Tyttömäinen poika vs. poikamainen tyttö

Pahinta Nannaa

Kaksi äitiä keskustelevat puistossa:

"Siis mieti, meidän Pirjo ois halunnut kaupasta traktori-paidan. Vitsi, mua nauratti. Mä sit lupasin, et joku toinen kerta. Mietin, et voisin yllättää sen synttäripäivänä."

"Ihan hyvinhän tyttökin voi käyttää poikamaisempia vaatteita."

"Niinpä, kyllähän se tykkää kaikista autoistakin ja on muutenkin sellanen villimpi luonteeltaan. Mitä nyt yks traktori-paita muutenkaan haittaa. Kyllähän siitä nyt näkee muutenkin, että se on tyttö, ei sitä tarvi millään täyspinkillä vaatevarastolla julistaa."

"Joo, mä en kans ymmärrä tollasta väriluokittelua. Eiks jokanen saa pukeutua miten haluaa?"

"No tietenkin. Ehken mä pojalle nyt sentään mitään vaaleenpunasta laittas, mutta kyllähän muuten kaikki värit menee molemmille."

"Ai kauheeta, mitä jos Seppo joskus pyytääkin pinkkiä vaatetta?! En kyllä osta, sehän kiusattais hengiltä! Saati, et leikkis vielä nukeillakin."

"Joo, kyllä se on parempi, ettei anna turhia aiheita kiusaamiseen."

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yllä oleva keskustelu ei ole suora lainaus mistään oikeasta tilanteesta, vaan koottu useammasta samanlaisesta keskustelusta, joissa toistuu sama kaava; tytöt saavat olla poikamaisia, mutta pojat ei tyttömäisiä. Periaatteessa tuo keskustelu voisi olla tottakin tai ainakin lyhennelmä laajemmasta keskustelusta. Joka tapauksessa tämä valtava ristiriita häiritsee minua aivan tuhottomasti. Koska olen nykyään vielä poikalapsen äitikin, niin väkisinkin tulen miettineeksi, että mitä jos minun poikani haluaakin sen pinkin kukkapaidan. Miten minä selitän pienelle ihmiselle, että hän ei voi pitää ns. tyttöjen vaatteita, mutta naapurin Liisa saa pitää poikien vaatteita?

Omalle lapselleni olen ostanut vaatteita, jotka ovat selvästi poikamaisia, mutta tosi paljon myös vaatteita, jotka menevät molemmille. Kaupassa kävelen myös tyttöjen vaatteiden ohi ja nettikirppiksillä katson läpi kansiot, joiden vaatteet markkinoidaan otsikossa tytölle. Kukkakuosit olen jättänyt suosiolla ostamatta, mutta väreissä on tainnut olla jo kaikkea mahdollista. Vaikka en halua pukea lastani kokosiniseen, en kuitenkaan tahdo tehdä lapsestani sukupuoletonta. Sukupuoli on tärkeä osa identiteettiä ja lapseni saa vapaasti olla poika. Nykyään teemme vaateostoksia yhdessä lapsen kanssa ja hän saa itse vaikuttaa vaatteisiinsa.

Mutta ongelmakohtana näen kuitenkin sen, että tyttö saa haluta niitä traktori-paitoja, mutta entäs jos poika haluaakin My Little Pony-repun? Miksi tasa-arvo menee tässä kohtaa metsään? MIKSI?! Tää aihe saa joka kerta mut suuttumaan. Olen onnellinen, että oma poikani näyttää olevan ilmeisen kiinnostunut nk. poikien jutuista, mutta kun hän esim. halusi lainata kirjastosta prinsessa-kirjan, niin vielähän se oli tosi söpöä... Entäs sitten viiden vuoden päästä? Omasta mielestäni lapseni saa tykätä mistä tykkää, mutta ikävä kyllä yhteiskunta ei taida ajatella samalla tavalla.

Toki voin toivoa, että asenteet muuttuvat koko ajan parempaan suuntaan. Mutta usko siihen murenee joka kerta, kun lukee/näkee jotain sellaista, kuin tuossa aikaisemmassa linkissä.

Oletko itse joutunut tilanteeseen, jossa lasta kiusataan siksi, että hän tykkää toiselle sukupuolelle suunnatuista jutuista? Miten suhtauduit siihen tai miten suhtautuisit? Olenko ainoa, jota tämä nurinkurinen tilanne häiritsee?

Share

Kommentit

Maria Hakkala

Tää on niin kinkkinen juttu, mitä oon itekin miettinyt (omia lapsia ei ole, mutta kummilapsia muutama). Oon pyrkinyt lahjaostoillani tuomaan lapsille variaatioita, esim. tytölle, jonka vanhemmat kasvattavat häntä kohtalaisen sukupuolineutraalisti, olen ostanut vuorotellen ns. tyttöjen ja poikien leluja, ja toiselle tytölle, jolle ei osteta muuta kuin pinkkiä, olen pyrkinyt ostamaan muutakin kuin pinkkiä. On muuten mielenkiintoista seurata näiden kahden tytön kasvatusta, sillä ovat samanikäisiä, mutta vanhemmat valovuosien päässä toisistaan!

