Ladataan...
Pahinta Nannaa

Huhtikuu. Aikoinaan koko kuukausi ei merkinnyt mulle mitään. Huhtikuu oli pakollinen paha talven ja kesän välillä. Ikävöin jo talvea, vaikka se ei ollut vielä edes kunnolla ohi. Odotin jo kesää, lämpimiä tuulia, järvessä uitettuja varpaita. Elokuun pimeitä, mutta lämpimiä iltoja. Ja syksyä, jonka jälkeen talvi taas tulisi. Huhtikuu oli mulle allergiakauden alku, kuran ja auringon sekamelska, kuukausi, josta kukaan ei ottanut selvää. Huhtikuussa talveen tuntui olevan ikuisuus. Kesän lähestyminen ei ollut mulle pelkkä ilon aihe, ja huhtikuu muistutti kesän lähestyvän vääjäämättömästi. Ja silti niin hitaasti.

Sitten syntyi poika ja toi kevään mukanaan. Lähipiiriin siunaantui itse asiassa useammatkin synttärit ja yhtäkkiä huhtikuu sai uuden merkityksen. Huhtikuusta tulikin juhlan ja ilon aikaa, mutta samalla vuoden melkeinpä kiireisin kuukausi. Ojasta allikkoon. Kiertotietä huhtikuusta tulikin entistä ahdistavampi. Olisipa jo toukokuu ja ihan oikea kevät, kiireet ohi ja kesän tuoksu kynnyksellä.

Samalla huhtikuu antoi kaikkensa. Alkukuusta terassin lumiukko sinnitteli päiväkausia, nyt lumesta ei ole edes muistoa. Nurmikko vihertää aurinkoisina päivinä ja sateen jälkeen tuoksuu jo kesältä. Terassi on pesty ja puunattu, odottaa öljyämistä ja kesäkukkia. Piha on myllätty ympäri ja saanut uutta raikkautta. Päässä kehittelee monta suunnitelmaa, joita tuskin tänäkään vuonna saatan loppuun saakka. Uuden keinun paikka katsottiin aidan vierestä ja poika levittää lelunsa -ja hiekkalaatikon hiekat- jälleen ympäri pihaa.

Lumen sulettua pääsee taas metsään ilman jatkuvaa liukastumisvaaraa. Poika on jo niin iso, että ihan joka askelta ei tarvitse vahtia haukkana. Kysymykset tulvivat puroilla ja lammen rannoilla. Äiti, miksi on linnunpönttöjä? Missä karhut asuu? Äiti, miksi lampi on jäässä? Miksi puro solisee? Miksi täällä on hiljaista? Voiko kalat uida jään alla? Äiti, äiti, miksi, milloin, mitä ja missä. Kärsivällisesti yritän vastailla parhaani mukaan, välillä huvitun, välillä ärsyynnyn. Sitten pieni ihminen ottaa kädestä ja sanoo, että olen paras äiti, koska hän pääsi metsäretkelle. Sydän sulaa ja pakahtuu. Niin iso, mutta silti niin pieni.

Huhtikuussa tuntui, että maailma murskaa mut alleen. Oli vaikea hengittää, olla ja ajatella. Olisi pitänyt ja täytynyt. Hetkittäin aurinko paistoi ja murheet lensivät tuulien matkaan. Mutta sitten taas pimeni, arki tuntui loputtomalta suolta, kaikki haaveet kaukaisilta ja olin niin yksin. En osannut puhua kellekään, patosin kaiken sisälleni. Kirjoittaminenkin oli tahmeaa, mitätöin kaikki ajatukseni tyhmiksi. En halunnut olla vaivaksi. Halusin muuttua näkymättömäksi.

Lopulta ahdistus purkautui. Ja yhtäkkiä olikin helpompi olla, eikä huhtikuu enää tuntunutkaan julmalta. Veri vei pihalle allergiasta välittämättä, ja loputkin ahdistuksenaiheet hukkuivat pihamaan multiin. Nyt mieli on kirkkaampi, ja vaikka tulevaisuus hetkittäin ahdistaa, jännittää, pelottaakin, en enää koe olevani yksin. Nyt koko ajatus tuntuu hullulta ja väärältä. Koska yksin minä en ole. Enkä ole näkymätön, enkä halua olla.

