Kiitollinen vanhempieni 25-vuotiaasta avioliitosta

På andra sidan havet

Lauantaina 11.11.2017 järjestettiin vanhemmilleni yllätys 25-vuotis hääpäiväjuhlat sisaruksieni ja lähisuvun kanssa. Tuota marraskuista lauantaita en varmasti ihan helpolla tule unohtamaan. Luulen etten unohda koskaan. Kaikki maaginen, joka silloin tapahtui, tuntui koko kropassa kunnolla. Olin oikeastaan koko ajan jonkinlaisessa tärinässä innostuksesta, jännityksestä ja kiitollisuudesta. Olen oikeasti miettinyt tulenko ikinä tuntemaan mitään vastaavaa, koska päivä oli niin tunteiden täyteinen. Se jää nähtäväksi. Nyt olo on luonnollisesti melko tyhjäkin lauantain jälkeen ja näistä tunteista on kestänyt vähän palautua. Ne on nyt vähän tasaantuneet, mutta kiitollisuus ja rakkaus ovat edelleen päällimmäiset tunteeni. Nyt on hyvä purkaa tuntemuksiani tänne blogin puolelle (aiempi kirjoitus äidille ja isälle löytyy täältä).

Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän olen oppinut arvostamaan vanhempieni parisuhdetta ja näille 25-vuotis hääpäiväjuhlille oli oikeasti syytä. Näihin vuosiin on mahtunut paljon asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Välillä ihmettelen, miten he ovat pystyneet pitämään koko paletin kasassa. Kaiken sivussa he ovat kasvattaneet neljä lasta, joiden turvantunteesta on aina ensimmäisenä pidetty huolta ja laitettu lapset aina etusijalle. Ihan aina ja ihan kaikessa. Heidän keskinäinen rakkautensa ja kunnioituksensa ovat varmasti auttaneet eteenpäin. On toimittu yhdessä tiiminä eikä lähdetty syyttämään toista, vaikka välillä varmasti olisikin tehnyt mieli.

Joskus jo ennen kouluikää pelkäsin vanhempieni eroa ja muistan pari kertaa ennen nukkumaan menoa kysyneeni, ettehän te eroa koskaan. En tiedä mistä pelko oli minuun tullut, koska vielä silloin en keskustellut välitunnilla kavereiden kanssa vanhempien eroamisesta ja siitä, kuinka se voi olla myös hyvä asia, jos asiat eivät toimi. En ollut myöskään kuullut vanhempani tappelevan tai vähättelevän toisiaan. Uskon, että jo silloin taisin ymmärtää, kuinka vanhemmat keskinäisellä suhteellaan rakensivat meille kodin, turvan ja lähtökohdan meidän pienen neljän lapsen elämälle.  Ehkä siksi pelkäsin menettäväni jotain niin arvokasta, koska heidän suhteensa oli pohja aivan kaikelle.

Arvostan millaisen ilmapiirin äiti ja iskä ovat kotiimme luoneet. Siellä on annettu tilaa kaikille tunteille ja mitään ei ole pitänyt peittää. Siten on opittu kokemaan, tunnistamaan, näyttämään ja säätelemään erilaisia tunteita. Meidän välisiä suhteita määrittääkin jokin aitous kotona. Sen huono puoli on tietysti se, että joskus voi myös sanoa toiselle liian suoraan ajattelematta asioita pidemmälle. Silti olen kiitollinen aidoista vuorovaikutuksesta perheen kanssa. Kotona on oppinut itkemään, ärähtämään ja pyytämään anteeksi. Mikään tunnemaailma ei ole jäänyt vajaaksi ja se on tehnyt meistä perheenä tiiviimmän ja kasvattanut keskinäistä rakkautta. 

On monia asioita, joista voisin ottaa opiksi vanhemmiltani. Omassa parisuhteessani voisin muistaa useammin, että tiimini tässä ollaan nyt eikä heti kannata lähteä syyttämään toista. Voisin oppia paljon myös epäitsekkyydestä vanhemmiltani ja huomioida toista enemmän. Molemmat vanhempani ovat aina arvostaneet ja kunnioittaneet sitä mitä toinen tekee, oli toinen sitten kotona lasten kanssa tai töissä. En usko, että sitäkään voisin liikaa itsekään tehdä.

Kiitos äiti ja iskä vielä kerran teidän rakkaudesta toisianne kohtaan. Se on mahdollistanut ja antanut niin paljon.<3

<3:lla Bansku

Share

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Arvostan niin pariskuntia, jotka pysyy sitkeästi yhdessä alamäistä huolimatta! Kumpa kohdalleni sattuisi sellainen kumppani, joka tulevaisuudessa pysyisi rinnallani mahdollisista kurjista hetkistä huolimatta.
Aivan ihanasti kirjoitettu omista vanhemmista! <3

På andra sidan havet

Sama juttu täällä! Ihmisen elämään kun mahtuu niin paljon kaikkea ja itsekin muuttuu niin paljon mukana, ettei se aina voi kovin helppoa olla. Niin mäkin toivon. <3 Kram ja ihanaa viikkoa sinne!

Kommentoi