Ladataan...
Paniikki keittiössä

Suhteeni fenkoliin, tuohon lystikkääseen kasviin, syntyi ensimmäisellä luokalla.
Eräänä alkusyksyn aamupäivänä opettaja marssitti luokkamme torille. En tietenkään muista perunakappoja tai porkkananippuja, mutta vihreähapsinen, muodoltaan sydäntä muistuttava valkoinen kasvi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. ”Tässä on fenkoli”, esitteli opettaja. Omintakeinen vihannes jäi mieleen kummittelemaan, mutta voitteko uskoa, että kului yli kaksi vuosikymmentä ennen kuin itse ostin ihka ensimmäisen fenkolini!

Salaattifenkoli on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa, se on näkynyt lehtien ruokasivuilla jo parina syksynä. Minun tajuntaani fenkoli iskeytyi lähtemättömästi  uudestaan viime keväänä, kun olin syömässä mainiossa turkulaisessa Kaskis-ravintolassa. Yksi niistä huumaavasta eteeni kannetusta kuudesta ruokalajista oli fenkolikeitto. Ja miltä se maistui! Ensin luulin, että keittoon oli lurautettu pastis-viinaa tai lakritsikastiketta, kunnes toisella lusikallisella tajusin: se on fenkolin ominaismaku.

Kaikkien näiden vuosien ja kuukausien jälkeen nakkasin itsekin fenkolin pataan. Kasvin tuoksu on raakana huumaavan lakritsinen ja sen voi käyttää sellaisenaankin salaattiin. Etsin reseptiä keittelyn tueksi ja aika monessa niistä keittoon yhdistetään sipulia, mustapippuria ja kermaa. Koska halusin omasta keitostani vähän proteiinipitoisemman, laitoin siihen kerman sijaan sulatejuustoa. Juusto sopii fenkolin pariksi oikein mainiosti eikä ainakaan omaan keittooni tarvinnut lisätä yhtään suolaa.

Fenkolikeitto
(pääruokana kahdelle, alkuruokana neljälle)

n. 500 g fenkolia (kaksi pientä)
3 pientä sipulia
loraus öljyä
1 kasvisliemikuutio
100 g sulatejuustoa
mustapippuria

1. Suikaloi fenkoli ja paloittele sipuli. Kuullotta niitä öljytilkassa kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan ja lisää sitten vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua.
2. Kun keitto on kiehunut 15 minuuttia, kokeile fenkolien kypsyys. Kypsän fenkolin tuntuma on samanlainen kuin muiden keitettyjen kasvisten.
3. Lisää juusto ja soseuta keitto. Vettä ei tarvitse kaataa ennen soseutusta pois, vaan tällä vesimäärällä keitosta tulee sopivan kuohkeaa.
4. Lisää mustapippuria maun mukaan.


Vinkki! Mikäli haluat vielä salmiakkisemman makuista keittoa, korvaa sulatejuusto purkillisella (2 dl) kermaa. Lisää kerma ennen soseutusta, mutta muista kaataa ennen kerman lisäämistä desin-parin verran keittovettä pois.

Fenkolikeitto nautitaan sellaisenaan lämpimänä (alku)ruokana, mutta sen voi oikein hyvin syödä myös kylmänä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Tiesittekö, että kesäkurpitsaa syödään Suomessa vuosittain vain noin puoli kiloa henkilöä kohti? Tämä fakta järkyttää minua suuresti, mutta toisaalta en ihmettele - aika usein kesäkurpisasta saadaan ei-niin-kovin-hyvää.  On siis aika puhdistaa tuon mainion kasviksen maine! Viime aikojen hittiruoka keittiössämme on ollut kesäkurpitsatagliatelle. Kesäkurpitsa on monelle kasviskokkaajalle varmasti jonkinlainen pappilan hätävara, mutta iänikuisten gratiinien ja paistosten sijaan se taipuu myös keveäksi pastan korvikkeeksi. Niin, että joskus ateria tuppaa jäämään liiankin kevyeksi.

Tänään palasin kotiin leffakerhosta vatsa kurnien. Ladoin jääkaapin vihanneslaatikon sisällön keittiön pöydälle ja kas, kelpo ateriahan siitä syntyi. Pinaattipesto syntyi improvisoimalla, tagliatellet jo varmalla otteella. Kylkeen paistoin vielä viimeisiään vetelevät kantarellit.

