Ladataan...
Outlandish

*yhteistyöpostaus

Oi kesä, sinä liian nopeasti ohimenevä ilmiö <3

Kaksi viimeistä vuotta ovat Tallinnassa kelien puolesta olleet katastrofaalisia; talven, kevään ja kesän välillä ei ole huomannut oikein mitään eroa. Vettä on tullut joka ikinen päivä (okei, taisi siellä olla ne 3 päivää/vuosi kun ei satanut missään kohtaa päivää!) ja pilvisyys on ollut niin kaikkivoipaa, että hyvä jos kesälläkään erotti yön päivästä. Syksyn erotti siitä, että puiden lehdet toivat edes jotain väriä tänne ikuiseen harmauteen.

Tästä johtuen rakkaat korkokenkäni ja iso arsenaalini kesävaatteita ovat lojuneet kaapissa täysin käyttämättöminä kaksi vuotta. Tajusin tämän vääryyden siinä vaiheessa kun edellisviikolla Tallinnaan saapui lämpö ja pääsin pitkästä aikaa käyttämään lempihameitani, -mekkojani ja -korkkareita. Siis todella pitkästä aikaa. 

Nyt olenkin sitten käyttänyt käyttämättömiä kesävaatteitani oikein urakalla; joka päivä eri kengät jalassa toimistolla ja kaikki kesäisimmät toimistoasut käytössä. Jos on iltamenoa, niin vaihdan iltaa varten asua, ihan vain siksi koska kaikki vaatteet pitää ehtiä käydä läpi ennenkuin se oikea kesä alkaa!

Tietysti tämän vuoden trendit ovat myös vaatineet hieman shoppailua: kuvien culottes-housut olivat asu-unelmieni kohde koko alkuvuoden. Olisin halunnut valkoiset yksilöt, mutta valitettavasti kaikista vaihtoehdoista, mitä löysin, näkyi läpi. Pahasti. Minkä lisäksi puhtaanvalkoisissa housuissa on aina se riski, että ne eivät selviä ensimmäistäkään käyttökertaansa puhtaana. Joten musta sen olla piti!

Culottes, eli suomeksi housuhame (really??), on yksi kaikkien aikojen klassikko-inhokkivaatteista jos kysytään miehiltä. Tämä tuli todistettua, kun lähetin kuvaussessiomme materiaalia poikaystävälleni arvioitavaksi ja hänen kommenttinsa oli yksinkertaisuudessaan:

Kauniita kuvia. Mutta noi housut... back to the 70's lol! 

Olihan se arvattavissa :D Mutta minä rakastan noita housuja; ne ovat kevyet, ilmavat ja ennenkaikkea tyylikkäät, miesten mielipiteestä viis. Culottes-housuja on näkynyt Suomessa jo parin vuoden ajan, mutta ne yhdistetään yleensä tennareihin. Itse en pysty tähän siitä yksinkertaisesta syystä, että housujen lahjepituus on juuri niin epäimarteleva kuin vain voi olla, joten ilman korkoja jalat näyttävät tukevammilta kuin oikeasti ovat ja koko pituudesta häviää näöllisesti muutama sentti. Itselläni on kompleksi lyhyyteni kanssa, mikä on toinen syy korkkareiden pakolisuuteen culottes-housuja käytettäessä. 

Nämä yksilöt ovat sen verran juhlalliset, että en laittaisi niitä esim. toimistolle, mutta Äitienpäiväbrunssille ne sopivat täydellisesti. Valkoisen pitsin sijasta yhdistin housuihin beigen crop-topin ja nudet korkkarit. 

Äidille lahjan keksiminen tuotti päänvaivaan, niinkuin tässä iässä tuppaa käymään. Viisikymppisellä kun tuntuu jo olevan kaikkea ja ne jutut mitä ei vielä ole maksavat yleensä sitten esim. auton verran. Maybe not. Mutta kerrankin minulla kävi tuuri ja minua lähestyi eräs ranskalainen nettikauppa, Brother&Sisters, joka myy kulta- ja hopeakoruja. Selailin heidän valikoimaansa ja silmiini osui ruusukultainen ja helmin koristeltu rannekoru. Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta; Äiti! oli ensimmäinen ajatus.

Johtuen ehkä siitä, että olen muksusta asti ihastellut nimenomaan helminauhoja äidin korulippaassa. Se oli jotenkin niin spontaani reaktio, että koru oli pakko tilata. 

Lisäksi sain alennuskoodin, jonka haluan jakaa kanssanne jos Brother&Sisters-valikoimasta löytyisi teillekin jotain mieleistä, joko itselle tai lahjaksi kesän juhliin. Itselläni on edessä ainakin parhaan ystävän häät ja voi tätä lahjakriisiä... 

