Ladataan...
Pähkinänkuoressa

Onkohan nämä maanantait yleisimpiä luovuttamisen päiviä?
Tämä kyseinen päivä ei kuitenkaan kirvoita minua nyt kirjoittamaan aiheesta, vaan yleinen turhautuminen tähän tyhjäkäyntiin. Jotta et karkaa heti otsikon luettuasi kevennän hieman tunnelmaa ja palautan uskon siihen, että kannatta luovuttaa, koska useimmiten se tuottaa hyvää.

Hyvä esimerkki on siitä minun päiväni. Revi pelihoususi töissä (useasti), pyöräile 14km vastatuuleen, käy matkalla kaupassa, hukkaa arvokkaat aurinkolasisi kyseiseen kauppaan, tirauta pari kyyneltä tajuttuasi tämän ja mene kyynel poskella ilmoittamaan asiasta kassalle ja kiroa sivussa huonoa onneasi. Polje tämän jälkeen itkien kotiin, käännä katseita, luovuta ja heitä dramaattisesti reppu lattialle. Kunnes tulee puhelu, että aurinkolasit ovat löytyneet, kun joku ihana ihminen on ne palauttanut kassalle löydettyään.

Välillä tuntuu, että me ihmiset emme saisi koskaan luovuttaa. Paitsi verta, ja sitäkin hyvällä omallatunnolla. (Note to self; mene ensi viikolla verenluovutukseen!) Miksi siis luovuttaminen ei voisi olla joskus hyvä asia? Luopuminen jostain tavarasta (Konmaritus kunniaan) puhdistaa ja tyhjentää kaappeja kivasti.
Miksei voisi päättää kesken työpäivän, että en jaksa tänään tehdä töiden jälkeen mitään. On ollut raskas työpäivä -> luovutan ja kuuntelen omaa kehoani, joka selvästi kaipaa nyt hengähdystaukoa. Usein ajatellaan, että jos luovutan, menetän jotain tai pahimmassa tapauksessa (pyhä jumala!) menee yksi ilta hukkaan. EI MENE KOSKAAN! Se hetki kun päätät luovuttaa ja asennoidut siihen, että nyt minä todella en luovuta kun kuuntelen itseäni, on arvokkain.

Huomasin eilen illalla matkatessani Turusta Helsinkiin, että aloin viimeisen mainitsemani kohteen lähestyessä ahdistua. Alkoi rehellisesti sanoen v*****aa, koska tiesin, että edessä taas raskas työviikko ja vapaa-aika myös kortilla ja pohdin jopa, että pitää varmaan vaihtaa maisemaa, hankkia uusi työ, asunto (ja ehkä myös koira!). Tätä ahdistellessa mietin, että mitä jos luovuttaisin. En haluaisi koskaan kokea sitä, että työ tai vapaa-aika ahdistaa, niin, että on jopa hankala olla, vaan päinvastoin.

Tänään tein, päivästä huolimatta, päätöksen! Minä luovutan!
Jotta saan jotain selkoa tähän turhautumiseen alan etsiä uutta työtä, joka selvästi vaikuttaa vointiini (ja en varmasti ole ainoa!). Tein myös päätöksen, että saan luovuttaa työpäivän jälkeen ja sanoa hyvällä omallatunnolla, että tämän illan olen kotona ja katson vaikka jakson tai kaksi Narcosia.

Jospa siis luovuttaminen olisikin hyvä asia eikä paha? Itsensä kuuntelemista ja pysähtymistä!?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pähkinänkuoressa

Aamupalalla. 

Olen sopinut itseni kanssa, että silloin tällöin kun arkipäiväksi sattuu vapaapäivä, aloitan sen aina jossain muualla kuin kotona. Ja ei, tämä ei tarkoita, että löytäisin niinä aamuina itseni jostain vieraasta paikasta, eilisen päivän meikit kasvoilla ja tuntemattoman ihmisen kotoa tai peräti vierestä. Vaan! Tarkoitan, että aloitan aamuni hyvällä aamupalalla ja pysähtymisellä itseni kanssa ja miksei joskus hyvän ystävän kanssa.

Tänään aloitan aamuni Viiskulmasta ja aurinkoisesta Punavuoresta. Kohteena oli Brooklyn Cafe, johon menemisestä haaveilin silloin kun vielä asuin Punavuoressa, mutta en koskaan saanut aikaiseksi mentyä. Ja tänään ihmettelin vielä suuremmin sitä, että mitä ihmettä olen ajatellut, kun en ole siellä vielä vieraillut, varsinkin kun asuin ihan melkein vieressä! 

Mutta hyvää kannatti odottaa ja itseään odotuttaa. Aivan täydellinen aamupala! 5/5! Taustalla soi täydellinen soittolista Amy Winehousea ja muuta tunnelmallista musiikkia, bagel toi mieleen viime vuotisen matkan New Yorkiin ja ikkunasta sai katsella ohikulkevia ihmisiä, joilla tuntui olevan kiire. Oli myös mahtavaa taas muistaa, että minulla ei ole kiire mihinkään ja täytyy elää hetkessä ja nauttia!

