Ladataan...
Onnenpäivä

Nyt kun sisätiloissa on jouluvalmistelut jo täydessä vauhdissa, oli aika laittaa kesä pakettiin myös takapihan kesähuoneessa, eli amerikkalaisittain gazebossa. Takapihan talviteloille laittoa vauhditti myös tieto päällemme saapuvista myrskytuulista ja rankkasateista, joiden iskiessä ei kesähuoneen verhoista ja taivasalle jääneistä ruukkukukista jäisi paljon jäljelle.

Tuuli yltyy.
 

Todellisuudessa emme juuri ole takapihalla aikaamme viettäneet enää syyskuun jälkeen. Vaikka vielä tälläkin viikolla aurinko lämmitti yli kolmenkymmenen asteen edestä muutamana päivänä, olen mentaalisesti viettänyt syksyä ja talven ensipäiviä jo hyvän tovin.

Pihan siistiminen jääkööt tauolle talvikuukausiksi.


Ehkä sitä näin suomalaisena on niin tottunut vuodenaikoihin, että pitkän kuuman kesän ja kuivuuden jälkeen sitä alkaa jo vähän etukäteenkin fiilistellä syksyä, odottaa vesisateita, viileitä aamuja ja sitä, että voi heittää hyvästit takapihan kesäkunnossapidolle ja ruukkukukkien nyppimiselle.

Pihavehkeet talviteloilla.


Tätä kirjoittaessani ulkona alkoi ripotella vettä, kolmannen kerran sitten huhtikuun. Yltynyt tuuli riuhtoo avocadopuun oksia ja kasvuaan hidastaneita sitruunanalkuja. Kesähuoneen verhot pyörivät jo pesukoneessa, ruukkukukat ovat katoksen alla turvassa ja gazebon kiinnityspultit on kiristelty myrskytuulten varalta.

Turvassa sateelta.
 

Nyt pitäisi vielä tilkitä yläkerran vuotava ikkunanpoka sekä tiivistää välipihan ja autotallin ovenalukset, joista vielä viime talvena virtasi sadevesi sujuvasti sisälle taloon. Sitten tässä alkaakin olla kaikki valmiina Kalifornian talvimyrskyihin.

Vuoden viimeinen tomaatti.

 

Kesä on nyt lopullisesti ohi. Nähdään taas toukokuussa!

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Kun nyt sanon tykkääväni ruoasta, se ei varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä. Sen lisäksi, että syöminen on lempipuuhaani, tykkään myös ruoanlaitosta, vaikka en kummoinen kokki olekaan. Vajavaisista taidoistani johtuen kokkailen mieluusti yhdessä mieheni kanssa, sillä kahdella tunarilla on keittiössä yleensä paremmat mahdollisuudet onnistumiseen kuin yhdellä. Näin ollen ruoanlaitto onkin yksi parhaista asioista, joita pariskunta voi vaatteet päällä tehdä, tai miksei toki ilmankin. Mutta jottei kukaan menettäisi ruokahaluaan, siirrytään itse asiaan...

Emme oikein ymmärrä perinteisten amerikkalaisten kiitospäiväruokien päälle, joten turvauduimme kiitospäivän illallisellamme tuttuun ja aina niin herkulliseen hummeririsottoon. Itse risoton valmistamisen jäädessä pääosin minun vastuulleni, pyöräytti mies sillä välin jälkiruoaksi herkullisen karpalohössäkän. Vaikka muutoin miehen kanssa melko samoissa sfääreissä seilaammekin, ovat makunystyrämme virittäytyneet hieman eri taajuuksille. Siinä kun itse pidän kirpeistä ja happamista makuelämyksistä, irvistäisi mies tuskissaan jos suuhun lykättäisiin kourallinen karpaloita. Heikohkoista lähtökohdista huolimatta, onnistui jälkkärimme tyydyttämään lopulta meidän molempien makuhermoja karpaloiden kirpeydellä, mutta vaahtokarkkien makeuttamalla makukombinaatiolla.