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Jeps, noin mäkin oon toiminut lahjojen kanssa. Ja oikeestaan ihan pienille vauvoille vien lähes aina jotain neutraalimpaa, kun kaikki muut vie innolla vaaleansinistä ja -punaista. :D Pakko olla aina vähän kapinallinen.

Meidän lähipiirissä suurin osa vanhemmista tuntuu olevan sellaisen kultaisen keskitien kannattajia. Tyttöjen äidit ehkä useemmin niitä pinkkien vaatteiden kannattajia, mutta poikalapsien kohdalla en taas ole huomannut samaa sukupuolisuuden korostamista vaatteilla. Jännä huomio muuten tämäkin. Sitten taas leluissa usein lähipiirin vanhemmilla tuntuu olevan homma toisin päin, pojille ei osteta nukkeja, mutta tytöille kyllä autoja. Hmm. Kohta tää postaus vaatii jo kakkososan, kun alan miettimään tätä liian syvällisesti. :D

Maria Hakkala

Oon tästä puhunu jonkin verran muutaman tutunkin kanssa, heillä kun on oma pieni lapsi niin kiinnostus on akuutimpi kuin itselläni. Jotenkin sitä kovasti haluaisi antaa lapselle avaimet tasapuoliseen ja tasa-arvoiseen elämään kahlitsematta liikaa yhdenlaiseen identiteettiin, mutta sitä taas hankaloittaa lapsen elämää liikaa jos lähtee 'meidän kullunnuppu tunnetaan nimellä pallo, etkä saa kysyä, mikä hänen sukupuolensa on' -bullshittiin.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Kyllä sitä miettii, että miten sitä suhtautuu, jos työn puolesta joskus törmää johonkin "Palloon". Vanhempien toiveita pitää kunnioittaa ja vaikka itse yritän töissä karsia kaiken turhan sukupuolen korostamisen, niin meneehän se vähän pitkälle. Päiväkodissa kun eletään niin lähekkäin, niin toiset lapset vähintään asiaan kiinnittäisi huomiota. Mitä se sitten tekee sille lapselle, kun vanhemmat ei ole neutralisoineet kaiken sukupuoleen liittyvän ja sitten päivähoidossa lapset sanoo, että sä oot poika, kun sulla on pippeli? Eikös sen luulis olevan vähän hämmentävää? Mun mielestä se nyt on ihan syvältä, että sukupuoli neutralisoidaan täysin, koska on se nyt ihan selvää, että tytöt ja pojat on ihan eri asia. Ei se kuitenkaan poista sitä, että pojat ei vois leikkiä nukeilla jne. Enemmän pitäiskin kiinnittää huomiota siihen, että jokainen sais olla mitä on, kasvattaa lapsia siihen, että ei ole vain tyttöjen ja vain poikien juttuja.

Sanph
Sanph

1600-luvulla vaaleanpunainen oli vielä vahvasti maskuliinisuuden väri ja sininen feminiinisyyden väri. Hassua, miten asiayhteydet ja mielikuvat muuttuvat aikojen saatossa :) Tuo on kyllä ihan totta, mitä kirjoitit. On ok olla poikamainen tyttö, mutta tyttömäinen poika on jotenkin mukamas säälittävää. Itselläni on vajaa 7v. kummipoika, joka on aika persoona. Osa jutuista tyttömäisiä, esim. pitää tanssista, mutta sitten kuitenkin jääkiekko, jalkapallo yms ovat niitä suosittuja poikajuttuja, joita tykkää tehdä. Huomasin oman ja muiden rajoittuneisuuden kun kummipoikani teki veljelleni rannekorun, jossa oli vaaleanpunaisia ja kultaisia helmiä. Hän ei nähnyt siinä mitään outoa, että pojalla on sen värinen koru. Ja eihän siinä pitäisikään olla. Voi kun itsekin oppisi uudestaan sellaisen lapsimaisen viattomuuden ja pois stereotypioista.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Oon joskus aiemminkin kuullut tuon, että noi värit on ollut toisin päin! Hassua tosiaan, miten aikojen saatossa mielikuvat muuttuu..

Ois se ihanaa päästä pois turhista stereotypioista, liittyen nyt sitten sukupuoleen tai mihin tahansa. Kun jos miettii esim. sitä, että minkälaisina ihmisinä blondeja yleensä pidetään brunetteihin verrattuna, niin onhan se aivan hullua. Mediaa kun tarkastelee, niin siellä nää stereotypiat loistaa oikein kirkkaasti. Siinä tuntee itsensä tavallisena kaduntallaajana melko voimattomaksi, mutta yritän vaan aina miettiä, että kunhan osaisi omaa lastaan kasvattaa siihen, että erilaisuus on rikkaus ja jokainen saa tykätä, mistä haluaa sukupuoleen katsomatta.

Kommentoi