Ladataan...
Onnenpäivä

Se alkaa olla huhtikuu käsillä ja kevät lähestyä kovaa vauhtia. Aurinko herättää henkiin kedot ja kukkaset, pikkulinnut laulavat kirkkaasti, luonto vihertää ja muurahaiset vipeltävät esiin koloistaan etsien ruokaa nälkäiselle kansalle. Aina silloin tällöin käy niin ikävästi, etteivät ahneet muurahaiset tyydy luonnonantimiin vaan löytävät tiensä sisätiloihin, ihmisten eväille. Muurahaisongelma ei toki Suomessa ole aivan niin laaja kuin meillä täällä Kaliforniassa, mutta inhoja yhteentörmäyksiä keittiönkaapeissa, kylpyhuoneen nurkissa, parvekkeella ja terassilla tapahtuu Suomessakin aina silloin tällöin. Mutta eipä hätää, ongelmaan on olemassa ratkaisu - E951, yksi tehokkaimmista joukkotuhoaseista mitä muurahaisten keskuudessa tunnetaan.

Arvaatteko mitä kuvassa on? Makeutusainetta kyllä, mutta myös tehokas väline kemikaaliseen sodankäyntiin muurahaisia vastaan.

 

Moni ehkä huomasikin, kuinka joitakin viikkoja sitten kirosin Facebookissa muurahaisten invaasiota kodissamme. Ilmeisesti ulkona riehunut parin päivän mittainen rankkasade sai tuon salakavalan pikkukansan hakeutumaan kuiviin tiloihin ensin talomme seinien sisään ja sitä kautta sisätiloihin. Ensimmäinen muurahaishavainto tehtiin yläkerrassa, kun tapasin yksinäisen muurahaisen seikkailemassa pitkin kylpyhuoneen lattiaa. Koska muurahainen harvoin liikkuu yksin, silmäilin tavallista tarkemmin nurkkia ja lattioita seuraavat päivät ja toivoin, että muurahainen olisi vain kulkeutunut vaatteiden mukana ulkoa tai jotenkin onnistunut eksymään sisätiloihin avoimesta ikkunasta. Seuraava muurahainen löytyikin sitten sängystämme, joskin kuoliaaksi liiskautuneena. Eksymisen mahdollisuus voitiin kuitenkin sulkea pois välittömästi, kun löysin viisi vielä elävää muurahaista seikkailemasta yöpöydän alta. Meneillään oli hyvin harkittu ja suunniteltu isku ihmiskuntaa vastaan. Suihkuttelin makuuhuoneen jalkalistat muurahaismyrkyllä, joka esti kyllä muurahaisia tulemasta sisätiloihin, muttei kuitenkaan estänyt muurahaisia vaeltamasta vapaasti seinän sisällä kohti uusia seikkailuja.

Vuorokautta myöhemmin havahduin keittiöstä kuuluvaan miehen mahtipontiseen kiroiluun. Muurahaiset olivat löytäneet tiensä keittiönkaappeihin ja vaikuttivat olevan sairaanloisen kiinnostuneita likööripulloistamme. Seurasi massiivinen kaapin tyhjennys-, pesu- ja myrkytysoperaatio ja sama rumba toistui eri kaappien osalta aina siihen saakka, kunnes löysin liesituulettimen päältä reiän, josta muurahaiset saapuivat keittiöömme buffet-lounaalle. Itse ongelma ei kuitenkaan ollut vielä poissa. Mikään ei estänyt muurahaisia jatkamasta seikkailuaan seinien sisällä ja etsimästä uutta ulostuloaukkoa sisätiloihin.

