Ladataan...

*blogiteksti on kirjoitettu vanhassa blogissa 12/2015.

Pelkään lentämistä paljon. Pelosta huolimatta haaveilen jatkuvasti uusista matkoista, joihin pääsee vain lentämällä. Välillä se tuntuu vähän hullulta ja pidän itseäni vähän hullunakin.. Viime vuosien aikana olen hyväksynyt pelon ja oppinut käsittelemään asiaa eri tavalla kuin ennen.  Siihen on vaikuttanut moni asia: kohtalotovereiden kokemukset, läheisten tsemppaukset ja ammattilaisen apu. Olen myös ymmärtänyt, etten ole todellakaan ainoa lentopelkoinen. Mua on auttanut paljon se, että olen reissussa tavannut kohtalotovereita ja oikeasti avautunut heille tästä asiasta.  Sen takia haluan jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia asiasta.

Suurin valaistuminen tapahtui kun kerroin ammattilaiselle, että haluan päästä tästä pelosta eroon enkä halua olla tällainen.  Yksinkertaisesti pelkään sitä että alan pelätä. Kuulostaa hullulta mutta pelkään paniikkiin menemistä ja hermostumista. Pelkään sitä, jos oma käytökseni ei pysy omassa hallinnassa.  Hän kertoi, että vaadin aivan liikaa itseltäni enkä välttämättä pääse tästä pelosta kokonaan irti ikinä. Hän opasti  mua, että voin luoda pelkooni erilaista suhdetta ja oppia käsittelemään asiaa paremmin. Vuosien aikana onkin tapahtunut iso edistysaskel tämän asian kanssa. En vaadi itseltäni enää ”parantumista” pelosta. Hyväksyn pelon enkä häpeä sitä yhtään. Olen oppinut iloitsemaan joka kerta onnistuneesta lentomatkasta ja olemaan ylpeä omasta suorituksesta. Toisaalta epäonnistumisiakin on hyvä pohtia, jotta niitä pystyisi ehkäisemään erilaisilla keinolla. 

Olen ymmärtänyt sen, että lentohenkilökunta on siellä asiakaspalvelua varten eikä tarvitse pelätä avun pyytämistä. Yksin matkustaessa kerron usein henkilökunnalle pelostani.  Se on luonut turvallisuuden tunnetta. Pelko on otettu hyvin vastaan ja vointiani on kyselty lennon aikana.  En pelkää avata suutani julkisilla paikoilla, niin olen myös kertonut asiasta vieressä istuvalle (mikäli vieressä on vähääkään symppiksen näköinen tyyppi :D). Uskomatonta on se, että mun vieressä tai lähettyvillä on istunut useita henkilöitä, jotka ovat itsekin kärsineet lentopelosta. Mun vieressä oli jopa kerran nainen joka piti mua kädestä kiinni. Ihan käsittämätöntä että tuollaisia tuntemattomia ihmisiä löytyy.

Kerran taas lentokoneessa eräs vanhempi rouva kuuli käytävän toiselta puolelta mun kertovan vieruskaverille pelosta. Sopivan hetken tultua hän tuli kertomaan mulle omista peloistaan. Kyseinen herttainen rouva oli kokeillut paljon erilaisia keinoja lentopelon lievittämiseen. Hän oli käynyt lentoyhtiöiden kursseilla, hypnoosissa, kokeillut erilaisia lääkkeitä ja saanut terapiaa. Hän halusi korostaa mulle, että keinoja pelkoon on paljon ja että mulla olisi paljon keinoja vielä kokeilematta. Hän oli itse jättänyt aluksi matkustelematta pelon vuoksi ja siksi hän halusi  kannustaa mua kokeilemaan erilaisia keinoja ennen kuin lopetan matkustelun. Saavuttuamme terminaaliin tiemme erosi ja hän huusi vielä perään mulle: ”Ajattele sitä, ettet ole kertaakaan jäänyt kotiin pelosta huolimatta, olet rohkea nuori nainen.” Tuosta lauseesta on tullut mulle voimalause ja mietin sitä joka kerta lentäessä. Hyvä minä, en jäänyt kotiin! 

