Pesusaappaat ja muita lapsen aivoituksia

Pahinta Nannaa

Kirjoittelin eilen pojan synttäreiden kunniaksi lapseni osaamisista ja mielenkiinnon kohteista. Jossain kohtaa taisin mainita mielikuvituksen ja lennokkaat tarinat. Leikeissä näkyy yhä enemmän tietyt roolit ("äiti, oo sä tässä kassa, mä tuun ostoksille"-tyyliin) ja etenkin yksinäisiä vuoropuheluita esim. kahden auton välillä on tosi hauska seurata, koska ikinä ei tiedä, lähtevätkö autot seuraavaksi puistoretkelle vai jäähalliin. Parasta on kuitenkin lausahdukset, jotka jäävät elämään. Olen kerännyt lapsen suusta tulleita juttuja omaan tiedostoonsa koneelle, koska muuten osa näistä herkullisista päätelmistä jäisi täysin unholaan ajan myötä.

Kuten jo eilen mainitsin, niin lapsellamme on taipumus saada ihmiset puolelleen ihan vaan olemalla niin äärettömän herttainen. Tiukkis-äitiin tää ei useimmin tehoa, mutta pari kertaa on mullakin sydän kiertynyt rullalle:

- Yhtenä kertana, kun jouduin käskemään A:ta melko tiukkaan sävyyn ja oletin saavani vastaan kiukkumyrskyn tai edes mökötystä, niin tämäpä tuleekin mun luo ja sanoo syvälle silmiin katsoen: "Mä rakas oon." Pysy siinä sitten tiukkana.

- Eilen A:n piti siivota huonettaan ennen nukkumaanmenoa. Hän tuli kysymään multa, että tulisinko auttamaan (säestettynä epätoivoisella vinkunalla ja vääntelehtimisellä). Kun tiedustelin, että miksi pitäisi auttaa, niin tämäpä neropatti tunki mun syliin, silitti poskea ja sanoi mahdollisimman herttaisesti: "Koska olet niin murunen ja höpönen." Ihan hyvä perustelu, eikös?

Lapsen päätelmät aikuisten käyttämistä sanoista tai sanonnoista on myös toisinaan aika mainioita:

- Mulla on tapana hokea herra isää aina, kun oon jokseenkin, hmmm, tuohtunut. A sitten joskus ihmetteli, että mikä se herra isä oikein on, johon vastasin vaan ohi mennen, että en kuule tiedä. A tietysti yhdisti asian omaan isäänsä ja jonkin aikaa meillä asui, ei pelkästään herra isä, mutta myös herra äiti. Great.

- Sanonta voi voi ja lämmin leipä sai lapsen syöksymään innolla uunin luo. Voi sitä pettymystä, kun uuni olikin typötyhjä.

Pienessä mielessä asiat myös yhdistyvät välillä erikoisilla tavoilla:

- Mummo veti jalkaansa saapikkaat, joiden sivuilla oli hapsuja. A totesi täysin mutkattomasti; "Mummolla on pesusaappaat!"

Mielikuvitus on siitä jännä juttu, että mikä tahansa voi olla esim. puhelin. Aika pitkään A onkin kantanut puhelimenaan hernekekoa (siis oikeasti, sellaista muovista, vihreää hernemöykkyä). Nämä puhelinkeskustelut ovat myös hauskaa seurattavaa:

- Aika usein A soittaa poliisille tai vartijalle. Esim. eilen A soitti hernepuhelimellaan: "Hei kaikki vartijat ja poliisit, meillä on täällä joku tilanne, tulkaa katsomaan!" Hetken päästä soitettiin vielä uusi puhelu: "Hei vartijat, tulkaa katsomaan, meidän kotona on aika erikoista!" Mulle ei koskaan selvinnyt, että mikä täällä on niin erikoista... :D

- Ehkä kaikista hauskinta puhelinkeskusteluissa on niissä esiintyvät maneerit. "Joo, joo. Mh-mm. Nii. Joo. Okei. Niinii. Joo, mä ilmottelen." Samalla A pyörii ympäri kämppää, käy välissä peilaamassa itseään tai tuijottamassa ikkunasta ja jatkaa taas kierrostaan. Krhm. Keltähän nuo maneerit on opittu?

Toistaiseksi emme ole joutuneet mihinkään kovin vaikeisiin tilanteisiin lapsen sanomisten vuoksi. Sitä odotellessa!

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.