Ladataan...
Iho
Onnenpäivä

Minua on aina välillä täällä blogissa kehaistu hyvästä ihostani. En oikeastaan koskaan ole ajatellut, että atooppiseen ihottumaan taipuvainen hipiäni olisi erityisen hyvä tai kaunis, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni ihoni kyllä on melko virheetön muutamia maastopyöräillessä syntyneitä arpia lukuunottamatta. Pelkkiä geenitekijöitä ei ihoni sileydestä käy kuitenkaan kiittäminen, sillä kuivumiseen taipuvainen nahkani vaatii melkoisen määrän huolenpitoa ja rasvojen kanssa läträämistä.

Muutama vuosi sitten huomasin kauhukseni, että ihoni alkoi menettämään kimmoisuuttaan. Käsivarsien iho näytti ohuemmalta kuin aiemmin ja omituisen elottomaltakin, ainakin jos kasvavan paniikin ruokkimaa mielikuvitusta oli uskominen. Avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi kuivakasti, että niin, sehän alkaa sinullakin tulla kolmekymmentä ikävuotta mittariin eikä asiaa ainakaan paranna se, että asumme nyt alati paistavan auringon alla Kaliforniassa. Niinpä niin, kun katsoo hieman ympärilleen niin huomaa kyllä, että aurinko tekee täällä tehtävänsä. Jo nuorilla ihmisillä on kasvoissaan syviä uurteita ja iho on muuttunut laikukkaaksi. Tuosta hetkestä lähtien päätin ryhtyä panostamaan ihoni huoltoon entistä tarkemmin. Minähän en ennen aikojani rupsahda.

Aamukaffet Kalifornian auringossa.
Villasukat // Kirpputori, Haapavesi

 

Näin suomalaisena minulle on opetettu jo lapsuuden etelänmatkoilla, että siellä missä kasvaa palmuja, käytetään aurinkorasvaa. Nyt kun asun täällä palmujen alla (kirjaimellisesti, meidän etupihalla kasvaa palmu), käytän aurinkorasvaa kasvoissa, käsivarsissa ja jaloissa aina ulos mennessäni, olinpa sitten menossa lenkille tai ihan vaan pihahommiin. Vaikka en pala erityisen helposti (paitsi takapuoli aurinkoa ottaessa, koska se on niin lähellä aurinkoa), niin käytän lähes poikkeuksetta läpi kesän kolmen- tai viidenkympin suojakerrointa. Talvikuukausina sen sijaan tyydyn hitusen kevyempiin rasvoihin, yleensä viidentoista suojakertoimeen. Aurinko ei kuitenkaan ole pelkkä vihollinen, sen voin atooppisesta ihottumasta kärsineenä ja talvisessa Suomessa ihoni kuorineena vannoa. Hyvin suojattu ja hoidettu iho pysyy täällä etelän auringossa eloisana ja kosteana, huomattavasti parempikuntoisena kuin Suomessa.

Lempituotteet auringossa.
 

Nuo ikääntymisen ensimerkit katosivat lopulta yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin ryhtyessäni panostamaan ihon hoitoon sekä ulkoisesti että myös sisäisesti. Kun lisääntyneen liikunnan myötä ryhdyin jokunen vuosi sitten syömään kaikenlaisia ravintolisiä, niin etenkin niiden naisille suunnattujen hiusten, ihon ja kynsien vahvuuteen vaikuttavien monivitamiinivalmisteiden vaikutus todella alkoi näkyä iholla. Ihon hyvinvointiin vaikuttaa myös selvästi ruokailutottumukset, sillä ravintopuolen ollessa retuperällä ja sitä myötä kehon rasvakerroksen lisääntyessä, romahtaa ihon kunto samaa tahtia kuin muukin kunto.

Aurinkorasvalla itseni valelun lisäksi läträän tavallisten kosteusvoiteiden kanssa lähes jokaisen suihkuvisiitin jälkeen, eli toisinaan jopa sen pari kertaa päivässä. Minulla on aina varastossa muutamaa erivahvuista rasvaa, joita käyttelen ihon kunnosta riippuen. Kun ihoni on erityisen kuivakka, käytän rasvaukseen selluliittivoidetta (ei geeliä, vaan ehtaa rasvaa). Mihinkään selluliittia häivyttävään vaikutukseen en usko, mutta nuo rasvat tekevät ihosta valtavan pehmeän ja kosteuttavat erinomaisesti.

