Ladataan...
Onnenpäivä

Viime vuosien uutisointi on ollut sanalla sanoen synkeää. Huolestuttavia talousuutisia, masentavia lukuja, YT:itä YT:n perään, irtisanottuja ihmisiä, korotettuja veroja, järjettömiä säädöksiä, leikkauksia sieltä, leikkauksia täältä, etujen kitkemisiä, epäolennaisia rajoituksia eikä mielialaa ainakaan kohota se, että Putin tovereineen lentelee taivaalla ristiin rastiin kuin kaksipäinen kotka konsanaan.

Kun reilut viisi vuotta sitten muutimme Yhdysvaltoihin, en muista monenkaan sanoneen, että haluaisi muuttaa ulkomaille. Nyt ulkomaille pyrkiviä on meidänkin tuttavapiirissämme jo useita ja osa on jo ottanut ja lähtenyt. Maasta paetaan, kun ei ole insinöörille töitä. Maasta paetaan, kun yrittäminen ei kannata. Maasta paetaan, kun pellot oli pakko laittaa pakettiin. Maasta paetaan, koska vituttaa. Vituttaa byrokratia, vituttaa jatkuva verojen nostaminen ja palveluiden heikentyminen. Vituttaa, että on laki, joka kieltää Ron Jeremyn piirroskuvan rommipullossa. Ja vaikka en enää edes asu Suomessa, niin jo minuakin vituttaa. Vituttaa se, ettei omaan kotimaahansa huvita muuttaa takaisin. Menitte perkeleet vielä poistamaan sen paluumuuttajan verottoman muuttoautoedunkin.

En ole poliitikko enkä välttämättä muutenkaan se terävin kynä penaalissa, mutta jotain minäkin tiedän. Tiedän, että on huonoja aikoja eikä elo ole pelkkää noususuhdannetta. Vaikeat ajat eivät kuitenkaan ole se valtion pahin vihollinen, kansan alakulo on. Se, että kansalaiset menettävät uskonsa. Se, etteivät ihmiset enää usko yrittämiseen. Se, että vaikeina aikoina lyödään päättäjien taholta vain lisää kapuloita rattaisiin ja seistään keskisormi pystyssä täysin epäoleellisten säädöksien ja lakien takana sen sijaan, että yritettäisiin saada ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, luotaisiin uskoa ja taholtaan helpotettaisiin paremman tulevaisuuden rakentamista. Tätä menoa nyky-Suomistoliitto kääntyy niin jyrkkään syöksykierteeseen, että se suistaa koko maan kansoineen kuilun pohjalle, ottaa pohjakosketuksesta kimmokkeen ja mäjähtää monttunpohjaan vielä kerran pari uudelleen. Siellä on ja makaa. Tervetuloa Kreikkaan.

Seuraavassa mielestäni aika käsittämätön epäkohta järjestelmässä. Suomessa on maailman mittapuullakin huippuluokan koulutusjärjestelmä ja voin kertoa, että ilomielin maksan veroni sen tukemiseksi. Näin ollen esimerkiksi tulevalle yksityisyrittäjälle tarjotaan ensiluokkainen peruskoulutus ja sitä seuraava jatkokoulutus. On yrittäjäkursseja ja yrityksen pystyyn saamiseksi myönnetään starttirahaa. Sitten kun yritys on perustettu, vedetäänkin matto jalkojen alta, näpäytetään sormille ja tehdään yrittämisestä niin hankalaa, että verorahoilla jalostetut yrittäjät joko lakkaavat yrittämästä tai vievät yrityksensä ulkomaille. Eikö tässä nyt ole jotain nurinkurista? Nyt jos koskaan olisi se hetki, jolloin yrittäjiä pitäisi kannustaa, luoda positiivista henkeä ja uskoa huomiseen.