Tavallisesti teen kypsennettyjen kesäkurpitsasuikaleiden sekaan valmiiksi kastikkeen öljystä, valkosipulista, basilikasta, suolasta ja pippurista. Nyt surautin ainekset pestoksi pinaattipussillisen kera. Pinaatit olivat niitä suurilehtisiä, joten ne vaativat muutaman minuutin ryöppäämisen ennen hienontamista. Resepti toimii varmasti myös tuoreella babypinaatilla, jota siis ei tarvitse ryöpätä, ja miksei paremman puutteessa myös pakastepinaatillakin.

Kesäkurpitsatagliatelle
kahdelle

yksi keskikokoinen kesäkurpitsa (n. 300 g)
2 l vettä
oliiviöljyä
pippuria
suolaa

1. Huuhtele kesäkurpitsa ja poista päät. Halkaise se sitten keskeltä kahtia.
2. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Viimeiset paksut osiot voi näppärästi leikata veitsellä.
3. Ryöppää siivuja kiehuvassa vedessä 3-5 minuuttia niin, että koostumus on al dente – hiukan napakka, muttei enää raaka. Siivilöi vesi pois.
4. Nakkaa kesäkurpitsat kuumaan kattilaan, lisää öljyä, suolaa ja pippuria maun mukaan. Mikäli et tarjoile peston tai muun maukkaan kastikkeen kanssa,  purista sekaan vielä pari valkosipulinkynttä ja silppua kourallinen basilikaa.

Pinaattipesto

150 g pinaattia
3-4 kynttä valkosipulia
kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
pippuria
suolaa

1. Ryöppää pinaatti, jos se on tarpeen. Kuori valkosipulinkynnet.
2. Sekoita ainekset sopivassa kulhossa  sauva- tai tehosekoittimella. Suolaa kannattaa lisätä pienissä erissä maun mukaan.

Jos haluaa ruokaisamman aterian, voi tagliatellejen rinnalle paistaa vaikkapa palan halloumia tai vaaleaa kalaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

No niin.
Sen kummempia selittelemättä, nyt on aika. Sadonkorjuu ja sisäelämä, mitäs sitä parempia syitä tarvitsee paluuseen.


Tiedättekö mitään kauniimpaa raaka-ainetta kuin latva-artisokka? Itse en keksi kovin montaa. Sitä paitsi artisokka ei ole pelkästään kaunis, se on myös mielettömän hienon makuinen. Jotkut ruuat tekevät kipeää leukaperissäni, ja artisokka on yksi niistä. Epäilen, että syynä on sylkirauhasten yliaktivoituminen. Vaikka artisokka on ehdotonta herkkuruokaani, teen sitä kovin harvoin, en edes joka vuosi. Jotenkin se tuntuu aina kovin työläältä valmistaa (ei ole) ja syödä (on vähän, mutta hyvällä tavalla). Lisäksi olen joskus ostanut huonon artisokan: eteläeurooppalaiset tuontiartisokat kun eivät aina selviä kuljetuksesta priimatavarana.

Viime viikolla luin Hesarin artisokkareseptien lomasta, että Lindrothin puutarha kasvattaa artisokkaa Suomessa, vieläpä kotikaupungissani. Marssin seuraavana päivänä Turun torille ja siellähän niitä oli. Kaksi artisokan kukkaa maksoi alle kaksi euroa, joten ylellisyysherkulla ei ole hintaa nimeksikään. Toki nämä suomalaiset artisokat ovat italialaisia sukulaisiaan pienempiä, mutta olivat alkupalana täydellisen kokoisia. Jälleen kerran, mikä onni onkaan olla turkulainen!

Miten sitä artisokkaa sitten valmistetaan ja syödään? Artisokasta leikataan pois varren pää ja terälehdistä kovat huiput. Sakset ovat tähän parturointiin oiva väline. Näitä pienikokoisia artisokkia keitin 20 minuuttia, isommat saavat kiehua puolisen tuntia. Artisokka on kypsä, kun lehdet irtoavat kukinnosta kevyesti vetämällä. Keittämisen jälkeen artisokkia on hyvä valuttaa hetki lävikössä.

