Ladataan...
Onnenpäivä

Ihan alakkuun sanottakkoon, että niitten kaikkein tiukkapiposimpien kielipolliisien ei välttämättä kannata tännään Onnenpäivän julukasua lukia. Tässä o nimittäin sen aikkaa jo Pohojjois-Pohojammaalaisen alakuperräisväestön seurasa oltu, että alakkaahan tuo vähitelle itelläki kieli pallautua syntysijasille kannattimille ja päläpätys muuttua sen alakuperrässee muottoosa, elikkä Pohojjois-Pohojammaan murtteeksi. Ja oha se, kauhijaa luettavvaa ja etenki kuunneltavvaa, herra isä. Se tuo siippaki aina sannoo, että sohovalla nuhut jos et puhummaa opi. No joka tappauksessa, tämä muuten meleko turhapäiväne postaus olokkoo vieläki joutavampi ja kirijotettakoot sillä murtteella, jonka joku varmasti kovastikki huumorintajune seppä o meikäläiselle suonu.


Sen verran mää kuitenki vielä antasin lukuohojjeita, että hijasta vauhtia. Ja sitte vielä lissää. Tämähä ei oo mikkää sata sannaa minnuutissa murre vaa semmone pitkä ja viippyilevä, jossa voi heleposti käyttää puolipäivvääki yhen lausseen muojostamisseen. Tämän jäläkkeen lissää kaikkiin mahollissiin ja mahottommiin paikkoihi vähinttäänki kaksoiskonsonantti, mutta mielluiten kuitenki kolommoiskonsonantti. Ja mehä ei sitte muuten osata D-kirijjainta ollenkkaa.


Mutta mennäänpä sitte siihen asijaan, vaikka tuo meleko ohkanen onki. Tuolla Nivalan ja Haapaveen rajamailla jolokotellessa ja polokupyörällä sotkiessa oon pistäny merkille, että ossaapa muute olla hienua tämä Suomalaine lunto näin vähälumisimpina aikkoina. On sinistä ja punasta, vaalianpunasta, keltasta ja valakosta kukkaa ja tuoksuvakki nii palijo, että pukkaa läpi lehemänpaskanki.


Sitä o jotenki silimä nii tottunu niihi Kalivornian kuivviin mäjennyppylöihin missä mikkää kaktusta kummosempi ei pysy tolopillaan, nii sitä näkkee tämän vihirreyven iha eri tavalla. Melekkeen ku jossaki viijakossa olis! Vaan eipä sitä väriloistua sillon Suomesa asuessa tajunnu. Enemmänki melekkee otti aivvoon, ku kaiken maaliman rehut aihheutti heinänuhhaa ja mehtästä elukat rynttäili äkkiarvvaamatta tielle lajon korkusen horsmikon takkaa.


Mutta kahtokkaapa vaikka ite ens kerralla ku kulujetta tuolla mailla ja mannuilla. On komijaa!

 

ps. Ei taija Kuuglen transleeittöri osata käänttää tätä juttua englannin murtteelle. Että sori vaa Ameriikan kaverit.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Eilen, yhtenä kauneimmista kesäpäivistä Suomen suvessa, jakoi postiauto laatikoihin vinon pinon mainoslehtisiä. Kevyt kahvituokio mainoslehtisiä selaillen päättyi samanlaiseen järkytykseen kuin vuosia sitten vielä Suomessa asuessani. Reppuja, kyniä ja kumeja, tarvikkeita koulun aloittaville ja sinne palaaville. "Koulun alun aakkoset", huutaa otsikko. R niin kuin reppu. K niin kuin koulutarvikkeet. V niin kuin vitutus. 

Koulut alkaa! Syksy tulee! Vesisade, pimeys, aikaiset aamut ja arki ovat täällä ihan kohta! Osta heti!

Joo joo, markkinointi täytyy aloittaa ajoissa, kyllähän minä sen ammattilaisena tiedän, muttei se tee niistä koulurepuista ja syyslehdistä keskellä kesää yhtään sen mielekkäämpiä. Nuo syksyn väistämättömästä tulosta muistuttavat mainoslehtiset aiheuttavat alitajunnassa asennemuutoksen ja kesästä nauttiminen muuttuu hitaaksi syksyn odotteluksi. Ei tämä enää kauan kestä. Mitä sitä venettäkään turhaa vesille laskee. Antaa sen moottoripyöränkin vaan olla seisonnassa ja ikkunoiden pesemättä, kohtahan ne kuukausia kestävät vesi- ja räntäsateet alkavat kuitenkin. Ja joulu, sekin on ihan kohta.

Juodaan nyt kahvitkin sitten joulumuumista, kohtahan se on jo joulukin.


En tiedä teistä, mutta minulle näistä syysmainoksista tulee oikeasti kurja olo siitäkin huolimatta, etten syksyä edes erityisesti vastusta ja kaiken lisäksi lennän syksyn tullen takaisin Kaliforniaan. Mutta äh, kun tämä Suomen kesä on muutenkin niin lyhyt (eikös tämä vasta pari viikkoa sitten alkanut...) niin voitaisiinko niiden pakollisten myyntiä edistävien lappusten otsikot muuttaa Koulut alkaa! sijasta vaikka Kesä jatkuu! -muotoon?

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Jokin aika sitten, jälleen yhtä kirkkaanpinkkiä vaatekappaletta kaupankassalle kiikuttaessani, jäin pohtimaan suurehkoa mieltymystäni kaikkea pinkkiä ja vaaleanpunaista kohtaan. Etenkin kun Teinivieras oli juuri muutama viikko aikaisemmin kieltäytynyt jyrkästi kaikista pinkinsävyisistä vaatekappaleista, tuntui oudolta, että minä - aikuinen ihminen, tartun aina tilaisuuden tullen siihen vaaleanpunaisinpaan vaihtoehtoon. Mikä ihme siinä pinkissä oikein aikuista ihmistä viehättää?

Selitys ilmiölle taisi löytyä pari päivää sitten, kun selailin isäni vanhoja valokuva-albumeita.


Näitä rehdisti punaiseen, ruskeaan ja sinapinkeltaiseen verhotun pirpanan kuvia katsellessani tajusin, että toisin kuin niin moni 90-luvun lapsi, ei minua ole 80-luvulla puettu oksennusrefleksiin asti vaaleanpunaisiin röyhelöihin. 

Siispä kiitos 80-luvulle sekä äidille ja isälle, ettette ole traumatisoitunut minua vaaleanpunaista väriä kohtaan heti alkutaipaleella ja saan näin aikuisena nauttia värikkäästä elämästä.

 

Share

Pages