Ladataan...
Pahinta Nannaa

Kristaliina haastatteli joku aika sitten tytärtään ja haastoi meitä muitakin mukaan. Multa koko haaste oli mennyt autuaasti ohi, mutta bongasin sen tälleen hiukan jälkijunassa LauraEm.'n tontilta (samasta blogista löytyy myös kysymyksiä äidistä, tsekkaa sekin!) ja päätin siihen saman tien tarttua. Lapsen suusta-jutut on yleisesti ottaen tosi hauskoja ja haastattelusta saatiin kivaa puuhaa arjen keskelle.

1. Mikä sinusta on kivaa?

- Angry Birdsit on kivaa. Spidermanit on kivaa. Sotilaat, muurahaiset, ninjat, luurangot. No myös metsästäjät. Kivaa on ankat, hirviöt, nohnoh, ne dinosaurukset ja lohikäärmeet.

2. Mikä sinusta on ikävää?

- Itku. Tällee *esittää itkevää*, semmonen ei oo yhtään kivaa. Flunssa ei oo kivaa, eikä semmoset neliskanttiset pallot, jotka putoo avaruudesta, semmoset tulipallot, jotka putoo avaruudesta päähän, ja sitten kuolee. Onko aika ikävää?

3. Onko kivaa olla lapsi?

- On. On kivaa, kun lapsena saa leikkiä.

4. Millaisia aikuiset ovat?

- Surullisia ja kilttejä. Ja vihaisiakin, ne armeijamiehet. Mut ainakin poliisit on kilttejä.

5. Mitä isi yleensä tekee?

- Pelaa. Ömmm, korjaa. Tekee uusia lamppuja. Öö, no kirjottaa hassuja juttuja.

6. Mitä äiti yleensä tekee?

- Siä laitat ruokaa ja kirjotat tietokoneella. Ja teet hassuja juttuja. Pelaat Angry Birds peliä.

7. Mitä äiti ja isä tekevät töissä?

- äiti: Hoitaa lapsia.

- isi: Se korjaa junia.

8. Mistä äiti ja isi suuttuvat?

- Te suututte, jos mä teen tuhmia, vaikka otan teiän jonkun ikioman tavaran.

9. Mistä äiti ja isi tulevat iloisiksi?

- No kun mä pyydän anteeks. Ja no, nauru, tämmönen, ahahahhahahahahahahaaaaa!

10. Mihin tarvitaan rahaa?

- Ostamiseen.

11. Mikä sinusta tulee isona?

- Poliisi.

12. Miksi ihmisiä on olemassa?

- No kun dinoja ei oo enää.

13. Mitä haluaisit tehdä kesällä?

- Rakentaa hiekkalinnoja rannalla ja uida. Pallomeressä *tunkee naamansa aivan lähelle, jotta varmasti tulee selväksi*!!! Vesipyssyllä ampua. Syödä jätskiä. Ja kesällä myös mennään mummulaan! Oon miettinyt siis sitä.

14. Kuka haluaisit olla?

- *vastauksena oma nimi*

Haastateltava valitsi kuvan. Namnam.

Ladataan...
Pahinta Nannaa

En ole tainnut aiemmin jakaa blogissa, millä sanoilla blogiini on eksytty. Aika iso osa hakusanoista liittyy leivontaan tai lapseen, mutta joukkoon mahtuu muutamia todellisia helmiä. Koska välttelen viimeiseen asti pääsykokeisiin lukemista mulla ei ole muutakaan tekemistä, niin tässäpä parhaita paloja. Pissaan kohta housuuni.

- nanna blogi, nanna koivisto, nanna koivisto blogi (ymv.)

Jep, ennen kun kirjoitti Googleen mun nimen, sai hakutulokseksi taiteilija Nanna Suden. Nyt sitten saa Nanna Koiviston. Ja näköjään myös mun blogin. Ollaanhan me silleen melkein samalla viivalla. Sori, kaima.

- puhekielto

Olisi erittäin tarpeellinen.

- häntähippa

!?!

- kakkugalleria julkkis

Yeah, that's me!

- nojatuolista hengitysoireita

Anteeksi, mutta mitä helvettiä?!

- poika haluaa olla tyttö

Mä en oikein tiedä, mitä tähänkään pitäis sanoa.

- törkeen hyvä juustokakku

Ole hyvä, ole hyvä, ole hyvä, ole hyvä ja ole hyvä.

- farkkujen lyhennys

Kaks kertaa. Ne raukat on ollu kyllä aika hakoteillä.

- mistä varamummo

Me löydettiin naapurista. Kantsii kokeilla.

- millä tavalla saa tyttömäisen huoneen

Tääkin rassukka joutui pettymään karvaasti.

- tallinnasta jumppavaatteita

Mä haen sieltä yleensä kyllä vaan vararenkaita.

- tuhlasin liikaa rahaa

Story of my life.

- vihaan kevättä allergia

Mulla on selkeesti jossain kohtalotoveri.

