Ladataan...
Onnenpäivä

Myönnän kuuluvani niihin kitsasteleviin ihmisiin, jotka uusiokäyttävät kaikki kivannäköiset ja käyttökelpoiset lahjapussukat ja -laatikot uudelleen ja uudelleen. Etenkin näin joulun alla kannattaa kuitenkin muistaa, että lahjapakkausten kierrätys vaatii hitusen paljon tarkkuutta. Se, että pussukassa lukee edellisen vastaanottajan nimi, on pieni kömmähdys siihen verrattuna, että pussukan pohjalle on jäänyt jotain sinne kuulumatonta ja noloa.
 

Nimim. Olin lähellä antaa syntymäpäivälahjan kylkiäisinä puolitutulle mieshenkilölle ilmeisesti vahingossa minulle lahjan mukana päätyneet, pussin pohjalle ruttaantuneet, tuntemattomaksi jääneen, mitä ilmeisemmin lahjapussukoiden uusiokäyttämistä huolimattomasti harrastavan henkilön käytetyt stringit. Vuosituhannen lahjamoka oli ehkä lähempänä kuin koskaan aikaisemmin.

Kuvan pussukka kalsareineen ei liity tapaukseen.

 

ps. Jos joku tutuista tunnistaa jutusta itsensä, niin ei tarvitse kertoa. En halua tietää. Oikeasti.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Kävipä viime viikolla niin, että siinä lipastonlaatikoita tonkiessani sattui käteeni vihko, johon olin viime vuonna kirjannut ylös kuukauden välein niin painon kuin rasvaprosentinkin kehittymisen. "Kappas vaan, on näemmä 1,5 vuotta sitten rasvaprosenttini ollut sama kuin tälläkin hetkellä", totesin lukuja selaillessani. Kun katseeni sitten löysi siihen painosarakkeeseen, pääsi suustani kaksi sanaa: häh ja ohhoh. Virallisena punnituspäivänä 1,5 vuotta sitten olin painanut hiukan päälle 62 kiloa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että se on noin 1,5 kiloa vähemmän kuin tänä keväänä viiden kuukauden mittaisen dieetin jälkeen ja 5-6 kg vähemmän kuin missä painoni tällä hetkellä seilailee.

Tottakai minä olen tiennyt, että painoni on pikkuhiljaa hivuttautunut ylemmäs ja ylemmäs, mutta sen näkeminen paperilla teki asiasta jotenkin paljon todellisempaa. Asiahan on niin, että vaaka on naisen pahin vihollinen, etenkin jos sitä luetaan väärin. Vanhanaikaisessa maailmassa painon nouseminen mielletään aina lihomisena sekä rasvan lisääntymisenä ja myönnän, että teinivuosilta jääneen päähänpinttymän vuoksi tunnen itsekin aina ensin ahdistusta, kun viisari värähtää edelliskertaa korkeammalle. Onneksi kokemuksen syvä rintaääni muistuttaa minua nykyisin hyvin nopeasti siitä, että se vaaka muuten näyttää läskin lisääntymisen lisäksi myös lihasmassan kasvun.

Koska se rasvaprosentti molemmissa painoissa on ollut suurinpiirtein sama, astuin peilin eteen miettimään mihin kohti lihasta olisi eniten tarttunut. Ehkä reisiin, koska farkut kiristävät lahkeista. Käsivarsiin ainakin, koska vanhat pitkähihaiset eivät meinaa sopia päälle. Ja hartiatkin ovat leventyneet, koska ongelmia on myös takkien kanssa. Sitten muistin, että onhan minusta otettu ne ennen-kuvat, jotka olen julkaissut täällä blogissakin. Siispä hyppäsin kalsarit jalassa pihamaalle ja pyysin miestä ottamaan minusta nyt ne jälkeen-kuvat. Ja niistähän sen eron sitten näkikin ihan kunnolla.

Molemmat kuvat on siis otettu ihan tavallisena aamuna, ilman paastoja, vesimanipulointeja, tekorusketuksia tai muita vippaskonsteja. Viime viikolla otetuissa kuvissa on tosin enemmän eduksi oleva valaistus (kutsutaan myös auringoksi) ja toisin kuin ennen-kuvat, otettiin uudet kuvat puhtaasti esteettisistä syistä ennen eikä jälkeen aamutreenin. Ilmeisesti kameramies on puolessatoista vuodessa hieman lyhentynyt, sillä vanhat kuvat on otettu hieman yläviistosta, kun taas uudet kuvat suoraan edestä.

Eli vasemmalla A. Sinivaara n. 62 kg, oikealla n. 67 kg, rasvat molemmissa 18,5-19 % välillä:

Okei, saako nyt olla vähän ylpeä? Erityisen tyytyväinen olen hartiaseudun kehitykseen ja siihen, että olkapäiden treenaaminen alkaa tuottamaan vähitellen näkyvää tulosta. Myös keskivartalo on voimistunut melkoisesti, selkä saanut muotoa lisää ja takamuskin muuttanut muotoaan. Se ensivilkaisulla näkyvin ero on kai kuitenkin etureisissä, joihin on tullut rutkasti kulmikkuutta lisää. Se mitä kuvista ei käy ilmi, on pohkeiden kehittyminen (tuo takaapäin otettu kuva kun ei pohkeiden osalta ole oikein edukseen). Päkijäjuoksun tullessa mukaan kuvioihin, on niihin kuitenkin tullut aika paljon lisää muotoa verrattuna aikaisempaan.

