Pessimistikin voi toivoa parasta

Pahinta Nannaa

Minulle on oikeastaan koko elämäni osoitettu epäkohtia, jotka minun pitäisi muuttaa. Lapsena ympäristö tottakai osoittaaa, kuinka pitäisi käyttäytyä, olla ja elää. Ala-asteella mukaan tuli kiusaaminen ja sain päivittäin kuulla, mikä kaikki minussa on vialla. Yläasteella jatkettiin samalla linjalla, sekä kotona että kylillä. Vielä nyt aikuisenakin joudun aika usein tilanteeseen, jossa minun persoonani, tapani ja käyttäytymiseni kyseenalaistetaan ja tuodaan negatiiviseen valoon, joskus läheisten kautta, mutta useimmiten nimenomaan ympäristön huutamana. Suurin vikani on kai se, etten koskaan ottanut näistä asioista opikseni, enkä näin ollen suostunut muuttamaan itseäni.

Olen pessimisti, sen myönnän. Elämänasenteessani on parantamisen varaa, vastoinkäymiset tuppaavat ikävä kyllä lyömään minua selkään hiukan kovemmalla otteella, vaikka kuinka yritän tapella vastaan. Enkä siis suinkaan tarkoita sitä, että minun elämäni olisi erityisen kamalaa muiden elämiin verrattuna, vaan siis yksinkertaisesti sitä, että otan monet asiat muita raskaammin. Ryven hetken siinä tunteessa, kunnes muistan taas rauhoittua ja katsoa asiaa hiukan eri perspektiivistä. Mutta tässä on se vika. Jälleen tänään kuulin, että tuo rypeminen on täysin turhaa, minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja muuttaa oma asenteeni.

Huoh. Kuinkahan monta kertaa olen yrittänyt? Kuinka monta kertaa olen joutunut pettymään, kun ei ne hermot taaskaan pitäneet? Kuinka monta kertaa olen joutunut kuulemaan, että suhtaudun elämääni väärin/olen huono, koska en muutu/pessimistit ovat ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä?

Ihmiset kuvaavat minua usein iloiseksi ja empaattiseksi ihmiseksi. Läheiseni tietävät, että olen suurilta osin pessimisti, mutta he tietävät myös, ettei se ole minussa kaikki. Toisinaan on hyvä tarkistaa, millä tavoin tuon pessimismin esiin, enkä ikinä tahtoisi olevani elämään kyllästynyt ja tympeä ihminen, jollaisiksi pessimistit usein kuvataan. Siksi tämä luokittelu hämmentää. Yhteiskunta sanoo, että pessimismi on huono juttu, mutta silti minut useimmiten kuvataan myönteisillä sanoilla. Enkö sitten ole ihan aito pessimisti. Kuten tässäkin, myös monessa muussa asiassa luokittelu harmittaa. En vain jaksa ymmärtää, miksi jokainen ihminen pitää asettaa johonkin tiettyyn lokeroon.

Minulle pessimismi on selviytymiskeino. En ole koskaan tuntenut hukkuvani siihen, enkä ole kokenut sitä ongelmaksi, päin vastoin. Pessimismi on suojannut minua monelta pettymykseltä, koska olen sen kautta osannut varautua siihen pahimpaan. Toisaalta olen myös saanut monta iloista hetkeä, kun joku asia onkin sujunut oletettua paremmin. Joillekin tällainen ajattelutapa ei ehkä sovi, mutta itselleni kyllä. Harmittavinta on tässä siis se, että ajattelutapani tuomitaan useimmissa yhteyksissä typeränä, vaikka minulle se on iso osa persoonaani. Olen myös välttänyt monta isoa ongelmaa, kun olen varautunut kunnolla tuleviin asioihin.

Silti en väitä, että ajattelutapani olisi aina oikea. Joskus olen stressannut pessimismin takia asioita aivan turhaan ja toisinaan huomaan vain törmääväni seiniin, kun en näe asioita realistisesti pessimismin takaa. Silloin onkin aika hengittää syvään muutama kerta ja tarkistaa omaa suhtautumistaan. Aina se ei vain ole niin helppoa kuin usein annetaan ymmärtää. Pessimismi on ainakin minussa niin syvälle rakennettua, että se nostaa päänsä aina uusien ja haastavien tilanteiden edessä. Liiallinen pessimismi toki aiheuttaa myös närää läheisissä, eikä jatkuva negatiivinen ajattelu tee kellekään hyvää. Olen itsekin joutunut olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät näe missään mitään hyvää, mutta silloin on mielestäni jo kyseessä isompi ongelma kuin pelkkä pessimismi.

Jos joskus saan läheisiltäni negatiivista kommenttia tähän ajattelutapaan liittyen, saatan alkuun loukkaantua, mutta järjen puuttuessa peliin pystyn yleensä näkemään asian myös toisten kannalta. Siksipä olen itse ennemminkin sitä mieltä, että on parempi pelätä pahinta, mutta kuitenkin toivoa parasta. Sillä pääsee usein eteenpäin pettymättä, mutta jaksaa kuitenkin myös unelmoida ja tavoitella haaveitaan.