Päätin yllättää muurahaiset siellä, missä ne sitä vähiten osaisivat odottaa. Keskitin iskuni niiden omalle tontille, uima-altaan vieressä kiemurtelevalle ja talolle päin johtavalle muurahaispolulle. Aikaisemmilla muurahaishyökkäyksillä olin oppinut, ettei pihamaamme muurahaisia suurin osa perinteisistä muurahaisansoista juuri kiinnostanut. Itse asiassa vain yksi ansa oli ollut niille mieleinen, mutta sitäkin tehokkaammaksi populaationkarsijaksi oli osoittautunut ruokakaupan leivontahyllystä löytynyt makeutusaine - aspartaami. Jos ei tuon hermomyrkyn maine ihmisravintona ole ollut kovin ruusuinen aikaisemminkaan, ei tämä niksi mainetta ainakaan paranna. Aspartaami nimittäin tappaa muurahaisen silmänräpäyksessä.

Tyhjensin muutaman pikkupussillisen aspartaamia muurahaisten kulkuväylän laitamille ja toivoin, että niiden kiinnostus kääntyisi keittiöön pyrkimisen sijaan tuohon valkoiseen jauheeseen. Vielä illalla pulveriröykkiö näytti harmikseni koskemattomalta, mutta mennessäni seuraavana aamuna tarkistamaan hermomyrkyn menekkiä, huomasin sen kostuneen kasteesta ja muuttuneen tahmeaksi. Tästä kostuneesta mössöstä muurahaiset sitten innostuivat! Iltaan mennessä kaksi pussillista aspartaamia oli kadonnut kuin tuhka tuuleen muurahaisten kuljetettua sitä ahnaasti pesäänsä. Pesässä vietetyt ruokaorgiat olivat ilmeisesti tuottaneet tulosta, sillä muurahaisia ei ole sen koomin näkynyt talon lähistöllä. Voinen siis julistaa takapihan muurahaiskommuunin tuhotuksi tällä erää.

On muuten sanottava, että sen jälkeen kun ensimmäisen kerran käytin aspartaamia muurahaisten tappamiseen, on dieetti-limujen juomiseni vähentynyt entisestään. Jos aspartaami tappaa vuorokaudessa kokonaisen muurahaisyhteistön, ei se voi ihan hyvästä olla ihmisellekään.

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Onnistuin kuin onnistuinkin kirjailemaan dieetin väliaikakatsauksen vielä maaliskuun puolella. Edellisestä raportista on kulunut kai jo kuukauden verran, joten pahoitteluni niille, joita aihe olisi enemmänkin kiinnostanut. Mutta eipä tässä suoraan sanottuna ole ollut kovin paljon raportoitavaa. Dieetti on nimittäin edennyt masentavan hitaasti ja tuntuu, ettei juuri muu ole kiristynyt kuin pinna.

Viime vuonnakin dieetti eteni hitaasti, mutta kuitenkin varmasti ja jokaisessa väliaikakatsauksessa oli nähtävissä edes jonkinlainen ero edelliseen. Tänä vuonna tilanne tuntuu kuitenkin olevan toinen. Eroa saa kuvista etsiä kissojen ja koirien kanssa, paino sinnittelee samoissa lukemissa viikosta toiseen ja mittojen muutoksetkin ovat niin pieniä, että ne voisivat mennä hyvin mittausvirheen piikkiin. Kun viikko sitten kävin tarkistuttamassa rasvaprosenttini, tiesin jo valmiiksi, ettei ero edelliseen mittaukseen tulisi olemaan suuri. Kun pihtimies edellisellä kerralla kertoi kehoni koostuvan 18.1 % rasvasta, oli tämänkertainen rasvamäärä vain hitusen alempi, 17.8 %. Argh.