Syöminen onkin sitten sormiruokailua parhaimmillaan. Terälehdet irrotellaan kukinnosta yksitellen ja vedetään hampaiden lävitse, jolloin hedelmäliha irtoaa. Tätä ennen ne dipataan yleensä kastikkeeseen. Itse suosin perinteistä oliiviöljy-balsamico-komboa, mutta dippivaihtoehtoja on muitakin, vaikkapa valkosipuliaioli tai sitruunavoi. Kun terälehdet on syöty, on jäljellä vielä herkullisin osa, artisokan sydän. Sydän syödään haarukalla ja veitsellä kastikkeen - vaikkapa pelkän voin tai oliiviöljyn kera.


Artisokan rinnalle löysin Alkon uutuusvalikoimasta puolikkaan pullon venetsialaista pinot grigio -rypäleen valkoviiniä. Artisokan kanssa suositellaan usein rieslingejä, mutta tämäkin lempeän raikas viini oli oiva valinta.

Ja vielä vinkiksi: torikauppias kertoi, että nyt näiden kotimaisten artisokkien satokausi on parhaimmiltaan. Niitä siis on saatavilla vielä ainakin pari viikkoa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Ei ole kenellekään jo viime syksynä blogiani seuranneelle tainnut jäädä epäselväksi, että rakastan suppilovahveroita. Nautiskelen suppikseni useimmiten keittona tai kastikkeena, mutta nyt seuraa uusi ohje. Taannoisena siivouspäivänä käsiini nimittäin osui Hesarin ruokaosio, jossa oli inspiraatiokseni Eevan ranskalaistyylisen sienipiirakan ohje, ja koska pöydälläni notkui juuri minulle kotimetsästä kiidätetyt neljä suppislitraa, ei auttanut muu kuin ryhtyä sienipiirakan tekoon. En ehtinyt lähteä kauppaan, joten sovelsin mitä kaapista löytyy -metodia, ja tämä sienipiiras muistuttaakin ehkä enemminkin italialaista kuin ranskalaista kaimaansa.

Usein piirakoissa on riisiä täytteenä, niin tässäkin - mutta nyt päätin valmistaa täytteestä paljolti risottoa muistuttavan. Itse asiassa nälkäinen kuvaaja testimaistoi täytteen sellaisenaan, ja totesin senkin kelpo ruuaksi.

Sienipiiras

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
n. 2 rkl kylmää vettä

Täyte:
n. 1 l tuoreita tai 2-3 dl pakastettuja tai 1 dl kuivattuja sieniä
1 sipuli
1 dl (risotto)riisiä
3 dl kasvislientä
1 dl kermaa
0,5 dl raastettua parmesaania
suolaa
pippuria

Munamaito:
1 muna
2 dl maitoa
(suolaa ja pippuria)

1. Valmista taikina nyppimällä kylmä voi ja jauhot sekaisin. Lisää suola ja kylmää vettä sen verran, että taikinasta tulee kiinteä. Paketoi taikina muovikelmuun ja laita hetkeksi jääkaappiin.
2. Silppua sipuli ja kuullota silppu rasvatilkassa kattilan pohjalla. Valmista kasvisliemi lisäämällä neljännes liemikuutiota kolmeen desiin kiehuvaa vettä.
3. Lisää sipulisilpun sekaan riisi ja kuullota sitäkin hetki. Aloita sitten liemen lisääminen risottopohjaan. Lisää liemi muutamassa satsissa sekaan aina kun edellinen liemiannos on imeytynyt riisiin. Riisi saa kypsyä hyvin.
4. Kun riisi kypsyy, kaiva taikina esille ja taputtele se vuoan pohjalle. Esipaista piirakkapohjaa 175-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.
5. Paista sieniä pannulla hetki, jotta ne menevät hiukan kasaan. Kun riisi on kypsää, lisää siihen sienet, kerma, juusto sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.
6. Kun täyte on valmis,  Lisää täyte, sekoita munamaito ja kaada se täytteen päälle.
7. Paista piirasta vielä 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Tarjoile salaatin kera. Itse söin tätä uuden suosikkini vuonankaalin kanssa. Piiras maistuu muuten vielä paremmalta valmistusta seuraavana päivänä, lämmitettynä toki.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Blogini täytti vuoden kuun vaihteessa. Päätin järjestää synttäribrunssin. Tarkoitus oli tarjoilla kaikenlaisia blogiherkkuja, mutta en ehtinyt kokkailla ihan kaikkea, joten pöytään päätyi valikoitu otos niistä helpoimmista resepteistä.