Klikkailkaa itsenne Brother&Sisters:in sivustolle tästä ja käyttäkää tätä -30% allennuskoodia: tepita1

Kimmeltäviä shoppailuhetkiä! :)

Ladataan...
Outlandish

Voi tätä riemun määrää kun jo tähän aikaan vuodesta on saatu nauttia viikon verran helteistä! Yhtäkkiä ympärillä on vihreää sen ainaisen harmaan sijasta ja kyllä se on myönnettävä, että vihreä väri rauhoittaa ja buustaa mieltä. Ainakin itse olen huomannut suuren eron henkisessä hyvinvoinnissani auringonvalon ja vihreyden lisäännyttyä ympärilläni. 

Kiinnostuin Slovakiassa asuessani valokuvaamisesta (ei ehkä yllätys kun ympäristö oli niin kuvattavaa, että amatöörinkin kuvat näyttivät (puoli)ammattimaisilta). Vuoristoseuduilla oli linnoja, vesiputouksia, upeita maisemia sekä kasvillisuutta, jota täällä pohjoisessa ei ole nähtykään. Mutta mitään kuvauskursseja käymättömänä olen harjoitellut kameran käyttöä itsekseni ja se on vienyt jo yhteensä nelisen vuotta ja vasta nyt voisin sanoa, että alan saada homman jujusta kiinni. 

Tallinna on kauneimmillaan kesällä ja nyt kun puut ovat vielä vaaleanvihreillä nupuilla ja valkovuokot kirjaimellisesti peittävät Kadriorgin puiston, suuntasin askeleeni sinne pienelle kuvausretkelle. Ilokseni löysin Japanilaisesta puutarhasta kukkivia kirsikkapuita ja yhtäkkiä olinkin saanut kolme tuntia kulumaan kuvaillessa. 

Teretulemast Tallinnasse suvi!

 

Ladataan...
Outlandish

Voihan kevät minkä menit tekemään! Pamautit ihan tosta noin vaan eetteriin oikein kunnon helteet ja samalla sulatit minut umpijäästä, jossa olen ollut viimeiset kaksi vuotta jumissa, KIITOS!

Myös täällä blogin puolella on ollut todella pitkään hiljaista yksinkertaisesti siitä syystä, että masentava, lehdetön maisema ja (omasta mielestäni) kylmät kelit ovat pitäneet energia- sekä luovuustasoni jossain tuolla nollan tietämillä. Mutta nyt! Tästä se taas lähtee, nimittäin elämä. 

Tämä yllättävän runsas auringonpaiste ja jo viime viikolla alkanut ihana lämpö on saanut luovat soluni hyppimään seinille ja se on erityisesti näkynyt pukeutumisessani: viimeiset pari vuotta ei ole pahemmin liikuttanut minkä näköisenä olen töihin raahustanut, mutta nyt olen taas palannut entiselleni ja mietin aina seuraavan päivän asut etukäteen edellisenä iltana valmiiksi.

Se, mikä näissä keleissä riemastuttaa eniten on se, että kaksi vuotta kaapin nurkassa lojuneet ihanat kesäkorkkarini pääsevät VIHDOIN liikenteeseen. Korkkareiden lisäksi minua innostaa ihan hirmuisesti tämän kevään ja kesän trendikkäin väri, kirkkaankeltainen. 

Itse törmäsin tähän väriin jo helmikuun puolella vieraillessani Viru keskuksen River Islandilla. Siellä hyllyssä roikkui aivan upea keltainen laukku. Miten keltainen jotenkin yhtäkkiä vetikin minua puoleensa, en ole koskaan ennen elämässäni omistanut mitään pukeutumiseen liittyvää keltaista.

Kävin tietysti heti hiplailemassa sitä ja mallaamassa peilin edessä. Oli se hieno. Sen verran hieno, että kävelin laukun ohi edestakaisin peräti 5 kertaa, ennenkuin sain todettua itselleni, että täältä ei ole lähtemistä ilman tuota laukkua. Ja onneksi ostin! Joka kerta kun se tulee kappissa vastaan, väri tuo hymyn huulilleni.  

Heti kun lämpimämmät kelit pamahtivat eetteriin keltaista alkoi näkyä täällä Tallinnan katukuvassa pensaiden ja puiden lisäksi myös ihmisten vaatetuksessa. Täällä ollaan erityisesti tykästytty keltaisiin takkeihin ja miksikäs ei! Näyttävät oikein kivoilta ja raikkailta aamuratikassa :)

 

Ladataan...
Outlandish

Olisiko ollut Bruce Taivaanlahja-leffassa, jossa elämän epäreiluutta parkuva päähenkilö kertoo tuntevansa itsensä muurahaiseksi jota jumala ilkeänä lapsena korventaa suurennuslasin ja auringonvalon voimin.

En itse ihan noin dramaattiseksi heittäytyisi, mutta välillä tulee hetkiä, jolloin on pakko heittää tälle Elämälleni takaisin, että "Ok, sulle pisteet tästä!"