Pienetkin poikkeukset saa mut hermostumaan lennolla ja jo terminaalissa. Esimerkiksi kerran lennolla vieressä istuva kännissä oleva mies ryömi suorastaan mun päälle öristen. Vaikka lentohenkilökunta tulikin paikalle suht nopeasti, niin silti mun sydän alkoi jo lyödä lujempaa ja päässä alkoi sumentua. Viimeksi laukustani otettiin huumetestejä, niin aloin taas hermostua. Sama tapahtui myös kun Göteborgin Landvetterin lentokenttä tyhjennettiin toukokuussa. Ulkoisia tekijöitähän en voi millään kontrolloida eikä niihin pysty vaikuttamaan. Pyrin kuitenkin sulkemaan itseni parhaani mukaan ulkoisilta tekijöiltä ja tekemään asiat itselleni helpoksi. Pyrin kuuntelemaan rahoittavaa musiikkia ja yritän keskittyä vain omaan hengitykseen. Ammattilaisen kanssa opetellut mielikuvaharjoitukset ovat myös toimineet tässä hyvin. Haluan myös toimia kaikessa rauhassa. Mulle on myös tärkeää että kädet ovat mahdollisimman tyhjinä, jottei tarvitse huolehtia tavaroista, vaan vain itsestäni.

Aina toisen kanssa matkustaessa tiedän turvan olevan lähellä. Ihmiset, joiden kanssa olen matkustellut tuntevat mut niin hyvin, että naamataulun värähtäessä he tietävät jonkin olevan pielessä. Heistä on ollut todella paljon apua ja olen onnellinen siitä, että he ovat mun kanssaan matkustaneet ja aina jaksaneet huolehtia. He ovat välillä jopa huolehtineet ensin musta ja sen jälkeen omista tarpeistaan.  Näiden kokemusten jälkeen en voinut uskoa, että yksin matkustamisesta voisi olla apua pelkoon. Toisin kuitenkin kävi. Niin kuin monessa muussakin asiassa epäonnistumiset opettivat tässäkin.

Aluksi yksin lentämisessä pelkäsin jälleen omaa käytöstä ja sitä kuka auttaisi, jos menen paniikkiin. Pelot kävivät toteen ja epäonnistuminen tuli. En pystynyt asioimaan lähtöselvityksessä, koska päässä sumeni ja puhekyky meni. Onneksi tiskin takana ollut virkailija ymmärsi mistä on kyse ja otti minut istumaan tiskin taakse. Hän rauhoitteli mua ja opasti mut lähtöportille. Toisella kertaa lentokentälle menevässä junassa olin onneksi ehtinyt kertoa pelostani viereiselle norjalaiselle tytölle ennen kuin pelko vain sai ylivallan.Oli vaikea pysy pystyssä. Onni jälleen kerran onnettomuudessa ja kyseinen tyttö teki puolestani lähtöselvityksen ja vei laukkunikin tiskille.  Silloin ymmärsin myös sen, että on aivan turha pelätä omaa pelkoa liikaa etukäteen. Se ei vain yksinkertaisesti hyödytä mitään. Asiat järjestyvät aina jotenkin ja ympärillä on aina ihmisiä, joihin voi tarvittaessa turvautua.