Ja kyllä, onhan siinä kropassa vielä rasvaa, muhkuraa, ryppyä ja ruttua. Mutta hei, se on elämää eikä Photoshoppia.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Niin ehti tämä viikko käännähtämään jo loppua kohden, ennen kuin ehdin kasata marraskuun toisen treeniviikon urheilut yhden otsikon alle. Nyt, pidemmittä puheitta, palatkaamme hetkeksi viime viikkoon ja siihen toiseen, pieniä jalkavaivoja lukuunottamatta mukavasti sujuneeseen, marraskuista treenisuunnitelmaa noudattelevaan treeniviikkoon.

Viikko alkoi hölkkälenkillä syysmaisemiin.

 

Maanantai:
Uusi treeniviikko alkoi edellisen viikon tapaan aamuseitsemän hölkkälenkillä. Suuntasin askeleeni tälläkin kertaa hienostolähiötä kiertävälle maastoreitille ja toivoin, että viikonlopun mittainen jalkojen lepotauko olisi riittänyt kinttujen palautumiseen. Mutta voi taivaanvallat kuinka ensimmäisen puolituntisen ja sen pakollisen asfalttipätkän ajan jalat tuntuivat siltä, kuin olisin painanut suoraan pohjetreenistä lenkkipolulle. Niin kuitenkin kävi tälläkin kertaa, että alkukankeudesta selvittyäni alkoi askel taas kantamaan maisemia ihaillessa ja lenkki sujui lopulta niin mukavasti, että juoksin kotiin pienen lisämutkan kautta. Lenkille tuli pituutta vajaat 12 km.

Ja sitten salille! Edellisen viikon väsähtäneestä salimeiningistä ei ollut enää tietoakaan, vaan olin täynnä energiaa. Edessä oli salin osalta kohtuullisen raaka viikko, se viimeinen puristus ennen palautusviikkoa. Mitään maksimipainoja ei tällä viikolla tehty, vaan 12-15 toiston sarjoja pudotussarjoilla höystettynä. Maanantain rintapäivän ja penkkausten osalta tämä tarkoitti myös pakkotoistoja sekä negatiivisia toistoja, jossa osakseni jää tangon hidas laskeminen rinnalle, kun taas mies nostaa tangon puolestani ylös. Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin rintalihakset oli treenattu jota kuinkin kaikista mahdollisista ja mahdottomista kulmista ja olin valmis kotiin.
 

Tiistai:
Viikon virallinen saliaamucardio-päivä. Mitä siitä nyt sanoisi, neljä laitetta, 15 minuuttia kutakin, hiki ja aamu-uutiset telkkarista. Sitten aamupalaa, kiitos.

Illan tullen oli aika siirtyä viikon selkätreenin pariin. Viime viikosta viisastuneena yritin ottaa alaselän ja maastavetojen kanssa hyvin rauhallisesti, jottei seuraavan päivän maantiepyörälenkki olisi silkkaa painajaista selkäjumin takia. Yläselkä sitten taas ei päässytkään ihan yhtä helpolla, kun syystä tai toisesta energiaa tuntui olevan kuin pienessä kylässä. Mutta voi räkä, että oli leuanveto raskasta tällä massalla.

Aika hypätä munamankelin selkään!

 

Keskiviikko:
Päätin startata pyörälenkille heti aamusta, sillä tulossa oli kuuma päivä. En ehtinyt pitkällekään, kun lämpötila oli kohonnut jo kolmeenkymmeneen. Matka vuorien ylitse oli lämpötilasta huolimatta melkoisen vaivaton. Räpsittyäni muutaman kuvan todistusaineistoksi normaalilla kääntöpaikallani, päätin jatkaa eteenpäin ja ajella kotiin vuoristomaisemien sijaan hieman pidempää reittiä sivistyksen läpi. Lenkin pituus, noin 55 kilometriä, oli oikein sopiva, mutta olin menettää hermoni kymmeniin liikennevaloihin pysähdellessäni. Jos on liikennevaloissa seisominen syvältä autolla matkatessa, niin polkupyörällä se vasta synkkää onkin. Sitä vihoviimeistä ylämäkeä kotikukkulalle kiivetessäni alkoi vihdoin tuntumaan siltä, että reisistä loppuu potku.

Pyörälenkkiä seurasi varsin omituinen olotila koko loppupäiväksi. Selvisin töistä jokseenkin kunnialla, mutta sen enempään ei korvien välissä suorituskyky riittänyt. Olin kuin koomassa illalla elokuvissa enkä ruokakaupassa tiennyt mitä olin ostamassa ja mistä hyllyvälistä. Onneksi mies oli kuskina, muuten olisin varmasti eksynyt matkalla lähiostarilta kotiovelle.

Huomatkaa paidassani oleva hieno pyöräilykorkokenkä.

