Tyttöjen ilta

Pahinta Nannaa

Lauantaina luokseni kokoontui ihana tyttöporukka. Juhlimme menneitä synttäreitäni, sekä tietenkin naistenpäivän kunniaksi meitä kaikkia. Onnistuin järjestämään mukavan ja rennon illan. Kaikilla ainakin tuntui olevan hauskaa ja juttua piisasi, vaikka kaikki eivät edes ennalta toisiaan tunteneet. Palju oli ahkerassa käytössä, vaikka uusavuttomuus meinasi nostaa päätään, kun tuli sammui lämmityspesästä ja tämä rouva ei sitten saanutkaan sitä kunnolla uusiksi syttymään (ne puut oli saletisti märkiä keskeltä, ihan varmana oli!). Onneksi yksi vieraistani ei antanut periksi ja kaikki pääsivät nauttimaan haalean kylvyn sijaan lämpimästä vedestä. Ihan mainio keksintö koko palju! Eipä kaduta tippaakaan, vaikka se ei ihan ilmainen olekaan. Kun sitä lillui ystävien ympäröimänä lämpimässä vedessä tähtitaivaan alla, jokainen murhe tuntui tosi pieneltä ja mitättömältä.

Myssy ojennukseen!

Tarjoilut olivat mainio ja olennainen osa illanviettoa. Niin vain kävi, kuten ennustinkin, että unohdin kuvata kaikki ihanat herkut! Heittäydyin tosin laiskaksi, enkä tehnyt itse muuta kuin juustokakun ja rieskarullia kahdella eri täytteellä. Juustokakku oli tällä kertaa ryyditetty maitosuklaalla ja valkoisella suklaalla. Rieskarullissa, jotka siis oli leikattu sopiviksi cocktail-paloiksi, oli täytteenä metvurstia, salaattia, kurkkua ja paprikaa valkosipulituorejuuston kera ja toisissa mozzarellaa, tomaattia, salaattia ja basilikaa pippurituorejuuston kera. Olivat melkoisen hyviä, näitä löytyy mun tarjoilupöydästä varmasti toisenkin kerran! Lisäksi pöydässä oli karjalanpiirakoita, sekä pikkunaposteltavaa.

Illan taittuessa yöksi suuntasimme kohti kaupunkia, mutta koska olemme vanhoja ja väsyneitä (haha), niin emmepä kauaa jaksaneet kaupungilla hillua. Muutama biisi sentään jaksettiin jorata yökerhon lattialla. Porukan nuorimmat olivat sitten jääneet vielä pitempään, kyllähän sitä itsekin jaksoi vielä muutama vuosi sitten. Mutta hyvä näin, eipä ollut ylivoimainen väsymys aamusta.

Ihan mahtavaa oli myös yövieraat! Aamulla oli superkivaa heräillä kavereiden kanssa ja kikatella edellisillan tapahtumille. Monesti sitä mietittiin, että vaikka ikävuosia tulee lisää, niin aina vaan jutut on yhtä laadukkaita (kröhkröh) kuin esim. 10 vuotta sitten. Tuli myös mieleen, että missä kohtaa menee se raja, että pitää huolestua, kun tiettyjen ihmisten kanssa ne jutut ei tosiaan muutu. Mutta ehkei sitä rajaa olekaan. Onpahan jotain, mistä jutella, kun istutaan keinustuoleissa. ;)

Päivän mittaan oli vaan palattava taas takaisin todellisuuteen ja toisaalta sekin tuntui ihan hyvältä. Siivotessa juhlien jälkiä kävi väkisinkin hymyilyttämään monta kertaa. Kun oli vielä kyseessä paljubileet, niin roinaa luonnollisesti löytyi ympäri kämppää ja useampi henkilö onkin jo omiaan käynyt hakemassa. Vielä vaan löytyy tuolinkarmilta ylimääräistä vaatetta ja pöydältä hajuvettä, mutta ehkäpä nekin löytävät oikeille omistajilleen ajan kanssa.

Tällaista lisää! Mutta ei ihan vielä. Ehkä kesällä. Kunhan unohdan tämän jäätävän juhlien jälkeisen väsymyksen. ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.