Selkäkivun alettua kannattaa lääkäriin hakeutua pikimmiten, riippuen vähän siitä miten kovat kivut on ja miten kauan niitä on jatkunut. Vaikka isolla osalla suomalaisia on jonkinlaisia selkäkipuja elämänsä aikana, hyvin harvalla käy loppujen lopuksi niin huono tuuri kuin mulla ja kivut jatkuvat. Usein ne kestävät maksimissaan muutaman kuukauden.

On hyvä jos kohdalle sattuu heti ensimmäiseksi hyvä ja ymmärtäväinen lääkäri. Varsinkin kun lääkärillä joutuu juoksemaan tiuhaan tahtiin, niin on tärkeää, että hänen kanssaan tulee toimeen. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos alkaa tuntua siltä, että lääkäri ei ymmärrä sun selkäkipuja sen enempää kuin sinä itse, niin vaihtoehtoja löytyy. Tietysti sitä ainaa luottaa lääkäreihin ja ajattelee, että niillä on vastaus kaikkeen, mullakin meni monta vuotta hyväksyä se, että ei ne tiedä mun selkäkipujen syytä sen enemäpää kuin minä itse.

YTHS

Opiskelija kun olen, menin tietysti aluksi YTHS:lle. Yleislääkärille pääsee nopeasti ja ilmaiseksi. Sieltä minulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Ensimmäinen luottolääkärini oli oikein mukava ja sympaattinen, mutta ei oikein ensimmäisten vuosien lääkekokeilujen ja röntgenkuvien jälkeen keksinyt enää mitä muuta asialle voisi tehdä. Tässä vaiheessa käväisin kaupungin terveydenhoidossa ja kun menin takaisin YTHS:lle oli tämä lääkäri jäänyt eläkkeelle ja sain uuden, johon olen ehdottoman tyytyväinen.

Huonoin kokemukseni YTHS:n lääkäreistä on, kun kävin ensimmäistä kertaa hakemassa sairaslomaa selän takia. Lääkäri kehtasi sanoa, että "ei sulla selkä oikeasti ole kipeä, sulla on vaan huonot vatsalihakset". No, sille lääkärille en enää sen jälkeen mennyt. Myöhemmin mietin hieman vahingoniloisesti, että se oli väärässä ja että se vatsalihasten heikkous oli nimenomaan seuraus selkäkivuista. Toisaalta olisi ehkä kivempi, jos se olisi ollut oikeassa ja selkäkivut olisi jääneet siihen. Silti mikään ei ole niin masentavaa kuin lääkäri joka kyseenalaistaan potilaan kärsimykset.

TYÖTERVEYS

Työterveyslääkäriä kannattaa hyödyntää, jos siihen on mahdollisuus. Koska työnantaja maksaa, niin heillä on pienempi kynnys laittaa jatkotutkimuksiin. Mulla on tähän mennessä ollut vaan niin lyhyitä työsuhteita, että ei ole kannattanut siirtää hoitoa tänne. Toisaalta olen niin tunnollinen, että en halunnut laittaa selkäkuluja työnantajan maksettavaksi kun en ollut edes kertonut, että mulla on selkä kipeä.

JULKINEN TERVEYDENHUOLTO

Paljon parjattu, mutta minä olen kokenut ihan toimivaksi. Yleensä julkisella puolella on parhaat mahdollisuudet jatkohoitoon. Kävin kerran terveyskeskuslääkärin vastaanotolla, koska tuntui, että asia ei oikein edenneet YTHS:llä. Sain lähetteen Laakson sairaalan fysioterapia poliklinikalle, jossa olikin sitten jo oikein asiantunteva fysiatri.

YKSITYINEN

Kallista, mutta jos on varaa, niin miksei, ja joskus jopa välttämätöntä. Itse olen käynyt yksityisellä fysiatrilla sen verran, että pääsin magneettikuvaukseen, kun YTHS lääkäri sanoi, että ei ne julkisella puolella suostu ottamaan niitä, kun ei aiota leikata. Varmasti lyhyemmät jonot kuin julkiselle puolelle, paitsi jos halua jonkun tietyn ekspertin vastaanotolle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että julkisella puolella on paremmat jatkotutkimusmahdollisuudet.