Eräänä iltana ajelin kauppaan hakemaan maitoa ja nappasin hetken mielijohteesta kassalta mukaan saippukuplia. Lapsen riemulla ei ollut rajoja, kun puhaltelimme pihan täyteen kuplia. Olin yhtäkkiä niin jäätävän onnellinen, etten muista edes tunteneeni niin voimakasta onnea pitkään aikaan. Tajusin vasta silloin, kuinka rikki olen ollut. Lupasin myös itselleni, että ensi kerralla niiden tunteiden tullessa en odota, että ne katoavat itsestään. Pimeässä tarpominen ei tee hyvää, etenkään kun valoisampi polku on vain yhden sanan päässä.

Ladataan...
Pahinta Nannaa

 

Arr, mateys! Jatketaan vielä tämäkin postaus synttäriteemalla. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, meillä juhlittiin alkukuusta nelivuotiasta. Aiempina vuosina olen pitänyt synttärijuhlat kevyinä sukulaiskahvitteluina, mun kavereita lapsineen on sitten käynyt vaihtelevasti rääppiäisissä seuraavana päivänä. Tänä vuonna poitsu kuitenkin ilmoitti jo hyvissä ajoin, että hän haluaa kaverisynttärit (kiitos, päiväkoti). Ajattelin alkuun, että mennään ihan ilman mitään teemoja nämäkin juhlat, mutta (kiitos päiväkodin, jälleen) poitsupa ilmoitti hyvin nasevasti, että hän sitten haluaa merirosvosynttärit. Yritin monesti talven aikana puhua, että eikös vaikka Angry Birds olisi helppo kiva teema, mutta ei. Merirosvoja sen olla pitää, joten niinpä meillä järjestettiin ekat teemasynttärit. Ja näin jälkikäteen täytyy sanoa, että onneksi järjestettiin.

Kun teema oli niin selkeästi mulle ilmaistu, niin aloin jo hyvissä ajoin suunnittelemaan koristeita ja muuta ohjelmaa. Alusta lähtien mulla oli ajatuksena, että en tee kakkua, kokemukseni mukaan kun lapset sitä kaikista huonoiten syövät. Niinpä päädyin tekemään muffinsseja (ihanat vuoat löytyi Tigerista), ja aika pian sain idean myös noista minilipuista niiden koristeeksi. Ne olivat ihan hitti! Lippuja oli noin sama määrä kuin lapsia ja niitä sitten piirtelin, leikkelin ja liimailin onnessani (not) illalla telkkaria katsellessa. Sitten vaan lippu coctailtikkuun ja tadaa, hienot merirosvoaiheiset koristeet oli valmiit! Jokainen sai halutessaan ottaa lipun kotiin muistoksi ja kyllähän niitä useampi mukaan lähtikin.

Muuna tarjottavana oli riisipiirakoita ja munavoita, keksejä ja erilaisia pikkunaposteltavia. Lapset saivat juotavakseen vettä tai mehua, ja aikuisille oli varattu kahvi ja tee. Olimme myös ajatelleet, että jonkinlainen kakunkorvike olisi jees, niinpä ostimme kolme (3!) jäätelökakkua. Löysimme poitsun kanssa myös superhienot merirosvoaiheiset kakkukynttilät Willan Iloisesta Keittiöstä, jotka pääsivät yhtä jätskikakkua koristamaan. Otimme alkuun lämpeämään vain kaksi kakkua, onneksi. Lapsista nimittäin muistaakseni vain kaksi söi sitä, kun oli jo kiire leikkimään. Edes jätskikakkuja kovasti toivonut sankari ei halunnut edes maistaa. Sanoinkin aikuisvieraille, että onneksi niin moni päätti jäädä kahville, oltaisiin muuten jouduttu syömään mahamme kipeiksi. :D