Olen nyt tunnollisesti edennyt edellisen raportin mukaisen treenisuunnitelman mukaan. Seitsemän punttia viikossa, yksi juoksupäivä ja kaksi aamuaerobista salilla. Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen kuitenkin tuntui, ettei kropassa edelleenkään tapahtunut yhtään mitään. Tässä vaiheessa alkoi motivaatiokin olla pikkuhiljaa koetuksella. Tein edelleen ne treenit mitkä kuuluikin, mutta turhautuminen oli niin käsinkosketeltavaa, että siitä olisi melkein voinut pyöritellä pallon ja viskoa seinään. Päätin siis muuttaa ruokapuolta hieman lisää. Päädyin pitämään kalorimäärän ennallaan, mutta vähensin hiilihydraatin määrää kolmisenkymmentä grammaa ja lisäsin vastaavasti proteiinia ja tadaa - tuli nälkä! Ehkä nälkä ennen ruokailua oli juuri se juttu jota kaipasin, tunne siitä, että vihdoin alkaisi jotain tapahtua. Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ollut huomattavasti positiivisemmalla mielellä sen suhteen, että rasvanpalaminen saataisiin startattua uudelleen käyntiin. Kyllä tämä tästä. Juujuu. Varmasti.

Hiilarin vähentäminen on toki tuonut mukanaan ihan uusia ilmiöitä, kuten nyt vaikkapa sen, että lihakset näyttävät pumpissakin jokseenkin rupsahtaneilta. Tämä on tietysti tuonut mukanaan entistä siromman ulkomuodon, mutta nyt kaipaan salaa pyöreämpiä muotoja. Jos nyt omakuvaa oikein suurennuslasilla katsotaan, niin ehkä sellainen pieni pöhötys on hiilarin vähentämisen myötä vähentynyt, verisuonia ilmestynyt sinne tänne ja selluliitit hieman siloittuneet. Mutta ääh, minä haluaisin niin kovasti nähdä jo ne vatsalihakset! No, ainakin toistaiseksi on peilin sijaan tyydyttävä Googlen kuvahakuun.

Toinen hiilarin vähentämisen vaikutus näkyy, tai oikeastaan tuntuu, palautumisessa. Tätä ongelmaa ei aikaisemmin vielä ollutkaan, mutta nyt lihaksilla ottaa ainakin jalkojen ja keskivartalon osalta huomattavasti pidempään toipua järkytyksestä. Viime viikon rivakan puoleisen juoksulenkin jälkeen pohkeet olivat jumissa päiväkausia enkä aamuisin tahtonut pystyä kävelemään. Kun samaan syssyyn lisättiin vielä melkoisen tehokas syvien vatsalihasten treeni (jonka parhaat palat pitäisi muuten jakaa teidän kanssanne), en tahtonut päästä makuultani edes istumaan sängyn reunalle. Hiilarin vähentämisen aiheuttaman alkushokin jälkeen tilanne tuntuu onneksi sitenmiten hieman helpottuneen, mutta vaikuttaisi nyt kuitenkin siltä, että olisi aika vaihtaa muutama aamupuntti suosiolla aamuaerobiseksi.

Tuosta palautumisesta puheenollen, muutama juttu on lihashuollon kannalta viime viikkoina teroittunut entisestään. Ensinnäkin se venyttely, jota yritän nyt harrastaa edes hetken verran jokaisen aamuaerobisen päätteeksi. Juoksemisen jälkeen otan lisäksi avukseni foam rollerin, jolla rullailen sääriä penikkakipuja ehkäisten. Penikkakivut ovatkin nyt pysyneet mukavasti poissa, kiitos venyttelyn, rullailun ja Zero Pointin kompressiosäärystimien. Lisäksi yritän kerran viikossa käydä hierojalla. Ihan oikea urheiluhieronta tulisi pidemmän päälle kohtuuttoman kalliiksi, mutta thaihieronnalla pääsee onneksi jo pitkälle ja juu, kun se sattuu, se yleensä toimii.