(kuva)

kuva ja lisää infoa täältä

Tämä kirja osui keväällä silmään Akateemisessa ja oli pakko ostaa. Ymmärrätte varmaan miksi. Kansikuvahan suorastaan puhuu mulle. Tuo voisi olla oman päiväkirjani kansi.

Sinänsä kirja ei tarjonnut mitään uutta, mitä en olisi tiennyt jo. Siellä listataan paljon erilaisia hoitokeinoja, mitä kirjoittaja oli kokeillut. Olin itse kuullut useimmista, mutta en kokeillut läheskään kaikkia. En toisaalta näe mitään syytä käydä kokeilemassa kaikkia mahdollisia terapioita ja hierontatekniikoita. Ne, joita olen käyttänyt toimivat hyvin. Joku uusi saattaa toimia tai sitten ei toimi. Tällä hetkellä ei vain ole kauheasti rahoja laittaa vain kokeilun vuoksi johonkin.

Siitä huolimatta pidin kirjasta. Oli todella terapeuttista lukea jonkun toisen vastaavista kokemuksista. Varsinkin kun oma tilanne ei koskaan ole ollut niin paha ettenkö oikeasti pääsisi sängystä ylös. Sitä paitsi se antoi toivoa, että ehkä omakin selkä vielä joskus tulee kuntoon.

Ajattelin minäkin osallistua Lily:n Katutyyliviikoon. Sen kunniaksi kirjoitin jutun siitä, miten paljon selkäkipu voi vaikuttaa niinkin arkiseen asiaan kuin vaatteiden valintaan.

Seuraavia asioita joudun miettimään useasti vaatteita valitessa. Nykyään tosin riittää, että muistaa kaupassa mitä voi ja ei voi ostaa, koska omasta vaatekaapista olen lähestulkoon karsinut kaiken mitä en voi käyttää.

1. KENGÄT

Kaikki vähänkin korkeammat korot on ehdottoman no-no. Pystyn käyttämään matalia kiilakorkoja ja tavallisia korkoja juhlissa yhden illan, mutta mukana pitää olla vaihtokengät. Yhtään pitempien matkojen kävely koroilla esim. kaupungille lähteminen ei onnistu. Kenkiä ostaessa pitää olla todella tarkka, että ostaa hyvät kengät. En pysty käyttämään esimerkiksi mitään H&M:n tai Piecesin ballerinoja, vaan kengissä pitää olla hyvä lesti ja tukeva pohja. Mulla on paljon Vagabondeja, mutta olen ajatellut siirtyä vähitellen kokonaan Eccoon, koska niiden valikoimissa alkaa viimein olla muutakin kuin mummokenkiä. Käytän kaikissa kengissäni tukipohjallista, joko koko kengän kokoista tai vain jalkaholvin kohdalle tulevaa.

Talvikengissä saa olla vielä tarkempi, koska Helsingin kadut on parina viime talvena olleet niin kamalassa kunnossa. Jo pieni jalan lipsuminen saattaa muljauttaa selkää pahasti ja kipeyttää sen päiviksi. Mulla on ihania hyviä nahkasaappaita, mutta jotka ei pidä yhtään vaikka niihin laitattaisi suutarilla minkälaiset pohjat. Viime talvena ostin sitten kahdet o.i.s:n kengät, joissa kuljin koko talven. Niissä on todella hyvät ja pitävät pohjat, mutta eivät ne muuten oikein ole minun tyyliset.

2. VAATTEET

Joudun käyttämään tukiliiviä lähes päivittäin. Se on mulla melkein aina mukana ja laitan sen päälle aina jos tiedän, että joudun istumaan tai seisomaan pitkään. En ole käyttänyt farkkuja yli vuoteen, koska sen tunkeminen muodissa olevien kireiden farkkujen alle on vaikeaa. Ja hyvin epämukavaa. Onneksi viihdyn muutenkin paremmin hameessa, joten se ei sinänsä ole mikään menetys. Tukiliivin käyttö vaikuttaa myös muuten pukeutumiseen. Esimerkiksi kaikki lantion ja vyötärön kohdalta vartalonmyötäiset vaatteet ei yleensä käy.

En pysty käyttämään lyhyitä takkeja muuta kuin kesällä. Aina kun ulkona on sen verran viileää, että tarvitsee takin niin viileys tuntuu myös selässä, jollei sitä ole suojannut tarpeeksi hyvin. Siksi mun naulakosta löytyy lähes yksinomaan pitkiä takkeja. Käytän yleensä talvella vielä tuubitoppia tai villahuivia lantion ympärille kiedottuna, jotta se pysyy varmasti lämpimänä. 

