihan oikea syksy. Sen verran syysmeiningeissä ollaan näissä paikallisissa vaate- ja sisustuskuvastoissa, vai mitä olette mieltä?

Kuvastot väittävät, että nyt on syksy.

Ovatkohan ne tekijät katsoneet milloin viimeksi ulos toimiston ikkunasta?


 

Todellisuudessa syysvaatteita tarvitaan vasta parin kuukauden päästä, jos edes silloin. Paikalliset kyllä ryhtyvät kääriytymään syysvaatteisiin heti, kun syyskuvastot julistavat syksyn alkaneeksi. Onkin jokseenkin koomista, että samassa kassajonossa saatan olla minä sandaalit ja shortsit jalassa ja edelläni nainen talvihatussa ja -saappaissa. Mutta minä nyt en vain pysty pukeutumaan syysvaatteisiin, mikäli lämpötila kohoaa yli +20 asteen. Sehän on suomalaiselle kesäkeli!

Se on kyllä sanottava, että kovin ihanilta näyttävät nuo tulevan kauden syystamineet. Harmi vain, että niille on niin kovin vähän käyttöä täällä. Olisi ihanaa kääriytyä syksyksi ja talveksi vähän tukevampaan vaatetukseen ja kerätä ehkä hieman vararavintoa ympärilleen talven varalle, kun ei niitä sääriä kukaan kuitenkaan farkkujen alta näe. Mutta ei. Pakko pitää ympärivuotinen bikinikunto.

Tulevaisuus ei järin syksyiseltä näytä.

 

 

Share

Pages