Ladataan...
Onnenpäivä

Yli yhdeksän tuntia kestäneestä Saddleback Mountainin päälle tarpomisesta on nyt kulunut lähes kaksi viikkoa. Kun ensimmäisen palautumispäivän teemoja olivat ylenpalttinen väsymys, lonkkien jäykkyys ja yleisjumitus, ilmaantui pari päivää reissun jälkeen aivan uusia, vähän ikävämpiä ongelmia. 

Ensimmäisenä huolta aiheutti vasen jalkapohja, joka kipeytyi niin, etten voinut kunnolla kävellä. Vainoharhoissani muistin heti nuoruuden ja inttipoikien puheet marssimurtumista ja olin oitis varma, että kyse on nyt juuri siitä. Koska kävely- tai juoksulenkit eivät jalan kanssa tulleet kuuloonkaan, hyppäsin muutama päivä vuorelle kipuamisen jälkeen pyörän päälle ja kas kummaa, polvi tuntui polkiessa kovasti kummalliselta. Puolen tunnin ja yhden vuoren ylityksen jälkeen kumma tunne oli muuttunut lieväksi kivuksi. Argh.


Meillä urheiluporukoissa on sellainen tyhmä sanonta kuin: "Sillä se lähtee millä on tullutkin". Tätä urpoa logiikkaa käyttäen päätin mennä toiselle ja vielä kolmannellekin pyörälenkille, kunnes oli pakko heittää pyöräilyhanskat kehään ja todeta, että ei tämä kyllä hyvää tee. Polvi paukahteli oudosti, portaiden nouseminen sattui, istuminen sattui ja oikeastaan kaikki tekeminen, jossa polvi koukistui kävelyä enemmän, sattui. Ainoa positiivinen asia oli, että jalkapohjassa ollut kipu katosi polvikivun tieltä, joten kyseessä oli lienee vain jalkapohjalihaksen superjumi.

Mutta se polvi, hemmetti. Oikea polveni on aina ollut heikko kohtani ja muistan sen vihloneen jo teininä. En ole koskaan voinut tehdä syväkyykkyjä ja jalkaprässin sekä reidenojentajalaitteenkin olen suosiolla jättänyt melko vähäiselle käytölle. Lopulta yli kymmenen vuoden ihmettelyn jälkeen kävin viime talvena kuvauttamassa polveni, joka todettiin lievästi kuluneeksi ja lääkäri kehotti ottamaan kyykkäykset varovasti jatkossakin. Näistä kaikista ennusmerkeistä huolimatta, ei tullut edes mielen viereen, etteikö polveni kestäisi kävelyä. Okei, kävelyä vuorelle ja alas, mutta kävelyä kuitenkin.


Jääpussia polven päällä hautoessani olen nyt diagnosoinut ongelmaa Googlen avustuksella (mää mihinkään lääkäriin mene...) ja tullut siihen tulokseen, että hyvällä tuurilla kyseessä saattaisi olla vain polven ylirasittuminen, joka parantuu - yllätys, yllätys - rasittamalla polvea vähemmän. Niinpä olen nyt puhtaasti mututuntumalta asettanut pannaan kaikki ne lajit, jotka vähänkään tuntuvat ikävältä polven seudulla. Toisin sanoen, ainoat tavat harrastaa aerobista liikuntaa ovat nyt tasamaakävely ja crosstrainer, yyh

Vaikka polvessa ei mikään varsinaisesti rikki olisikaan, pelottaa nyt hieman, että vuorenvalloitukset ovat meikäläisen osalta ohi ja etten ehkä koskaan voi toteuttaa unelmaani Mount Whitneyn päälle kiipeämisestä. Tai juosta maratonia. Tai ajaa satoja kilometrejä pyörällä. Tai kyykätä 120 kilolla. Tai, tai, tai....äh. Tuntuu niin typerältä, että olen aina ollut enemmän huolissani kestävyyskunnosta tai voimasta ja sitten eteen nouseekin seinä mekaanisen vian muodossa. Kuntoa voi aina parantaa ja voimaa lisätä, mutta miten parantaa rähjääntynyt polvi?


No, eipä auta mennä asioiden edelle vaan katsoa rauhassa, että miten polvi toipuu, jos toipuu. Onkos teillä muilla ollut rasitusvammoja polvessa? Miten elo ja urheilu on suivaantuneen polven kanssa sujunut?

 

PS. Retkiseurueemme toisen osapuolen versio meidän vaellusretkestä on nyt julkaistu, joten käykääpä lukaisemassa juttu täältä.

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Vaikka pikkujoulukausi on alkanut jo marraskuussa, mahtuu kalenteriin ennen joulua vielä monet pikkujoulut. Jottei hauska illanvietto menisi täysin tonttuiluksi, kannattaa pikkujouluboolin kaveriksi kehitellä myös jotain pientä ohjelmaa. Ja koska niin joulussa kuin pikkujoulussakin parasta on lahjat (on, on, älä edes yritä väittää muuta...), suo tämä amerikkalaisesta pikkujoulukulttuurista napattu ohjelmanumero paketin jokaiselle osanottajalle. Mutta eipä hätää, tällä kertaa ei tarvita rahanhaaskuuta eikä lahjastressin aiheuttamia unettomia öitä!


