On niin helppoo olla onnellinen

Pahinta Nannaa

Toissapäivänä mä tein sen. Johan sitä harkitsin puoli vuotta. Vihdoin kyllästyin jahkailuun ja vaan tein sen. Mä pelkäsin, että jälkikäteen tärisen kauhusta ja ahdistun vaan kahta kauheammin avoimen tulevaisuuden edessä. Mä ajattelin, että varmana vollotan kotona silmät päästäni, kun olen niin tyhmä. Sitten mä istuin autossa kotimatkalla ja itku tuli. Mutta ne oli onnenkyyneleitä. Itkiessäni nauroin, sulasta onnesta ja helpotuksesta. Illalla kotona pohdin tulevaisuutta ja mietin, teinkö todella oikein. Kävelin peilin ohi ja tajusin hymyileväni. Kyllä mä tein.

En edes muistanut, miltä tuntuu olla näin onnellinen. Kai se ahdistus voi tulla vielä monta kertaa, mutta nyt mä aion nauttia. Kahden viikon päästä alkaa loma, siunattu loma, ja sitten maailma on avoin. Tottakai mua pelottaa. Mutta niin mua pelotti myös muuttaa tosi nuorena kotoa, mutta ikinä en ole katunut. Mua pelotti lähteä yhteen työpaikkaan, mutta sain sieltä kultaakin kalliimman kokemuksen siitä, että jotkut työnantajat oikeasti välittävät työntekijöistään. Mua pelotti äitiys, mutta hyvin tässä on ainakin tähän saakka käynyt. Oikeastaan en pidä pelkoa kriteerinä sille, mitä teen tai en tee. Hyvätkin jutut saattaa pelottaa, mutta jos antaa pelon aina voittaa, niin moni hyväkin kokemus saattaa jäädä kokematta.

Just nyt on niin helppoo olla onnellinen.

Sinä päivänä taivaskin riemuitsi mun kanssa.

Share

Kommentit

jermia
Itärajapakolainen

Hyvä sinä! :)

Torey
Näissä neliöissä

Oot rohkea! :)

Sus-ki
Home Sweet Home

Rohkea veto - mutta luultavasti kannattava! Itse olen mielessäni pyöritellyt vaihtoehtoja, että mitä sitä elämässään oikeasti haluaa tehdä! Vakituisesta paikasta on vaan kovin kovin vaikea lähteä, jos ei ole uutta odottamassa. Kyllä mäkin vielä joku päivä uskaltaudun koittamaan siipiäni!

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Joo, kyllä tää vaati aika paljon miettimistä, vääntämistä ja pelon voittamista. Mutta edelleen tuntuu hyvältä. Ja edelleen pelottaa, mitä tulevaisuus tuo, mutta se pelko on nyt vaan kohdattava. Tsemppiä sulle, minkä ratkaisun tuletkin tekemään! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.