Koristelut olivat aika simppelit, mutta kelpasivat vallan mainiosti itse sankarille. Metsästin merirosvoaiheisia ilmapalloja melko pitkään, kunnes BR-leluissa vihdoin lykästi. Mustavalkoinen serpentiini löytyi valmiiksi laatikosta, alun perin se taitaa olla kotoisin Tigerista, ja sehän sopi muuhun tyyliin täydellisesti. Ruokapöydässä olleet kertisastiat olivat Prismasta kotoisin. Olin autuaasti unohtanut kertisastiat, tiskivuori kun ei hirveästi houkutellut. Edellisenä päivänä sitten annoin pyhän tehtävän miehelle, että yrittää löytää jotkut merirosvoaiheiset astiat, mutta jos ei löydy, niin ostaa sitten jotkut muut kivat, joista poitsu tykkäisi. Mies sitten tuumasi siihen, että jotkut mustavalkoisetkin voisi olla kivat. Siinä sitten ihmettelin suu ammollaan, että miksi en sitä itse tullut ajatelleeksi. On mulla fiksu mies. <3

Ohjelmana meillä oli lahjojen avaus ennen ruokailua, sitten herkuteltiin ja sen jälkeen sai vapaasti leikkiä. Alkuun lapset tutkivat innoissaan sankarin saamia lahjoja, mutta lopulta koko poppoo innostui leikkimään merirosvoja. Jostain kumman syystä mies joutui leikkiin mukaan ja toisinaan hänet saattoi löytää olohuoneen nurkasta lapsilauman alta. Jaa että mitä me muut aikuiset sitten tehtiin sillä aikaa? No istuttiin ruokapöydässä herkuttelemassa ja juoruamassa. Toimii. Sanoinkin, että voisin vaikka pistää miehen vuokralle synttäriassariksi, se hoitais esivalmistelut ja viihdyttäis juhlavieraita, jotta itse voi istua pöydän ääressä herkuttelemassa. Ja tietysti siivous juhlien jälkeen kuuluis myös pakettiin. Nerokasta.

Ennen kotiinlähtöä jokainen pääsi vielä mukaan aarteenmetsästykseen. Otin jokaisen lapsen yksi kerrallaan vierashuoneeseen, jonne kerroin merirosvopäällikkö Mustaparran piilottaneen osan aarteestaan. Eräs lapsi oli kovin huolissaan siitä, saisiko toisen aarretta viedä, mutta sanoin, että merirosvoilla on sellainen sääntö, että löytäjä saa pitää. Niinpä jokainen sai etsiä oman osansa aarretta, joka oli oikeasti suklaarahoja. Lapset olivat aarteenetsinnästä melko tohkeissaan. Todettiin myös muiden vanhempien kanssa, että juhlijat on ilmeisesti helpompi saada kotia kohti ilman kiukkuja, kun lähdön hetkelle on järkätty jotain ohjelmaa. ;)

Pyysin näyttämään kameralle, että kuinka kivaa synttäreillä oli. Kuulemma nämä kaikki sormet ja toinenkin käsi ja varpaat vielä päälle!

Summa summarum, ekat kaverisynttärit sujuivat mainiosti! Kutsuja meni päiväkotikavereille kolme ja lisäksi kolmelle muulle kaverille. Toistaiseksi ainakin tytöt ja pojat olivat iloisesti sekaisin, ja mun suureksi iloksi kaikki kutsutut pääsivät paikalle! Lähes kaikki tulivat paikalle vanhemman kanssa, joten meille ei jäänyt jäätävän kokoista mukulalaumaa yksin kaitsettavaksi. Oli myös kivaa tutustua vähän paremmin päiväkotikavereiden vanhempiin, ehkäpä sitä jatkossa uskaltaa kysyä puistoseuraakin. :)

Kaverisynttäri-mörkö on nyt siis karkotettu mun pään sisältä. Palataan asiaan ensi vuonna, kun todennäköisesti harvempi vanhempi jää enää kahvittelemaan...