Kommentit

jermia
Itärajapakolainen

Täällä toinen pessimisti. Sanonta "pessimisti ei pety", on ollu itelleni tärkeä jo kauan. Suhtaudun sen verran pessimistisesti ja luon mieleeni sen kuvan, että asiat menevät pieleen. Se on kai keinoni selvitä pettymyksistä. En ole tavasta ylpeä, mutta se on osa minua. Tottukoon ihmiset siihen :D

Tällainen luokittelu on loppujen lopuksi turhaan, jokainen meistä on erilainen eikä kaikki voi olla niitä elämäniloisia ja -janoisia ihmisiä, jotka eivät tunnu lannistuvan mistään. Mutta jos lähdemme tätä asiaa ruotimaan, niin pessimistin ja optimistin erohan on siinä, miten näkee asiat eikä siinä miten ne kokee. Sinun tapauksessasi näyttää enemmän olevan kyse enemmän miten asiat koet ja otat vastaan, ei niinkään yleisestä asenteestasi elämään tai ajattelutavoistasi asioihin. Tai siis sellainen kuva vain minulle itselleni tuli tästä tekstistä.

Itse olen optimisti, perusluonteeltani iloinen ja elämänjanoinen ihminen. Mutta osaan olla heittäytymättä optimismiinikin ja osaan ajatella realistisesti, esimerkiksi varautua myös siihen pahimpaan. En odota sen pahimman tapahtuvan, mutta varaudun siihen kaiken varalta. En myöskään laita odotuksiani liian ylös vaan koetan pysyä aina mahdollisimman paljon kultaisella keskitiellä. Toki ne ajatukset ja odotukset stressaavissa tilanteissa käy myös siellä huonossa päässä, joskus myös siellä liiankin hyvässä, mutta se on normaalia riippumatta siitä oletko pessimisti, realisti, optimisti tai näiden välimaastoja.

Tässä miten odottaa asioiden menevän pessimisti on se, joka suorilta olettaa ja myöskin odottaa sen pahimman tapahtuvan, realisti se varautuu moniin erilaisiin vaihtoehtoihin ja optimisti odottaa liikoja. Lienet siis enemmänkin realisti, joka vain tulkitaan pessimistiksi?

Huom, tämä on vain siitä miten itse ymmärsin tekstin. Väsyneenä lähempänä 11 illalla (huom, normaali "nukkumaanmenoaikani" meni parisen tuntia sitten), joten jos meni ihan päin metsiä syyttäkäämme väsymystilaa. Jos osuin oikeaan, niin suuret taputukset minulle, että tässä väsymyksessä siihen pystyin. :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Ihanan syvällinen pohdinta. :D Kyllä sitä saa hienoa aikaan iltamyöhällä!

Musta tuntuu itestäni, että oon ensi alkuun pessimisti, mutta hetken mietinnän jälkeen realisti. Eli, jos vastaan tulee joku tietty tilanne, niin ensi alkuun oletan kaiken menevän päin peetä, mutta jos annan järjen kulkea, niin uskallan toivoa sitä parastakin (mutta varaudun silti pahimpaan). Olen siis enemmän pessimisti kuin optimisti, mutta ehkä enemmän realisti kuin pessimisti. Tietty tää riippuu hirveesti myös tilanteesta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka leipominen. Jos mä kokeilen ekaa kertaa jotain uutta reseptiä, niin suhtaudun siihen erittäin suurella varauksella ja maalailen kaikki mahdolliset epäonnistumisen väylät, jotta osaan niihin varautua (tällöin yleensä onnistun). Jos leivon jotain, joka edellisellä kerralla epäonnistui, niin silloin taas uin vielä syvemmällä pessimismin suossa ja onnistun huonoimmassa tapauksessa pilaamaan itseltäni leipomisen ilon kokonaan (tällöin leivonnainen joko onnistuu tai ei, tuurista kiinni). Jos taas leivon jotain, jota olen tehnyt ennenkin ja siinä onnistunut ehkä useastikin, niin homma sujuu "vasemmalla kädellä", ilman kauhuskenaarioita (tosin kokemus osoittaa, että n. 75% näistä kerroista epäonnistun, koska luotan itseeni ihan liikaa ja rupean varomattomaksi ja se taas johtaa seuraavalla kerralla tuohon syvään pessimismiin).

No tässä nyt ei ainakaan ollut sen enempää järkeä, joten eipä aamutuimaan saa ainakaan kovin järkevää tekstiä aikaan. Kahvia, äkkiä! :D

Loppupääteltä: Olet pessimistinen realisti.

Ja jokaiselle sopii erilaiset tavat toimia. Itse en leipoessa laita odotuksia suuntaan tai toiseen, mutta varaudun siihen aina huolella. Etenkin jos leivon jotakin ensimmäistä kertaa, jo tutut reseptit menee jo vasemmalla kädellä. Tosin tuttu tai ei, olen huomannut onnistuvani parhaiten, ko mittaan kaikki aineet valmiiksi erillisiin astioihin tai otan ne vähintäänkin valmiiksi siihen esille eteeni ja aina jotakin jo käytettyäni siirrän suoraan pois työskentelypisteeltä. Ohje varmuudenvuoksi aina siinä edessä, vaikka kuinka tuttu resepti olisikin jo (tai vähintäänkin ohjeen kertaus ennen leipomisen aloittamista). Eli itselläni tällaisessa toimii parhaiten hyvä valmistautuminen.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Valmistautuminen on kaiken aa ja oo! :D Se on realismia se.

Toi oli hyvä, pessimistinen realisti. Aion ottaa tän ihan yleiseen käyttöön. Ensi kerralla, kun joku sanoo, että älä oo noin pessimisti, niin aion sanoa ylpeänä; en ookaan, kun oon pessimistinen realisti! Jes! :)

Hyvä, että oli apua ;)

Ja hyvä valmistautuminen toimii aina!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.