Yksin lentäessä mua on myös helpottanut se, että joku muu asia matkassa on jännittänyt enemmän kuin itse lento. Esimerkiksi lentäessä Pariisiin oli lento myöhässä ja sen takia mulla oli vain puoli tuntia aikaa löytää itseni juna-asemalle vaihtamalla kolme kertaa metroa. Toisella kertaa taas mulla oli nopea vaihto Frankfurtin kentällä. En tiedä miten selvisin, mutta uskon että olin jotenkin skarpimpi lennolla, koska pelkäsin enemmän tulevia vaihtoja.  Oli miten oli, niin  yksin lentämiset on ollut mulle itselle näyttö suuresta onnistumisesta.  Aloin uskoa omaan itseeni ja onnistumiseen.  Selvisin hyvin ja sehän tarkoittaa sitä, että mulla on mahdollisuus selviytyä myös jatkossakin. :D

Vaikka lennot ovat pelottaneet ja välillä on takapakkia tullut, niin ne on mahdollistanut niin paljon upeita asioita. Oon saanut ulkomaalaisia ystäviä, viettänyt ihania lomia ja nähnyt erilaisia kulttuureja.

Haluan lähettää tsempit kaikille lentopelkoisille. <3 Tärkeintä on lopulta olla vaatimatta itseltään liikoja, hyväksyä pelko ja yrittää olla antamatta sille valtaa. Jottei menis liian vakavaks, niin loppuun pieni kevennys kuvan muodossa ;) Tuolta näyttää yli 10 tuntia yksin matkustanut Bansku, hehe.

EDIT: Tänään 6.8.2017, yli puolitoista vuotta myöhemmin en kuitenkaan kirjoittaisi epäonnistumisista tai onnistumisista, koska sellaisia ei ole. En halua määritellä itselleni ehtoja tai odotuksia, joiden mukaan pitäisi mennä. Tänään mulla on vain asioita, joista voi oppia ja asioita, joita voi tehdä toisin ensi kerralla. Ne eivät liity mitenkään epäonnistumisiin tai negatiivisiin tunteisiin. Jos lennon päätteeksi paniikkikohtaus tulee, niin se ei ole epäonnistuminen. 

<3:lla Bansku

Share
Ladataan...

Ladataan...
På andra sidan havet

Yksi päivä Ruotsalaisen kanssa jutellessa hän sanoi erään ihmisen olevan mukava. Kuuntelin, nyökkäsin ja vastasin okei. Melkein samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkoi "siis on kaikki muutkin mukavia." Mua alkoi naurattaa, koska hän mielestäni käyttäytyi niin ruotsalaisesti.  Sanoinkin hänelle "sepä oli Ruotsalaista", hymyssä suin.

Ruotsalaisten tavat käyttäytyä alkavat tulla tutuksi ja olen oppinut huomaamaan piirteitä, jotka ovat heille tyypillisiä ja mitkä taas eivät ole. Useimmiten ruotsalaiset haluavat olla tasapuolisia. Jos toista kehutaan, niin samaan aikaan täytyisi muistaa, ettei ole epäkohtelias muita kohtaan, koska toiset voivat olla huonommassa valossa toisen kehumisen takia. Ruotsalaiset ovat myös varovaisia ”määrittelemään” mitä muut ovat ja hienovaraisen ystävällisiä. Halutaan olla suvaitsevaisia ja avoimia muita kohtaan leimaamatta ketään.

Välillä edelleen, kun puolituntematon tervehtii ja tulee kysymään mitä kuuluu, niin en osaa reagoida tähän oikealla tavalla. Usein alan höpöttämään vähän liikaa mitä mulle oikeasti kuuluu ja hetken höpöttämisen jälkeen havahdun kuinka toista osapuolta ei kiinnostakaan mitä mulle oikeasti kuuluu, vaan vaivaantuneesti odottaa, jos jo hiljenisin ja hän pääsisi tilanteesta pois.

Olen myös miettinyt, olenko ruotsalaisten mielestä epäkohtelias. Voin tervehtiä ja hymyillä tavatessani puolituntemattomia, mutta kovin helposti en vieläkään jää kysymään kuulumisia. Vähän olen kuitenkin tainnut ruotsalaistua, koska nykyään kätellessä sanon aina ”olipa todella mukava tavata.” Tällaista tapaa Suomessa mulla ei ollut paitsi silloin, jos jonkun tapaamista oli odottanut tai kuullut hänestä paljon. Pelkästään itsensä esitteleminen tuntuu jotenkin kylmältä nykyään.

