Eräs aivan tavallinen sunnuntai

Pahinta Nannaa

Olen monesti miettinyt kirjoittavani meidän päivästä. Jotenkin se on aina jäänyt, on joko ollut jotain niin erikoista ohjelmaa, että siitä kirjoittaminen "tavallisena" olisi tuntunut huijaukselta, tai sitten olen vain unohtanut. Eilen illalla mulle kuitenkin tuli fiilis, että jospa kuitenkin. Ja koska mä näköjään muistan tän vielä näin aamutuimaan, niin täytyypä kokeilla! Tämän päivän tekee hyväksi se, että meillä ei ole mitään suunnitelmia. Mies on töissä koko päivän, joten yhtään en tiedä, mitä päivä mulle ja pojalle tuo tullessaan. Katsotaan...

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

n. 8.30 Herään epätyypillisesti miehen antamaan suukkoon. Normaalisti vapaa-aamuinani herään samoihin aikoihin miehen kanssa tai jo aiemmin, koska mies on raskasunisempi. Jos mies on yhtä aikaa vapaalla, niin vuorotellaan aamuheräämisissä, mutta silloinkin herään yleensä samaa aikaa ja jatkan sitten vaan uniani. Tänään tyyppi on kuitenkin noussut onnistuneesti ylös mua herättämättä, siunattua! Poitsu on olkkarissa katselemassa Pikku Kakkosta, vasta heränneenä hänkin. Mies lähtee töihin ennen kuin saan edes vaatetta kunnolla päälleni. Hassu olo, kun normaalisti ehdimme höpötellä hetken ennen miehen lähtöä. Nää miehen iltavuoropäivät on tosi ankeita, jos itse olen vapaalla, koska mies tekee kymmentuntisen vuoron, eli lähtee puol ysin maissa aamulla ja jää sitten työvuoron jälkeen yöksi työpaikalle, koska seuraavana aamuna pitää olla taas kuudelta työn touhussa. Olin suunnitellut, josko soittaisimme joillekin kavereille, että lähtisivät meidän kanssa puistoon tai metsäretkelle, mutta vilkaisu ikkunasta muuttaa mieleni: vettä sataa kaatamalla. Laitan parille kaverille viestiä, josko keksittäisiin jotain muuta.

9.00 Aamupalaa ja kahvia. Poitsu haluaa "pehmeää leipää" juustolla ja tomaatilla, itselleni voitelen kaksi jälkiuunipalaa samoilla päällisillä. Juon pari kupillista kahvia poitsun vielä syödessä, ja surffailen blogimaailmassa. Kavereilta ei ole tullut vastausta, joten yritän kehitellä jotain muuta tilalle. Fiilis on vähän masentunut, kaikilla on aina jotain muuta.

9.40 Poitsu haluaa leikkiseuraa, mutta olen tylsä äiti ja käsken tyyppiä hengailemaan hetken itsekseen. Lupaan mennä hetken päästä pelaamaan Dominoa. Yritän kehitellä netin syövereistä jotain nerokasta tekemistä, mutta kaikki maksaa liikaa, ovat liian kaukana tai olisi tylsää mennä kaksin. Masentaa kahta kauheammin.

10.10 Nyt sitä Dominoa!

Yhden erän jälkeen poitsu haluaa vaihtaa peliä. Kaapista valikoituukin Muumi-jättipalapeli. Palapelissä on pari kohtaa, jotka on aina olleet poitsulle vähän vaikeita ja hermohan siinä taas menee. Omatkin hermot kiristelee, kun kaveri toisensa jälkeen ilmoittaa, ettei ole meille aikaa. Eihän se ole kavereiden vika, mutta toki harmittaa, että lähes aina kyselee turhaan seuraa sitä saamatta. Ollaan poitsun kanssa molemmat kiukkuisia ja pojan alkaessa kiukuttelemaan, alkaa äitikin. Lopulta lapsi itkee ja äitiäkin melkein itkettää. Ah, mikä ihana päivä! Sovimme kiukuttelut pojan kanssa ja juttelemme pitkään siitä, saako äitiä sanoa tyhmäksi ja saako äiti huutaa, jos kiukuttaa. Teemme palapelin sovussa loppuun ja tanssimme ilotanssit, kun se valmistuu. Höpsöiltä näytämme molemmat.