3. LAUKUT

Tavaroiden kuljettamine aiheuttaa usein ongelmia, koska en pysty nostamaan enkä kantamaan mitään painavaa. Jo hyvin pienenkin kassin kantaminen vain toisella olalla saa vartalon hieman vinoon ja se tuntuu minulla poikkeuksetta selässä. Siispä jos pärjään vähillä tavaroilla niin voin käyttää tavallista olkalaukkua. Mutta vähänkään suuremman tavaramäärän kanssa on oltava reppu. Sekään ei ole ideaali, parempi olisi jos ei tarvitsisi kantaa mukanaan yhtään mitään. Valitettavasti tavarat eivät kuitenkaan kanna itse itseään.

No mitä tästä kaikesta seuraa tyylin kannalta? On todella vaikea yrittää pukeutua oman tyylinsä mukaisesti, koska joutuu tekemään kompromisseja tärkeissä asioissa. Inspiroidun 1800-luvusta ja 1900-luvun alusta. Siihen kuuluisivat pitkät hameet ja korkeat korot ja tyylikkäät laukut. Nyt tunnen itseni välillä todella tyylittömäksi, kun muuten hyvin yhteensopivien vaatteiden kanssa joutuu laittamaan tennarit ja koulurepun. Välillä ei viitsi edes yrittää ja silloin mennään collegehousut ja huppari meiningillä. 

kuvat: H&M, Respecta ja Victorian trading Co.

Ei välttämättä, mutta helppoa se ei ole, ei ainakaan ennen kuin saa asiat toimimaan. Yksi tärkein asia siinä, että olen saanut kivut edes joten kuten haltuun, oli että löysin keinot opiskella ilman, että selkä rasittuu liikaa.

Kun aloitin opiskelut 5-6 vuotta sitten niin ei silloin missään puhuttu, että mitä teet jos et pystykään istumaan luennoilla tai koneen ääressä. Nyt näyttää jo vähän paremmalta. Ainakin Helsingin yliopistossa on niiden tiedekuntien (joiden kanssa itse olen tekemisissä) nettisivuille ilmestynyt ohjeet erityisjärjestelyiden saamisesta tentteihin ja luennoille. Tärkeää on, että erityistarvetta aluksi kartoitetaan ja pohditaan parhaat mahdolliset keinot välttää ongelmat. Sellaista luksusta en ainakaan tiennyt olleen silloin kun omat kipuni alkoivat.

About kolmantena opiskeluvuonna löysin HY:n vammaispalvelut. Jupisin aluksi pari viikkoa tuosta nimestä, että en varmaa ota yhteyttä sinne, kun en ole mikään vammainen. Mutta sitten järki voitti, ja sen avulla olen saanut useimmat luennoilla käymisen ja tenttien ongelmakohdat selvitettyä. Tiedekunnat ja vammaispalvelu tekevät yhteistyötä niin, että tiedekunta myöntää oikeuden erityisjärjestelyihin ja vammaispalvelut järjestää ne. Aluksi mulle toimivia käytäntöjä kartoitettiin pitkälti kokeile-ei toimi -taktiikalla. Mulla oli erillistä tuolia, korotettua pöytää, seisomakorkuista pöytää ja kuljetin Human tool-istuinta mukana luennoilla. Mistään ei ollut apua, en kestänyt istumista enkä paikallaan seisomista ja kivut vaan jatkui ja paheni.

Noin vuosi sitten kuin ihmeen kautta löytyi toimiva ratkaisu, jonka ansiosta olen pystynyt opiskelemaan lähes normaalisti. Minulla on yliopistolla oma kevyt aurinkotuoli, jota kuljetan itse luennoille ja jolla pystyn makoilemaan. Se on ihanan vaivatonta, kun ei tarvitse enää ilmoittaa koko viikko-ohjelmaa vahtimestareille ja tuntea huonoa omatuntoa, jos missasi jonkun luennon, mille ne oli kantanu pöydät. Keräsin ainakin aluksi kiitettävän määrän kummeksuvia katseita ja kasan kommentteja, taisinpa päätyä jonkun fb-päivitykseenkin. Mutta mä olin vaan onnellinen, että pystyin olemaan luennoilla ilman kipuja ja kolmiolääkkeitä. Olen ottanut asenteen, että mitä se kenellekään kuuluu, jos mä istun aurinkotuolissa luennolla. Hyvät kaverit tietävät syyn ja olen yleensä myös kertonut sen avoimesti kaikille, jotka kysyy kohteliaasti.

