Kirje joulupukille

Pahinta Nannaa

Rakas joulupukki,

En ole tehnyt sinulle toivelistaa pitkään aikaan, mutta nyt tartuin tuumasta toimeen. Viime vuoden lahjasaldoni oli niin huvittava, että ajattelin välillämme olleen jonkin informaatiokatkoksen. Olen nimittäin aivan varma, että olin viime vuonna ihan yhtä kiltti kuin ennenkin. Varmuudeksi korjaan asian tänä vuonna, jotta minunkin jouluaattooni kuuluisi muutama tippa jännitystä. Toivoisin

- yleiskoneen (koska sitten mä ihan varmasti löytäisin kadonneen leipomisinnostukseni)

- uuden putken kameraan (koska on ikävää, että kamera ei toimi juuri oikealla hetkellä)

- uuden puhelimen (koska tämän hetkisellä ei pysty surffaamaan kunnolla Lilyssä ja se, jos mikä, on huutava vääryys)

- uuden tietokoneen (koska värisevällä näytöllä on ikävä kirjoittaa blogia Lilyssä)

- matkalahjakortin luksuskohteeseen (koska muuten en ikinä lähde mihinkään)

Mikäli yllä olevat toiveet ylittävät budjetin, minulle kelpaa myös

- lahjakortit vaateliikkeisiin (koska muuten joudun tuhlaamaan omia rahojani)

- lahjakortit hemmotteluun, esim. hierontaan (tarvitseeko tämä edes perusteluja?)

- korut (koska... no koska mä haluun)

- puhdas käteinen

Lisäksi toivon tietenkin parempia hermoja, täysiä yöunia ja maailmanrauhaa.

Kiitos!

Terveisin,

pikku-Nanna

Ps. Suklaa on aina kiva lisä!

Kommentit

jermia
Itärajapakolainen

suklaa <3

Maria Hakkala
The Variety Show

Mä tein pari vuotta sitten avokille PowerPoint-esityksen mun joululahjatoiveista. :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Hirveen hieno idea!! :DD

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.