Pahoittelut muuten jälkiruoan kummallisesta nimestä, mutta yrittäessäni sanakirjan avulla kääntää cranberry fluffia suomenkielelle, sain vaihtoehdoiksi mm. karpalonukan, karpalonöyhtän ja karpalomöhläyksen. Näin ollen päädyin vapaaseen suomennukseen ja mukavan epämääräiseen karpalohössäkkään. Mutta teitäkin varmaan kiinnostaa, mitä tämä omituisen kuuloinen herkku oikein sisältää? Kurkataanpas:

 

Karpalohössäkkä

n. 4 isoa annosta

250 g karpaloita
0,5-1 dl sokeria (riippuu kuinka makeaa hössäkästä haluaa)
pikkutölkki ananasmurskaa, kuivattuna
~ 1 dl viinirypäleitä, pilkottuna
~ 1 dl pekaanipähkinöitä, muruna
~ 2 dl vaahtokarkkeja, pilkottuina
2,5 kuohukermaa

Murskaa karpalot, mutta älä vedä täysin soosiksi. Lisää sokeri ja maistele milloin kirpeyden ja makeuden suhde on sopiva. Anna karpaloiden makeutua tunti pari, vaikka yön yli ellei makeanhimo käy ylivoimaiseksi. Sekoita ananas, viinirypäleet, pähkinät ja vaahtokarkit karpaloiden sekaan. Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita muiden aineksien joukkoon ja valmista on!


Mitenkäs teillä muilla sujuu ruoanlaitto puolison kanssa? Onko kokkaaminen yhteistä huvia vai onko parempi, että toinen osapuoli pysyy kaukana keittiöstä tositoimien ajan?

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Koska itsessäni ei tietenkään ole mitään mikä ärsyttäisi muita, voinen huoletta keskittyä siihen, mikä minua ärsyttää muissa. Ja tänään ärsyttää viime aikoina esiin noussut, lähinnä nuorten naisten harrastama ruokailunillitys. Ja olkaapa huoleti, en nyt puhu siitä, että joku jättää parsat ja makkarat syömättä periaatteen, uskonnollisen vakaumuksen, allergian tai dieetin vuoksi. Ehei. Minä puhun niistä, jotka päinvastoin pistelevät poskeensa sitä mitä ovat lautaselleen haalineet, mutta muistavat nillittää ja kauhistella jokaisen haarukallisen välissä:

"...mun ei todellakaan pitäis syödä tätä, mut... mumskismumskismumskis"
"...yääääk, tää on ihan kamalan rasvasta, mut... mumskismumskismumskis"
"...siis mä lihon ihan silmissä, ku mä nyt syön tän pizzaslaissin, mut... mumskismumskismumskis"
"...tää on ihan kauheeta, mä olin täynnä jo ekan haarukallisen jälkeen, mut... mumskismumskismumskis"
"...eiiiih, tää on niin epäterveellistä, mä oon niin kauhee ahmatti, mut... mumskismumskismumskis"
"...no niin, nyt mä sit söin sen kaiken, oon ihan kauhee läski."
 

Ihan pikku vinkki, jos se tilaamasi/valmistamasi/tarjottu ruoka on niin saatanasta ettei omatuntosi sitä kestä, niin älä syö sitä. Ja jos nyt kuitenkin syöt, niin nauti siitä ja lopeta se turhanpäiväinen nillitys. En tiedä onko tarkoituksesi todistella, ettet normaalisti syö epäterveellisesti tai niin paljon vai onko kyseessä jokin omantunnon puhdistusrituaali, mutta kuule, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Sen sijaan, että keskittyisin kauhistelemaan annoksesi kalorimääriä, suolasta turpoavaa naamaasi tai kykyäsi syödä puolijoukkueen edestä, minä haluan nauttia omasta annoksestani ilman vierustoverin jatkuvaa synnintunnustus-monologia.

Että nyt kuule, suuta soukemmalle ja anna mun syödä rauhassa.
 

 

Share
Ladataan...

Pages