11.10 Ruokaa pöytään. Mies on eilen tehnyt herkullista nakkikeittoa. Poitsu mököttää, koska haluaisi syödä vain leipää. Teen leivän keiton seuraksi ja sovimme, että syödään molempia. Hetken aikaa homma toimii, kunnes n. kahden leipäpalan ja kolmen keittolusikallisen jälkeen poitsu alkaa vinkumaan, ettei jaksa syödä. Muistutan, miten käy, jos jättää ruuan kesken; tulee nälkä. Hetken miettimisen ja vänkäämisen jälkeen poitsu jatkaa syömistä leipäpainotteisesti. Mainitsin perjantaina, että poitsu on nirsoillut ruuan kanssa viime aikoina tosi vähän. Pitikin mennä sanomaan.

11.35 Laitan poitsulle leffan pyörimään. Poitsu ei nuku nykyään päiväunia, joten keksitään yleensä jotain rauhallista tekemistä, joka nykyiseltään on ehkä turhan usein joku leffa tai pari jaksoa vaikkapa Muumeja. Joskus luetaan kirjoja, piirretään tms., mutta toisaalta en jaksa vängätä vastaan, jos poitsu haluaa leffan katsoa. Itse keitän kahvit sekä surffailen netissä tai hiippailen salaa makkariin katsomaan jotain omia sarjojani. Joskus otan puhelimen käteen ja soitan pitkän puhelun vaikkapa siskolleni. Tänään valitsen oman rauhan Netflixin ja Modern Familyn parissa.

n. 13.00 -> Lentsikat-leffan innoittamana poitsu innostuu tekemään Lentsikat-palapeliä. Toinen palapeli samana päivänä on jo harvinaisuutta, kun joskus saattaa mennä päiviä, ettei poitsua palapelit vois vähempää kiinnostaa. Itse asiassa en edes muista, koska ollaan viimeksi palapelejä tehty. Ylläriksi poitsu tekeekin koko palapelin ihan itse. Äiti on vähän ylpeä. Hetken päästä puhelin piippaa tekstarin; pikkuserkku laittaa viestiä, että voisivat tulla iltapäivällä kylään koko perhe. Jee! Vihdoinkin seuraa! Päätetään poitsun kanssa leipoa jotain, mutta ensin täytyy lähteä käymään kaupassa.

n. 14.30 Kauppareissu helvetistä on ohi. Anteeksi, mutta kuvittelinko hetken, että tästä tulisi kiva päivä?! Jotta en järkytä herkempiä lukijoita, niin sanonpa vaan, että uhma-ikä ja kauppareissu on toisinaan aika karsea kombo. Plus kissanhiekat jäi kauppaan. Voi sanonkonytmikä.

14.40 No niin, zeniläisellä tyyneydellä olen saanut leivontarvikkeet esiin. Poitsu pyytää päästä apuun, siirrän tuolin tason ääreen ja päästään vihdoin hommiin. Juuri, kun käynnistän vatkaimen, puhelin soi. Pikkuserkku soittaa, että eivät pääsekään kylään, mutta voitaisiinko mennä sinne. Juu, kai se käy. Puhelun jälkeen tekisi mieli itkeä, leivonta tuntuu just sillä sekunnilla aika turhalta. Hetken hengiteltyäni päätän kuitenkin jatkaa ja viedä mokkapalat tuliaisiksi. Ei tässä hätiä.

15.03 Mokkapala-pohja on uunissa. Huh. Poitsu leikkii omiaan ja mä yritän säilyttää tyyneyteni viimeiset rippeet.

15.19 Mokkapala-pohja tulee uunista täydellisenä. Odotan ydinkatastrofia tapahtuvaksi hetkenä minä hyvänsä.

15.25 Ei vieläkään ydinkatastrofia. Tosin tajuan, että en ole antanut lapselle minkäänlaista välipalaa ja lounas oli mitä oli. Ymmärrän, että lapsen kiukut saattavat hyvinkin johtua orastavasta nälästä. Tajuan myös, että jos olemme menossa neljän, viiden aikaan pikkuserkulle, niin meidän pitää ehdottomasti syödä jotain järkevää ennen sitä. Nopea vilkaisu jääkaappiin kertoo, ettemme ehdi ruuanlaittoon, joten tarjolla on vain ja ainoastaan sitä samaa nakkikeittoa. A-pu-va.

15.50 Koristellaan mokkapalat (jotka eivät edes oikeasti ole enää mokkapaloja, vaan ennemminkin Marianne-paloja) ja ruvetaan sitten syömään. Nakkikeiton tarjoaminen ei ensi alkuun aiheuta protesteja. Ruokapöydässä poitsu syö kiltisti kaikki nakit. Sitten kitistään. Olen itse juuri ottamassa nakkikeittoani mikrosta ja samalla hetkellä, kun kitinä alkaa, keittolautaseni kallistuu ja kuumat liemet kaatuu kädelleni. Saan täysin ala-arvoisen hepulikohtauksen, joka päättyy kyyneliin. Yksi äitiyteni huippuhetkistä kulminoituu lapseen, joka kietoo kädet jalkojeni ympärille ja sanoo jotain tyyliin "sua pitäs nyt äiti vähän lohduttaa".

