Ladataan...
Pahinta Nannaa

"Jos helteestä valittavat ihmiset ärsyttävät, niin jaa tämä hirveänällöttävänkammottava kuvakollaasi talven kauhuista"-tyyppinen uutinen oli tänään linkattuna aika monella kaverilla naamakirjassa. Mä katsoin sitä linkkikuvaa ja huomasin haaveilevani pehmeistä lumihiutaleista, paksuista kaulaliinoista ja huuruavasta hengityksestä. Kyllä, valitsisin sen koska tahansa. Ja kyllä, muakin ottaa päähän, jos on viikon putkeen -30 astetta. Mutta vielä enemmän mua ottaa päähän, jos on viikon putkeen +30 astetta.

Mä olisin toivonut, että reissusta palattuamme kotikulmilla olisi palattu inhimillisiin lukemiin, mutta ilmeisesti sitä saa vielä ainakin muutaman päivän odottaa. Sinänsä mua ei haittaa, en mä tästä mitään hengenahdistuksia saa, mutta toisaalta on inhottavaa, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja hiki kutisee iholla aamusta iltaan, ja noh, yölläkin. Päivät kuluvat hikisessä hellekoomassa, ajatuskin ruuanlaitosta ällöttää ja ainoa hyvältä tuntuva vapaa-ajan aktiviteetti on sohvalla makoilu. Tämähän olisi ihan jees, jos voisi maata varjossa rannalla ja siemailla sidukkaa lempeän tuulen hivellessä hikistä otsaa. Ikävä kyllä tämä suloinen haavekuva ei aivan toimi tuon 3-vuotiaan kanssa, joten rannalla isketään harteisiin suojakerrointa 50 ja lipitetään litratolkulla vettä, jotta jaksaa hillua sen vesirajassa riehuvan elohiiren kanssa.

Mutta hetkittäin mä nautinkin. Vaikka silloin, kun olemme siellä rannalla ja saan luovuttaa vahtivastuun miehelle. Silloin uin rauhallisen kierroksen suloisenviileässä vedessä ja kellun veden pinnalla pilviä ihaillen. Tai silloin, kun talo illalla hiljentyy ja kiertelen hämärässä pihassa satoa ihailemassa tai istun terassin reunalla kuuntelemassa kesäyön hiljaisuutta. Tai silloin, kun katselen lapsen riemua tämän leikkiessä omassa pikkualtaassaan.

Tai silloin, kun ihanaakin ihanampi mies asentaa ilmalämpöpumppua olkkarin seinään. Se on ehkä kaikista parasta.

Share

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Tuossa marjapuskien punertumista ihaillessani muistin yhtäkkiä bloganneeni jotain aiheesta viime vuonna. Siitä mulle iski kutina, että blogisynttärien täytyy olla lähellä, ja olihan ne; meni nimittäin jo kolme päivää sitten. Enpäs olisi vuosi sitten uskonut, että vieläkin bloggaan. Väliin on mahtunut hetkittäisiä luovuttamisen tunteita, uudelleenherännyttä innostusta ja kausia, jolloin tuntui, että kaikki kirjoittamani tekstit olivat ihan potaskaa. Ties sitä, vaikka olisivat oikeastikin, mutta mukaan joukkoon on tullut tasaisen vähän lukijoitakin, joten ehkä mun juttuja joku joskus lukeekin. ;)

Katsos, söinpäs Riiassa Tiramisua blogin synttäripäivänä! Hurraa!

Synttäreiden kunniaksi kyselen teiltä lukijat ja satunnaiset kävijät, että mikä teidät blogini pariin on houkuttanut? Lisäksi olisi hauska tietää, jos joku tietty bloggaus tai useampi on jäänyt jollain tapaa mieleen.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Share

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Olemme sopineet mieheni kanssa, että teemme vähintään kerran vuodessa yön tai useamman mittaisen reissun ihan kaksistaan. Ideana on, että saadaan olla välillä ihan vaan pariskuntana, ilman kodin ja remonttien aiheuttamia harmaita hiuksia. Joskus reissu on ollut yhden yön risteily tai hotellimatka Tampereelle, mutta tällä kertaa päätimme lähteä useamman yön mittaiselle reissulle ulkomaille. Kovin kauas emme halunneet matkata ja lopulta varmaan miljoonia kohteita ja hotelleja tutkittuamme päädyimme lähtemään Riikaan. Lyhyet lennot ja suht. halvat hinnat olivat ratkaisevina tekijöinä valinnassa. Minua houkutti myös alusta asti läheinen Jurmala hiekkarantoineen, vaikka sinne menemisestä emme juurikaan puhuneet ennen matkaan lähtöä. Kun vielä vanhempani ilolla halusivat ottaa pienen miehen vieraakseen, niin mikään ei enää estänyt meitä!