Ladataan...
Pahinta Nannaa

Vietimme alkukuusta pojan synttäreitä, jonka myötä blogi on jäänyt vähän toisarvoiseksi. Elämä on pyörinyt viime viikot sellaisella vauhdilla, että heikompaa eli minua rupesi huimaamaan, joten jostain oli pakko karsia. Sormiani on kuitenkin synttärihulinoista saakka syyhyttänyt kirjoittaa ihanasta kakusta ja monesta muusta kivasta jutusta synttäreihin liittyen. Tälle viikonlopulle pyhitinkin itselleni aikaa istua koneen ääreen ja saan vihdoin jakaa teille herkullisen kakkureseptin.

Mulla on tapana ruveta suunnittelemaan kakkua hyvissä ajoin ja näin tänäkin vuonna. Monet marja- ja suklaakombot pyöriteltyäni huomasin aina vaan palaavani uudelleen ajatukseen hedelmäkakusta. En ole kyseisen täytekakun suurimpia ystäviä, enkä näin ollen ole itse perinteistä hedelmätäytekakkua tullut koskaan tehneeksi. Lähipiirin allergioista johtuen aika moni hedelmä on myös pannassa, joten jouduin hetken käyttämään luovuuttani kakun suhteen. Pakkasessa oli kuitenkin sopivasti viime vuoden omenasoseita, joiden ympärille lähdin kakkua rakentamaan. Kun en tahtonut keksiä omenan rinnalle toista sopivaa hedelmää, ja pelkkä omppu tuntui tylsältä vaihtoehdolta, meinasin jo hylätä koko hedelmäkakun. Kunnes sitten jostain mieleeni ponnahti, että kinuskihan sopii loistavasti ompun kanssa! Siitä se ajatus sitten lähti, ja kakku sai täytteekseen omppusoseen lisäksi samettisen kinuskivaahdon. Päälle koristeeksi valikoitui persikoita ja viinirypäleitä. Täytteen määrä sopii kuuden munan kakkuun.

Pohja:

6 munaa

2 dl sokeria

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhoja

Täyte:

4 dl vispikermaa

400 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl valmista kinuskikastiketta

3 liivatelehteä

tilkka vettä

omenasosetta

Päälle:

n. 4 dl vispikermaa

n. 1rkl vaniljakreemijauhetta

säilykepersikoita

viinirypäleitä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon sekaan. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 30-40 min. Kakun kypsyyden voi tarkistaa puutikulla; jos taikinaa ei tartu tikkuun, se on kypsä! Anna jäähtyä hetken ennen kumoamista. Kumoa kakku hetken päästä esim. leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä kunnolla. Kakun jäähdyttyä irrota vuoka ja leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kelmuta kakkuvuoka sisäpuolelta niin, että kelmua tulee reilusti reunojen yli ja laita ensimmäinen osa pohjasta vuoan pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 min. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto tasaisesti joukkoon. Lisää kinuskikastike reippaasti sekoittaen. Sulata liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen, sekoita hyvin. Sivele ensimmäiselle kakkupohjalle ohut kerros omenasosetta ja sen päälle puolet täytteestä. Aseta päälle toinen kakkupohja, jonka päälle jälleen omenasosetta ja loput täytteestä. Laita viimeinen pohjapala täytteen päälle ja käännä kelmut kakun suojaksi. Anna hyytyä vähintään muutaman tunnin ajan, mehevämmän kakun saa hyydyttämällä seuraavaan päivään.

Kakun hyydyttyä vatkaa kerma ja lisää siihen vaniljakreemijauhe (ei välttämätön, mutta pursotukset pysyvät paremmin kasassa lämpimässä). Ota kakku pois vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Sivele ohut kerros kermaa kakun päälle ja tee pursotukset reunoille. Leikkaa persikat ja viinrypäleet sopiviksi lohkoiksi ja asettele ne kakun päälle haluamaasi järjestykseen. Seuraavaksi voitkin pistää kahvin valumaan ja nauttia herkullisesta lopputuloksesta! :)

Maukasta viikonalkua kaikille!

Pages