Viimeiset puolitoista vuotta olen tehnyt myös tenttini yksikseni erillisessä huoneessa, missä on sohva. Siellä voin rauhassa vaikka kävellä ja jumpata jos niikseen tulee, eikä kanssatenttijät häiriinny. Ja kaikki isoissa tiedekuntatenteissä olleet varmaan tajuaa hiljaisen huoneen autuuden :)

Lisäksi yliopistolaisille on tarjolla apua tietysti YTHS:llä (mutta lääkäreistä myöhemmin) ja jos kohtaa ongelmia esimerkiksi tiedekunnan tai opettajien asenteissa erityisvaatimuksia kohtaan, niin kannattaa ottaa yhteyttä ylioppilaskunnan sosiaalisihteeriin (HYY:llä Katja Långvik). Sieltä on hyvä kysyä myös esim. Kelan etuuksista.

Minulle on ollut todella tärkeää, että olen voinut jatkaa opintoja lähes keskeytyksettä kivuista huolimatta ja olen saanut opintopisteitäkin suositusten mukaiset määrät. Töistä on helppo saada sairauslomaa, mutta opinnoista sitä ei halua ottaa ihan yhtä herkästi, koska kaikki tauot viivästyttää valmistumista. 

kuva: we heart it

Selkäkipu voi johtua monesta syystä. Erilaisia diagnooseja ovat mm. noidannuoli, iskias, välilevyn pullistuma, välilelyrappeuma, selkäreuma...  Jutun lopussa on pari linkkiä, joiden takaa löytyy oikeaa lääketieteellistä tietoa. Seuraavaksi ajattelin kertoa millaista oma selkäkipuni on.

Selkäkipuni on vaihdellut vuosien varrella laidasta laitaan ja olen käynyt läpi varmaan kaikki kivun eri muodot. Yhdessä vaiheessa pidin kipupäiväkirjaa, johon kirjasin sen miten sattui ja miten paljon asteikolla 1-10. Sittemmin se jäi, kun kipu vaan jatkui ja muuttui. Aluksi se oli pitkään samanlaista, mutta nyt tuntuu että se vaihtelee päivittäin ja viikottain.

Kipu on aina alaselässä, selkärangan alimpien nikamien ja SI-nivelen kohdalla. Välillä tuntuu, että koko selkää jomottaa, kuin se olisi yksi muodoton kipeä möykky. Välillä kipu on yhdessä kohtaa ja vihlaisee jokaisesta liikkeestä. Välillä se on molemmilla puolilla selkärankaa, välillä vain toisella. Joskus kipukohdan painaminen sattuu, joskus ei. Joskus kipu on esimerkiksi oikealla puolella selkärankaa ja tuntuu aina kun astun oikealla jalalla. Välillä sattuu koko ajan missä asennossa vaan, välillä vain istuessa tai vain seistessä tai vain kävellessä. Joskus liikunta auttaa ja verryttää selkää, joskus liikunta on vaan huono juttu ja lisää kipuja. Sekään ei ole aina selvää. Voi olla, että 10 minuutin kävelylenkki tekee hyvää, mutta 15 minuutin kohdalla alkaa vihloa.

Aluksi tuntui, että kipu ei ole lihaksissa vaan nimenomaan jotenkin välilevyissä. Kauan tuntui, että jokin ei ole ihan paikallaan. Sitten selkää käsiteltiin naksauttamalla (tästä lisää myöhemmin) ja tunne hävisi ja kipu oli poissa vähän aikaa. Sittemmin kipu tuli takaisin erilaisena. Nykyään kipu tuntuu olevan sekä lihaksissa että selkärangassa. Selän naksauttaminen itse auttaa yleensä hieman, mutta yritän välttää sitä, koska se on kuulemma vain lumetta ja oikeasti pahentaa asiaa. Se on vaikeaa, koska usein se tuntuu siltä kuin kipu hellittäisi vähän.