En ole kummoinenkaan matkabloggaaja, joten en aio kertoa jokaista kävelemäämme metriä, enkä osaa suositella kaupungin parhaita ravintoloita. Oman reissumme parhaat palat voin kuitenkin jakaa, ehkä joku saa näistäkin vinkeistä jotain irti.

Vanha kaupunki

Riian vanha kaupunki on kaunis, mutta erittäin sokkeloinen paikka. Hanki siis hyvä ihminen kartta! Turisti-infot (tai no koko reissun aikana löydettiin tasan yksi) ei ole kovin hyvin merkittyjä, joten suosittelen lämpimästi hankkimaan kartan jo ennen reissua tai viimeistään Riian lentökentältä. Kulutimme itse melko paljon turhaa aikaa, kun haahuilimme pitkin katuja etsimässä karttaa. Sokkeloisten katujen hahmottamiseen menee hetki aikaa ja itsensä voi hyvin äkkiä löytää joko juuri sieltä, mistä lähti tai sitten aivan toiselta puolen keskustaa. Paikallisten apuun ei myöskään kannata luottaa, sillä monesti kyselijöihin suhtauduttiin tympeästi tai sitten välissä oli kielimuuri. Jos joutuu eksyksiin, niin suositeltavinta on kysyä neuvoa ravintoloiden tai kahviloiden tarjoilijoilta, jotka osaavat englantia huomattavasti todennäköisemmin kuin esim. kauppojen myyjät tai taksikuskit. Kun me vihdoin löysimme kartan, kaupunkikuva selkeni kummasti. Oli paljon rentouttavampaa käppäillä pitkin katuja, kun pystyi aina seuraavassa kulmauksessa tarkistamaan, että mihin suuntaan kannattaa kääntyä. Kun kadut ovat tuttuja ja/tai mukana on kartta, niin saa paljon enemmän irti arkkitehtuurista ja pienistä hauskoista yksityiskohdista, joita vanhan kaupungin talot ovat tulvillaan.

Kaduilla kannattaa toisinaan nostaa katse yläilmoihin; sieltä voi löytyä vaikka mitä hauskoja yksityiskohtia hyvin yllättävissäkin paikoissa.

Jokilaivat

Yksi hyvä keino ihastella kaupungin siluettia on lähteä jokilaivalle. Laivat lähtevät aivan vanhan kaupungin vierestä, luonnollisesti jokirannasta, useamman kerran päivässä ja tekevät n. tunnin mittaisen maisemakierroksen Väinäjoella (Daugava). Laivoissa on hiukan eroa, itse olimme vähän pienemmällä paatilla, jossa onnistuin käräyttämään hartianikin lahjakkaasti varjopaikkojen loppuessa. Isommissa laivoissa oli enemmän varjo- ja sisätilaa, mutta hinnoista en tiedä. Tunnin seilaaminen maksoi pienemmällä paatilla muistaakseni 7€/hlö. Lisäksi jostain kohtaa jokirantaa lähtee myös laiva Jurmalaan. Matka kestää n. 2,5 h ja maksaa 15€/hlö, joten sekään ei ole hullumpi vaihtoehto, mikäli Jurmalaan joka tapauksessa aikoisi mennä.

 

Jurmala

Jo heti matkaa varatessa aloin haaveilla Jurmalaan lähtemisestä, mutta mies ei ensi alkuun ollut ideasta kovin innoissaan. Kun sitten paikan päällä pitkään suostuttelin (=käytin "kyllä mua sitten harmittaa, jos ei mennä"-korttia), niin lopulta mies suostui Jurmalaan lähtemään. Riiasta on Jurmalaan matkaa n. 25 km ja halvin keino päästä perille on juna (alle 1,40€/hlö/suunta). Junia lähtee Jurmalaan monta kertaa tunnissa. Jurmala koostuu useasta pienestä kylästä, joista tunnetuin taitaa olla Majori. Majorissa sijaitsee kävelykatu putiikkeineen, kahviloineen ja ravintoloineen, joista löytyy joka makuun jotakin. Itse emme oikein kävelykadulla käppäilyyn ihastuneet, sillä hinnat olivat turistirysäluokkaa ja ravintoloiden tarjonta uuvutti nopeasti. Kävimme herttaisessa pienessä kahvilassa syömässä leivokset ja jatkoimme matkaa kohti rantaa.