Pelko epäkohteliaisuudesta katoaa, jos olen tiettyjen ruotsalaisten kanssa enemmän tekemisissä, koska silloin tiedän persoonallisuuteni välittyvän. Mutta niiden ihmisten kohdalla joita en tunne asia on toinen. Suustani kun ei kuulu usein lausahduksia "Vad grymt" tai "Vad härligt" (kuinka ihanaa).  Ne eivät vain aina sovi jotenkin suomalaisen suuhun, vaikka elämä yleensä onkin ihanaa, niin ihan melkein joka asiaan en jaksa vastata kuinka ihanaa. Hyvä esimerkki, kuinka ihmiset täällä näitä viljelevät on, kun Gröna lundissa kisailupuljussa asiakas maksoi käteisellä kortin sijaan, niin myyjä sanoi asiakkaalle kuinka ihana asiakas oli, koska hänellä oli käteistä jota muilla ei ole. Henkilökohtaiset kehut tällaisessa tilanteessa tuntuvat hassulta suomalaisesta. 

<3:lla Bansku

Lue myös nämä: 

Kielellinen identiteettikriisi - kuka mä oon ruotsin kielellä?

Tekeekö asuinalueeni musta "fiiniksen" Tukholmassa

Ruotsinsuomalaisten päivä - ajatuksia ruotsinsuomalaisuudeta

Suomalainen identiteetti ulkomailla

 

Ps. Instagram: @andrasidanhavet

Kuva: Pixabay

Share

Ladataan...
På andra sidan havet

Viikonloppuna sain nauttia lomalaisten, äitini ja isäni seurasta. Yleensä heidän tullessa kylään vastaanotan aina pyynnön, ettei tarvitse tehdä mitään siivousta tai suunnitella mitään. Suunnitelematta viikonloppu menikin ja suunnattiin sinne minne nenä osoitti. 

Lauantaina käytiin Djurgårdenin saarella. Siellä kahviteltiin Rosedahlsträdgårdissä, jossa on puutarha, paljon kukkia, kasvihuoneita ja söpö pieni putiikki. Suosittelen ainakin kesällä siellä käymistä, jos haluaa pois kaupungin sykkeestä ja nauttimaan idyllisestä miljööstä (harmi, ettei tullut otettu yhtään kuvaa kahvilasta). Muutenkin Djurgårdenin saarella ja Rosendahlsträdgårdissa on ihana hengata ja vaikka käydä piknikillä kesäisenä päivänä.

Sunnuntaina käytiin Ruotsin suurimmalla peräkonttikirppiksellä (Täbyloppis). Joka kerta oon tehnyt löytöjä sieltä ja hinnaltaan vaatteet on ollut 1-3 euroa villakangastakeista lähtien. Täällä ainakin hinnat peräkonttikirppiksellä on ollut muita kirpputoreja halvemmat. Jos kirpputoreista tykkää, niin suosittelen paikkaa. Oon aina käynyt siellä sunnuntaisin, mutta viimeksi myyjä vinkkasi mulle lauantain olevan parempi päivä. Tällä kertaa löysin ruukut yrteille, leobardikuvioisen tekoturkin, valkoisen neuleen ja sinivalkoisen merihenkisen maton. 

Lisäksi ihasteltiin Tukholmaa Södermalmilla Monteliusvägenillä (jota suosittelen myös piknikpaikaksi, mutta kannattaa varautua monenkin olevan siellä ainakin kesäisenä lämpimänä iltana).

Mitään pidempää lomaa tänä kesänä ei mulla ole, niin tällaiset viikonloput tekevät hyvää ja sainpahan fiilistellä kesää vanhempieni kanssa. <3 Melkein tarttui kesälomafiilis itseenikin, niin hyvä sää sattui viikonloppuna ja seura oli rentouttavaa!

<3:lla Bansku

Share

Pages