Kyllästynyt olemaan lihava

Pappadaduda

Minulla on nyt tammikuusta asti ollut salaisuus, josta en ole uskaltanut puhua paljoa ääneen. Uutta tyyppiä tapaillessa ei usein uskalla huudella asiasta kylillä, kun pelottaa, että juttu kaatuu ja minulla on tämän asian kanssa ollut vähän samanlainen fiilis. Pelottaa, että jos puhun asiasta menetän sen. "Se kellä onni on, se onnen kätkeköön." Mutta nyt olen kolme kuukautta kuulostellut ja haluan uskoa, että fiilis on pysyvä. Eli salaisuuteni: olen ensimmäistä kertaa ikinä tyytyväinen omaan kroppaani. 

Se ei ollut vain yksi juttu, mutta kun tammikuussa astuin vaa'alle ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen, jotakin mielessä naksahti. Lukema ei ollut nimittäin muuttunut mihinkään syyskuusta, vaikka olin sitä pelännyt. Tuossa kohdassa joku toinen olisi saattanut tuntea huojennusta, mutta minua kiukutti. Kiukutti, kun mietin, miten paljon olinkaan stressannut ja murehtinut ihan turhaan. Mietin kaikkia niitä kertoja, kun omatunto oli kolkutellut jäätelöannoksen tai ravintolaillallisen jälkeen ja kaikki tuo ihan turhaan?! 

Tällä hetkellä pyytelen edelleen anteeksi kropaltani, koska kovan kohtelun jälkeen se ei edelleenkään toimi aivan niin kuin pitäisi. Mutta se jaksaa kävellä portaita, hypätä boksin päälle ja tehdä hauiskääntöjä. Se osaa nykyisin myös paremmin kertoa, milloin selkä on tulossa kipeäksi ja minä yritän koko ajan oppia kuuntelemaan vielä paremmin, että millon pitäisi levätä.

 

En ehkä ikinä ole ollut se isoin tyttö, mutta muistan kuitenkin lähteneeni lukion ensimmäisellä luokalla terveystarkastuksesta itku kurkussa, kun terveydenhoitaja sanoi, että paino on ok "kunhan se ei vain nouse tuosta enää enempää". Mutta sehän nousi ja laski ja nousi uudelleen ja laski taas. Missään välissä en ollut 100% tyytyväinen, mutta ajattelin, että kukapa teinityttö olisi? Tai kuka nainen on? Mutta nytpä voin sanoa, että minäpä olen. Ja heti kun sen sanon tulee sellainen olo, että pitäisi pyytää anteeksi. Että en minä suinkaan kuvittele olevani täydellinen, etureidet voisi olla erottuvammat, eikä kaikki vaatteet suinkaan imartele, mutta hei väliökös tuolla, koska se suklaa vain maistuu just niin hyvältä, että tällä hetkellä haluan voida syödä sitä. Ehkä jollain mittakaavalla ja sillä omallanikin näyttäisin paremmalta, jos kropasta tiristettäisiin muutama kilo rasvaa pois, mutta kun tällä hetkellä tuntuu niin hyvältä, niin en halua luopua tästä tai keskittyä siihen, että jotain voisi, kun näinkin on jo hyvä.

Mikä minut tähän hetkeen sitten toi oli varmaan se, että koin kaksi oivallusta: pystyn ja kelpaan. Pystyn rankkoihin treeneihin ja pystyn syömään pannukakkuja ilman, että ne tipahtaa seuraavana päivänä vyötärölle. Minun piti siis ymmärtää, että taivas ei tipahda, vaikka joskus joustaisinkin, koska sen ihanan kakkupalan jälkeen voin taas palata niihin ihaniin rutiineihin. Pystyn siis elämään tasapainoisemmin. Kelpaan myös muille. Vaikka itsensä hyväksymisessä tärkeintä on nimenomaan itsensä hyväksyminen, niin minua auttoi, kun joku hetken aikaa tökki minun mahan pömppöä ja sanoi sen olevan kiva ja toinen ihaili treenejäni. En pyytänyt kumpaakaan tai kitissyt aiheesta, mutta jotkut ihmiset on osannut sanoa oikeat asiat ääneen. 