Meillä kaikilla pyörii nurkissa ylimääräistä pikkutavaraa, jolle ei ole tuon taivaallista käyttöä. Ehkä olet saanut jonain jouluna etäiseltä sukulaiselta lahjaksi nakinkuorintakoneen, ehkä puolisosi arvioi pari joulua sitten sukkahousukokosi väärin, sait viime jouluna firman pikkujouluista jo kuudennen kerran USB-tikun ja kossupullon tai voitit Lähetetään Räsänen Siperiaan ry:n pahantekeväisyysarpajaisista ristiinnaulitsemissimulaattorin. Miksi siis ostaa lisää tavaraa, kun nurkat ovat jo pullollaan toinen toistaan riemukkaampia lahjaideoita?

Tämän hauskan seuraleikin nimi on white elephant gift exchange, eli kyseessä on eräänlainen lahjaruletti. Jokainen pikkujouluihin osallistuja tuo mukanaan yhden paketin, jonka sisään on kätketty jotain nurkista löytynyttä, itselle täysin hyödytöntä ja turhaa. Lahjapaketit kerätään kaikkien nähtäville ja arvotaan osallistujille vuoronumerot. Aloittaja valitsee itselleen yhden paketin ja avaa sen. Seuraavaksi vuorossa oleva voi joko valita itselleen oman paketin tai jos edellisen henkilön saama lahja houkuttaa syystä tai toisesta, voi hän vaihtoehtoisesti varastaa tämän lahjan. Jos menettää lahjansa varkaalle, saa valita lahjakasasta itselleen uuden paketin ja avata sen tai pistää vahingon kiertämään ja varastaa itselleen jonkun muun lahjan. Sama jatkuu seuraavan osallistujan kohdalla; hän voi joko valita oman paketin tai varastaa jonkin jo avatuista lahjoista. Näin jatketaan, kunnes jokaisella on lahja, johon on enemmän tai vähemmän tyytyväinen. Tasavertaisuuden nimissä lahjojen avaamisen aloittanut henkilö saa vielä lopuksi mahdollisuuden varastaa lahjan joltakulta toiselta ja luovuttaa hänelle oman lahjansa. Muistettakoon kuitenkin, että kunkin lahjan saa varastaa enintään kolme kertaa, jonka jälkeen lahja on "jäädytetty" eikä yksi henkilö saa varastaa samaa lahjaa kahdesti.

Tällä hauskalla seuraleikillä on enemmän viihteellistä kuin rahallista arvoa. Paketeista saattaa löytyä mitä kummallisempia tavaroita, vatsalihakset ovat revetä naurusta eikä koskaan voi tietää, vaikka jollain olisi oikeasti tarvetta sille kapistukselle, jonka itse olet halunnut laittaa kiertoon.

Kivoja pikkujoulutonttuiluja kaikille!

 

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Nyt kun sisätiloissa on jouluvalmistelut jo täydessä vauhdissa, oli aika laittaa kesä pakettiin myös takapihan kesähuoneessa, eli amerikkalaisittain gazebossa. Takapihan talviteloille laittoa vauhditti myös tieto päällemme saapuvista myrskytuulista ja rankkasateista, joiden iskiessä ei kesähuoneen verhoista ja taivasalle jääneistä ruukkukukista jäisi paljon jäljelle.

Tuuli yltyy.
 

Todellisuudessa emme juuri ole takapihalla aikaamme viettäneet enää syyskuun jälkeen. Vaikka vielä tälläkin viikolla aurinko lämmitti yli kolmenkymmenen asteen edestä muutamana päivänä, olen mentaalisesti viettänyt syksyä ja talven ensipäiviä jo hyvän tovin.

Pihan siistiminen jääkööt tauolle talvikuukausiksi.


Ehkä sitä näin suomalaisena on niin tottunut vuodenaikoihin, että pitkän kuuman kesän ja kuivuuden jälkeen sitä alkaa jo vähän etukäteenkin fiilistellä syksyä, odottaa vesisateita, viileitä aamuja ja sitä, että voi heittää hyvästit takapihan kesäkunnossapidolle ja ruukkukukkien nyppimiselle.

Pihavehkeet talviteloilla.


Tätä kirjoittaessani ulkona alkoi ripotella vettä, kolmannen kerran sitten huhtikuun. Yltynyt tuuli riuhtoo avocadopuun oksia ja kasvuaan hidastaneita sitruunanalkuja. Kesähuoneen verhot pyörivät jo pesukoneessa, ruukkukukat ovat katoksen alla turvassa ja gazebon kiinnityspultit on kiristelty myrskytuulten varalta.

Turvassa sateelta.
 

Nyt pitäisi vielä tilkitä yläkerran vuotava ikkunanpoka sekä tiivistää välipihan ja autotallin ovenalukset, joista vielä viime talvena virtasi sadevesi sujuvasti sisälle taloon. Sitten tässä alkaakin olla kaikki valmiina Kalifornian talvimyrskyihin.

Vuoden viimeinen tomaatti.

 

Kesä on nyt lopullisesti ohi. Nähdään taas toukokuussa!

 

Share

Pages