Lapsen lisäksi lohdutti myös tämä; ai miten niin kuola valuu, hä?! Reseptiä tulossa, kunhan kerkeän. :)

16.25 Valtakunnassa rauha, kaikki perunat ja porkkanat syöty keitosta. Keitonjämät siivottu tasolta, johon ne mikrosta kaatuivat. Tai siis ne, jotka eivät kaatuneet mun kädelle, ne pesin toki heti ekana pois, kesken hepulikohtauksen. Huoh. Tää on todella, todella huono päivä kirjoittaa meidän arjesta, mutta ken leikkiin ryhtyy... Harkitsen hetken laittavani viestiä pikkuserkulle, että jätetäänkin kyläily väliin, mutta lopulta totean, että tätä päivää ei kyllä pelasta mikään, jos jäädään vaan kotiin. Oletettavimmin poitsua alkaisi jossain kohtaa taas kiukuttamaan ja sitten muakin, joten parempi lähteä ihmisten ilmoille. Lisäksi joutuisin syömään kaikki mokkaMarianne -palat yksin, ja vaikka mä ehkä olisin onnellinen niitä syödessäni, niin morkkis olisi taattu.

n. 17-19 Pikkuserkulla kylässä. Herkuttelua (myös pikkuserkku oli leiponut, suussasulavaa mustikkapiirakkaa, omnom), kahvia ja vertaistukea. Phuuuuh. Näen vilaukselta myös toisen pikkuserkkuni ekaa kertaa ehkä kymmeneen vuoteen! Poitsu leikkii riemuissaan, eh, sokeriserkkujensa (?) kanssa. Kotiin lähtiessä poitsu yrittää vinkaista, johon totean vaan, että äiti lähtee nyt kotiin, jää sä vaan tänne. Se riittää, luojan kiitos, ja alle viiden minuutin päästä ollaan jo autossa. Ajomatkalla mietin, että kuinkahan monta kertaa olen päivän aikana käyttänyt kiristystä, uhkailua tai lahjontaa. Omatunto kolkuttaa, ja juttelen kaikkea kivaa poitsun kanssa. Loppumatkasta lauletaan kurkku suorana Haloo Helsinkiä ja nauretaan makeasti päälle.

19.20 Kotona taas ja iltapalaa pöytään. Poitsu on aivan kuitti, ja niin olen mäkin. Aiemmin tajusin kauhuissani, että meillä on huomenna aikainen aamu, herätys huutaa 5.30 ja lähtö pihasta viim. 6.10. Voi kääk. Pojan syödessä hoidan kasaan päiväkotikamppeet; tarkistan varavaatetilanteen repusta, mietin, onko unilelu varmasti päiväkodilla, tarkistan kuravaatteiden puhtaustilanteen ja kiroilen, kun tajuan, ettei niitä ole pesty. Putsaan vaan pahimmat hiekat ja sullon kamat pussiin. Yhtäkkiä muistan, että huomenna on lelupäivä. (Maanantai? Miksi kaikista päivistä juuri maanantai?!) Poitsu haluaa mukaan Mersun, äkkiä reppuun sekin. Seuraavaksi siivoan täysin tapojeni vastaisesti poitsun kaikki lelut. Normaalisti poitsu siivoaa itse, toki välillä autetaan, mutta pääasiallisesti se on poitsun hommaa. Nyt vältän mahdollisen väsykiukkuselkkauksen ja siivoan kaiken paikoilleen. Iltapalan jälkeen poitsu halaa ja kiittää, kun siivosin. Voi rakasta.

19.50 Hammaspesu ja iltasaduksi Muumi-kirja. Skippailen lauseita ja kiirehdin kirjan nopeasti loppuun, toivon, että poitsu nukahtaisi ajoissa, vaikka uskon sen olevan toiveajattelua. Hyvänyön-suukot ja -halit, valot sammuksiin ja viimeiset vilkutukset ovelta.