Vaikka suihkussa läträämistä vieroksunkin, suoritan silti kerran viikossa perusteellisen kokovartalokuorinnan. Ja voi kuulkaa, tähän tarkoitukseen sain kosmetiikan parissa puuhastelevalta ystävältäni tuliaisiksi ehkä maailman parasta vartalonkuorintavoidetta. En voi liiaksi kehua sitä, kuinka pehmeäksi, kosteaksi ja sileäksi Naobayn Body Scrub Shower Booster ihon oikein tekee! Jos se täydellinen suihkuttelu-kumppani on vielä hakusessa, suosittelen ehdottomasti tätä! Suomesta tuotetta saa kynnet.comin nettikaupasta sekä tämän viikonlopun ajan Luonnonkaunis 2014 -luonnonkosmetiikkamessuilta Helsingin Kaapelitehtaalta. Kuulin muuten huhupuhetta, että Naobayn tuotteet olisivat tämän viikonlopun ajan messualennuksessa!

Ehkä maailman ihanin kuorintavoide! Sekä lähestulkoon yhtä kiva, saman merkin hitusen sitruunantuoksuinen kosteusvoide.

 

Nyt suuntaan ihoineni vielä vähän lähemmäksi aurinkoa, lomanviettoon Costa Ricaan. Blogissa voi siis olla tavallista hiljaisempaa seuraavan viikon ajan, sillä olen todennäköisesti hivenen normaalia kiireisempi aurinkovoiteiden levittelyn kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Aluksi teki mieli jättää tämänkertainen dieetin väliaikakatsaus kirjoittamatta kokonaan. On nimittäin hankalaa repiä mielekästä luettavaa jo toistamiseen dieetistä, joka ei ole edennyt lainkaan suunnitelmien mukaisesti. Mutta sitten tajusin, että ehkä juuri se, ettei mitään ole tapahtunut, on raportoinnin arvoista. Eli nyt korvat hörölle ja ottakaahan opiksi siellä kotisorvien ääressä, kun täti kertoo miten hikoillaan ja punnitaan ruokia kolmisen kuukautta ilman, että saadaan aikaiseksi juuri minkäänlaisia näkyviä tuloksia.

 

Kun viime viikonlopun rasvaprosenttimittaus näytti edelleen suurinpiirtein samaa kuin edellisellä kerralla (17-18 %), paino ei ole pudonnut grammaakaan eikä edessä olevalle lomamatkallekaan tarvitsisi ostaa kokoa pienempiä bikineitä, oli pakko myöntää ettei tämä dieetti nyt suju kuten Strömsössä. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, en kuitenkaan usko vian suoranaisesti löytyvän dieetistä, päinvastoin - olen noudattanut prikulleen samaa dieettityyliä kuin viime vuonna, jolloin tulokset olivat erinomaiset. Dieetin sijaan vika löytyneekin siitä, mitä tapahtui ennen dieettiä.

Palataanpa aikaan ennen dieettiä, sanotaan nyt vaikka kahdeksan vuotta ajassa taaksepäin. Tein tuolloin promootiotöitä ja pienimuotoisesti kuvauksia. Luontaisesti ei-niin-siron piti vähän skarpatakin pysyäkseen jonkinlaisessa valmiuskunnossa koko ajan, vaikken nyt varsinaisesti jatkuvalla laihdutuskuurilla ollutkaan. Katsoin kuitenkin mitä lautaselleni laitoin, dumppasin lautasen syrjälle turhat hiilihydraatit ja pidin linjani jotakuinkin samana vuodesta toiseen. Kun sitten Yhdysvaltoihin muuton myötä lisääntyi liikunta, ei syömisen määrä koskaan lisääntynyt aivan samaa tahtia. En minä toki nälässä itseäni pitänyt, vaan söin vanhojen opittujen tapojen mukaan lähinnä silloin, kun oli nälkä. Olen aina luottanut sokeasti omiin tuntemuksiini ja siihen, että kyllä vatsa kertoo, kun tarvitsee syödä. Virhe. Se ruokamäärä ei tällä liikkumisella ja koolla vaan riittänyt, vaikka söinkin enemmän kuin keskiverto tallaaja. Ongelmani ei siis koskaan ole ollut ylensyöminen tai epäterveellinen roskaruoka, päinvastoin. Syön terveellisesti ja melko säännöllisestikin, mutta kokooni nähden aivan liian vähän. Näin ollen kroppani on toiminut millä lie pyhällä hengellä ja säästöliekillä jo vuosikausia.

