Aikakausien rajalla

Pahinta Nannaa

 

 

On aika jättää taakse yksi aikakausi elämästä ja siirtyä uuteen. Keikun vielä rajoilla, tänään hyvästelin vanhat työkaverit, huomenna tapaan uudet. Sitten vielä lomaillaan loppuviikko ja viikon päästä alkaa tositoimet. Olo on sekava, mieli haikea, mutta jännittynyt. Olen odotusta täynnä ja toisaalta tuntuu, että voisin pissiä housuun. Tänään kyynelehdin, kun työkaverit halasivat ja puhuivat kauniita. Olisin halunnut itsekin sanoa niin paljon, mutta sanat loppuivat kesken. Kotimatkalla kyyneleet valuivat jo kunnolla.

On mahtavaa vaihtaa työpaikkaa, kun fiilikset siitä vanhasta on hyvät. Siis kuulostaa ihan hassulta, mutta tarkoitan, että viimeksi olen vaihtanut työpaikkaa tilanteessa, jossa olin edelliseen työpaikkaan lopen kyllästynyt. Tällä kertaa olen saanut niin paljon, työkokemusta, muistoja ja jopa ystäviä. Koen, että minua todella arvostettiin ja että minusta pidettiin. Seuraavaan työpaikkaan on helpompi mennä tältä pohjalta, olo on itsevarmempi ja tyynempi.

 

Mutta ikävä minulle tulee, ei pääse mihinkään. Tänäänkin tuntui niin kamalalle jättää toiset suunnittelemaan, kun itse poistui takavasemmalle. Vielä vuosi sitten olin itse suunnittelemassa kauden alkua. Olin juuri palannut hoitovapaalta, mukanani kasa intoa pitkän tauon jälkeen. Nyt pohdituttaa, että miten uudessa paikassa alkaa sujua? Vaikka olenkin itsevarma, niin kuviot muuttuvat aika paljon ja minulla on paljon uutta opittavaa. Mutta toisaalta, se siinä innostaakin; rutiinit murtuvat ja tulee taas ihan erilaista kokemusta. Vaihto tuntuu hyvältä, koska saan haastaa itseäni. Paikallaan oleminen ei sovi minulle, enkä ihmettele, vaikka muutaman vuoden päästä olisin taas jossain muualla.

Nyt saa vielä viikon verran hengähtää ja yrittää palata normaaliin rytmiin. Meillä on nukuttu viime päivinä jopa ysiin (!) asti, mutta taitaa olla parempi, että alamme muistella niitä aikasempia herätyksiä. Kiirettä ei ole kyllä ikävä, eikä väsyneen lapsen kiskomista sängystä kuuden aikaan. Ja mun tuurillahan ensimmäinen työpäivä alkaa 6.30. Huhhei! Kamala ajatus.

Ehkä mä sittenkin vaan nautin näistä ysin aamuista. Kyllähän siihen rytmiin taas pääsee kiinni omalla painollaan. Rentoja lomapäiviäkään ei viitsi heittää hukkaan stressaamalla. Niinpä mä vedän itteni nyt oikoselleen ja unohdan työt vielä hetkeksi. Viikossahan ehtii vielä lukea kirjankin.

Jep. Hyvältä kuulostaa.

Kommentit

Onnea uuteen työpaikkaan! :) :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.