Ladataan...
Onnenpäivä

Kaikilla ei tätä ongelmaa ole, mutta itse myönnän kuuluvani siihen treenaajakoulukuntaan, joka haluaisi aina vetää täysillä. Sen treenin kun pitää tuntua, irvistyttää, polttaa ja sattua niin, että salilta poistutaan joka kerta väsymyksestä täristen, kaikkensa antaneina. Ei näin. Treenin ei kuulu olla viikosta toiseen maksimeita, uusia ennätyksiä, pakkotoistoja ja pudotussarjoja. Vaikka me melkoisia koneita olemmekin, täytyy välillä vähän palautuakin.

Niin paljon kuin sinusta pidänkin, aion treenata tänään ilman sinua.



 

Itselläni on parhaillaan menossa palautteluviikko. Ellei olisi dieetti päällä, ottaisin todennäköisesti vapaata koko salitreenistä viikon verran. Mutta kun tilanne on mikä on, ravataan punttitreeneissä edelleenkin se kuusi kertaa viikossa, treenin kulku vain on tavallisesta poikkeava.

Itselleni sopiva sykli on ensin kaksi kovaa viikkoa, sitten yksi pykälän helpompi ja neljännellä viikolla palauttava viikko. Vaikka kovillakin viikoilla monijakoisella ohjelmalla lihakset ehtivät näennäisesti palautua ennen seuraavaa treeniä, on silti hyvä antaa kerran kuukaudessa lihasten oikeasti palautua rääkistä vähän perusteellisemmin, ihan kehityksenkin kannalta. Ja etenkin dieetillä ollessa, kun palautuminen hidastuu muutenkin, on palauttavan viikon pitäminen tärkeää. Eli, se väliviikko salilla käymisestä voi oikeasti olla ihan hyvä juttu.

Tämän hetkinen palautteluviikkoni on seuraavanlainen:

Treenaan edelleen samalla monijakoisella ohjelmalla, kuin tavallisestikin. Maanantaina olkapäät, tiistaina rinnan ja yläselän, keskiviikkona takareidet, pakarat, alaselkä ja pohkeet, torstaina hauikset ja ojentajat, perjantaina vatsa ja kyljykset ja lauantaina etureidet, takamus uudelleen ja pohkeet uudelleen.

Erona on nyt se, että teen oikeasti liikkeet kevyillä painoilla. Sarjat ovat pituudeltaan n. 15 toistoa eikä näiden aikana saa tulla lihaksiin poltetta, yhtään. Kutakin liikettä tehdään neljä sarjaa ja kahta eri liikettä vuorotellen superina. Näiden supersettejen välillä ei juurikaan pidetä taukoa, vaan tahkotaan vuorotellen menemään ne neljä sarjaa kumpaakin liikettä. Ja edelleen, niin kevyillä painoilla, ettei lihaksia ala polttamaan. Treeni onkin enemmän rasvanpolttoa kuin punttaamista, sillä syke on ylhäällä koko ajan ja hiki virtaa. Itse käytän tähän palauttavaan treeniin aikaa tunnin verran, joka sisältää 10 minuutin lämmittelycardion. Tunnin aikana ehtiikin yleensä puuhata sellaiset kymmenestä kahteentoista eri liikettä.

On ihan ok treenata välillä pelkällä tangolla.

 

No, tuntuuhan se hölmöltä tarttua niihin lastenpainoihin, kun ruista olisi ranteessa enempäänkin, mutta kovalla tahdolla sitä selviää siitäkin nöyryytyksestä. Ja ette muuten usko, kuinka uskomaton olo on loppuviikosta kun tajuaa, ettei mihinkään satu. Ei kipeitä lihaksia, ei ääliöjumia eikä liikeratojen rajoituksia. Se muuten tuntuu hyvältä! Ja jos vain ikinä on salille lähtiessä sellainen olo, ettei oikein huvittaisi (mitä ei tietenkään pitäisi tapahtua, salillahan käydään koska se on kivaa), niin nyt ei ole sitäkään ongelmaa, kun tietää edessä olevan helpon treenin. Tähän kun lisätään vielä reilusti venyttelyä ja mahdollisesti hieronta, niin aletaan olla asian ytimessä.

(palkkari)kippis! Treeni se on kevytkin treeni.

 

Ja entä sitten treeni palautteluviikon jälkeen! Sitähän tuntee itsensä ihan supernaiseksi, kun lihakset ovat palautuneet kunnolla ja voimaa on kuin suuremmassakin kylässä. On siis ihan kokeilemisen arvoinen juttu tuo palautuminen! A. Sinivaara suosittelee!

