Ladataan...
Onnenpäivä

Anteeksi. Tunsin lievää sydänkohtausta muistuttavan piston sydämessäni, kun edellisen juttuni kommenteissa niin moni kertoi pitävänsä erityisesti liikunta-aiheisista jutuistani. Ja niitä juttujahan ei viime aikoina ole ollut hirmuisen monta, vaikka liikuntaa kyllä on piisannut. Mutta ja kun. Minä nyt vaan en ole niitä ihmisiä, jotka kokevat mielekkäänä sarjapituuksista ja -painoista koostuvan blogin kirjoittamisen, olenhan liian laiska kirjoittamaan niitä ylös edes itselleni. Minä vain menen salille, teen juttuni niillä painoilla kuin käsiin sattuu osumaan, teen niin monta toistoa kuin jaksan, tulen kotiin, unohdan koko homman ja kirjoitan blogiin jotain sekavaa juustohöylästä. Että sellainen liikunta-bloggaaja minä olen.

Mutta ryhdistäydytäänpä taas hieman ja aloitetaan tämänhetkisen treenitilanteen ja kunnon sanoiksi purkaminen vaikkapa siitä tavoitteesta, jonka itselleni ennen Suomeen lähtöä asetin. Niin, olin itsekin jo melkein unohtanut - se duathlon. Tuo unelmahan oli jo lähestulkoon toteutettavissa, mitä nyt en pystynyt juoksemaan ja painoakin piti saada alaspäin, jotta näyttäisin katu-uskottavalta kestävyysurheilijalta. Hakattuani päätäni seinään riittävän pitkään, muutin juoksutekniikkaa Suomessa ollessani ja juoksemiseen liittyvä ongelma oli ratkaistu. Sitten oli vielä se painonpudotus-projekti, jonka sysäsin suosiolla syksyyn ja kotiinpaluuseen. Niitä testaamista odottavia uutuusjäätelöitä oli nimittäin Suomessa aika monta.

Sen verran tuli Suomessa juoksutekniikkaa harjoiteltua, vaihteettomalla pyörällä ajeltua ja pikkukaupunkien saleja koluttua, että paino ei ylenpalttisesta ruisleivän, mämmin, jäätelöiden, suklaan, pullien, piirakoiden ja lettujen syömisestä juuri noussut. Itse asiassa en uhrannut ruokailulle montaakaan ajatusta koko viiden viikon aikana. Kun sitten palasin kotiin, oli mieli ja kroppa rentona ja olin enemmän kuin valmis palaamaan normaaliin treenirytmiin ja -ruokailuun. Mutta niinhän siinä taas kävi, kuten monta kertaa aikaisemminin, että toin tuliaiskarkkien lisäksi Suomesta mukanani yskän. Ja niin siirrettiin painonpudotusprojektia, juoksutreenejä ja pyöräilyjä jälleen kerran.

Kun flunssan pahin vaihe oli ohitse, aloitin juoksuharjoittelut uudelleen intervalli-treeneinä juoksumatolla ja pidemmillä lenkeillä ulkosalla. Mahdollisten uuden tekniikan mukanaan tuomien rasitusvammojen pelossa sekä flunssasta jääneiden lievien astmaoireiden ja kuumuuden vuoksi, en kuitenkaan ole uskaltanut juosta kuin kolmisen kertaa viikossa ja häpeäkseni on tunnustettava, että ihan oikean pyörän päälle en ole saanut aikaiseksi nousta vielä kertaakaan. Jalkojen palautumista odotellessani se hiivatin salikärpänen sitten istahti olkapäälleni ja hätistellessäni sitä pois pikkusormella, se puraisi ja vei mukanaan koko käden. Hupsista.

Niinhän siinä sitten kävi, että tehtyäni koko kesän lähinnä lihaskuntoa ylläpitävää, kuntopiiri-tyyppistä saliharjoittelua, kävi halu palata takaisin tositoimiin liian kovaksi. Ja kuunnelkaapa tarkasti, sillä tämä on se syy miksi jaksan treenata niin paljon. Siinä juoksumatolla intervalleja juostessani ja juoksijaksi aivan liian jykevää vartaloa peilistä katsellessani, minä sen sitten päätin. Aikaisemmista duathlonin suorittamiseen liittyvistä treenisuunnitelmistani poiketen, tein treeniohjelmaani hieman lisää tilaa sille lajille, jolle sydän sykkii tällä hetkellä eniten ja mikä minusta nyt tuntuu eniten mielekkäältä. Ja niin löysin kalenteristani viisijakoisen salitreeniohjelman, kaksi pidempää juoksulenkkiä, intervalli-juoksut mielialan mukaan ja jokusen aamucardion parhaalla katsomallani tavalla miehen seurana. Nopeasti laskeskeltuna tiedossa on siis tuttuun tyyliin 10-11 treeniä per viikko, joista puolet liittyvät tavalla tai toisella raudan siirtämiseen lihasvoimin.