No miten se liian vähän syöminen tähän dieettiin vaikuttaa? Yleensähän dieetti perustuu siihen, että sen tulisi olla keholle poikkeustila, johon keho sitten reagoi rasvasta energiaa polttamalla. Tämä minun tavallisella kotiruoalla toteutettu dieettini ei kuitenkaan eroa tarpeeksi radikaalisti siitä "normaalista" ruokavaliostani, joten rasvanpoltto jää käynnistymättä. Kehoni on siis ollut "laihdutuskuurilla" jo pitkään ennen varsinaisen dieetin alkua. Eikös sitten jäljellä pitäisi olla pelkkää luuta ja nahkaa, kun on kerran ollut aliravittuna vuosikausia? No, ei. Ihmisvartalohan on siitä metka vehje, että energian käydessä vähiin, se kykenee sammuttamaan ylimääräisiä toimintoja selvitäkseen hengissä. Ja tadaa, näihin turhanpäiväisiin toimintoihin kuuluu mm. rasvanpoltto. Kuka hullu nyt rasvaa polttaisi näinä vaikeina aikoina, kun energia on muutenkin vähissä? Rasvanpolton sijaan keho pyrkiikin pitämään kynsin hampain kiinni siitä olemassa olevasta rasvasta ja aina tilaisuuden salliessa varastoimaan sitä lisää.

 

Miksi se dieetti sitten toimi viime vuonna? Joku saattaa vielä muistaakin tähän vastauksen. Keskityin syömiseeni pidemmän aikaa ennen dieettiä ja pidin ravinnonsaantini oikeasti kulutuksen tasolla. Tästä seurasi melko välitön painonnousu, kun pitkään kituuttanut kehoni varastoi kaiken saamansa energian pahan päivän varalle. Mutta kylläpä sitten puri dieettikin, kun sen aika vihdoin tuli. Teoriassa olisi ollut helppoa tempaista pieni massakausi, tai paremminkin kehon tasaus- ja toiminnan normalisointikausi näiden kahden dieetin välissä, mutta käytännössä sitten taas ei. Tuo edellinen massailuni nimittäin jätti jälkeensä traumat, kun massakausi turhan portaattomasti suoritettuna sai painoni nousemaan kilon viikkotahdilla enkä rasvan kertyessä tuntenut oloani lainkaan mukavaksi saati sitten normaaliksi. Niinpä päätin dieettien välissä syödä vanhaan totuttuun tapaan, silloin kun on nälkä.

Tiedän kyllä, että rasvanpolton saisi vieläkin käynnistymään mikäli siirtyisin tavallisesta ruoasta kananrintojen ja parsakaalien ihmeelliseen maailmaan. Mutta kun se ei hyvän ruoan ystävää juuri houkuta, etenkään kun en edes kilpaile, vaan teen tätä ainoastaan hitusen vakavammalla harrastusmielellä. On tässä kuitenkin vielä yhden portaan verran dieettiä jäljellä ennen hanskojen tiskiin lyömistä. Ensin käyn vaan lomailemassa (ja seurueemme margaritantekotaidot tuntien hankkimassa lisää työmaata) ja sen jälkeen säädän taas asteen verran kaloreita alaspäin, asettelen makroja uudelleen ja muutan hieman treenirutiineja. Sen jälkeen tulos on mitä on.

 

Kunhan dieettini on ohi, aion tehdä keholleni palveluksen ja opettaa sen käyttämään enemmän ja enemmän energiaa hyödyksi (eikä vain varastoimaan...), eli ryhdyn portaittain syömään enemmän, kunnes päästään edes samalle tuhatluvulle todellisen kulutukseni kanssa. Tarkoitukseni ei niinkään ole merkittävästi kasvaa tai hankkia massaa lisää, vaan saada kehoni voimaan hyvin ja palamaan säästöliekin sijaan täydellä liekillä.

Nyt varmasti pitäisi harmittaa kamalasti. Mutta kun ei harmita, yhtään. Ensinnäkin, lähestulkoon jokainen treeni on ollut kiva ja sehän koko touhussa on pääasia; ei se miltä näyttää vaan se mitä tekee ja miltä tuntuu. Eikä dieettini muutenkaan täydellinen fiasko ole ollut, sillä kun oli toinenkin tarkoitus kireämmän lomakunnon lisäksi. Tarkoitus oli myös oppia uutta oman kehon toiminnasta ihan vain siltä varalta, että jonain päivänä voittaisin esiintymiskammoni, haluaisin ottaa harrastukseni entistä vakavammin ja astella kilpalavalle. Ja tässä kohti dieettini kyllä onnistui sataprosenttisesti ja oppitunti oman kehon toiminnasta meni perille kertaheitolla. Ei se dieetti vaan se pohjatyö.