***

Loppuun vielä tarina siitä, kuinka A. Sinivaara putosi tänä aamuna takaisin maanpinnalle. Venyttelin kaikessa rauhassa aamucardion jälkeen ja mietiskelin itsekseni, että onpas vain notkea olo, kun ei mikään paikka ole jumissa. Siihen viereen sitten tulla tupsahti nuori, siro ja säpsäkkä tyttö, joka puolihuolimattomasti heitti kylmiltään spagaatiksi viereeni. Kuin pisteenä i:n päälle, hän nousi ketterästi käsilleseisontaan ja lähti kävelemään käsillään edes takaisin venyttelyaluetta, kunnes pysähtyi ja ryhtyi helpon näköisesti vaihtelemaan painoa kädeltä toiselle. Ja niin kutsui Maa A. Sinivaaraa. Enpä ole hetkeen tuntenut itseäni yhtä kömpelöksi, jäykäksi ja kankeaksi. Mutta hauskan näköistä puuhaa oli se käsilläkävely. Josko ottaisin missioksi opetella sen seuraavaksi! Onko teillä haaveita vastaavanlaisista tempuista, joita haluaisitte pystyä/opetella tekemään?

 

Kivaa loppuviikkoa kaikille!

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Kun tuossa eilen tulin paasanneeksi teineille solariumin käytöstä, tuli mieleeni, että voisinpa paasata yhdestä jos toisesta asiasta myös vanhalle teini-minälleni. Mitä minä sille sinimustatukkaiselle teini-pölvästille sitten sanoisin?

Oli niin tai näin, oli teinillä silti asiat usein väärinpäin.



Unohda ne pirun ulkonäköpaineet

Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, kuvittelin teininä olevani lihava. Tämän ajatuksen myötä putosin kuiluun, jossa räpiköin kuin ruma ankanpoikanen monta vuotta. Ajattelin aina siihen saakka, kunnes löysin ensimmäisen poikaystäväni, etten varmasti kelpaisi kenellekään. Ja sitten kun oli poikaystävä, minä ajattelin, että en varmasti ole tarpeeksi nätti. Oli niin tai näin, aina peilikuvassa oli jotakin väärinpäin. Tuo ensimmäinen poikaystävä sanoi erotessamme, että hanki itsetunto. Aika viisaita sanoja 15-vuotiaalta ja vaikken niitä silloin niin tajunnutkaan, näin myöhemmin muistelen sanoja suurella lämmöllä. Oikeasti, ei hän ollut niin kiinnostunut ulkonäöstäni tai reisisläskeistäni, hän halusi vain, että olisin kulkenut pää pystyssä ja lopettanut sen ainaisen valittamisen.

Lopeta se synkistely

Vaikka teini-ikäni ei ollut mitenkään erityisen vaikea, kuului siihen silti oma jaksonsa, jolloin kuvittelin kaiken olevan niin hirveän vaikeaa, synkkää ja murheellista. Näytin kurjaa naamaa, piirtelin mustia möykkyjä koepapereiden kulmaan, tein lävistyksiä kämmeniin ja toivoin, että saisin edes vähän huomiota, kun on niin vaikeaa. Paskat minulla mitään vaikeaa ollut. Oli ruokaa, perhe ja kaksikin kotia. Olihan se totta, että elämä tarjoili toisinaan sitä rumaa puoltaan, mutta sellaista se vain on, totu siihen. Anna ilkeiden sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, päästä murheista irti, anna anteeksi ja nauti siitä elämästä! Turhanpäiväisellä synkistelyllä saatu huomio ei ole mitään kunnioitusta, se on sääliä ja säälittävää.

 

Monta asiaa sinä teini-minä teit oikein ja hyvin, mutta jossain olisit voinut petrata niin olisit saanut elämästä enemmän irti. No, ei se mitään. Minä hoitelen niitä asioita täällä nykyhetkessä vahingosta viisastuneena.

Mitä ohjeita sinä antaisit teini-minällesi? Ja ne teinit, jotka ovat kuulolla, ottakaapa opiksi vanhojen ja kokeneiden neuvoista.

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Kuten jo aikaisemminkin mainitsinkin, ei tuo edellisen juttuni pullistelu-kuvissa hehkunut rusketus ollut Kalifornian auringon aikaansaannosta, vaan ihan ehtaa purkkitavaraa. Olen tässä vuosien varrella kokeillut jos jonkinlaisia itseruskettavia, milloin messukeikkoja ja milloin kuvauksia varten. Hyvän, tasaisesti levittyvän, luonnollisen värisen ja kertavoitelulla merkittävästi ihonväriä muuttavan voiteen löytäminen on kuitenkin ollut yllättävän vaikeaa. Ja kaikkihan me tiedämme, miltä purkkirusketus voi pahimmillaan näyttää.

