Ladataan...
Pappadaduda

Välillä sitä omaa positiivisuutta joutuu etsimään väkisin, mutta viime viikko oli poikkeuksellinen. Satoi kaatamalla vettä, jouduin pukeutumaan toppatakkiin ja vääntämään tuttuun tapaan siitä, että laitetaanko tabletti pois vai ei ja tarvitseeko iltaisin käydä pesulla. On sellaista odottavaa iloisuutta, kun on innoissaan tulevasta reissusta. Sellaista iloisuutta, mikä saa posket punoittamaan ja tirskahtelemaan, kun puhelimeen kilahtaa tekstiviesti. Sitten on tällaista iloisuutta, mille ei oikeastaan ole mitään syytä. Kaikki vaan sujuu kivasti ja on helppoa hymyillä. 

Viime viikolla: 

Ihminen, jonka kanssa ihan vasta tutustuttiin, osasi pukea minun tunteet sanoiksi tavalla, johon en itse ole pystynyt.

Sama ihminen vakuutti, että kaikki mitä päässä pyörii on ihan okei ja normaalia. 

Nautin yllärivapaapäivästä, pysyttelin kaukana kotoa ja olin ihan vain yksin.

Uskaltauduin kahvilaan, jonka ikkunoista olen aikaisemmin vain tiiraillut sisälle. 

En takellellut tilatessa, vaikka barista tiskin takana oli söpö ja melkein pelottavan cool. 

Kuljetin sateenvarja tunnollisesti mukana aamukävelyllä, mutta en joutunut aukaisemaan sitä. 

Menin aikaisin nukkumaan (kaksi kertaa!). 

Lahjoitin rahaa hyväntekeväisyyteen ja parille katutaiteilijalle. 

Sovin useampia menoja uusien ihmisten kanssa. 

Olin onnellinen ystävän puolesta. 

Kuuntelin, kuinka tuntematon kehui Suomea. 

Ihan pieniä ja normaaleja juttuja, mutta kaikista tuli hyvä mieli. Entäpä sun viikko? Ilahduttiko pikkujutut vai tekikö mieli heittää jotakin kengällä (niitäkin viikkoja nimittäin on)? 

-Sara

Ladataan...
Pappadaduda

Aivan käsittämättömät pari viikkoa takana. Ollut vaikeaa ymmärtää, että mitä kaikkea tässä on tapahtunut, mutta onneksi nyt alkaa vähän helpottamaan. Kaiken pyörityksen jälkeen tuntuu hyvältä tietää, että elämä lopulta kuitenkin kantaa kävi mitä kävi. 

Viimeisen kuukauden aikana olen joutunut tekemään isoja päätöksiä. Olen kovasti yrittänyt miettiä, että mitä oikeasti haluan ja mikä on järkevää. En ole hakenut Suomen yhteishaussa opiskelemaan, mutta working holiday -viisumini loppuu syyskuussa. Kuukaudet Australiassa on juossut ihan varkain ja ajatus Suomeen palaamisesta iltojen pidentyessä ja kylmentyessä ei ole innostanut. Jotain (mielellään sellaista, mikä kuulostaisi vanhempienkin korvaan järkevältä) piti siis keksiä ja nyt olisi niin, että minusta tulee opiskelija Australiassa. 

Vaikka päätös lopulta oli aika helppo, vitkuttelin sen tekemisen kanssa. Opiskelu käy kukkarolle ja näin yhdeksän kuukauden jälkeen äidin karjalanpaistia on jo ikävä, mutta suurin syy vitkuttelulle oli se, että minua arvelutti tehdä päätöstä, joka ei ollenkaan kuulunut suunnitelmiin. 

Muistan useammankin keskustelun ajalta, kun työskentelin kuntosalilla ja minulta kyseltiin jatko-opiskelusuunnitelmista. "Ei mitään kuntosaliin liittyvää"' olin varma vastauksestani. 

Muistan myös, miten viisi yötä Australiaan saapumisen jälkeen istuin irkkupubissa. Toisella puolella pöytää istuva aussi kyseli, kuinka kauan aion viipyä Australiassa. "Puolivuotta sen jälkeen lähden takaisin Suomeen lukemaan yliopiston pääsykokeisiin", kun minulta kysyttiin, miksen opiskelisi Australiassa nauroin vastaukseksi. Aivan kuin minulla olisi kielipäätä opiskella englanniksi, sitä paitsi Suomessa opiskelu ei maksa mitään. 

Ja täällä sitä ollaan. Heinäkuussa alkaa yhdeksän kuukautta kestävät opinnot Australian college of sports and fitness -koulussa.

Tunteet olisi varmasti heitellyt paljon isompaa vuoristorataa, jos sille olisi ollut aikaa. Perheelle täällä on kuitenkin sattunut viime aikoina niin paljon, että energia on mennyt lähinnä arjen pyörittämiseen. Ensimmäisen vastoinkäymisen takia T joutui kävelemään kepeillä ja tällä hetkellä arkea värittää K:n ja W:n sairaalakäynnit palovammojen vuoksi. Kun vaihtoehtoja ei ole ollut, minä olen ollut se, joka on käynyt hoitamassa perheen ruokaostokset ja kuskannut vanhinta syntymäpäiville ja seissyt perjantai-iltana jalkapallokentän laidalla. 

Elämää ei tosiaan voi suunnitella, mutta onneksi kaikki alkaa pikkuhiljaa selvitä. Minulla on varma oli tuosta koulusta ja sairaalakäyntien pitäisi loppua tällä viikolla eli normaali arki häämöttää aivan nurkan takana. 

Ihanaa kesän alkua Suomeen, 

Sara

 

Pages