Yksi iskiaksen (eli iskias-hermo on puristuksissa tavalla tai toisella) oireista on säteilykipu. Minulla ei sitä aluksi ollut, mutta se alkoi ehkä pari vuotta ensimmäisten kipujen jälkeen. Minulla on "parhaimmillaan" säteillyt pitkin molempia jalkoja nilkkoihin asti. Pistely tuntui yleensä reisissä ja pohkeissa ja lisääntyi rasituksesta kuten istumisesta. Säteilykipu oli selvästi pahimmillaan muutenkin pahojen kipujaksojen aikana. Minun kohdallani iskiasta ei ole kuitenkaan koskaan pidetty todennäköisenä, koska ensinnäkään magneettikuvissa ei näkynyt juuri mitään (riippuu vähän lääkäristä, miksi se pieni kirkastuma tulkitaan, kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että se ei selitä edelleen jatkuvia kipuja). Ja toisekseen säteilykivut ovat olleet niin voimakkaat, että hermon pitäisi olla todella pahasti jumissa, jotta se aiheuttaisi niin paljon säteilyä ja sen pitäisi silloin aiheuttaa muutakin. Kuten voimakasta heikkoutta jaloissa tai tunnottomuutta. Niitä mulla ei ole koskaan oikein ollut vaan jalat nousee ja kääntyy ja vääntyy joka suuntaan.

Se onkin aina aiheuttanut lääkäreille päänvaivaa, että mä olen aina taipunut joka suuntaan ja pystyn kurottamaan eteen ja taakse ja kävelemään varpailla ja kantapäillä. En ole koskaan ollut liikkumiskyvytön, liikkuminen on saattanut vaan sattua. En myöskään ole koskaan ollut niin notkea kuin nyt, en edes teinivuosina kun harrastin notkeutta vaativia lajeja monta kertaa viikossa.

Jonkin asteisia selkäkipuja on nykyään jossain vaiheessa elämää melkein kaikilla. Syynä yleensä istuminen ja liikkumattomuus tai sitten huono ergonomia esim. nostelussa. Kivut menevät kuitenkin pääsääntöisesti ohi muutamassa viikossa. Minun ongelmani on se, että kipu on jäänyt päälle ja kestänyt vuodesta toiseen ilman mitään selvää syytä.

Tällä hetkellä lääkärit puhuvat kohdallani yleensä kroonistuneesta selkäkivusta ja yliliikkuvasta alaselästä, koska kipu selvästi pahenee tiettyjen asioiden kanssa. Sinänsä selkäkivun syyllä ei ole tässä vaiheessa enää mitään merkitystä. Haluaisin vain eroon siitä. 

http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/33/selkakipu

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00326

Olen päälle kaksikymppinen opiskelija ja olen kärsinyt pahoista selkäkivuista vuodesta 2005 lähtien eli kohta tulee seitsemän vuotta täyteen. Kivulle ei ole koskaan löydetty mitään selkeää syytä, joten hoitokin on ollut vähän sitä sun tätä, enimmäkseen erilaisia lääkkeitä ja liikuntaa.

Jonkinlaisen blogin aloittaminen ja omista kokemuksista kertominen on ollut jo kauan mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tarkoituksena on kertoa omista kokemuksista ja siitä mitä olen oppinut vuosien varrella itsestäni, selästäni, kivusta ja erityisesti kivun kanssa elämisestä. Ajattelin postata tänne myös juttuja siitä mitä kaikkea olen kokeillut ja mistä olen kokenut olevan hyötyä selkäkivun hoitamisessa. Vaikeimmaksi olen kokenut avun saamisen, kaikki tieto erilaisista hoitomuodoista, yhteiskunnan tuista, opiskelujärjestelyistä  yms. on pitänyt itse etsiä, mitään ei ole koskaan saanut ilman omaa aktiivisuutta. Ei ole vain aina kovin helppoa olla itse aktiivinen, jos kaikki energia menee siihen, että selviää kivun kanssa päivästä toiseen.

Jos joku samanlaisesta tai vastaavasta ongelmasta kärsivä saa tästä palstasta apua, neuvoa tai edes vertaistukea, niin se on täyttänyt tarkoituksensa. Kaikista vaikeinta on olla kivun ja sairauden kanssa yksin, enkä voi kylliksi kiittää kaikkia rakkaita ystäviä ja sukulaisia, jotka edelleen jaksavat tukea minua.