Otetaanpa konkreettinen esimerkki siitä, mitä mielialan kohottamiseksi voisi tehdä. Suomessa rokotetaan terveyttä ja hyvinvointia uhkaavista asioista korotettujen verojen muodossa. Tämän logiikan ymmärrän. Täytyyhän ylenpalttisen sokerin, alkoholin ja tupakan käytön aiheuttamat ylimääräiset terveydenhoitokustannukset saada kuitattua. Mutta miksei tämä toimi toisinpäin? Miksei terveyttä ja hyvinvointia edistävien asioiden, kuten nyt vaikka luomuruoan ja liikunnan harrastamisen, verotusta vastaavasti helpoteta ja nimenomaan niin, että se tuntuisi myös kuluttajan lompakossa? Luin juuri jokin aika sitten lehdestä, kuinka vanhemmilla ei ole enää varaa lastensa harrastuksiin, koska seuramaksut ja muut kulut ovat niin korkeat. Ja kyllä se aikuisen liikkuminenkin maksaa, kun pelkästään salijäsenyyteen kuluu lähes sata euroa kuussa per naama. Tämä voi ehkä kuulostaa mitättömältä jutulta, mutta joskus juuri ne pienet asiat saattavat saada liikkeelle jotain suurempaa, pieni hyvän tahdon ele ja kädenojennus aikaan tunnelman kohoamisen. Ja sitä tässä nyt tarvitaan. 

Sitä minä vaan tässä yritän sanoa, että toivoisin päättäjillä olevan hieman enemmän pelisilmää, että minkälaisia reaktioita mikäkin päätös saa kansan riveissä aikaan. Että kumpi siinä vaakakupissa lopulta painaa enemmän, se mahdollinen taloudellinen hyöty vai yleinen mieliala. Kaikkia asioita ei nimittäin mitata rahassa. Me olemme ihmisiä, jumaliste.

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

En lienee ole ainoa, joka on viime aikoina havainnut ammattiryhmän toisensa jälkeen riisuneen rihmankiertämänsä kalenteriprojektin nimissä. Ensin sen tekivät palomiehet, sen jälkeen riveihinsä liittyivät sairaanhoitajat, ensihoitajat, urheilijat, eläinlääkäriopiskelijat, tulevat opettajat ja ties ketkä kaikki muut. Nykyään jokainen ihminen ammattikuntaan katsomatta voi markkinoida itseään tai asiaansa riisumalla, kunhan vaan muistaa naamioida sen kannanotoksi tai hyvän asian puolesta vilautteluksi. Mutta toisin kuin niissä vanhoissa ja riettaissa ulkohuussin seinään liimatuissa kalenterityttöjen ja -poikien kuvissa, ei näissä kuvissa ei ole mitään hävytöntä, epäilyttävää tai halpaa, koska taustalla leijailee periaatteita ja kauniita ajatuksia. Mutta moniko sen alkuperäisen pointin sieltä vilahtavan takaliston takaa enää muistaa? En minä ainakaan. Minä muistan vaan sen paljaan pinnan.

Alastomuus ei koskaan ennen ole ollut niin suosittua kuin nyt. Siinä, kun ennen Anttilan kuvaston alusvaatesivut olivat rohkeinta mitä mainonnan saralla oli tarjolla ja Magnum-jäätelöiden rantautuessa Suomeen, haukkoi kansa henkeä vihjailevien tv-mainosten edessä, on alastomuudesta mainonnan välineenä tullut nyt arkipäivää. Pelkästään omaa blogiani lukiessa näen taustakuvana alastoman kanssabloggaajan kuvan, joka on hassulla sanankäänteellä yhdistetty maitotuotteen markkinoimiseen. Aasinsilta on mielestäni aika hemmetin pitkä ja puuduttava siinä vaiheessa, kun se yhdistää paljaan perskannikan ja maitorahkan.

Tuskin olen ainoa, jota yletön alastomuudella mässäily on alkanut pikkuhiljaa ärsyttämään.