Niin kuin johonkin uuteen uskontoon hurahtaneen, minunkin tekisi mieli painua tuonne kadulle jakelemaan lentolehtisiä ja kertoa tästä valaistuksesta. "Että tajuatteko te ihmiset, miten jees on, jos on itseensä tyytyväinen? Ja jos se sun kroppa pystyy kaikkeen siihen, mitä sillä haluat tehdä, niin eikö se sitten ole aika pirun hyvä kroppa?" Valitettavasti oman polun taivallettuani ymmärrän, että se ei riitä, että joku kertoo, kun se pitää oikeasti itse ymmärtää. Mutta kannattaa ottaa tavoitteeksi ymmärtää mieluummin aika pian kuin liian myöhään. Elämään kyllä mahtuu murehdittavaa, joten ei kannata tehdä siitä omasta kropasta, yhdestä asiasta, jonka kanssa on pakko elää, murheen kohdetta.

Olen ymmärtänyt, että omaa kroppaa kohtaan kuuluu olla armollinen ja ymmärtäväinen ja että siitä on kivaa tykätä. Ei kannata keskittyä vatsamakkaroiden puristeluun tai siihen, että farkut ei nouse polvia ylemmäs. Ne reidet on nimittäin sellaiset siksi, että olen tehnyt asioita, joista tykkään. Olen kyykännyt ja kerännyt lihasta, mutta olen myös syönyt buffetissa ja molemmat asiat on tehnyt minut onnelliseksi ja ne näkyy. Olen kyllästynyt olemaan lihava, väärän kokoinen, aina liikaa tai liian vähän jotakin ja kaikkea aina vain siksi, että itse olen päättänyt olla tyytymätön. Kaikista hassuimmalta tuntuu, että jos aina haluaisin olla positiivinen, niin miksi on ottanut näin kauan, että aloin katsoa myös itseäni positiivisesti? 

Mukavaa ja toivottavasti makeaa viikonloppua,

-Sara 

Ps. Oletko jo kurkannut aikaisemmat fiilikseni lihomisesta http://www.lily.fi/blogit/pappadaduda/mita-jos-lihon Kumpaan postaukseen samaistut enemmän? Muistithan myös tykätä postauksesta 

Kommentit

Kniia (Ei varmistettu)

Ihailtava asenne + upeen näköinen kroppa, vau!

Kovalainen
Pappadaduda

Kiitos ihanasta kommentista!

Ihana teksti! Mun haave on, että pystyisin pääsemään tuolle hyväksymisen ja tykkäämisen tasolle. Se, että joku toinen hyväksyy ja kehuukin on kyllä iso merkitys.

Kaikkea hyvää sinulle!

Kovalainen
Pappadaduda

Kiitos kommentista! On mennyt hirveästi aikaa, että olen itse päässyt tähän pisteeseen, joten uskon, että se on sullekin mahdollista! Tärkeä juttu on just se, että ymmärtää lähteä tavoittelemaan sitä onnellisuutta oman kehonsa kanssa ja on valmis tekemään töitä sen itsensä hyväksymisen kanssa. 

Tsemppiä sulle! 

Todella hyvä kirjoitus ja upea kroppa sulla on.

Hyvä että olet oppinut ajatteleen positiivisesti myös kropastasi. Mullekin just se oivallus että mihin mun kroppa pystyy on avannut mielen oman kehon rakastamiselle.

Kovalainen
Pappadaduda

Kiitos paljon! 

Kivaa, että pystyit samaistumaan tuohon! Itseään on paljon helpompi rakastaa, kun arvostaa kaikkea, mihin pystyy, eikä vaan keskity negatiivisin asioihin. 

Kivaa kevättä sulle! 

Saranda
Tyhjä ajatus

Todella hienoa että olet päässyt tuohon. <3 Hymyilytti tää lause: "Ne reidet on nimittäin sellaiset siksi, että olen tehnyt asioita, joista tykkään. Olen kyykännyt ja kerännyt lihasta, mutta olen myös syönyt buffetissa ja molemmat asiat on tehnyt minut onnelliseksi ja ne näkyy." Mä oon ihan samaa mieltä, ja mieluumin teenkin asioita jotka tekevät onnelliseksi kuin yrittäisin hammasta purren tehdä kropastani "täydellisen". :)

Kovalainen
Pappadaduda

Jep, just tällä linjalla! Ja täydellisyyskin näyttäytyy kaikille eri tavalla, joten mä kyllä uskon, että ihminen näyttää "täydellisemmältä" onnellisena kuin onnettomana, koska kyllä se mitä sisällä tapahtuu välittyy myös ulospäin iloisena ja tasaisena olemuksensa, mikä on vähän isomman vatsamakkaran kanssa paljon nätimpää kuin surulliset kasvot. 

Kiva kun kommentoit! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.