Pari esimerkkiä

En ole kova ottamaan selfieitä ja lähettelemään niitä watsappissa kavereille tai edes poikaystävälle. Mutta mikä siinä on, että kun kerran päätän ottaa itsestäni kuvan, kun olen pipo päässä lähdössä lenkille, ja yritän lähettää sitä Thaimaan lämmössä lekottelevalle poikaystävälleni niin ei, ei mene läpi. Ei sitten millään. Tämä on nyt käynyt joka kerta (eli ehkä kolme kertaa) kun olen päättänyt olla niinkin hurja, että lähettäisin poikaystävälle tilanneselfien.

Tulkitsen tämän toistuvan haasteellisuuden nyt niin, että minun ei ole tarkoitus lähettää poikaystävälle kuulumisia selfien muodossa. Evör! Huomauttaisin vielä, että kaikki muut kuvat menevät kyllä sutjakkaasti läpi... Eli okei, ei selfieitä!

Toinen juttu, joka nauratti, ja josta annan taas täydet pisteet tälle "Life happens"-ilmiölle tapahtui tänään: aloitin vuoden alussa uuden työn. Toimisto on parin minuutin kävelymatkan päässä kotoani aivan Tallinnan keskustassa. Mutta meidän tiimin onkin nyt tarkoitus siirtyä isompiin tiloihin Ülemisteen, Tallinnan perukoille.

Tein kävelylenkin selvittääkseni missä tuleva toimistomme sijaitsee ja kappas kepponen, sehän oli samainen rakennus, jossa minulla oli viime kesänä työhaastattelu, ja josta lähtiessäni mietin, että toivottavasti en saa paikkaa, sillä toimisto olisi aivan liian kaukana. Ja näin elämäni sitten järjesti kautta rantain niin, että sinne kaukaisuuteen minun on kuitenkin loppujen lopuksi reissattava 5 päivää viikossa, vaikkakin eri firman nimissä.

Joskus se vaan on ihan se ja sama mitä valintoja teet elämässä. Elämä tapahtuu joka tapauksessa.

High five, Life, well played!  

Ladataan...
Outlandish

Suoritin eilen kansalaisvelvollisuuteni: kiipesin Tallinnan ainokaisen kukkulan harjalle ja astuin sisään Suomen suurlähetystöön antaakseni ääneni presidentinvaaleissa.

Vaalivirkailija (keski-iän ylittänyt hymyherkkä miekkonen) tutkiskeli passiani hyvän tovin ja kyseli mistä päin Suomea olen. Kuullessaan kotipaikkakunnakseni Turun, vaihtoi hän heti kommunikointikielen ruotsiksi.

Pari vuotta taaksepäin olisin ottanut tällaisesta reaktiosta hieman nokkiini. En puhu ruotsia. Ehkä suomalaisena minun pitäisi, mutta eipä ole tullut kieltä pahemmin tarvittua asuessani Briteissä tai Slovakiassa.

Kyllä, olen kaupungista, josta löytyy iso osa maamme ruotsinkielisestä väestöstä ja nimeni on ulkomaalainen, mutta ei suinkaan Ruotsista lähtöisin, vaikka helposti niin saattaisi erehtyäkin.

Tosiaan, pari vuotta sitten herne olisi mennyt nenään, mutta onneksi olen tässä Tallinnassa asustaessa huomannut, että täällä pohjolassa ruotsinkielen osaamiselle olisi ihan validi pointti, ainakin omaa uraa ja etenemismahdollisuuksia ajatellen.

Tällä kertaa siis päätin, etten hämäänny tai loukkaannu herrahenkilön erehdyksestä, vaan pyrin vastaamaan hänen haluamallaan kielellä niin hyvin kuin vain kykenen. Onnekseni keskustelu oli hyvin vähäistä ja liittyi yhden paperin täyttöön, leiman läimäisemiseen ja kuoren uurnaan tökkäämiseen. Selvisin siis loppujen lopuksi vain mutisemalla "Jåå" ja "Tack så mycket".

Tapaus kuitenkin huvitti, sillä näin on nyt käynyt hyvin lyhyen ajan sisällä monta kertaa. Se sai minut myös mietteliääksi. Kaikki tietävät sen stigman, joka Suomessa asenneilmapiirissä on suomenruotsalaisia kohtaan. Vaikka en itse kuulu kyseiseen ryhmään, nimeni vuoksi minut usein rinnastetaan heihin. Mieleeni nousee vahvasti eräs erittäin vastenmielinen työhaastattelu vuosia sitten, jossa haastattelija kysyi miksi haen kyseistä työtä, olenhan suomenruotsalainen, joten rahaa varmasti löytyisi.

Mitä kaikkea minulta on mennyt (varsinkin työelämässä) ohi vain siksi, että nimeni herättää tietyissä piireissä negatiivisia mielenyhtymiä? Ja miten elämäni olisikaan ehkä saattanut olla helpompaa jos olisin aikoinaan tietyissä tilanteissa osannut käyttää suomenruotsalaiskorttia hyväksi?

Mene ja tiedä, mutta sen tiedän, että täällä pohjoisessa pelkkä nimeni saattaa olla syy tiettyjen ovien sulkeutumiseen tai avautumiseen. Ja se on surullista.  

Pages