Tänään oli muuten tarjolla myös hieman erilaista palauttelua ja vieläpä hyvässä seurassa, kun kävimme Madden ja toisen paikallisen suomalaisnaisen kanssa saunomassa. Saunomispaikkana oli korealainen iSpa -kylpylä, josta löytyy peräti kuusi erilaista saunaa, jäähuone sekä kylmä-, lämmin- ja kuumavesialtaat. Saunoista itselleni mieluisin oli suolasauna, josta sanotaan olevan hyötyä erityisesti astmaatikon keuhkoille. Vietimme kylpylässä kolmisen tuntia, josta suurimman osan ajasta lojuimme pitkin pituuttamme erilaisten saunojen lattialla venytellen ja lopulta puoliunessa. Harkitsenkin nyt vakavasti, että otan tämän 25 taalan rentoutushoidon osaksi treeniohjelmaani, jos ei nyt joka viikko, niin ainakin kerran kuukaudessa.

Saunassa. Tuo seksikäs asu tarjottiin talon puolesta.

 


Mutta tällaista tällä kertaa treenirintamalta. Muistathan, että treenejäni voi seurailla niin Movescountissa kuin Onnenpäivän omassa Team Onnenpäivä -treeniryhmässä Heiaheia-palvelussa.

Kivaa viikonloppua ja iloa sekä positiivista mieltä treeneihin!
(Koitan itsekin muistaa pitää mielen positiivisena, vaikka kehitys onkin h-i-d-a-s-t-a)

 

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Se on metka sana tuo ei. Sen merkitys opitaan jo taaperona, että ei on ei ja sillä siisti. Ei ota, ei mene, ei koske ja ei nyt. Mutta kun ikää tulee lisää, tapahtuu joidenkin ihmisten ymmärrykselle jotakin mystistä. Sanan ei merkitys alkaa hämärtyä, sen ehdottomuus taipua ja pian eitä käytetään sanojen ehkä, en oikein tiedä, kysy vielä viidesti ja myönnyn tai jopa kyllä tilalla.

Otetaanpa esimerkki tosielämästä:

Tässä muutama päivä takaperin törmäsin ihmiseen, joka oli kadottanut sanan ei todellisen merkityksen. Oli jokaviikkoisen hieronnan aika ja koska jouduin odottamaan hetken pääsyäni hierojan käsittelyyn, päätin piipahtaa viereisellä kirpputorilla. Marssin tyhjään liikkeeseen ja kävin käsiksi farkkuhyllyihin, kun näin sivusilmällä jonkun ilmestyvän taakseni. Pian takaani kuului miehen ääni, joka kysyi mielipidettäni kädessä roikottamaansa naistenpaitaan. Oivalsin samantien, että mies oli todennäköisesti seurannut minua jo ulkoa eikä todellakaan ollut silmäilemässä vaatteita. Ajattelin, että totuudenmukainen mielipide tuosta paidasta ehkä tappaisi hänen lähestymisyrityksen alkuunsa ja totesin, että paita oli ruma, näytti halvalta ja sen materiaali oli epämukava. Käänsin selkäni ja keskityin nyt True Religionin farkkuihin, jotka olivat lähes käyttämättömän näköiset, todennäköisesti sopivat ja maksoivat alle kaksikymppiä. Mies ei kuitenkaan ymmärtänyt haluttomuuttani jatkaa keskustelua vaan aloitti pitkän monologin elämästään. Periaatteessa olen aina valmis juttutuokioon tuntemattomien kanssa, mutta kyseisen jutustelun luonne oli turhan läpinäkyvä. Halusin mennä sovittamaan farkkuja, mutta tiesin jo etukäteen, että tuo mies, joka muuten oli ehtinyt esitellä itsensä Simoniksi, olisi taatusti jäänyt notkumaan sovituskoppien läheisyyteen makutuomariksi. Ärsytti.