Okei, tämä kalenteri-juttu oli hauska ensimmäisellä kerralla, jopa loistava. Mutta ne kaikki muut kalenterit toisen ja kolmenkymmenen välissä ovat sanalla sanoen mielikuvituksettomia. Kymmenisen vuotta sitten mainostoimistossa uraa tehdessäni käytimme usein lentävää lausetta: "jos ei mitään muuta keksitä, pistetään siihen tissit". Osittain tuo lause pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Edelleen se viimeinen vaihtoehto mielikuvitusnystyröiden lyödessä tyhjää, on alastomuus eli seksi. Mutta toisin kuin siihen aikaan, kun paljas pinta mainonnassa oli pääasiassa vielä alusvaatemainosten yksinoikeus ja paljas tissinsyrjä maitorahkamainoksessa olisi räjäyttänyt pankin, eivät enää nykypäivänä tissit tai paljas pakara hetkauta kansaa ainakaan siihen ostopäätöksen suuntaan.


En sano, että alastomuudessa tai seksuaalisuudessa olisi jotain väärää, rumaa tai hävettävää, päinvastoin. Alastomuus on luonnollista, seksuaalisuus jokapäiväistä ja itse asiassa molemmat nykyisin niin normaalia, että niiden huomionarvo on kulutettu loppuun. Siksi toivoisin, että ihmiset keksisivät jo pikkuhiljaa jotain uutta. Vaikka kyllä minä sen ymmärrän, että hauskaahan se on kerrankin olla oman elämänsä glamourmalli ja muistella kiikkustuolissa miten oltiin nuorena rohkeita. Paitsi ettei oltu. Nykypäivänä on rohkeampaa pitää pöksyt jalassa ja paita päällä, riisuminen on liian helppoa.

Annan nyt esimerkin jos ette tiedä mitä tarkoitan.


Uskon, että vaikka jätesäkkiin pukeutumalla saa nykypäivänä enemmän ja parempaa huomiota kuin riisumalla. Jos sinäkin olet kyllästynyt riisumiseen markkinoinnin välineenä, lähde mukaan ja vedä jätesäkki päälle!

#pukeudujätesäkkiin

 

 

 

Share

Ladataan...
Onnenpäivä

Perjantai-aamuinen näky horisontissa oli pysäyttävä. Täällä blogissakin useaan otteeseen vilahtaneilta, takapihallemmekin näkyviltä vuorilta nousi paksu savupatsas. Tajusin oitis seuraavani maastopaloa aitiopaikalta.


Vasta keväällä oli kotiimme tullut kirje, jossa kerrottiin meidänkin asuvan maastopalojen riskialueella. En ottanut varoitusta kovinkaan vakavasti ennen kuin seurasin maastopaloa omasta keittiön ikkunasta. Vaikka loppukesän kuivuudesta ja helleaallosta täysin villiintynyt pensaspalo onkin meistä vielä turvallisen välimatkan, linnuntietä ehkä kymmenen kilometrin päässä, tuntuvat palon vaikutukset meillä laaksossakin. Taivaalta satoi perjantaina tuhkaa, uima-altaan pinnalla kellui mustaa mössöä eikä ikkunoita sopinut avata edes yöksi. Lauantai-aamuna ulkona leijui niin voimakas savunhaju, ettei pyörälenkkiä vuoristoon tarvitsisi harkita päiväkausiin.

Nuo omat palon aiheuttamat ongelmat ovat kuitenkin tuntuneet melko vähäisiltä siihen verrattuna, että aivan paloalueen liepeillä on Silverado Canyonin kylä satojen ihmisten koteineen. Onneksi palo ei ainakaan toistaiseksi ole sinne levinnyt.


Täällä on siis viikonloppu kulunut jokseenkin epätodellisissa tunnelmissa, auton katolta ja takapihalta tuhkaa putsatessa ja yli neljänkymmenen asteen hellettä salilla, kaupoissa, elokuvateatterissa ja rannalla pakoillessa.

Toivotaan, että tulevalla viikolla maastopalot saadaan taltutettua, ilma viilenee ja elo kukkuloiden varjossa pikkuhiljaa normalisoituu.

 

Kuvat: Ihan tästä kotipihalta.

 

Share

Pages