Erään kerran lauantaibrunssille haikaillessani mietin, mikä tämän kaupungin brunsseista olisi kohtuuhintainen, hyvälaatuinen, ruuhkaton ja josta saisi hyvää kahvia. No, mikään paikka ei täyttänyt kaikkia kriteerejä, joten päädyin järkkämään brunssin itse. Ja sitten uudestaan.


Usein brunssaamme ystäväporukalla nyyttäriperiaatteella, mutta usein on käynyt niin, että pöydässä on litrakaupalla mehua tai kiloittain nektariineja, mutta ei yhtään leipää - tai muuta vastaavaa. Toki itse tekemisestä tulee aika paljon vaivaa, mutta välttyy tietyltä säätämiseltä. Ja näillä eväillä vaivaakaan ei suuremmin ollut!

Brunssimenu koostui leipäjuustosalaatista, vispipuurosta, minikarjalanpiirakoista ja munavoista sekä pannukakusta. Vieraat toivat juomat. Ja kivaa oli! Harkitsin vohvelien tai lättyjen paistamista, mutta se olisi tarkoittanut jatkuvaa seiskoskelua käryisessä keittiössä, joten pannukakku ajoi asian paremmin kuin hyvin. Herkku on maailman yksinkertaisin.

Pannukakku
pellillinen

8 dl maitoa
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl voita tai öljyä
ripaus suolaa

1. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää maito sekä jauhot ripotellen.
2. Sulata rasva ja lisää se taikinaan. Mausta suolalla.
3. Anna taikinan turvota liinan alla hetki ennen paistamista.
4. Paista 200-asteisen uunin keskitasossa 20-30 minuuttia.


Lopuksi kaikki talosta löytyneet pehmoeläimet peiteltiin siskonpetiin pupulautasliinan alle. Kateeksi kävi!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Vietin viikonlopun kotikonnuillani sydän-Hämeessä. Kirpakkoja ja hämäriä, mystisen kuun valaisemia elokuisia öitä seurasi verkkaisia intiaanikesäpäiviä, joiden aikana tein kaikkea perinteistä, hyödyllistä ja aika kivaa. Lauantaina samoilin ikimetsässä etsien, ilahtuen, tuhahdellen ja taas tuntien valtavaa innostusta siitä, kun muovisangot täyttyivät suppilovahveroilla.



Metsätemmellyksen uuvuttamana oli nälkäkin, ja kaivoin jääkaapista esiin pari kuhafilettä, keitettyjä perunoita ja edellisen sienireissun herkkutatteja. Tein elämäni ensimmäisen herkkutattikastikkeen takuuvarmoin sipuli-kerma-kaverein ja hyväähän siitä tuli.

Sunnuntaina oli puolukan vuoro. Aurinko paahtoi ja hirvikärpäset velmuilivat päänahoissa, kun rymistelimme vaikeakulkuisessa talousmetsässä. Mutta voi sitä puhdasta iloa, jonka puolukkavarpujen riipiminen tuottaa! Kotiintuomisiksi pakkasimme litra kaupoin sieniä ja marjoja. Sienikeittoa jo keiteltiin, seuraavaksi aion kokeilla tuorepuolukkavispipuuroa, josta sain vihiä viikonlopun aikana.

Niin ja kuulkaas, menkää metsään! Pari tuntia luonnon helmassa tekee ihmeitä mielelle ja ruumiille. Eikä siellä oikeasti tarvitse pelätä mitään.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Lapsena rakastin vispipuuroa, koska se oli vaaleanpunaista. Muistan, että kerran mummi teki minulle vispipuuroa ja veljelle riisipuuroa, kun tulimme kylään. Salaa tykkäsin riisipuuron mausta enemmän, mutta pysyin kannassani vispipuuron parhaudesta, sillä väri oli niin vastustamattoman ihana. Jotain vaaleanpunaista, jota voi syödä!

Myöhemmällä iällä olen rakastanut vispipuuroa muuten vaan. Se tuoksu, kun keittää puolukoita. Se rapsahdus, joka kuuluu, kun työntää lusikan jääkaappikylmään vispipuurokulhoon. Viime viikonloppuna olin lapsuudenkodissani säilöntäpuuhissa, ja äiti tuskaili pakastinta järjestellessään viimevuotisten puolukoiden kanssa. Nappasin muutaman pussin mukaan kotiin lähtiessäni, vispipuuro mielessäni.