 

Torstai:
Olin aluksi kaavaillut torstaille aamuista juoksulenkkiä, mutta kummasti ajatus ei edellispäivän pyörälenkin jälkeen tuntunutkaan kovin houkuttelevalta. Niinpä siirsin juoksemiset perjantaille ja suuntasin puolen tunnin palauttavalle kuntopyörärullailulle salille. Kuntopyörän päällä suoritetun televisionkatselun jälkeen oli vuorossa päivän ensimmäinen salitreeni, reilun puolen tunnin vatsalihasjumppa, jossa tein aina kahta liikettä superina neljän sarjan verran.

Illalla palasin taas salille ja olkapäätreenin pariin. Toisin kuin edellisellä viikolla, tällä viikolla olkatreeni sujui jo paljon paremmin. Sarjoja, toistoja ja liikkeitä suuntaan jos toiseenkin kertyi melkoinen määrä ja palasin kotiin olkapäät turvoksissa.

Hikeä pukkaa lenkkipolulla ja kohta taitaa sataa vettäkin.

 

Perjantai:
Ja vihdoin oli viikon toisen juoksulenkin aika! Lenkki sujui maanantaista kaavaa noudatellen, puoli tuntia alkukankeutta vastaan taistellen ja sen jälkeen perusmukavasti. Mietin siinä kotiin päin juostessani, että hieman yllättäen kuntoni kantaisi näitä lenkkejä paljon pidemmällekin, mutta jalkani eivät ainakaan toistaiseksi kovin kummoista revitystä juoksurintamalla kestä. Vaihdettuani juoksutekniikkani päkijäjuoksuun, katosi juoksemiseni kokonaan estänyt nilkkojen jäykistyminen, mutta tilalle astui uusia haasteita, kuten oikeassa jalkapohjassa tuntuva väsymys. Kotiin palattuani havaitsin myös, että jo useampi vuosi sitten selätetty penikkatauti oli nyt pyrkimässä takaisin. Rullailin foam rollerilla, venyttelin ja annoin pohkeille jäitä heti lenkin perään. Ensi viikolla korvaisin toisen juoksulenkin pyöräilyllä rasitusvammojen välttämiseksi.

Aaaahhh.... jäitä pohkeelle...! Ehkä sen viimeisen ylämäen olisi voinut kävellä...

 

Olin kaavaillut taas viikonlopun mittaista jalkalepoa ja ajatellut treenata jalkani jo perjantaina, mutta juoksulenkin jälkeen siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Niinpä perjantain saliohjelmassa olivat hauikset ja ojentajat. Salille meno vaan venyi kovasti myöhäiseksi ja koska sali suljetaan perjantaisin aivan liian aikaisin, jäi tehokasta treeniaikaa lopulta vain 40 minuuttia. Tuossa ajassa sain kuitenkin tumppuni täysin loppuun supersetein, huimin toistomäärin ja olemattomin palautusajoin.

Ei vielä ihan Kippari Kalle. Mutta ehkä Kippari Anne?

 

Lauantai:
Saatettuani aamupalan matkalle kohti vatsalaukkua, suuntasimme salille ja jalkatreenin pariin. Ohjelmassa oli mm. hirmuinen määrä kyykkyjä smithissä ja no, lopun näette seuraavasta videosta. Meininki oli hyvä, intoa ja virtaa piisasi ja näihin treeneihin saattoi hyvillä mielin päättää rankanpuoleisen treeniviikon. Palautteluviikko, olen enemmän kuin valmis!

***

Semmoinen oli marraskuinen 15 tunnin treeniviikko nro 2 (sen ensimmäisen viikon kuulumiset voi lukea täältä). Edellisen viikon pienoisesta salimotivaation puutteesta ei tällä viikolla ollut tietoakaan ja olo oli sen mukainen viikon edetessä. Jos muistatte, niin suunnitelman lisäksi minulla oli myös tavoite: olla tiukemmassa kunnossa joulukuun alussa, kun bikinikuntoa vaativan snorklausreissun aika koittaa. No, jos katsoisi vaakalukemia, niin hitusen väärään suuntaan ollaan nyt matkalla, nimittäin viikon loppuun mennessä paino oli noussut kilotolkulla edellisestä punnituksesta (joka oli tosin peräisin viikon pikadieetin jälkeiseltä ajalta...) eikä ihme. Kroppa tuntui olevan jokaista lihassyytä myöten täynnä nestettä ja olo oli jäykkä kuin Transformerilla. Tuollainen 2-3 kilon painonvaihtelu vain päivän parin sisällä on minulle melko normaalia ja voi johtua niin lihasjumin tilasta, hormoniteknisistä seikoista kuin kuun asennosta aurinkoon nähden, joten eipä sovi hätääntyä. Vapaamielisestä ruokavaliosta huolimatta olen tuskin ainakaan rasvamassaa kerryttänyt. Peilissä näkyikin lepopäivän koittaessa ihan sporttisen näköinen nainen, joka kylläkin joutui kiskomaan farkkuja jalkaan hieman tavallista kovakouraisemmin.

 

 

Share

Pages