 

Share

Ladataan...
Pähkinänkuoressa

Olipas huojentavaa palata takaisin töihin! Huh! Kaksi päivää kuunnellut rakennusmiesten metelöintiä, joten ihana palata normaalien askareiden pariin. Edelleen ääni hieman alamaissa, mutta kyllä tästä naisesta onneksi hieman enemmän ääntä lähtee kuin toissapäivänä. Ja nyt olisi edessä kolme päivää vapaata! Tiedossa musiikkia, ystäviä, siskon kanssa laatuaikaa, piknikkiä, brunssia ja mahdollisesti pahoinvointiakin! Siitä koostuu minun vappuni! Skumpat ollut jääkaapissa kylmenemässä jo maanantaista saakka, joten on takuulla kylmää. 

Viime viikkonloppuun palatakseni kuitenkin. Vietimme sen ystäväporukalla Tallinnassa. Shoppailua, illallista Restauran V:ssä, tanssimista Studiossa, krapulan höykyttämistä Kalmassa ja nautiskelua auringosta ja keväästä, senkin uhalla, että sairastuin. 

 

 

 

 

 

Ihanaa viikonloppua!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pähkinänkuoressa

Vietän täällä jo toista sairaslomapäivää. Mikään ei ole sen ikävempää. Ja mikä tässä vielä pahinta, ilman ääntä. Onneksi ei ole ketään, jolle nyt tarvitsisi puhua ja saanut äänihuulet levätä, mutta onhan tämä nyt melkoista, hiljaiseloa kirjaimellisesti. Offline-tilassa.

Tästä päästänkin siihen aiheeseen, joka on on itselle niin kovin tärkeä, mutta jonka kuitenkin aina unohdan juuri silloin kun sitä ei pitäisi unohtaa. Pysähtyminen. Sairastelen todella harvoin ja silloinkin vain päivän pari ja töistäkään en kovin usein ole poissa. Silloin on todella pää kainalossa, jos en työpaikalle kykene ja itkua pidätellen joudun soittamaan töihin ilmoittaakseeni etten pääse. Onneksi tämä on vasta ensimmäinen sairastelu tälle vuodelle ja toivottavasti myös viimeinen. 

Tiedostan kyllä kun olen stressaantunut ja tiedostan myös sen, että jos en nyt pysähdy, kehoni pysäyttää minut pakolla pian. Miksi sitä kuitenkin aina ajaa itsensä siihen tilanteeseen, että terveys pettää ja todella pakon edessä joutuu pysähtymään ja pahimmillaan vie kokonaan sängyn pohjalle? Olenko siis oppinut mitään? Vastaus on, no en selvästikään. 

Olen ihminen, joka pitää pienoisesta stressistä koko ajan. Se pönkittää minua eteenpäin ja auttaa jaksamaan. Sitä en selvästikään vielä ymmärrä missä menee hyvän ja huonon stressin raja. Tuo ikuinen veteen piirretty viiva. Mutta onneksi sen oppimiseen on vielä aikaa ja ehkä jossain kohtaa  älyän pysähtyä ajoissa.

Onneksi Jake Gyllenhaal tuli pelastamaan ja pysäytti minut Netflixin pariin. (Ja kyllä, minäkin haluaisin asua kanssasi :D ). Jos ei muuta niin ainakin on kaikki ohjelmat katsottu missä jäänyt jälkeen, niin Armanin uudet kuin Designated Survivorin ja pisteenä iin päälle yksi elokuva ja kirjakin luettu. Ja tietty, jäätelöä syönyt ihan luvan kanssa ja huolella. Ei huolta kesäkunnosta, kunhan terveys on kunnossa :)

Share

Ladataan...
Pähkinänkuoressa

Vilna on täynnä toistaan maittavampia ravintoloita ja kahviloita, jotka pursuavat erilaisia vaihtoehtoja kakuista paikallisten herkuihin pasteijoihin. Olen syönyt ehkä parasta pizzaa ikinä (heti Linkon/Tenhon pizzojen jälkeen) ja juonut mitä maittavimpia oluita.

Huomaa myös melkein joka kuvassa vieraileva viinilasi. Mutta minkä sille voi. Vilnassa on vain niin halpaa viiniä, oluista puhumattakaan. Jaan kanssanne ehdottomasti kattavamman postauksen Vilnan ravintoloista ja baareista. 

Huomenna onneksi pääsee taas ruotuun kun paluu kotiin tiedossa. Ajattelin aamutuimaan käydä tekemässä pienen juoksulenkin odotellessa lähtöä kentälle ja hengittää vielä Vilnan hyvää henkeä ennen kotiinpaluuta. Lento on perillä Helsingissä neljän aikaan ja siitä pikaisesti kotiin purkamaan laukku ja pakkaamaan uudelleen ja pääsiäisen viettoon vanhempien luokse. 

Share
Ladataan...

Pages