Vispipuuroa on naurettavan helppo tehdä. Olin suuresti hämmentynyt, kun joskus tajusin, että vispipuuroa myydään kaupassa. Muovipikareissa! Ja kovaan hintaan! No, myönnettäköön, että ilman sähkövatkainta puuron tekeminen on hiukan vaivalloista, mutta sittenkin. Vispipuuroon tarvitaan marjoja - melkein mitkä tahansa marjat käyvät - tai marjamehua, mannasuurimoita ja sokeria. Sitten vähän keittelyä, odottelua ja vatkailua.

Tämä ohje on suoraan suurimopussin kyljestä, sillä olen aivan liian monta kertaa kikkaillut summa mutikassa ainekset sekaisin. Tässä puurossa on tärkeää marjojen, nesteen ja suurimoiden suhde. Sitten vaan vatkailemaan!

Vispipuuro puolukoista

1 l vettä
4 dl eli n. 200 g puolukoita
1,5 dl mannasuurimoita
1,5 dl sokeria
(ripaus suolaa)

1. Survo marjat soseeksi ja kiehauta niitä 10 minuuttia vedessä.
2. Lisää mannasuurimot koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia, niin että suurimot kypsyvät.
3. Lisää sokeri ja halutessasi suola, joka taittaa makua mukavasti.
4. Anna puuron jäähtyä rauhassa. Mikäli haluat nopeuttaa jäähtymistä, voit laittaa kattilan kylmään vesihauteeseen.
5. Vispaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi vaaleanpunaiseksi puuroksi. Hyvin jäähtynyt puuro vispautuu parhaiten.


Ps. Ihanaiset tarjottimet ja keittiöliina ovat tietysti Polkka Jamin.
 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Joka toisessa kesän vegereseptissä tuntuu olevan halloumia, tuota kriisimaan kovaa ja suolaista juustoa. Hyväähän se on ja grillausominaisuuksiltaan juustoista paras, mutta sittenkin valitsen useammin juustotiskillä kotimaisen haastajan, leipäjuuston. Hampaissa narskuva perinneruoka on tänä kesänä maistunut erityisesti salaatissa, mutta se sopii mainiosti myös esimerkiksi vartaisiin, sillä rakenne kestää kuumennusta ilahduttavan hyvin.

Kesäsalaatissa oli vielä viime viikolla mansikoita, mutta satokauden oltua harmillisen lyhyt päätin kokeilla juuston kuomaksi nektariinia ja persikkaa. Ja mikäs siinä, hyvin toimivat etelänkin hedelmät supisuomalaisen juuston rinnalla.


Leipäjuustosalaatti
kahdelle

tarvitset
n. 200 g leipäjuustoa
ruukullinen salaattia
puolikas kurkku
puolikas paprika
1-2 kesäsipulin vartta tai 1 kesäsipuli
1 nektariini tai persikka tai kourallinen mansikoita
pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria
siirappimaista balsamicoa

1. Revi salaatti, paloittele kurkku ja hedelmä sekä leikkaa paprika suikaleiksi. Leikkaa vielä sipuli renkaiksi. Paloittele leipäjuusto suikaleiksi.
2. Paahda pinjansiemenet suolaripauksen kera ja siirrä ne pois pannulta odottamaan. Paahda paprikat ja sipulit. Lisää hiukan suolaa ja pippuria. Halutessasi voit käyttää myös juustopalat nopeasti pannulla.
3. Kokoa salaatti lautaselle mielesi mukaan. Ripottele päälle pinjansiemenet ja viimeistele balsamicolla.

