Ladataan...
Pahinta Nannaa

Musiikilla on aina ollut suuri osa elämässäni. Tahtoisin tuon osan olevan vieläkin suurempi, mutta menneet valinnat toivat minut tähän, enkä oletettavimmin tule asiaa miksikään muuttamaan. Musiikkista saa voimaa, se rauhoittaa ja parantaa henkisiä haavoja, sillä saa hymyn huulille ja kyyneleen silmänurkkaan. Musiikkia voi harrastaa itsekseen ja seurassa, eikä sitä tehdäkseen tarvitse olla mitenkään erityisen musikaalinen. Musiikki voi kulkea mukana, ihan ilman mitään soitintakin, vain korvien välissä. Musiikki on vaan niin hyvä asia.

Musiikilla on vahva yhteys tunteisiin ja tiettyihin hetkiin. Minulla on koneella listoja, jotka on koottu tiettyihin tarpeisiin. Melankoliseen olotilaan, biletykseen, siivouksen oheen, taustamusiikiksi jne. Joskus saatan kuunnella aivan mitä sattuu, eikä minua voi laittaa minkäänlaiseen musiikilliseen kategoriaan. Minulle biisi itsessään on se juttu, ei se esittäjä tai musiikkigenre. Tässä teille siis hyvin sekalainen lista siitä, mitä mun soittimesta soitetaan.

Kun minua tanssittaa, saatan kuunnella tätä:

http://www.youtube.com/watch?v=uSD4vsh1zDA

Kun minun tekee mieli laulaa oikein kovaa, fiilistelen tämän tahdissa:

http://www.youtube.com/watch?v=MeW0Sl0tNS8

Kun minua lapsettaa, päässäni soi esim. tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=dHC4H5vKK0A

Jos maailma kohtelee kaltoin, voin kääntää volat kaakkoon tämän tahdissa:

http://www.youtube.com/watch?v=Xn676-fLq7I

Kun olen tosi yksin, mielessäni pyörii usein tämä laulu:

http://www.youtube.com/watch?v=0G3_kG5FFfQ

Jos tarvitsen pontta siivoamiseen, soittimessa kuuluu mm. tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=hBRKSIj2tMc

Kun minulla on ikävä rakastani, saatan fiilistellä tätä:

http://www.youtube.com/watch?v=WZnNt_vnIBE

Kun vajoan pohjattomaan synkkyyteen, saatan kuunnella vaikkapa tätä:

http://www.youtube.com/watch?v=8YzabSdk7ZA

Ja jos illanvieton aikana iskee jonkunlainen nostalginen lataus, soittimesta soi aika varmasti tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=6M6samPEMpM

Jne. Listaahan voisi jatkaa loputtomiin, mutta tällä kertaa jääköön tähän.

Mitä musiikkia sinä kuuntelet missäkin mielentilassa? Koska musta olis oikeasti aika mielenkiintoista tietää muiden biisivalintoja, niin haastan kaikki postauksen lukeneet tekemään omanlaisensa listan musiikin kunniaksi! Jaathan sen meillekin joko omassa blogissasi tai kommenttikentässä. :)

Share

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Tämä tunne alkoi velloa jälleen muutama viikko takaperin. Se tulee aika ajoin, mutta yllättää silti. Tällä kertaa olen yrittänyt puhua tunteelle järkeä ja työntää sen taka-alalle, mutta silti se saa useimmiten jossain kohtaa vallan. Ja siihen on niin kovin helppo hukkua.

Yksinäisyys. Yksi pieni sana, joka sisältää tuskaa ja ahdistusta, sekä valtavasti tyhjyyttä. Suunnatonta, loputonta tyhjyyttä.

Yksinäisyyteen ei tarvita perhesuhteiden hajoamista ja kaikkien kavereiden katoamista. Siihen riittää se, ettei tunne kuuluvansa joukkoon. Minulla on rakastava perhe, muutama ystävä, käyn töissä ja tulen siellä toimeen ihmisten kanssa, mutta silti koen toisinaan olevani kovin yksin. En saa puhuttua siitä kellekään, koska eihän kukaan ota sitä tosissaan. "Onhan sulla mies ja lapsi! Soita jollekin! Hanki uusia ystäviä harrastuksista!" Niin helpon kuuloista. Mutta yksinäisyyden suossa mistään ei ole apua. Mieskään ei ole joka sekunti lähellä, eikä omia ongelmia ole kiva kaataa toisen niskaan. Puhelusta sukulaisille saattaa tulla vain pahempi mieli, kun toiset ovat niin kaukana. Puhelusta ystävälle vielä pahempi, koska ei vastata/ei ehditä puhua/ei pysty sanomaan, mikä mieltä painaa. On myös kamalaa olla aina se yhteydenottaja, sen sijaan, että minuun otettaisiin yhteys. En myöskään kuulu ihmisryhmään, joka saisi uusia ystäviä harrastuksista tosta noin vaan. Joskus tuntuu, että päinvastoin, työnnän tahattomasti ihmisiä luotani.

Näinä hetkinä yritän mennä itseeni. Tarkastelen omaa käytöstäni ja tapojani, yritän löytää syitä itsestäni. Eihän se voi olla niin, että olen mahtava ja ihana persoona ja silti yksinäinen! Niinpä minussa täytyy olla jotain vikaa. (Älkää ottako tätä itsesäälinä, sitä se ei ole. Lähinnä mietin asiaa, koska yritän löytää syitä, mistä yksinäisyyteni johtuu.) Itseään on vaikea muuttaa ja toisaalta ajattelen, ettei minun pitäisikään muuttaa itseäni saadakseni lisää ystäviä. Enhän minäkään vaadi ketään muuttumaan vuokseni... Ja niin. Siinä ongelman ydin. Joku minussa tekee sen, etten sovi joukkoon. Kukaan ei halua minua muuttaa, niinpä he ottavat etäisyyttä. Sydämeen sattuu ja tunnen olevani aseeton tätä yksinäisyyttä vastaan.

