Kissakaverit lapsiperheessä

Pahinta Nannaa

Joku aika sitten kysyin A:lta, että kuka on hänen paras ystävänsä. Ensimmäiseksi vastaukseksi tuli eräs päiväkotikaveri, mutta sitten A mietti hetken ja totesi sitten: "Eikun Viivi ja Aada!" Blogiani seurailleet tietävät ehkä, keistä on kyse.

Etualalla Viivi, taustalla häämöttää Aadan korvat.

Vauvaa odottaessamme mietimme kovasti, että miten kissat tulevat suhtautumaan vauvaan. Jotkut kauhistelivat, että miten me edes voimme tuoda vauvaa samaan talouteen kissojen kanssa. Nehän raapivat, menevät nukkumaan vauvan naaman päälle ja levittävät ympärilleen karvoja, joihin vauva sitten tukehtuu. No, nyt ihan äkkiseltään en muista törmänneeni yllä mainittuihin tilanteisiin, joten en ollut asiasta kovin huolissani. Enemmän minua mietitytti, että loukkaantuisivatko kissat verisesti, kun toisimme kotiimme rääkyvän pakkauksen.

En nyt ihan muista, että kuinka kissat ihan ekoina päivinä vauvaan suhtautuivat. Innokkaasti kävivät ainakin nyyttiä haistelemassa, mutta muuten en muista niiden kiinnittäneen vauvaan huomiota. Sohvalla vauvaa imettäessäni Aada olisi aina kovasti halunnut syliin, mutta kun ei mahtunut, meni loukkaantuneena mököttämään muualle. Pinnasänkyyn en muista kissojen juuri menneen, ainakaan silloin, kun A oli siellä. Laitoimme varuiksi kuitenkin A:n huoneen oveen hakasen, jotta kissat eivät päässeet huoneeseen, kun vauva oli nukkumassa. Jos A pötkötteli lattialla, etenkin Viivi otti asiakseen mennä viereen vahtimaan. Alkuun siis yhteiselo sujui täysin ongelmitta.

Sitten A lähti liikkeelle, eikä mikään tai kukaan ollut enää turvassa. Ryömivä vauva vikkeline käsineen oli kissoille kauhistus ja kissatyypit poistuivat yleensä A:n kulkureitiltä ennen kuin ehti kissaa (hehe) sanoa. Kauhuissaan kissat seurasivat, kuinka A nousi kontilleen, sitten sohvanreunaa vasten pystyyn ja lopulta tuo pieni pirulainen lähti kävelemään. Tämän myötä väistämättä kävi myös niin, että joskus pienet kädet tarttuivat turhan ronskisti kissan houkuttelevan pehmoisesta turkista tai hassuista korvista kiinni. Kissojemme reaktio vaihteli; Aada yleensä otti osumaa tyynen rauhallisesti ja sietokyvyn ylittyessä päätti siirtyä käsien ulottumattomiin. Viivi taas pääasiallisesti lähti karkuun välittömästi, mutta joskus näytti pehmeää tassua. Äkkiseltään en kuitenkaan muista kovin montaa kertaa, että kynnet olisivat pientä ihmistä päässeet raapimaan. Ne harvat kerrat, kun näin on käynyt, tapahtui vasta myöhemmin, kun A jo ymmärsi, että kissoja ei saa satuttaa, mutta kävipä silti kiukuspäissään lätkäisemässä tai vetämässä hännästä. Tuolloin pienet naarmut ovat mielestäni jo ihan sallittuja. Myöhemmin olen miettinyt, että vaistoavatkohan kissat sen, että milloin kyseessä on pieni lapsi, joka ei ymmärrä satuttavansa? Meillä tämä tuntui nimittäin menevän niin.

Leikkikaverina Viivi.

Nykyisin olen erittäin iloinen siitä, että lapseni on saanut kasvaa kissojen kaverina. Kissat ovat meille perheenjäseniä ja tämän A:kin muistaa aina sanoa, kun joku kysyy keitä meidän perheeseen kuuluu. Lemmikit opettavat myös eläinten kunnioittamista ja A:lla on selvästi sympatiat eläimiä kohtaan, jos niitä sattuu tai kohdellaan huonosti. A:n mielestä on myös kivaa leikkiä kissakavereidensa kanssa, ja kissatkaan eivät enää juokse kauhuissaan karkuun A:n lähestyessä. Ja onhan se nyt melko hellyyttävä näky, kun kissa yrittää ahtaa itsensä pienen pojan syliin. Aadalla on myös tapana tulla mun kanssa arkiaamuisin herättämään poitsua. Aada nimittäin odottaa pojan huoneen ovella valmiina syöksymään sisään heti, kun avaan oven. Joskus aikaisina aamuina poitsu ei meinaa herätä heti ja jatkan itse jonkun aikaa aamutoimia ajatuksena, että A saisi herätä itsestään kodin ääniin. Aada ei tyydy odottelemaan, vaan juoksee suoraan poitsun sänkyyn ja käpertyy kerälle nukkuvan pojan viereen. Siinä kyllä sydän sulaa.