Leipäjuuston ohella tämän postauksen tähdeksi nousee parilapannu, jonka sain jälkikäteissynttärilahjaksi ja joka korkattiin tänään. Olen ikuisuuden unelmoinut parilapannusta, mutta koska keittiössäni on kovin vähän säilytystilaa, olen toistaiseksi pidättäytynyt hankinnalta. Parilapannu on omiaan kasvisten nopeaan paahtamiseen ja leipäjuustollekin se on parempi kuin tavallinen pannu, johon juusto jää herkästi kiinni. Aiemmin en ole kypsentänyt juustoa tähän salaattiin, mutta sen voi hyvin tehdä, sillä juusto on lämpimänä vielä maukkaampaa kuin kylmänä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Hyvät marenginpurijat, marenkisaaga jatkuu. Eilen ystäväni soitti kysyäkseen, josko saisi sähkövatkaimen lainaan. Lupasin toki. Sitten hän pyysi marenkivinkkejä. Kerroin toki. Lopulta hän kysyi, josko voisin sittenkin tehdä sen pavlovan pohjan ja tuoda muassani ihanaisen ompelukerhon iltakemuihin. Tarvitseeko minulta kahta kertaa kysyä leivonta-apuja?

Kipaisin kaupasta munia ja erikoishienoa sokeria, jota Siro-nimellä myydään. Katsoin pikaperehdytysvideon ja aloin vatkailla. Marenkiohje on muutoin sama kuin edellisessä postauksessa, mutta lisäsin nyt pari teelusikallista maissijauhoa sekaan. Pavlovan kuuluu olla keskeltä vaahtokarkkimainen, ja tätä vaahtokarkkimaista sitkeyttä saadaan lisäämällä vaahtoon tärkkelystä ja etikkaa.

Pavlova
marenkipohja
4 munanvalkuaista
2 dl erikoishienoa sokeria
1 tl etikkaa
2 tl maissitärkkelysjauhoa

täyte
2 dl kermaa
1 prk (n. 200 g) mascarpone-juustoa
päärynää, persikkaa tai muita hedelmiä
mansikoita tai muita marjoja

Tee näin:
1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri sekaan vähitellen.
2. Siivilöi maissijauhot sekaan ja vatkaa. Lirauta tässä vaiheessa myös etikka.
3. Levitä marenkitaikina uunipellille ympyrän muotoon. Halkaisija on noin 20 senttiä, voit piirtää leivinpaperiin apuympyrän kätevästi esimerkiksi kattilankannen avulla. Jätä marenkipohjan reunat hiukan korkeammiksi kuin keskusta, jotta täyte pysyisi paremmin valmiin kakun päällä.
4. Paista 125-asteisessa uunissa tunnin verran. Paiston loppuvaiheessa nosta muutamaksi minuutiksi lämpöä 150 asteeseen ja sitten sammuta lämpö. Jätä marenkipohja jälkilämpöön ainakin tunniksi.
5. Kun pohja on paistunut ja jäähtynyt, vatkaa kerma ja lisää kermavaahtoon mascarpone.
6. Pilko hedelmät ja sekoita ne vaahtoon. Täytä kakku täytteellä.
7. Koristele marjoilla.

Täyttämisessä voi kukin valita oman linjansa, kaikenlaiset hedelmät ja marjat käyvät, mascarpone ei ole pakollista, sen voi korvata esimerkiksi rahkalla tai jättää kokonaan pois. Pavlova on kotoisin Australiasta tai Uudesta-Seelannista (tästä kiistellään), joten alkuperäisen kakun hedelmät lienevät olleen jotain eksoottisempaa kamaa. Niin kuin joskus luullaan, kakku ei ole venäläinen, vaikka se kantaakin venäläisen primaballerina Anna Pavlovan nimeä. Resepti on syntynyt 1920-luvun lopulla, kun Anna Pavlova on esiintynyt Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja hänelle on kehitetty oma nimikkoleivonnainen.

Kakkupohjan kiidättäminen pyörän tarakalla kaupungin toiselle laidalle olikin ehkä suurin haaste koko prosesissa. Olisi korkea aika hankkia se kakkukupu, jonka puutetta tuskailen aina, kun virittelen kakunkuljetuslaatikoita pahvista ja muovipusseista. Pohja saatiin kuitenkin ehjänä perille ja täytettiin mascarpone-kermavaahdolla sekä hedelmillä ja marjoilla. Herkku katosi suihin alka aikayksikön.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Palasin juuri kaupunkilomalta Krakovasta. Kaupunki oli rosoisen romanttinen, kompakti, ja mikä parasta, melkoinen taivas herkkusuulle. Hulppeasta kahvilatarjonnasta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tämän kirjoituksen aiheena on Krakovan innoittama marenki. Suhruisena sadepäivänä nimittäin suuntasimme matkaseurani kanssa kahvilaan, josta piti saaman maailman_parasta_juustokakkua. Juustokakku oli kuitenkin loppu! Tyydyimme puolittamaan pavlovaa muistuttavan melko yksinkertaisen marenkileivoksen, joka sekin kyllä pääsisi ylisanakategoriaan.