Nettishoppailun puoliammattilaisena käännyin tietenkin Amazonin puoleen hyvää itseruskettavaa etsiessäni. Banana Boatin Summer Color self-tanning lotion kiinnitti huomioni paitsi hyvien arvostelujen, myös kohtuullisen hintansa vuoksi (3 tuubia yhteensä $18,50). Voide osoittautuikin varsin hyväksi ostokseksi.

Jos nyt itseruskettava voi ikinä tuoksua hyvältä, niin sanotaanko vaikka, että tämä voide tuoksui hieman vähemmän pahalta kuin toiset voiteet. Voide levittyy helposti ja on itsessään ruskeaa, joten rasvatessa näkee heti mihin kohtaan voidetta on jo levitetty. Voide myös imeytyy melko nopeasti, joten voitelun jälkeen ei tarvitse hihhuloida ympäriinsä kovinkaan kauan alastomana. Erityisen positiivinen yllätys oli niin värin tasaisuus kuin rusketuksen kestokin. Ihmisenä, joka hikoilee kaksi kertaa päivässä treeneissä ja käy kahdesti suihkussa, olen melkoinen haaste itseruskettaville voiteille. Mutta parin voitelukerran jälkeen rusketus tuntui pysyvän mukavasti iholla aina kolmisen päivää, ennen kuin väri alkoi haalistua enemmän.

Yhdestä purkista riitti n. 8-9 käyttökertaan ja jo yksi voitelukerta riitti antamaan iholle selvästi päivettyneen ja luonnollisen sävyn. Tuota eilistä kuvausta varten levittelin rasvaa kahtena päivänä yhteensä kolme kertaa. Purnukassa sanotaan, että voide sopii kaiken väriselle iholle. No, tuosta en tiedä, mutta omalle ihonvärilleni se sopi ainakin ja lopputulos oli luonnollisen värinen.

A. Sinivaara suosittelee!

*****

Sitten pieni varoituksen sana teinityttöjen vanhemmille! 

Kuulin tuossa sisäpiirilähteestä (eli teiniltä itseltään), että ainakin pääkaupunkiseudulla on yläasteikäisten tyttöjen keskuudessa uusi villitys nimeltä solarium. Eli hyvät vanhemmat, jos tyttärenne on sitkeän rusketuksen peitossa ympäri vuoden, vaikkei aurinkoa ole näkynyt kuukausiin, saattaa kyse olla muustakin kuin itseruskettavista voiteista. Jos prinsessanne on porkkananvärinen, niin ei hätää - rusketus on taatusti lähtöisin purkista. Mutta jos rusketus näyttää niin aidolta, että epäilette jo lapsenne vaihtuneen synnytyslaitoksella eksoottisempaan tuontihedelmään, kannattaa ryhtyä tiedustelemaan mihin tyttären viikkorahat oikeasti hupenevat.

Ainakin pääkaupunkiseudulla on itsepalvelu-solarium-"hoitoloita", joissa ei ole paikalla lainkaan henkilökuntaa. Toisin sanoen, vaikka Suomessa solariumin käyttöikäraja onkin 18 vuotta, ei asiakaskuntaa todellisuudessa valvo kukaan.

Vaikka solariumin puolesta puhutaankin paljon, en voi suositella solariumin käyttöä kenellekään, vaikka sitä voisikin periaatteessa käyttää turvallisesti kymmenen kertaa vuodessa. Itse aikoinaan solariumissa käyneenä voin kertoa, että käyntini loppuivat tasan sillä hetkellä, kun laitteesta noustessani ja pukuhuoneen peiliin vilkaistuani, löysin kasvoistani uuden, kirkkaanpunaisen luomen. Ei kiitos. Läträän mieluummin voiteiden kanssa, kuin kasvatan tietoisesti riskiä saada melanooma.

Jos nyt seuraavaa solarium-kertaa suunnitteleva teini satut tätä lukemaan, niin tee keski-ikäiselle minällesi palvelus ja jätä se solarium välistä. Jos aloitat ihosi tuhoamisen jo nyt, voit vain kuvitella miltä näytät kolmekymppisenä, saati sitten nelikymppisenä. Vaikka nyt tuntuukin, ettei elämää enää kolmenkympin jälkeen ole, niin voin kertoa, että on sitä sen verran, ettet oikeasti halua vanhentaa naamavärkkiäsi suotta vuosia liian aikaisin.

Solariumista voit lukea lisää mm. täältä ja täältä.

 

 

 

Share

Pages