Siirryin hyllyltä toiselle ja tyyppi seurasi sitkeästi perässä. Lopulta hän kakisti suustaan kysymyksen: lähtisinkö kahville tai jotain? Vastasin, että en, ei kiitos. Seurasi pitkä eipäs-juupas-keskustelu, jonka aikana käytiin läpi faktat, että olen naimisissa, en ole kiinnostunut, en halua ja olisi tässä vähän kiirekin. Mies jatkoi tivaamistaan, että voisiko kuitenkin soitella minulle, ihan kaverina vaan tottakai, ja minä vastasin, että ei ja se todella tarkoittaa ei. Koska painokkaatkaan sanani eivät tuntuneet tehoavan, laskin vastentahtoisesti löytämäni farkut kädestäni, ilmoitin, että täytyy mennä, poistuin nopeasti liikkeestä ja syöksyin sisään hierontapaikan ovista. Kului kymmenisen sekuntia ja aivan kuten aavistelinkin, sen lisäksi ettei mies ymmärtänyt puhetta, hän ei myöskään ymmärtänyt tekoja. Hän pyöri aikansa jalkakäytävällä liikkeen edessä, tähyili parkkipaikalle ja haroi hermostuneesti tukkaansa. Kiitin mielessäni hierontapaikan tummennettuja ikkunoita. 

 

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun käyn samankaltaista eipäs-juupas-väittelyä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Muistatte ehkä vielä sen surkeimman iskuyrityksen ikinä, josta taannoin kirjoitin? Tuohon sinnikkääseen yrittäjään olen sitemmin törmännyt useampaankin otteeseen ja jatkamme eipäs-juupas-tivaamista aina siitä, mihin se edelliskerralla on jäänyt. Can I have your number? No. Please? No. C'mon! NO!!! But I want to call you. Holy f**, NO. Tämä totaalinen ei-sanan ymmärtämättömyys ei rajoitu pelkästään tänne Yhdysvaltoihin. Samaa tivaamista on käyty miesten kanssa myös Suomessa, pienemmillä paikkakunnilla, isommilla paikkakunnilla, vapaa-ajalla, töissä, internetissä ja maitokaupassa. Ja kyllä minä sen ymmärrän, että pitäähän sitä yrittää, sillä muuten jää ilman ja yrittäisin minäkin jos tarvetta olisi. Mutta kun vastapuoli toteaa jatkotoimenpide-ehdotukseen empimättä, että ei kiitos, voidaan toki keskustella vielä hetki säästä tai vaikka maitovalaista, mutta jatkon kannalta keskustelu on sitten siinä. Ei tarkoittaa ei.

Tuo muutaman päivän takainen tapahtuma kiukutti vielä hieronnan jälkeenkin. Mikä hiton kaapeli osalla miehistä on korvien välistä löysällä? Aikani miehiä kirottuani heräsi kuitenkin mielessäni epäilys, jonka jo Matti ja Teppo aikoinaan oivalsivat - kaiken takana on nainen. Mitä jos naiset ovatkin itse syypäitä siihen, ettei osa miehistä tunnu ymmärtävän ei-sanan merkitystä edellä mainituissa tilanteissa? Vaikka itse olenkin rehdin ja suorantoiminnan naisia, tykkää osa naisista pelailla. Ollaan vähän etäisiä, laitetaan mies töihin, esitetään vaikeasti tavoiteltavaa. Toisin sanoen teeskennellään ensin, ettei olla kiinnostuneita, sanotaan ei ja ajatellaan, että jos mies on nyt tosissaan kiinnostunut, niin hän kysyy kyllä uudelleen. Kun kysymys sitten toistuu, sanotaan taas ei ja toistetaan sama rumba. Kolmannella tai neljännellä kerralla annetaan viimein periksi ja ei muuttuu myöntäväksi vastaukseksi. Koska miehet eivät ole niin tyhmiä etteivät ymmärtäisi pelin sääntöjä, he kyllä tietävät, että ei tarkoitti alunpitäenkin, että kysy vielä pari kertaa niin vastaan myöntävästi.

Onko siis mikään ihme, ettei ei enää tehoa? Että kiitos vaan, te vaikeasti tavoiteltavat naiset, kun jäin ilman hyviä ja halpoja farkkuja.

 

Share

Pages