 

Ennen kuin joku nyt tulkitsee raporttini tilannekuvineen kehujen kalasteluksi, niin ei maksa vaivaa. Tiedän nimittäin itsekin, että on minulla tässä melkoinen koneisto pään jatkona, se jaksaa aamulla viedä minut pyörällä vuorten yli ja takaisin ja illalla nostaa penkistä enemmän kuin painaa. Olen kovasti tyytyväinen itseeni, niin ulkonäöllisesti kuin sisäisestikin, olin jo ennen dieettiä ja tulen olemaan sen jälkeenkin, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa. Niin kauan kun en kilpaile, ei tuo pienenpieni vatsamakkara shortsin vyötäröresorin päällä paljon paina ja onpahan jotakin mistä repiä energiaa, jos välipalapatukat unohtuvat matkasta pidemmälle pyörälenkille lähtiessä.

 

Rauhaa ja rautaisia treenejä kaikille!

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Dieettaillessa sitä on kummasti oppinut valikoimaan mitä suuhunsa laittaa ja mieluiten sinne soppakattilaan tuleekin sitten heitettyä niitä sellaisia raaka-aineita, joiden ravintoarvot olisivat mahdollisimman optimaaliset. Kun ruokaa ei voi syödä ylettömästi, kannattaa panostaa laatuun. Viime aikoina minulle onkin syntynyt aivan erityinen rakkaussuhde muutamaan sellaiseen raaka-aineeseen, jotka omassa keittiössäni ovat melko uusia tuttavuuksia.

Otetaanpa näistä ensimmäisenä käsittelyyn jenkkiläisittäin edamame, eli suomalaisittain soijapapu. Nämä vihreät pikkupallerot olivat minulle entuudestaan tuttuja lähinnä sushi-ravintoloiden alkupalalistalta. Todellisuudessa soijapapu on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain ajankulunaposteltava pääruokaa odotellessa. Soijapavut ovat nimittäin todellista superruokaa. Vitamiini- ja hivenainerikkautensa lisäksi soijapavut sisältävät huisin määrän proteiinia, hyviä rasvoja sekä runsaasti kuitua. Ruokalautaselle soijapavut sopivat erinomaisesti vaikkapa kalan kaveriksi.

Soijapapuja ja taimenta.
 

100 g soijapapuja sisältää: 122 kcal, 10 g hiilihydaattia (2 g sokeria, 5 g kuitua), 5 g rasvaa, 11 g proteiinia.

 

Toinen, itselleni entuudestaan täysin vieras raaka-aine tunnetaan meillä nimellä kale ja Suomessa nimellä lehtikaali. Lehtikaali on täällä Yhdysvalloissa keikkunut jo pitkään naistenlehtien palstoilla osana terveellisiä ja yleensä painonpudotusta tukevia reseptejä. Kaikesta ympärilläni käyvästä hypetyksestä huolimatta kesti vuosia, ennen kuin tuo itselleni lähinnä kukkapenkistä tuttu lehtivihannes lopulta päätyi ostoskoriini. Ja voihan nam! Lehdestä bongattu, superhelppo ja nopea rapeaksi paistetun lehtikaalin ohje teki minusta kertaheitolla lehtikaalin suurkuluttajan. Sen lisäksi, että lehtikaali on herkkua, on se myös kaaliksi varsin proteiinipitoista ja sisältää reilusti niin kuitua, rautaa kuin c-vitamiiniakin. Itse nautin lehtikaalista eniten ihan sellaisenaan matalassa lämpötilassa rapeaksi paistettuna (paloittele, pyöräytä kevyesti öljyssä, laita uunipellille, ripottele päälle suolaa ja paista 140 asteessa n. 20 min) tai paistamisen jälkeen esimerkiksi salaatin tai kvinoan sekaan heitettynä.

Rapeaksi paistettua lehtikaalta ja kvinoaa.
 

100 g lehtikaalta sisältää: 28 kcal, 6 g hiilihydraattia (1 g sokeria, 2 g kuitua), 0,5 g rasvaa, 2 g proteiinia.

 

Ovatko nämä herkut tuttuja entuudestaan teille muille?
 

ps. Ihan vain ohimennen mainittakoon, että jutun kuvitus ei perustu todelliseen ruokaympyrääni eikä vastaa todellista kerta-annostani. Oikeasti lautasellani on kuvissa olevien raaka-aineiden lisäksi aika paljon muutakin pupellettavaa.

pps. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin itse asiassa rapeaksi paistettu lehtikaali oli ainoa ruoka, jonka valmistin vartavasten kuvien ottoa varten. Kala ja kvinoa ovat ruoantähteitä edelliseltä päivältä ja ne on lätkäisty lautaselle kuvauksen ajaksi kylminä. Soijapavut ovat raakoja ja kuvissa edelleen jäässä. Kuvien ottamisen jälkeen sapuskat päätyivät takaisin jääkaappiin odottelemaan oikeaa ruoka-aikaa. Mikrolämmin ruoka on arjen luksusta.

 

 

Share

Pages