-----------------------------------------------------------------------------------

Hassunhauskaa tiistaita kaikille!

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Huhtikuu. Aikoinaan koko kuukausi ei merkinnyt mulle mitään. Huhtikuu oli pakollinen paha talven ja kesän välillä. Ikävöin jo talvea, vaikka se ei ollut vielä edes kunnolla ohi. Odotin jo kesää, lämpimiä tuulia, järvessä uitettuja varpaita. Elokuun pimeitä, mutta lämpimiä iltoja. Ja syksyä, jonka jälkeen talvi taas tulisi. Huhtikuu oli mulle allergiakauden alku, kuran ja auringon sekamelska, kuukausi, josta kukaan ei ottanut selvää. Huhtikuussa talveen tuntui olevan ikuisuus. Kesän lähestyminen ei ollut mulle pelkkä ilon aihe, ja huhtikuu muistutti kesän lähestyvän vääjäämättömästi. Ja silti niin hitaasti.

Sitten syntyi poika ja toi kevään mukanaan. Lähipiiriin siunaantui itse asiassa useammatkin synttärit ja yhtäkkiä huhtikuu sai uuden merkityksen. Huhtikuusta tulikin juhlan ja ilon aikaa, mutta samalla vuoden melkeinpä kiireisin kuukausi. Ojasta allikkoon. Kiertotietä huhtikuusta tulikin entistä ahdistavampi. Olisipa jo toukokuu ja ihan oikea kevät, kiireet ohi ja kesän tuoksu kynnyksellä.

Samalla huhtikuu antoi kaikkensa. Alkukuusta terassin lumiukko sinnitteli päiväkausia, nyt lumesta ei ole edes muistoa. Nurmikko vihertää aurinkoisina päivinä ja sateen jälkeen tuoksuu jo kesältä. Terassi on pesty ja puunattu, odottaa öljyämistä ja kesäkukkia. Piha on myllätty ympäri ja saanut uutta raikkautta. Päässä kehittelee monta suunnitelmaa, joita tuskin tänäkään vuonna saatan loppuun saakka. Uuden keinun paikka katsottiin aidan vierestä ja poika levittää lelunsa -ja hiekkalaatikon hiekat- jälleen ympäri pihaa.

Lumen sulettua pääsee taas metsään ilman jatkuvaa liukastumisvaaraa. Poika on jo niin iso, että ihan joka askelta ei tarvitse vahtia haukkana. Kysymykset tulvivat puroilla ja lammen rannoilla. Äiti, miksi on linnunpönttöjä? Missä karhut asuu? Äiti, miksi lampi on jäässä? Miksi puro solisee? Miksi täällä on hiljaista? Voiko kalat uida jään alla? Äiti, äiti, miksi, milloin, mitä ja missä. Kärsivällisesti yritän vastailla parhaani mukaan, välillä huvitun, välillä ärsyynnyn. Sitten pieni ihminen ottaa kädestä ja sanoo, että olen paras äiti, koska hän pääsi metsäretkelle. Sydän sulaa ja pakahtuu. Niin iso, mutta silti niin pieni.

Huhtikuussa tuntui, että maailma murskaa mut alleen. Oli vaikea hengittää, olla ja ajatella. Olisi pitänyt ja täytynyt. Hetkittäin aurinko paistoi ja murheet lensivät tuulien matkaan. Mutta sitten taas pimeni, arki tuntui loputtomalta suolta, kaikki haaveet kaukaisilta ja olin niin yksin. En osannut puhua kellekään, patosin kaiken sisälleni. Kirjoittaminenkin oli tahmeaa, mitätöin kaikki ajatukseni tyhmiksi. En halunnut olla vaivaksi. Halusin muuttua näkymättömäksi.

Lopulta ahdistus purkautui. Ja yhtäkkiä olikin helpompi olla, eikä huhtikuu enää tuntunutkaan julmalta. Veri vei pihalle allergiasta välittämättä, ja loputkin ahdistuksenaiheet hukkuivat pihamaan multiin. Nyt mieli on kirkkaampi, ja vaikka tulevaisuus hetkittäin ahdistaa, jännittää, pelottaakin, en enää koe olevani yksin. Nyt koko ajatus tuntuu hullulta ja väärältä. Koska yksin minä en ole. Enkä ole näkymätön, enkä halua olla.

Eräänä iltana ajelin kauppaan hakemaan maitoa ja nappasin hetken mielijohteesta kassalta mukaan saippukuplia. Lapsen riemulla ei ollut rajoja, kun puhaltelimme pihan täyteen kuplia. Olin yhtäkkiä niin jäätävän onnellinen, etten muista edes tunteneeni niin voimakasta onnea pitkään aikaan. Tajusin vasta silloin, kuinka rikki olen ollut. Lupasin myös itselleni, että ensi kerralla niiden tunteiden tullessa en odota, että ne katoavat itsestään. Pimeässä tarpominen ei tee hyvää, etenkään kun valoisampi polku on vain yhden sanan päässä.

Pages