Kotiin päästyäni olikin kova hinku leipomispuuhiin. Rakkauteni marenkiin sinetöitiin muutama vuosi sitten, kun eräässä kahvipöydässä työnsin suuhuni rapsakan ja suussasulavan marengin. Herkku paljastui Annan marenkileipomon tuotteeksi. Näitä marenkeja saa vain Porista, vain siitä leipomosta, joten niitä tulee maisteltua melko harvakseltaan. Marengin leipominen itse pitäisi olla naurettavan helppoa, sillä raaka-aineita on vain pari-kolme ja työvaiheitakaan ei voi kutsua haastaviksi. Mutta silti marenkini ovat aina jotenkin epäonnistuneet, kärähtäneet uunissa tai olleet löysiä ja muodottmia, joskus taas niin kovia, ettei niitä ole voinut tarjota. Kerran käytin sokerin sijaan steviaa makeutukseen, ja marengeista tuli neonvihreitä! Siihen tyssäsivät marenkipuuhat.

Mutta nyt marenginhimoissani päätin vähän googlailla erilaisia reseptejä ja vippaskonsteja. Monessa reseptissä valkuaisen ja sokerin lisäksi oli etikkaa, jonka sanotaan pitävän marenki kuohkeana. Jossain taas oli tärkkelysjauhoja, en enää muista miksi. Etikka epäillytti makunsa takia, mutta koska äiti-luottokokkaajani sanoi etikan haihtuvan uunin kuumuudessa, päätin antaa sille mahdollisuuden. Muokkasin testireseptistäni seuraavanlaisen:

Marengit
pellillinen

2 kananmunanvalkuaista
1 dl sokeria
0,5 tl etikkaa

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri hiljalleen.
2. Lisää vielä etikka koko ajan vatkaten.
3. Pursota pellille n. 30 marenkia. Voit toki tehdä myös esimerkiksi kakkupohjan.
4. Paista 100-asteisessa uunissa tunti. Sitten laita uuni noin viideksi minuutiksi 150-asteiseksi, jonka jälkeen laita lämpö pois ja jätä marengit uuniin jälkilämpöön. Jälkilämmössä niitä on hyvä pitää tunnin-parin verran.

Ja sitten paisto. Pursotin marengit pellille leivinpaperin päälle ja työnsin uuniin sataan asteeseen. Tästäkin on montaa koulukuntaa, että miten niitä paistetaan, mutta kokeilemalla löysin itselleni sopivan kikan. Marengit kyllä kypsyvät sadassa asteessa, mutta ihanan rapsakan pinnan niihin saa, kun kuumentaa uunin hetkeksi 150 asteeseen. Marengin pinta muuttuu ruskeaksi, mutta sisällä on edelleen pehmoinen valkoinen sydän.

Kuinkas sitten kävikään? No onnistuivat! Hyvinkin. Maistuvat sellaisenaan kahvin kanssa (tai ilman kahvia), mutta hyvin myös mansikoiden ja jäätelön kanssa. Tai missä ikinä. Rouskis ja namskis! Keltuaiset, jotka marenkien leivonnasta jäävät yli, voi tietenkin leipaista belemeiksi.

Ps. Niin ja jos jollain on jotain hyviä marenkivinkkejä, niin otan niitä kernaasti vastaan!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Syksyllä päätin antaa mahdollisuuden borsch-keitolle, ja reseptin menestys oli ilahduttava. Taas ollaan keittoennakkoluulojen äärellä, ja näen siellä jo nenien nyrpistyvän, kun mainitsen sanan kesäkeitto. Minäkin nyrpistelin kesäkeitolle aikani, kunnes eräänä helteisenä kesäpäivänä, joitakin vuosia sitten, kaarroin pyörällä uimareissun jälkeen nälkäisenä vanhempieni verannalle kesäkeittokattilan ääreen. Voi pojat, miten hyvältä kesäkeitto silloin maistui! Tuona hetkenä ymmärsin vältelleeni kyseistä kausiruokaa aivan turhaan, inhotuksen syy lienee piillyt suurkeittiöiden pakastevihanneskesäkeitoissa ja kesäkeiton huonossa maineessa.