Sylikaverina Aada.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Meillä kanssa vähän jännättiin, että kuinkas se kissa suhtautuu pieneen. Vauvan kanssa kun kotiin tultiin, annettiin haistella pientä. Kissamme nukkui vauvan lähettyvillä päivisin, mutta yöksi emme päästäneet kissaa makuuhuoneeseen. 

Lapsen kasvaessakaan ei ole ollut ongelmia. Pieni on saanut tunkea sormia korviin ja tukistaa turkista. Tarpeekseen saadessaan kissa juoksee omiin oloihinsa. Myöskin hoitolapset saavat silittää. 

Kissa myös seurailee ja toimii välillä kuin vahtikoirana lapsille. :D

Ja hauskaa on se, että siitä asti kun vauva tuli taloon, on lasten itku ollut se joka saa kissan pyörimään aikuisten jaloissa. Joskus se jopa näykkäisi minua nilkasta siihen tyyliin, että on se kumma kun en saa pentua tyytyväiseksi parissa sekunnissa. :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Mä en muista yhtään, että miten meidän kissat suhtautui vauvan itkuun. Noh, meillä oli melko vähäitkuinen vauva, joten ehkäpä siksi en muista, mutta veikkaan pahimpien rääkäisyjen aiheuttaneen kauhukohtauksia, ainakin Viiville, joka on selvästi Aadaa säikympi.

Ja Aada muuten on ollut melko hellä aina vauvoille. Miehen siskon vauva oli ihan viikon tai pari, kun olivat meillä kylässä. Vauva nukkui sohvalla viltin alla ja Aada meni ensin ihan muina kissoina yli, kun ei tainnut ees nyyttiä huomata. Kun sitten vauva Aadalle osoitettiin, niin Aadapa nuolaisi päälakea, meni viereen nukkumaan ja laski etukäpälät suojelevasti vauvan päälle. Hitsi, kun tästä on kuvakin, mutta en nyt tähän hätään sitä löytänyt...

Torey
Näissä neliöissä

Ei meiänkään neiti onneksi mikään jatkuva itkijä ollut. :D Mutta kissalla on yhä itkuun joku mikä saa sen hälytyskellot soimaan. Yhdet tuttavat olivat lastensa kanssa hetki sitten meillä ja kun heidän vauva alkoi itkeä nälkäänsä, oli meidän kissa salamana paikalla ja hyöri meidän jaloissa. :D

eviela
NOT A Wonderland

Kyllä mäkin ehkä enemmän kissin turvallisuutta tuossa tilanteessa miettisin kuin vauvan (ellei kissi ole tietysti joku kauhean luonnehäiriöinen, mutta näin normitilanteessa). Yleensä kissit eivät milläänlailla aiheuta harmia vauvalle, ellei satu allergiaa olemaan, vaan enemmänkin toisin päin vauvan vähän kasvaessa ;) Hienoa, että teillä kaikki on sopeutunut tilanteeseen! Kaunis kissa muuten :)

Itse juuri mietiskellyt, kun meille eksyi nyt tuo katti, että mitähän se mahtaa tuumia, jos meille sattuu joskus joku mukulan tapainen tupsahtamaan.

eviela
NOT A Wonderland

Niin tai siis monikossa, että kauniita kissoja :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Kiitos, ovathan nuo kauniita. :)

Toki on varmasti myös niitä tilanteita, kun kissat ja vauva ei vaan mahdu samaan talouteen, mutta pääosin kaikkien tuttujen kokemukset on aina olleet positiivisia. Yhden kerran tiedän, että on jouduttu kissa antamaan toiseen osoitteeseen vauvan synnyttyä, kun kissa masentui; huomion puutteesta kai, kun oli tosi seurallinen tapaus ja vaativa vauva vei kaiken huomion. Mutta näitä tapauksia, että kissa olisi holtittomasti raapinut tms. en oo kyllä kuullut...

eviela
NOT A Wonderland

Joskus käy kyllä niin ikävästi, ettei kissi sopeudukaan tulokkaaseen sillä se muuttaa myös kissin elämää aika radikaalisti. Sitä ei koskaan etukäteen tiedä eikä se sopeutumattomuus välttämättä iske edes heti vaan vasta vauvan kasvaessa isommaksi. Mutta tapaukset, missä kissi alkaisi ns. syyttä väkivaltaiseksi en ole myöskään kuullut kuin vain tapauksissa, missä kissi ollut jo valmiiksi ongelmainen tapaus kaikinpuolin eli ns. perusterveestä ja normiluontoisesta en ole vastaavaa kuullut. Yleensä ongelmaksi tulee vain kissin sopeutumattomuus, mikä ilmenee esmes kapinapissillä tai vaikka tuolla masentumisella ymsyms.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.