Ladataan...
Pahinta Nannaa

Kun sinä eräänä syysiltana vuosia sitten päätimme ystävieni kanssa nousuhumalassa kutsua paikalle jotain poikia, en voinut kuvitellakaan tapaavani tulevan aviomieheni. Silloin oli sateista, kylmää ja niin vaan tuo ihmeellinen olento saapui paikalle alun epäröinnin jälkeen. Eipä varmaan kuvitellut hänkään löytävänsä tulevaa vaimoaan. Olimmehan nuoria ja elämä oli hetkessä elämistä. Sitä ehkä kaipaan nuoruudestani, hetkessä elämistä. Joka tapauksessa, jokin siinä sateisella parkkipaikalla poikia vastaanottaessa vaan kolahti. Ei se ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta jotain erilaista. Siitä tahdoin pitää kiinni ja näin olen tehnyt.

 

 

Vajaa kuusi vuotta myöhemmin raskaustesti näytti plussaa ja sanoimme toisillemme "tahdon". Hämmentävää, miten silloin vasta tajusi, minkälainen voima tuohon yhteen pieneen sanaan latautuu. Sana sai aivan uuden merkityksen.

 

Sitten meitä olikin jo kolme. Tuossa pienessä olennossa yhdistyy meidän kahden parhaimmat ja huonoimmat piirteet. Häntä suojellakseen menisi vaikka läpi harmaan kiven. Äidin rakkaus on jotain, jonka voi ymmärtää vain toinen äiti. Se ylittää kaikki odotukset, eikä se milloinkaan lopu kesken. Niinä huonoimpinakin hetkinä se kumpuaa jostain syvältä ja joskus sitä tuntee itsensä tosi pieneksi, koska se tunne on niin valtava. Viimeksi tänään meinasin tuohon tunteeseen pakahtua, kun lapsellemme laitettiin korviin putket. Pikku juttu, mutta kun pientä viedään nukutettavaksi, se tuntuu aika paljon isommalta.

 

Tällä tietoa perheemme on tässä. En osaa sitä tarkoin selittää, mutta jollain tavalla se tuntuu oikealta. Onhan siihen syitäkin, mutta niin henkilökohtaisia asioita en ehkä ole valmis blogissa julkisesti jakamaan. Joskus ahdistaa, että teemmekö lapsellemme huutavan vääryyden, jos hän jää ilman sisarusta, mutta toisaalta sitä porttia ei ole täysin suljettukaan, joten mielihän voi aina muuttua. Juuri nyt tämä tuntuu kuitenkin hyvältä. Meidän kolmen hengen yksikkömme. Meidän perheemme.

 

Ps. Plus kaksi hullua kissaa, mutta he vaativat ihan oman bloggauksensa. :D

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Joskus tuntuu, että parisuhde jää muun elämän jalkoihin. Saattaa mennä viikkoja, ettei sitä kunnolla pysähdy kuuntelemaan toista, saati tulisi itse kuulluksi. Puhutaan niitä näitä, hoidetaan yhteistä kotia ja lasta, käydään kaupassa ja ikkunaostoksilla, annetaan rutinoidut halit iltaisin ja oven suussa tai kotiin palatessa. Unohdetaan haaveilla, halata/pussata spontaanisti ja istua toisen viereen, kysyä, mitä ihan oikeasti kuuluu. Eikä siinä mitään. Arki rullaa mukavasti ja rakkaus ei ole mennyt mihinkään, mutta välillä sitä ihmettelee, että miksi perhe-elämän pitäisi haitata parisuhdetta?

Silloin otetaan äkkilähtö, enkä nyt tarkoita etelän lämpöä. Meidän parisuhteessa se tarkoittaa, että kysytään isovanhempia, kummeja tai muita läheisiä apuun. Käydään syömässä, leffassa tai vaikka minilomalla Tampereella. Pääasia, että silloin kävellään käsi kädessä, jutellaan ja haaveillaan niin kuin silloin ennen. Keskustellaan niin, että katsotaan silmiin, muistetaan, että miksi joskus rakastuttiin. Tehdään uusia juttuja, kuten käydään kesäteatterissa Pyynikillä ja erilaisissa kuppiloissa ja ravintoloissa. Halataan spontaanisti, kikatetaan toisen tyhmille jutuille ja unohdetaan hetkeksi, että maailma ympärillä pyörii edelleen.

Sitten palataan takaisin arkeen, jälleen yhtä muistoa rikkaampana. Ja muistetaan, että kun taas alkaa tympiä, on aika ottaa yhteyttä tukiverkkoon ja ottaa se äkkilähtö. Silloin pysyy arkikin balanssissa.

Rakkauden lukkoja.

 

Päivän kysymys; kumpi on mun juoma?

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Miehelläni on säännöllinen kolmivuorotyö, joka tarkoittaa sitä, että perheellämme on yhteinen vapaaviikonloppu kerran viidessä viikossa. Se, että saisimme tuohon viikonloppuun vielä parisudeaikaakin, on useimmiten sula mahdottomuus. Tänä viikonloppuna kaikki on toisin, kiitos mahtavien vanhempieni, jotka välttämättä haluavat lapsenlapsensa yökylään. Koko viikonlopuksi. Olen saavuttanut pisteen, jossa en enää pohdi, että miten lapsi pärjää tai tuleeko aivankamalaikävä. Ehei. Nyt mietin vaan, että toivottavasti palautus ei tapahdu sunnuntaina ihan heti aamuyhdeksältä. :D (Toki mahdollista ikävää helpottaa myös fakta, että lapsi itse on asiasta enemmän kuin innoissaan ja olisi siellä varmaan viikon, jos se olisi mahdollista. Vanhemmista viis.)

Ja siis me ollaan aika hurjia. Aiotaan mennä ihan hotelliin yöksi, käydä teatterissa ja tiedätkö, ei mennä edes autolla. Oi kyllä. Joku toinen pariskunta saattaisi lähteä jopa viettämään romanttista minilomaa johonkin söpöiseen kaupunkikohteeseen, mutta ei me. Ollaan niin suunnattoman villejä, että mennään yhdeksi yöksi

Tampereelle!

Vuhuu! Jännitystä elämään!

 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Pages