Positiivisen keittokokemukseni jälkeen olen hyvällä halulla nauttinut äidin makoisaa keittoa useamman kerran kesässä. Jo aikoja sitten päätin itsekin kokeilla keitosta, mutta vasta tänään marssin torille ja nakkasin kassiin perunat, porkkanat, kukkakaalin, herneet ja sipulia. Sitten vaan pilkkomaan!

Olen tässä samalla pohtinut, miksi kesäkeitosta on tullut koko kansan inhokkiruoka, tai miksi se on sellaisen maineessa. Muistan vuosia sitten Hesarin Nyt-liitteessä olleen kesäkeittojutun, jossa Mysi Lahtinen teki makoisan kesäkeiton. Toimittaja tykkäsi keitosta, mutta nosti esiin pointin, että keitossa on niin paljon kermaa ja voita, ettei se enää ole kovin kevyt kesäruoka. Kesäkeiton pointti on mielestäni tuoreuden lisäksi myös terveellisyydessä. Tähänkin versioon tulee kyllä kermaa ja voita, mutta molempia kovin maltillisesti.

 

Kesäkeitto

Tarvitset:
2 l vettä
3-4 porkkanaa
6-8 pientä perunaa
1-2 kesäsipulia
pieni kukkakaali
pari kourallista herneitä
2 dl ruokakermaa
1-2 rkl voita
(reilusti) suolaa

Suurustukseen:
1 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja

1. Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen suolaa.
2. Paloittele perunat ja porkkanat ja lisää ne kiehuvaan veteen. Paloittele sitten kukkakaali ja lisää se veteen. Anna kiehua hetken ennen kuin hienonnat sipulin ja lisäät sen.
3. Suurusta keitto sekoittamalla 2 rkl vehnäjauhoja 1 dl:aan vettä. Sekoita jauhot kylmään veteen niin, ettei se paakkuunnu. Lisää seos kiehuvaan keittoon koko ajan hämmentäen. Jos perunat ovat jauhoisia, suurustaminen ei ole välttämätöntä.
4. Lisää herneet ja kerma sekä voi, ja tarkista maku. Halutessasi voit silputa keiton päälle vaikkapa persiljaa tai pinaattia.

Millaista siitä sitten tuli? No hyvää, vaikka itse sanonkin. Muita koemaistajia ei nyt raadissa ollut, mutta kyllä tätä kehtaisi tarjota. Suolaa saa keitossa olla reilusti. Ja luulenpa, että huomenna se on vielä parempaa. Niin ja, olen varma, että suurin mahdollinen kesäkeittomoka on keittää soppa ei-tuoreista vihanneksista. Siksi se on kesäkeittoa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Paniikki keittiössä

Eilisiltana palasin lomareissulta ja tänään leväytin onnellisena vapaaherrana päivän Hesarin eteeni. Ruokatorstaissa oli kuin tilauksesta ohje juhannuksen hot dog -kestityksiin: currysinappi! En ole enää aikoihin saksinut kiinnostavia ohjeita talteen, sillä reseptileikkeet jäävät yleensä pyörimään jääkaapin oveen tai keittokirjan väliin. Nyt tein poikkeuksen, sillä olen jo pitkään etsinyt hyvää ei-ihan-tavanomaista sinappireseptiä.

Curryn lisäksi tykkään reseptissä siitä, että sinapinsiemenet paahdetaan. Paahteisuus tuo sinappiin veikeän maun - sopinee soijanakkihodareidenkin kanssa. Muutoin resepti on juuri niin simppeli kuin sinappiresepti voi olla: ainekset sekoitetaan keskenään ja kiehautetaan. Täytyy vain muistaa sekoittaa kuivat aineet tasaiseksi ennen veden lisäämistä, jottei sinappiin tule paakkuja.



Sinappitehtailun lomassa, lomamoodiin asettuneena testasin Alkon uutuus- Vinho Verdeä, joka oli ilahduttava uusi tuttavuus. Portugalilainen Verde on suosikkikesäviinini, mutta valikoimat Suomessa ovat surullisen rajalliset.

Share
Ladataan...

Pages