Tervetuloa, helmikuu!

Pahinta Nannaa

Kolme (3) kirjoitusta tammikuussa. Aika vähän. Taisi olla blogihistoriani hiljaisin kuukausi. Eipä sitä tekstiä väkisin synny.

Helmikuu on mun lempikuukausi. Loppukuusta täytän vuosia, mutta ei se ole ainoa syy. Talvi-ihmisenä olen muutenkin fiiliksissä tähän vuodenaikaan ja helmikuussa talvi on yleensä parhaimmillaan. Musta on jotenkin hullua, että koko muu maailma tuntuu odottavan jo kevättä (tai jopa sanovat sen olevan jo täällä, mitäääh?!), mutta mä vielä fiiliksissä suunnittelen pulkkamäkiretkiä ja luistelua, ja täytän instagramin talvikuvilla. Helmikuussa saa myös yleensä olla rauhassa ilman allergiaoireita, kun taas maaliskuu tuo niiskutuksen mukanaan. Niinpä mä nautin tästä kuusta täysillä. Sitä paitsi, kohta on laskiainenkin. Ja ystävänpäivä. Herkkuja tiedossa, namnam.

Tammikuu on jotenkin pitkä ja väsynyt, vaikka loppupeleissä se meni tänäkin vuonna vauhdilla ohi. Työttömän arki ei ollutkaan kovin työtöntä, olin yli puolet arkipäivistä töissä. Muina päivinä hoidin virallisiakin asioita, mutta pääosin olen ottanut rennosti ja tehnyt kaikkea vähemmän hyödyllistä. Olen piirtänyt enemmän kuin vuosiin ja napsinut satoja kuvia. Ostin vihdoin oman kitaran ja riemuitsin, kun muistin muutaman soinnunkin. Ja ehkä tärkeimpänä, olen parannellut päätäni kieroutuneesta ajatuksesta, ettei musta ole mihinkään. Mä tiesin, ettei se ole totta, mutta liian pitkään annoin sen ajatuksen vallata mun päätä. Tammikuussa ymmärsin, että olen sittenkin hyvä. Just tällaisena.

En tehnyt tänäkään vuonna uudenvuodenlupauksia, mutta yritän silti olla itselleni armollisempi. Tehdä sitä, mitä itse haluan ja tavoitella omia haaveitani, en jonkun muun. Siinä on aika paljon tavoitteita yhdelle vuodelle, tai oikeastaan koko loppuelämälle.

Share

Kommentoi