Matkalla rannalle ei voi tehdä muuta kuin ihailla mielettömän kauniita pitsihuviloita. Osa rakennuksista on kunnostettu, osa taas aivan hajoamispisteessä, mutta se ei suinkaan vähennä alueen viehätysvoimaa. Joka puolella on ihmisiä, mutta kiireen tuntu puuttuu, kaikki tuntuvat ottavan rennosti. Pitsihuviloiden jälkeen saavutaan pienelle metsäkaistaleelle, jonka välissä pujottelee pieniä kivipolkuja kohti merta. Ensin näen vain väläyksen merestä, sitten astun metsän suojasta kuumalle rantahiekalle. Ja häkellyn. Ranta jatkuu joka suuntaan niin pitkälle, kuin silmä kantaa. Hiekka on valkoista, superhienoa ja pehmeää. Ei voi muuta, on pakko saada kengät heti pois jalasta ja upottaa varpaat hiekan lämpöön. Vieressä on kaveriporukka pelaamassa lentistä musiikin soidessa, toisella puolella kaksi vanhempaa rouvaa vaihtavat kiivaasti kuulumisia. Vesirajassa leikkii kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia. Rannalla kaikuu nauru ja kiljahtelu, ja meren raikas tuoksu rentouttaa joka solun. Hetken päästä sitä löytää itsensä kellumasta meren aalloilla. Vesi on yllättävän lämmintä, sillä ranta on matala, ja sopii siksi lapsiperheillekin oivallisesti.

Meillä ei ollut kovin kauaa aikaa varattuna Jurmalalle, joten jouduin haikeana jättämään kaupungin liian pian taakseni. Mutta sinne pitää päästä uudestaan, ehdottomasti. Ehkä ensi kerralla koko perheenä?

Ruokaa, ruokaa, kaikki huokaa

Jos joku nyt kysyisi, että minkälaista ruokaa Riiasta saa, niin sanoisin varmaan vaan "nam". Kaikki ruuat, joita paikallisissa ravintoloissa söimme, olivat herkullisia. Koska olen erityisen huono matkabloggaaja, niin en tosiaankaan muista yhdenkään ravintolan nimeä, saati sitten annoksien nimiä. Siksi sanonkin vaan, että kokeile rohkeasti uutta! Me kävimme joka kerta eri ravintolassa syömässä, vaikka etenkin yhteen italialaiseen olisin halunnut palata uudestaan. Söimme tuossa ravintolassa niin herkullista pizzaa, että melkein voisin varata uuden matkan pelkästään sen takia. Nytkin melkein kuola valuu, kun asiaa ajattelee.

Maailman paras pizza.

Saman ravintolan herkullinen Tiramisu.

Tääkin oli aika nannaa (hihhih). Etenkin toi pihvi vuohenjuustolla. Näyttää pieneltä, mutta oli aika jäätävän kokoinen klöntti. Jäi jälkkärit syömättä.

Rockabilly Housessa (Haha, mä muistan yhden raflan nimen!) oli törkeen hyviä valkosipulileipiä ja tilli-valkosipulidippiä. Nam, nam. Ruuan höysteenä rautalankamusiikkia, vanhoja mainospätkiä ja asiaankuuluvia julisteita. Niin, ja hyvää olutta sekä erityisen mukavaa henkilökuntaa. Suosittelen.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi ihana ja rento fiilis. Poitsullakin oli mennyt tosi hyvin mummulassa, eikä olla saatu edes mitään kovin pahoja kiukkuja vielä niskaamme (pitikin mennä sanomaan...). Nyt mulla ja poitsulla on vielä viikon verran lomaa jäljellä, mies palailee töihin jo nyt viikonloppuna. Nyt me yritetään siis poitsun kanssa vaan nauttia viimeisistä hetkistä lomalla, turhia suunnittelematta.

Share

Pages