Mutta se painonpudotus, siitä minä en ole luopunut. Kevään ja kesän aikana sairastellessani elopainoni nousi tuonne 67 kilon tietämille ja hetkittäin ylikin, mutta nyt syksyn alkutaipaleella olen saanut sen putoamaan 65 kiloon. Vertailun vuoksi sanottakoon, että se on noin 1,5 kiloa enemmän, kuin viime huhtikuussa. Noudattaakseni kerrankin omia neuvojani on sanottava, ettei se paino lopulta koko totuutta kerro. Olen minä nimittäin aika kaukana dieetin jälkeisestä kunnosta, vaikka painoeroa onkin varsin minimaalisesti. Tavoite onkin nyt pitää paino alle 65 kilon, koska oloni on kevyempänä kaikin puolin parempi. Enkä edes väitä, että timmimpänä olo merkitsisi minulle vain sisäistä hyvinvointia. Onhan selvä, että tunnen oloni nätimmäksi vähemmän pöhöttyneenä, minä kun en muutenkaan ole tyttö pienimmästä päästä.

Palataan vielä myöhemmin vähän syvällisemmin salitreenin sisältöön, painonpudotukseen ja ruokailuihin. Sitä ennen kirjoitan kuitenkin taas jostain ihan muusta. Ihanaa sohvaperunointia niille, jotka eivät treenaamisesta välitä ja kivoja treenejä niille, joiden sydän sykkii liikunnalle!

 

Kuvat tältä aamulta, hetkeä ennen jalkapuntille lähtöä.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Tiedättekö sen tunteen, kun jalkapohjat ja varpaat ovat niin hurjassa kunnossa, että ne on pakko huoltaa ensin itse ennen kuin ilkeää mennä pedikyyriin? Jotenkin se säännöllinen jalkojen puunaaminen on omalla kohdalla taas viime aikoina jäänyt siihen pikaiseen lakkaamiseen ja kynsienleikkuuseen, vaikka erityisesti meille paljon juokseville tai muuten liikkuville naisille varpaiden ja jalkapohjien perusteellisempi hoito olisi oikeasti melko tärkeää.

Pienellä panostuksella voi paljon urheilevankin naisen varpaat pysyä ihan nättinä.

Asiahan on nimittäin niin, että kun jalat muhivat joka päivä lenkkareissa ja niillä juostaan, kyykätään, pyöräillään, tanssitaan ja jumpataan monta kertaa viikossa, niin aika nopeasti ne jalkapohjat ja varpaat kadottavat viimeisetkin naisellisuuden rippeensä. Repsottavat nahanriekaleet, kovettumat, rakot ja irronneet varpaankynnet ovat kuin suoraa pahimmasta zombi-elokuvasta ja aiheuttavat perheen pienimmille painajaisia. Kaikki jalkahoitojen laiminlyönnin seuraukset eivät kuitenkaan ole pelkästään esteettisiä. Kun muutama vuosi sitten juoksin paljon, unohdin varpaankynsien leikkauksen sillä seurauksella, että loppukesästä olin kolmea varpaankynttä köyhempi (= 3 x auts!). Kovettumista taas seuraa helposti kivuliaita rakkoja kovettuman alle, jotka taas poikivat lisää kovettumia ja lisää rakkoja ja katastrofi on valmis.

Nyt kun omat juoksulenkkini ovat lisääntyneet, päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni jalkojen kunnostuksen ja kunnossapidon suhteen. Annettuani varpaille pikaisen ensiavun, suunnistin lähiostarin kauneushoitolaan pedikyyriin. Nämä jalkahoidot ovat tässä maassa sen verran halpaa lystiä, että otin hoitoni kaikilla lisämausteilla: kovettumien rapsutuksella, säärien kuorinnalla, viilentävällä naamiolla sekä jalkapohjien ja säärien hieronnalla. Eikä tässä vielä kaikki - hoidon ajan istuskelin puoliunessa hierovassa tuolissa ja lakkojen kuivumista odotellessa ostin vitosella itselleni hartiahieronnan. Lopputuloksena varpaista tuli niin söpöt, ettei niillä raaskisi juosta enää metriäkään etteivät vaan kuluisi. Ooh, minä niin kuljen avokkaissa koko loppuelämän!

"Kyllä näistä vielä ihan näyttelykelpoiset saadaan", lupaili hoitaja.
 

"... mitä sä oikein olet tehnyt näillä jaloilla?", kysyi hoitaja pohkeiden kireyttä ihmetellen.
 

Jottei joka viikko tarvisi ravata pedikyyrissä, teen muutamia nopeita hoitotoimenpiteitä myös kotona. Kynsiä trimmailen joka viikko ja juoksulenkkien jälkeen hemmottelen jalkoja ensin virkistävällä, ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa hoitavalla voiteella. Hankin myös erityisen kovettumien hoitoon tarkoitetun voidepuikon, joka pehmentää jo olemassa olevia kovettumia ja estää uusien syntymisen. Tällä tavalla kylpyhuoneessa odottavalla jalkojen hiontakivellä on loppupeleissä aika vähän hommia. Ja oikeasti, tuo voiteiden levittäminen jalkoihin ottaa ehkä kaksi minuuttia päivästä ja saa jalkapohjat ja varpaat voimaan paljon paremmin.

Bioregenan hoitava ja virkistävä jalkavoide.
 

Kovettumille kyytiä Earth Therapeuticsin voidepuikolla.
 

Pitäkäähän te muutkin varpaistanne ja jalkapohjistanne huolta, myös syksyllä ja talvella. Ovat sitten heti valmiina sandaaleihin, kun kevään ensimmäiset lämpimät säteet kurkistaa pilvenraosta.

 

 

 

Share

Pages