20.00 Ihme on tapahtunut: tyyppi nukahti heti. En voi uskoa. Normaalisti emme edes yritä nukkumaan näin aikaisin, vaan yleensä tässä vaiheessa ollaan juuri saatu syötyä, tai ollaan jopa vielä iltapalapöydässä. Ennen aikaisia päiväkotiaamuja, joita on n. 2-4/kk, yritän laittaa poitsun aiemmin nukkumaan, mutta yleensä onnistun aikaistamaan nukahtamista ehkä kymmenellä minuutilla. Yleensä poitsu nukahtaa 20.30-21 välillä, joskus vapaapäivinä jälkeenkin ysin, joten en voi uskoa, että meillä on hiljaista jo kasilta. IHANAA!

20.30 Mullekin iltapalaa, kun en yhtä aikaa pojan kanssa pöytään ehtinyt. Syödessäni naputtelen tätä ja naureskelen naamakirjassa kaverin kanssa vanhoille biiseille. Me päästään ensi lauantaina pitkästä aikaa yhdessä istumaan iltaa ja kaveri tekee soittolistaa nuoruutemme biiseistä. En malta odottaa!

20.50 Harkitsen hetken avaavani tv:n, mutta laskenkin kaukosäätimen pöydälle. Päätän painua ajoissa pehkuihin lukemaan lokakuun Trendiä, joka on odottanut huomiotani turhan kauan ja kun kerrankin on tilaisuus lukea rauhassa, niin en halua menettää sitä. Peiton alla on mukavan lämmintä ja lehden kanssa aika kuluu kuin siivillä.

n. 21.30-23 Huomaan olevani superväsynyt ja siirrän lehden syrjään. Ajatus huomisesta työpäivästä kuitenkin ahdistaa ja ikävät asiat alkavat pyöriä päässä. Uni ei tule silmään, vaikka kuinka yritän rauhoittaa mieltäni ja ajatella mukavampia asioita. Ramppaan vessassa ja juomassa, yritän olla katsomatta kelloa. Haukottelen koko ajan, kroppa olisi aivan valmis nukkumaan, mutta pää käy ylikierroksilla. Stressaantuneena olen aina tällainen, uni on huonolaatuista ja unen saaminen vaikeaa. Haaveilen muutoksista ja toivon, että tulevaisuus toisi mukavia uutisia.

n. 23.00? Unen siunattu maailma aukenee viimein.

--------------------------------------------------------------------------------------------

Tällainen oli meidän sunnuntaimme. Päivä oli osin hyvin tavallinen, mutta ei me kyllä joka sunnuntai leivota tai käydä kyläilemässä, enkä mä joka päivä saa aikaan totaalihepulia. Tältä sunnuntailta puuttui myös kokonaan pojan liikuntakerho. Toisaalta en myöskään tiedä, milloin meillä olisi "tavallinen" sunnuntai, tai mikä tahansa muukaan viikonpäivä. Miehen vuorotyö sanelee meidän tekemisiä sen verran paljon, että mikään päivä ei oikeastaan ole samanlainen toisen kanssa, kun vaan alkaa tarkemmin miettimään. Tätä päivää leimasi lisäksi inhottava väsymys ja turha kiukuttelu, sekä äidillä että pojalla. Ehkä olisi kivempi kirjoittaa/lukea iloisemmista päivistä, mutta toisaalta, elämä on. Ehkä se aurinko taas paistaa risukasaankin, kuka ties jo tänään.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

Ps. Olisi mukavaa lukea muidenkin "tavallisista" päivistä, joten tartu ihmeessä haasteeseen, jos sitä harkitsit. Päivän kulun kirjaaminen oli jollain tavalla myös pysäyttävää, kun tuli oikeasti ajateltua, että mihin aikani oikein käytän. :)

Share

Kommentit

Maria Hakkala
The Variety Show

Eiköhän se mee niin, että juuri sillon, kun suunnittelee jotain kivaa tai erikoista, menee kaikki aina pieleen. :) Itse oon tosiaan flunssaillut tän viikonlopun, mutta onneks lauantaina riitti vielä energia treffata ystäväni, joka saapui Irlannista takaisin koti-Suomeen. Sain iiiiison synttärilahjan (suuruus johtui kuulemma osittain syyllisyydestä ja osittain tuliaisista), jonka avaamisen kaveri kuvasti tottakai videolle. Siinähän sitten olin jättimäinen yksisarvispehmolelu kainalossani tutkimassa lahjan muuta sisältöä. :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Heh, nyt ei ees suunniteltu mitään ja silti meni pieleen. :D Oikeastaan ainoat onnistuneet jutut oli spontaaneita, eli leipominen ja vierailu. :) Vaikka toisaalta, ei eilinen ees ollut mikään superkamala päivä, koska olihan siellä monta kivaakin juttua, kuten pelailut ja autossa laulamiset.

Lahjat on ihania. Etenkin isot sellaiset. :D

Kommentoi