Tämä olo helpottaa taas ajan myötä, tiedän sen. Tulee taas hetki, kun katson ympärilleni ja huomaan olevani ystävien keskellä. Tulee se hetki, kun joku taas muistaa minut ja soittaa minulle iloisen puhelun. Tulee se kerta, kun joku lohduttaen halaa minua, kun kerron murheitani. Tulee sekin kerta, kun saan olla olkapäänä ystävälle. Tulee aamu, jolloin en tunne yksinäisyyttä.

Siihen asti keskityn muihin hyviin asioihin. Keskityn sylissä hurisevaan kissaan ja joka päivä uutta oppivaan lapseeni. Nautin jokaisesta auringonsäteestä ja hymystä, jonka näen. Ja kun tunne tuntuu ylivoimaiselta, nukun hiukan enemmän ja siinä sivussa hiukan itkenkin, koska itku puhdistaa mieltä. Jonain päivänä helpottaa ja jaksan taas uskoa kuuluvani joukkoon.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Hiljaista on pitänyt täällä suunnalla, ei oikein ole taas asiaa. Kulunut viikko on kulunut pitkälti flunssasta toipumiseen. Poitsu sairasti viikonlopun, minä itse alkuviikosta. Yskä jatkuu edelleen, välillä ääni madaltuu, mutta muuten olo on ihan ok. Aamutukkoisuudesta olisi kiva päästä eroon.

Minun vielä sairastellessa talon miehet saivat ison osan haravointihommasta tehtyä. Minäkin uskalsin jo pihalle, mutta hommat jätin muille ja keskityin kuvaamaan. Syksy pisti parastaan, ilma oli ihanan raikas ja lempeä. Juuri sellaisia syyspäiviä rakastan.

 

Loppuviikosta olin jo töissäkin. Perjantaiaamuna jännitin monen muun tavoin, kuinka kesärenkaat pitävät minut tiellä. Työpaikan mutaisen loskaisessa rinteessä meinasin tutustua verkkoaitaan, mutta refleksien ansiosta selvisin tällä kertaa voittajana. Perjantaina ilta kului leipomispuuhissa. Alkuperäiset kakkusuunnitelmat menivät aivan pipariksi, koska muistin omiani. Lopputulos ei todellakaan ollut mitään suunnitelman suuntaistakaan ja massaa oli kakkuvuokiin nähden aivan liian vähän, joten kakuista tuli hirveän matalia. Mutta ei hätää, ristiäisvieraat tykkäsivät siitä huolimatta.

Punaherukka-valkosuklaarahkakakku.

Lauantaina juhlimme siis veljenpoikani uutta komiaa nimeä, joka oli perinteitä kunnioittava alusta loppuun. Oli ihana, rento päivä sukulaisten seurassa. Päivänsankarikin edusti oikein mallikelpoisesti 57 vuotta vanhassa kastemekossa, jossa on nyt kastettu seitsemän henkilöä, minut ja oma lapseni mukaan luettuna. Yllärikin juhlassa oli; veljeni vaimoineen ottivat myös siunauksen avioliitolleen kastetilaisuuden ohessa. Itse säilyin kuivin silmin, mutta joillain taisi silmänurkat kostua.

Kastemuotia 50-luvulta.

Mulle meinasi iskeä melkoinen vaatekriisi ennen juhliin lähtöä. Suunnittelemani mekko oli aivan tuhottoman sähköinen. Aina kumarrettuani mekon takahelma pyrki kiipeämään kohti pakaroita. No siis jes! Ei muuta kuin vaihtamaan mekkoa tunti ennen lähtöä. Kun vielä N-mies tässä kohtaa päätti ruveta vaihtamaan renkaita (kyllä, tunti ennen lähtöä), niin himpun verran kiire meinasi tulla. Onneksi löysin vaaterekistäni melko nopeastikin toisen mekon päälle laitettavaksi (Taas nähtiin, ettei naisella voi olla liian montaa juhlamekkoa!). Sain myös korkattua uudet korkkarit, joista mulla ei ikävä kyllä ole kuvaa tähän hätään, mutta jotka kaikessa turkoosissa hohdossaan on kyllä mun tämän hetken lempparit.

Mekko ja bolero ovat molemmat kotoisin Vilasta. Tässä asussa muuten eräs jännittynyt neiti asteli kerran maistraattiin, ja käveli sieltä ulos rouvana...

Illalla passitimme pienen miehen mummolaan yöksi, korvaukseksi edellisviikonlopun peruuntuneesta yökyläilystä. Me nautimme N-miehen kanssa toistemme seurasta ihan kahdestaan. Sauna helpotti edelleen kutisevaa kurkkua ja parisuhdeaika nyt vaan on joka kerta yhtä kallisarvoista. Aamulla oli ihanaa hakea pieni mies hymyilevänä kotiin. Iltapäivällä oli alun perin suunnitelmissa ruveta pihahommiin, mutta lumi hiukan muutti suunnitelmia. Niinpä päätimme ampaista koko poppoo HopLopiin. Siellä riehuimme jonkin aikaa, eikä väliin jäänyt jumppakaan harmita tippaakaan (vaikkakin huomenna taidan olla taas mustelmilla). Riehumisen jälkeen suuntasimme syömään ja sitten kaupan kautta kotiin. Ihana sunnuntai maailman parhaiden miesten seurassa, siis. :)

Share

Pages